olen kuullut ettei pentukoiraa saa lainkaan kävelyttää rappusissa.meillä on ulos vain muutama porras kuistilta pihalle niin olisiko siitäkin haittaa kultaisen noutajan lonkkien kehitykselle???vai pitääkö se laskea ja nostaa aina...oisko jollakin nyt ihan täsmätietoa noutajien tilanteesta..kiitos tuhannesti!!!
rappukävely
lonkkavika?
2351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meille kasvattaja sanoi, että tolleriamme pitäisi kantaa rapuissa n. vuoden ikäiseksi saakka tai ainakin niin kauan kuin jaksaa. Meillä kyseessä sisärappuset. Pentu on nyt puolivuotias ja olemme aloittaneet rappusharjoittelun, ei kuitenkaan saa vapaasti juosta rappusissa eikä pääse niihin aina kun haluaa.
Parista rappusesta ei ole haittaa (ellei pentu ole ihan pikkuinen eikä mene mukkelismakkelis). Hyvä pienestä pitäen kuitenkin varovasti totuttaa ettei tule sitten rappuskammoa.
Itselläni noutaja,nyt jo 13 vuotias eikä lonkat vaivaa,koska noudatimme tarkoin kasvattajan ohjeita rappujen suhteen...Eli kanna pentu sisälle ja ulos niin pitkään kuin jaksat ja sama sääntö pätee muiden koirien kanssa telmimiseen:ei sais antaa hyppiä ja pomppia,lonkat rasittuu turhaan, kun eivät ole kehittyneet-Luusto heikkoa,eli välttää pitäis koirien rakastamia leikkejä:( tylsältä kuulostaa mutta nyt kokemuksella suosittelen!
p.s lonkat on kai vasta n.vuoden ikäisellä vahvat...