Mua on jo vuosia hämmästyttänyt tää ns. kilometritaksasysteemi. Mun käsittääkseni jo lakikin kieltää kilometrisuoritteeseen perustuvan palkkauksen ihan jo yleiseen liikenneturvallisuuteen perustuen. Ettekö te pennut tajua sotkevanne tämän kuljetusalan viimeisenkin arvostuksen suohon polkumyymällä työpanoksenne isännälle aivan naurettavaan hintaan? Kieltämättä on todella mielenkiintoista verrata ns. kilometrimiehen ja TES (lakisääteinen työehtosopimus)kuljettajan tilinauhoja. Voin kertoo, että lakisääteisellä palkalla mä vedän lähes tuplatilin puolta pienemmällä tuntimäärällä. Ottakaa huomioon, että meistä rekkakuskeista alkaa olemaan todellinen pula, mutta se ei vielä näy palkkaksessa.
Kilometritaksa
Trucker
143480
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
KUULE EI OLE MUIDEN VIKA JOS SINÄ RAHATON
VAI TUPLA LIKSAA, MITÄ SITTEN SULLA ELATUSMAKSUT JA VANHAT VIPIT AINA NARISEMASSA
ROKULIAKIN SINÄ SUOJATYÖLÄINEN EIHÄN SULLE MIKÄÄN RIITÄ NARISET VAAN PS. VÄHEMPI RYYPPYROKULIA VI TYÖTKIN LISÄÄNTYÄ.
ON HYVÄ ETTÄ SULLA LAKI SUOJANASI
VOI ETTÄ MISTÄHÄN VOIS VALITTAA
TIENASIN VIIME VUONNA 270000,- MK JA VAPAATAKIN OLI KIVASTI SUN TES EI SIIHEN YLLÄ
KUULE VANHUS KATEUS ON SAIRAUS.
TYÖAIKALAKIA MIELUUMMIN NOUDATAN SINÄ ET.
NO ETHÄN SILLE ITSE MITÄÄN VOI SELLAISTA SAIRAUS ON
Ei oo poju todellakaan kateudesta kyse. Ajakaa mun puolesta 70 entistä penni per kilometri jos tuntuu järkevältä.
Mun muija tienasi 422547.00 mk opettajana, minä sain 94690.00 työttömyyskorvausta.Heh. Eikä tarvinnut ajaa rekkaa metriäkään. Vituttaako. Ostimme tuossa käteisellä uuden Ford Mondeon. Edellisenä vuonna minä sain perintöä vähän toista miljoona ja entisiäkin säästöjä oli melkein miljoona. Asumme kahdestaan velattomassa talossa pinta-ala noin 140 neliötä. Kyllä tämä on porvarin elämää.
Meidän firmassamme koostuu laskutus kilometreistä, odotusajasta, käyntien määrästä, laatikoiden määrästä, sekä mahdollisten noutojen määrästä
Itselleni kävisi palkkaus että saisin X-prosenttia kaikista noista, mutta pomo ei uskalla maksaa, koska sellainen pallakustapa ei ole laillinen
Vastataan nyt tähän KYMMENEN VUOTTA VANHAAN keskusteluun. Eli kilometri-ja muut tulospalkkaussysteemit ovat työnantajalle oiva keino siirtää kuljetusten tuoton vastuuta työntekijälle eli kuljettajalle. Jos auto liikkuu niin palkka on kuljettajalle ihan ok. mutta kun tuleekin hiljaisempaa aikaa niin silloin ei työnantajan tarvitse maksaa koska auto ei liiku/tuota. Näin työntekijä maksaa osan firman tuotosta luopumalla palkastaan. Lisäksi kilometriliksalla ajavia ikäänkuin hiostetaan ajamaan pidempiä päiviä että saisivat edes jonkinlaisen ansion. Tes takaa jokaiselle sen minimipalkan mutta kukaan ei kiellä maksamasta urakka-tai tuotantolisiä jos auton tuotto nousee/paranee. Taksikuskit ovat hyvä esimerkki tulospalkkauksesta. Kun keskimäärin 30% saa kuski taksin tuotosta niin se johtaa siihen että "isäntä" turvaa sillä omia rahojaan koska jos ei ole kyytejä ei tarvitse palkkaakaan maksaa. Sääliksi käy niitä taksisuhareita jotka joutuvat ajamaan päivävuoroja ma- ke välillä jolloin kyytejä on selvästi vähemmän kuin viikonloppuisin ja öisin. Itse joskus tuurasin taksisa ja kolmen päivän tuurauksen tuntipalkaksi jäi alle 5 Euroa tunnissa!! Kyytejä sai vain lentokentältä ja satamasta mutta niitäkin kyytejä oli moni jakamassa. No "isännälle" se oli jokseenkin sama olinko tolpalla vai ajossa.
Tulospalkkaus on siitä syystä työehtosopimuksen vastainen että se ei takaa lain säätämää pohjapalkkaa. Jos kerran firman omistaja saa tuoton ja voiton firmastaan niin hänelle kuuluu sillon myös vastuu firman pyörimisestä,eikä sitä saa sysätä työnteijän maksettavaksi. Siinä vaiheessa jos osa firman voitosta jaetaan myös työntekijöille niin silloin voidaan periaatteessa myös huonon ajan tuoton pienuus kaataa myös työntekijälle.
Aja vain tes:in taksolla ja maksa vielä siihen lakko herkkään liittoon 1,6% jos haluat,vaan anna toisten ajaa millä parhaaksi katsovat.Kuuluin itsekkin aikonani akt:n,ihmettelen vieläkin miksi!Jumalauta heti ollaan ensimmäisten joukossa lakkoa lietsomassa jonkun pirun merimies unionin kans jos vähänkin aihetta ja vaikkei oliskaan,meikä poika pistää nyt ykköstä silmään,joten se on moro ny!!!
stoppaa vielä, sulta tippu toinen puukenkä!
En ole eläessäni semmosia kenkiä pitänyt,enkä jouda shellillä istumaan(enkä raski),syön ja juon ajaessani.Kysymys shellin kassalle:paljonko ison kahvin valmistus/raaka aine kustannukset on?veikkaampa että alle 5centtiä=25p ja sinä kiskot siitä 1e=6mk jumalauta!laskekaa helvetissä viisaammat paljonko voitto prosentti on!!!meikä poika vaihtaa kiekon nyt ja kaataa airamista mottiin ja ei kun menoksi,joten se on moro taas!!
minkä takia kuljetusliikkeillä menee niin huonosti. Samalla tavalla lasket varmaan kustannukset autoilijana ja lasket kilometritaksan sen mukaan.hmmmm polttoainetta 30l/100km ja otanpa 30mk/h palkkaa, kyllä 3,5mk/km riittää oikein hyvin rekan vetoon.
laskin v-95 ns."tiukan tarjouksen"josta olisi jäänyt hitusen viivan allekkin mutta eipä tärpännyt,tuli vuoden rokuli perkele!Lue puotipuksu aihe:rekan taksa!se on pari riviä ylempänä oleva aihe johon minäkin olen kirjoittanu pari riviä.Olet tosin osittain ainakin oikeassa tuossa mitä kirjoitit,vaan ei auta vaikka minä yrittäisin nostaa hintaa kustannuslaskeman tasolle,kaikkien pitäis!jumalauta!Enkä vedä puolikkaita,ajelen scania 144g ja täysperä vaunulla,minun alalla ei riitä 5mk alv,on saatava 5mk-8mk alv ajo matkoista riippuen.Nyt pidän muuten kesälomaa ruhtinaalliset juhannuksesta kuun loppuun asti.Heinäkuun alusta jälleen hommat jatkuu
Saanko ns. "aktivistina" tiedustella, että miksi joku ilmeinen torpparipelle katsoo asiakseen nimitellä Shellin baarin myyjää puotipuksuksi? Henkilökohtaisesti en ainakaan kehtaisi tuoda julkisesti ilmi, ettei ole varaa käydä oikeiden ihmisten tavoin baarissa kahvilla. Kaikkihan tietävät muutenkin, että rekkamies on koiraan verrattavissa (asuu kopissa, kusee renkaaseen ja haukkuu pikkuautoja) huolimatta siitä, että onko pankin autossa haltijan kohdalla oma vai isännän nimi.
lue ukko sen shellin kassan kirjoitus jossa otsikko:hei,hei!.En tarkoittanut puotipuksu nimellä loukata ketään,tarpeellinen ammattihan se on,eikä niitä parhaiten palkattuja.Tulee niissä shellin baareissakin joskus kun aikaa on käytyä itsekkin.Minun lyhyen automies uran aikana(n.20v)ja km varmaan reilusti yli 1milj.on ne shellitkin kehittynyt siihen suuntaan että kaikissa kyllä näyttää keskikaljaa olevan tarjolla vaan monestako saa esim jotakin pientä varaosaa h-autoon tai vielä harvinaisempaa auton huoltoa.Joten alahan ukko taas ajella,tuut muuten liian kalliiksi kun istut kahvikuppi kourassa ja nortti suussa lehteä lukien shellillä!maksat koko ajan 110mk/h!äläkä ajele auton gsm luuri korvassa!!Mulla tämä viikko rokulia(lomaksikin sitä voi kutsua)
3 vuotta amista ja rekan rattiin sitten pääsee elämään kädestä suuhun peri aatteella.
isot pojat uhoaa ja puhuu "asiaa"...taso on suurinpiirtein samaa kuin suorassa laivassa klo.2 aamuyöllä.