Aika kummallista

Kun nää Tulilahden murha ja Bodom sattuivat niin pienen ajan sisällä.Siksi paljon yhteisiä piirteitä kummassakin tapauksessa että pistää ajattelemaan että tekijä/tekijät samoja.Eihän näitä telttamurhia sattunut enään sen jälkeen.Se Kytäjän tapaushan oli selvä tappo.Ehkä tekijä siirtyi maasta tai kuoli.
6662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

oli itse kartanon omistaja,ja nyttemmin kuollut.

Äänestä
  • Yritin googlettaa mutta en löytänyt
    linkkiä jällivaaran telttamurhaan

    Äänestä

  • onko linkkiä kirjoitti:

    Yritin googlettaa mutta en löytänyt
    linkkiä jällivaaran telttamurhaan

    Assaman on syytön tähän, koska kuoli vuonna -97.
    Ruotsalainen sarjamurhaaja Thomas Quick on myöntänyt tehneensä murhat vuonna 1984 lyöden puukolla teltan sisällä olevaa hollantilaista pariskuntaa Jällivaarassa.
    On siis mahdollista, että myös Bodomissa on ollut ulkopuolinen tekijä!

    Äänestä

  • havainnoija kirjoitti:

    Miten se poistaa Assmannin listalta, kun hän kuoli vuonna -97 ja surmat on tehty vuonna -84. Siis minun laskupäällä hän on elänyt 13 vuotta niiden surmien jälkeen. En toki tarkoita että hän olisi syyllinen, mutta aika erikoisesti olet päätellyt, ettei hän voi olla niiden takana, kun hän kuoli 13 vuotta myöhemmin.

    Äänestä

  • Yli hilseen? kirjoitti:

    Taisi ruokailu väsyttää liikaa, kun tuli kirjoitettua väärin. Oheisessa linkissä on juttua Quinnista ja -84 murhatusta hollantilaisesta pariskunnasta. Todella merkillinen tunnustaja, ehkä on tunnustanut muittenkin murhia.

    http://susning.nu/Thomas_Quick

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Peedu kirjoitti:

Kun nää Tulilahden murha ja Bodom sattuivat niin pienen ajan sisällä.Siksi paljon yhteisiä piirteitä kummassakin tapauksessa että pistää ajattelemaan että tekijä/tekijät samoja.Eihän näitä telttamurhia sattunut enään sen jälkeen.Se Kytäjän tapaushan oli selvä tappo.Ehkä tekijä siirtyi maasta tai kuoli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu