Muutamalla rivillä arvostelen oman lukukokemukseni kuudennesta Potterista. Syvälliseksi en mene enkä juonikuvioihin, täällähän on jo kaikki valmiiksi pureksittuna. En ole lukenut suomennettuja Pottereita: nimet jne. siksi siis teksasin murteella.
HP & HBP on varsin ristiriitainen opus kaunokirjallisena tuotoksena. Kohtuu mielenkiintoinen, joskin ihmeen selittelevä alku Snapella saa odottamaan puoli-innokkaana tulevia tapahtumia. Kerronta kuitenkin laahaa pitkään ja kirjan hidas keskivaihe meinaa jo vetää maton lukijan alta. Yhtä hidastempoisessa OotP:ssä saimme sentään tutustua oivan hykerryttävään vittupäähän, D. Umbridgeen. Hänen rinnallaan kuutosen Scrimgeour & Slughorn ovat perin epäkiinnostavia persoonia, ikävä kyllä.
Kaikkein ikävintä on juuri uusien tapahtumapaikkojen ja mielenkiintoisten uusien hahmojen puuttuminen. Samalla koko kirja on yllättävän selvä välityö ennen viimeistä tuomiota, seitsemättä osaa. Kirjasarjan toistaiseksi selvästi paras osa, Goblet of Fire taisi ammentaa turhan tyhjiin Rowlingin mielikuvituksen Quidditch WorldCuppeineen ja TriWizard Tournamenteineen. GoF sisältää ylipäätään koko sarjassa muutaman ylivertaisen kappaleen, kuten ensimmäinen Riddle House tms.
Ihmeen ja kumman tavoin Rowling nostaa HBP:n kuitenkin tukevasti takajaloilleen. Jaaritteleva ja oikeastaan aiemmista osista kopioitu kerronta ihastumisista, pikku kiukutteluista ja oppitunneista on hellyttävällä tavalla tuttua. Vähän kuin seuraisi BigBrotheria: siellä ne touhuavat arkisia askareitaan eikä mitään järisyttävää tapahdu. Hidastempoista ja tylsääkin mutta silti kovin addiktoivaa. Lähes kaikki Potterithan noudattavat lopulta identtistä kaavaa: Harry pohtii jotain tiettyä pääteemaa (nyt Draco & Severus, vähän myös Slugin memo) halki kirjan asiasta mitään kummempaa keksimättä. Siinä sivussa kuullaan tasaisen tappavaa tarinaa oppitunneista ja pikku ihmissuhteista. Tuttuus on nyt kantava voimavara,kun esim. viitosessa mentiin vain ja ainoastaan jaarittelun puolelle - kiukkuava Harrikin oli lopulta yllättävän yksiulotteinen epäreiluuden tunteineen.
Perinteiseen tapaan J.K. täräyttää viimeisillä n. 50 sivullaan kaiken olennaisen kerrottavansa. Nuo sivut saavat lopulta - kunnon hurmeista myllytystä sisältämättäkin - olon tyydytetyksi. Täytyy ihan ihmetellä lukevansa samaa kirjasarjaa Philosophers Stonen kanssa. Vaikka tummasävyisyydessä nyt hävitään rutkasti mm. GoF:lle, niin loppukohtausten lisäksi muistot Voldemortin elämästä ovat traagisuudessaan erinomaista ja kirjan keskivaiheenkin kannattavaa luettavaa.
Rahat eivät menneet hukkaan, ja odotukset seiskaa kohtaan kasvavat aikamoisiksi. Neljä tms. Horcruxia & Voldemanne kun on saatu jamaan tai toiseen, niin on siinä riittävästi aihetta viimeiseen eepokseen. Hogwarts on nyt viimeistään koluttu loppuun, vihonviimeistä salakäytävää myöten. Älköön kukaan toivoko paluuta sinne enää. ***½ / *****
HP & HBP on varsin ristiriitainen opus kaunokirjallisena tuotoksena. Kohtuu mielenkiintoinen, joskin ihmeen selittelevä alku Snapella saa odottamaan puoli-innokkaana tulevia tapahtumia. Kerronta kuitenkin laahaa pitkään ja kirjan hidas keskivaihe meinaa jo vetää maton lukijan alta. Yhtä hidastempoisessa OotP:ssä saimme sentään tutustua oivan hykerryttävään vittupäähän, D. Umbridgeen. Hänen rinnallaan kuutosen Scrimgeour & Slughorn ovat perin epäkiinnostavia persoonia, ikävä kyllä.
Kaikkein ikävintä on juuri uusien tapahtumapaikkojen ja mielenkiintoisten uusien hahmojen puuttuminen. Samalla koko kirja on yllättävän selvä välityö ennen viimeistä tuomiota, seitsemättä osaa. Kirjasarjan toistaiseksi selvästi paras osa, Goblet of Fire taisi ammentaa turhan tyhjiin Rowlingin mielikuvituksen Quidditch WorldCuppeineen ja TriWizard Tournamenteineen. GoF sisältää ylipäätään koko sarjassa muutaman ylivertaisen kappaleen, kuten ensimmäinen Riddle House tms.
Ihmeen ja kumman tavoin Rowling nostaa HBP:n kuitenkin tukevasti takajaloilleen. Jaaritteleva ja oikeastaan aiemmista osista kopioitu kerronta ihastumisista, pikku kiukutteluista ja oppitunneista on hellyttävällä tavalla tuttua. Vähän kuin seuraisi BigBrotheria: siellä ne touhuavat arkisia askareitaan eikä mitään järisyttävää tapahdu. Hidastempoista ja tylsääkin mutta silti kovin addiktoivaa. Lähes kaikki Potterithan noudattavat lopulta identtistä kaavaa: Harry pohtii jotain tiettyä pääteemaa (nyt Draco & Severus, vähän myös Slugin memo) halki kirjan asiasta mitään kummempaa keksimättä. Siinä sivussa kuullaan tasaisen tappavaa tarinaa oppitunneista ja pikku ihmissuhteista. Tuttuus on nyt kantava voimavara,kun esim. viitosessa mentiin vain ja ainoastaan jaarittelun puolelle - kiukkuava Harrikin oli lopulta yllättävän yksiulotteinen epäreiluuden tunteineen.
Perinteiseen tapaan J.K. täräyttää viimeisillä n. 50 sivullaan kaiken olennaisen kerrottavansa. Nuo sivut saavat lopulta - kunnon hurmeista myllytystä sisältämättäkin - olon tyydytetyksi. Täytyy ihan ihmetellä lukevansa samaa kirjasarjaa Philosophers Stonen kanssa. Vaikka tummasävyisyydessä nyt hävitään rutkasti mm. GoF:lle, niin loppukohtausten lisäksi muistot Voldemortin elämästä ovat traagisuudessaan erinomaista ja kirjan keskivaiheenkin kannattavaa luettavaa.
Rahat eivät menneet hukkaan, ja odotukset seiskaa kohtaan kasvavat aikamoisiksi. Neljä tms. Horcruxia & Voldemanne kun on saatu jamaan tai toiseen, niin on siinä riittävästi aihetta viimeiseen eepokseen. Hogwarts on nyt viimeistään koluttu loppuun, vihonviimeistä salakäytävää myöten. Älköön kukaan toivoko paluuta sinne enää. ***½ / *****
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ai muutamalla rivillä. Vittu mitä paskaa koko juttu vitun monella rivillä. Ite vittu jaarittelet!!!
Minusta on hienoa ja kivaa, että tänne tehdään kunnon arvosteluita kuudennesta kirjasta! Tosin omapahan on mileipiteesi, mutta...
Täällä ei kaivata riviä pidempiä arvosteluja, jos niitäkin. Won´t happen again.
nyt se leikkii loukkaantunutta!! X)) "no ei sitten leikitä kun ei kelpaa.." HAHAHAHAHAHA noloo, joo älä tule tänne enää vitun nolo.. ei sais arvostella vai hä?!
..en ymmärrä että vedetään herneet nenään näin pikku asiasta. Huomaa, että tämä ´joojoo´ vaan haluaa ärsyttää/huomiota. Turha tommoisille on suuttua.
Musta on hienoa, että joku jaksaa kirjoittaa noin pitkän arvostelun..pitäisi ehkä itekkin kirjoittaa tänne jonkin sortin arvostelu, jos vain jaksais :D
Akateeminen keskustelu velloo ankarana. Eihän tuosta mitn hernareita voi vetää, hupaisaa lähinnä.
Asian ohi harhauduttiin nyt kuitenkin. Pointtini oli jotakuinkin, ettei Harrin Oma Kirjasarja eikä HBP sen osana ole mikään erityinen kaunokirjallinen riemuvoitto. Muutamilla erinomaisilla kappaleilla, hyvällä kaiken opiskeluhöpötyksen takana etenevällä pääjuonella ja suurimmaksi osaksi mielenkiintoisilla hahmoilla Potter jaksaa kuitenkin innostaa kirja kirjan jälkeen.
Toivottavasti J.K. ei vaan mene kirjoittamaan viimeistä osaa samanlaiseksi välityöksi, turhan odottelevaksi kuin OotP ja HBP olivat. Ja ettei ainakaan mene jatkamaan sarjaa joskus myöhemmin. Varoittavia esimerkkejä väkinäisistä jatko-osista on niin kirja- kuin elokuvahistoriassakin liikaa.
Sanoi muut mitä tahansa, musta oli tosi mielenkiintoista lukea sun arvostelu! Kiitos.
Oon muuten samoilla linjoilla; suurinta osaa kirjasta kantoi tuttuus ja odotus, että kyllä tässä vielä jotain tapahtuu. Viimeiset reilut sata sivua menikin sitten imulla. Ei olis enää malttanut lopettaa, kun vihdoin alkas tapahtua.
Kyllä Rowling hommansa osaa, jos arvostellaan koko kirjasarjaa. Sanoit, että sarja ei mielestäsi ole mikään erityinen kaunokirjallinen riemuvoitto. Siinä olen kanssasi eri mieltä. Siitä päätellen, että olet lukenut koko tuotannon englanniksi ja kirjoitustyylistäsikin, olet jo "vanha patu" lukemaan Potteria. :) Tarkoitan vain, että katsot aikuisen näkökulmasta pääasiassa lapsille suunnattua kaunokirjallista teosta. Minusta Rowling kuvaa mainiosti lapsen ja nuoren elämää, kasvukipuja ja kohokohtia, jotka ovat lukijalleen tärkeitä oman elämänkin peilauskohtia, eletään sitten noitamaailmassa tahi ei. Jos kirjoihinsa saa kaiken tuon lisäksi luotua mielikuvituksellisen noitamaailman, jännitystä, huumoria ja draamaa koko kirjasarjan verran, on se mielestäni hatunnoston arvoinen asia.
Toivon myös, ettei sarjaa jatketa loputtomiin. Toivottavasti sarja loppuu seuraavaan kirjaan, ainakin HBP:n loppu ennusteli näin tapahtuvan. Jos haluaa kirjansa jäävän klassikoksi, pitää malttaa lopettaa ajoissa. Jep! :)
"..aikuisen näkökulmasta pääasiassa lapsille suunnattua kaunokirjallista teosta."
Potterit eivät ole suunnattu lapsille. Ensimmäinen kirjoista sai aikaan tällaisen leiman, mutta kun niitä lukee, niin huomaa, ettei ne todellakaan ole pääasiassa suunnattu lapsille. Kyllä ne on pääasiassa suunnattu nuorille&aikuisille.
Eli aikuisen näkökulmaa asiaan tarvitaankin..
pari vuotta sitten olisin tulistunut jos joku olisi tullut selittämään, että Rowlingin työt eivät ole kirjallisuuden riemuvoittoja. Nykyään on vähän tuo lukukokemus karttunut, ja voin sanoa, että olen täysin samaa mieltä kanssasi. Edes alkuperäiskielellään Potterit eivät ole akateemisesti mitenkään häikäiseviä. Eivät toki huonoimmasta päästä, mutta rehellisesti sanottuna olen törmännyt muutamaan fanifikkikirjailijaan joilla on huomattavasti enemmän kirjailijanlahjoja kuin Rowlingilla.
En nyt silti ole varma, onko se niin huono asia. Potterit on mielestäni tarkoitettu lähinnä viihteeksi, eivätkä ne lopultakaan ole kovinkaan "sivistäviä". Samoja perusopetuksia nimittäin esitetään monissa muissakin lasten- ja nuortenkirjoissa. Potterit opettavat pinnallista suvaitsevaisuutta ja sitä iänikuista löpinää rohkeudesta, lojaaliudesta ja yhstävyydestä, eikä siinä mitään pahaa tietenkään ole. Varsinkaan kun nykyään löytyy niin paljon lapsille ja nuorille suunnattuja roskakirjoja ja -tv-sarjoja.
Mutta aikuiselle, tai edes vähän laajempaa kirjakokemusta hankkineelle nuorelle ei Pottereista löydy mitään haastetta tai suuria oivalluksia (jos juonimutkia ei lasketa mukaan). Olen saanut huomata sen ihan omakohtaisesti, kun luettuani ns. oikeita kaunokirjailijoita palasin Pottereiden pariin ja huomasin, etteivät ne enää tyydyttäneet samoin kuin ennen.
Tokihan ne kuitenkin viihdyttävät omalla tavallaan, enkä menisi edes niin pitkälle, että väittäisin niiden olevan "aivot narikkaan"-luettavaa. Mutta jossain sillä välillä.
Saat toki pitää mielipiteesi, että Pottereita ei olisi suunnattu lapsille. Pysyn kuitenkin kannassani. Niiden sävy on kyllä synkistynyt ja niiden maailma muuttunut raaemmaksi, joten ehkä taivun sen verran, että ne ovatehkä enemmän nuorten kirjallisuutta. Mutta aikuisille niitä ei ole suunnattu, niistä ei löydy samanlaista haastetta ja aihepiirejä aikuiselle lukijalle. Pidän itseäni ihan yläikärajalla potter-lukijoista ja olen 21v. Harva minun ikäiseni löytää pottereista mitään itselleen. Tai no, sanotaanko vaikka, että potteren lukeminen vaatii tietyn asenteen ja "lapsenomaisuuden" lukea ja etenkin heittäytyä lukemaansa näin aikuisena.
En tarkoita, että lasten&nuorten kirjallisuutta ei tarvitsisi ja saisi aikuiset arvostella. Totta kai saa, ja pitääkin. Pitää vaasn muistaa potterien oikea kohdeyleisö ja arvostella teokset sen tiedon pohjalta ja siihen peilattuna.
Tylypahkan on Harryn, ja myös Voldemortin, koti. Minusta paluu sinne seitsemännessä kirjassa on erittäin tärkeää. Uskonkin näin tapahtuvan.