Mitä voi tehdä tilantteessa jossa isä manipuloinut lasta useiden vuosien ajan ja vaikuttaa kaikkiin lapsen OMIIN mielipiteisiin negatiivisesti. Lapsi innostuu jostain kivasta tekemisestä äidin kanssa, kun isä kuulee tästä, hän morkkaa sitä tekemistä ja sanoo että se on tylsää ja ettei sitä kannata tehdä. Siis kaikki kiva elämästämme häviää, koska isä manipuloi ja yrittää saada lastamme näin muuttamaan luokseen.
Tämä onm minusta epoikeudenmukaista, koska olen mielelläni lapsemme kanssa ja teen kaikkea kivaa ja vien mielelläni kivoihin paikkoihin. Hän voi kehua paljonkin jotain asiaa kavereilleen mitä olemme tehneet, mutta kun hän on ollut viikonlopputapaamisella isällään, se onkon sittenkin ollut tylsää ja meillä ei ollutkaan hauskaa.
Eikö aikuinen ihminen tajua ettei toisen kanssa viihtyminen ole kenellekkään pahaksi, päinvastoin.
Lapsi on sekaisin kun tuntee toista ja sitten puhutaan ympäri ajattelemaan toisin kuin hän ajatteli.
Mitä siis voin tällaisessa tilanteessa tehdä.
T: Huolestunut äiti.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Yh-äidit eivät halua, että PAS-syndrooma tulee luokitelluksi sairaudeksi. Syystä että he joutuisivat pilvin pimein luopumaan lapsistaan samaisen manipuloinnin seurauksena (ja sen toteennäyttö mahdollistuisi) ja sehän olisi ihan hirvee ase etän kädessä...
Joten kärsi ja unhoita.
Voisitko valaista asiaa: mikä on PAS-syndrooma???
Siis tommonen on vihoviimistä mitä vanhempi voi lapsellensa tehdä!
Puuttumatta nyt siihen onko se isä vaiko äiti, joka tuota harrastaa, niin herrajumala: KASVAKAA AIKUISIKSI!!!!!
Jos mun lasten isä olisi noin köppänä, niin varmasti antaisin tulla täydeltä laidalta. KYLLÄ, exälle voi sanoa, mitä mieltä on asioista, siis silloin kun ne asiat ovat lapsia ajatellen negatiivisia. Ei sun tarvi suojella sitä exää, vaan lapsia.
Voihan sitä yrittää exälle jotain saada perille, mut meillä se menee kyllä heti lööperiksi. Jos yritän nätisti isille perustella, miksi esim. olisi kiva, jos iskä ei mitätöisi lapsen ja äidin yhteisiä tekemisiä tai aikaansaannoksia, tulee siitä iskälle oitis kova migreeni että voi, voi...