Eilen tultiin SB:ltä viikon reissulta, hotelli oli Jantra. Ilmat oli ihan hyvät, vain yksi sateinen ja pilvinen päivä osui kohdalle. Hotelli oli ihan ok, henkilökunta ystävällistä, huoneet siivottiin päivittäin. Jantra oli vähän vaatimattomampi hotelli kuin se, missä olimme viime kesänä, mutta sen tiesimme jo lähtiessämme ja osasimme siihen varautuakin. Aamiainen oli ok. Kävimme hyvin erilaisissa paikoissa syömässä, pienissä ulkoravintoloissa myöskin, Djannyssä kolme kertaa, ja salaattien lisäksi kanaa eri muodoissa. Todella hyvät ruuat, eikä minkäänlaisia vatsaoireita. Ostelimme piraattivaatteita ja laukkuja (aitoihin ko. merkkisiin minulla ei olisi varaakaan!) ja ostoksiini olin ihan tyytyväinen. Tiesin jo edelliseltä reissulta, että kaikki on piraattia, mutta se ei minua haitannut, hyvin ne on pesuissa kestäneet edelliskesän vaatteetkin. Rannan ja kadut ovat edelleen pystyneet pitämään tosi siisteinä siihen verraten, miten paljon siellä käy turisteja välittämättä yhtään, mihin roskansa heittävät :=) Yöelämä kyllä kuului hotellihuoneisiin, mutta sehän on luonnollista sen kokoisessa hotellikylässä. Suomalaisten turistien käyttäytymistä aina arvostellaan, mutta paria tapausta lukuunottamatta, käyttäytyvät meikäläiset todella hyvin. Varsinkin nuoret aikuiset osaavat pitää hauskaa muita häiritsemättä. No, ruotsalaiset ovatkin sitten jo oma lukunsa.....Mutta, hyvä suomalaiset, varsinkin nuoret, turhaan teitä arvostellaan reissuillanne!! Ja sitten niistä huijauksista SB:llä; eikös kaikissa turistipaikoissa nykyisin ole huijareita, varsinkin näissä maissa, joissa elintaso suurella osalla väestöä on surkea? Ja mafiasta; aika monen maan ja turistikohteen "elämää" pyörittää mafia, SB:llä se on ehkä näkyvämpää, koska ihmisten elintasoerot siellä ovat niin suuret. Mutta eihän se mafia turisteja haittaa, päinvastoin, mafia esiellä elää turismin voimalla ja haluaa toki, että matkailijat viihtyvät siellä. No, jos tarkemmin ajattelee, säälittää se köyhempi väestö, joka ei pääse käsiksi turismin tuomaan rahalliseen hyötyyn...
Kaikkiaan siis olen tosi tyytyväinen matkaamme, SB oli sitä mitä osasin odottaakin viime kesän perusteella ja sitä mitä tältä lomalta lähdimme hakemaankin. Sitten kun haemme lomaltamme kulttuuria, menemme taas johonkin muuhun paikkaan.
Kaikkiaan siis olen tosi tyytyväinen matkaamme, SB oli sitä mitä osasin odottaakin viime kesän perusteella ja sitä mitä tältä lomalta lähdimme hakemaankin. Sitten kun haemme lomaltamme kulttuuria, menemme taas johonkin muuhun paikkaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kerrankin hieno ja realistinen matkakertomus ilman turhia valituksia... Olen samaa mieltä Suomalaisten käyttäytymisestä eli kyllä Suomalainen osaa käyttäytyä verrattuna ylimielisiin ruotsalaisiin tai sikailija britteihin.