onko se iso maa ja paljonko sielä on kansaa
voiko sinne mennä.
Venäjä
83
2838
Vastaukset
Kyllä se on iso maa ja sinne voi mennä. Tässä hieman tietoa Venäjän Federaatiosta:
Venäjän Federaatio on liittovaltio, joka muodostuu 21 tasavallasta (respublika), 1 autonomisesta alueesta (avtonomnaja oblastj), 10 autonomisesta piirikunnasta (avtonomnyj okrug), 6 aluepiiristä (kraj) 49 alueesta (oblastj) ja 2 kaupungista, jotka kuuluvat suoraan federaatioon.
Tasavallalla on oma kansallinen alkuperäisväestönsä, vaikka se nykyisin on usein kansallisena vähemmistönä. Tasavalta voi hyväksyä oman kansallisen alkuperäiskielensä toiseksi viralliseksi kieleksi venäjän kielen rinnalle. Sillä on oma perustuslakinsa, hallintojärjestelmänsä ja oikeuslaitoksensa. Se voi harjoittaa autonomista valtiovaltaa Venäjän Federaation perustuslain puitteissa ja sillä on laajat oikeudet valtiollisella, taloudellisella ja kulttuurielämän alalla. Sillä voi olla myös omia kansainvälisiä yhteistyösopimuksia, mutta ulko- ja puolustuspolitiikan alalla se alistuu federaation hallintoelimille.
Autonominen piirikunta ja autonominen alue on hallinnollinen alue, jolla on oma kansallinen kantaväestönsä. Piirikunnat kuuluvat aina johonkin muuhun alueeseen ja ne harjoittavat autonomista hallintoa kansallista väestöään koskevissa asioissa.
Alueet ja aluepiirit ovat paikallishallintoyksikköjä, jotka eroavat toisistaan vain siten, että aluepiirit sijaitsevat harvaan asutuilla seuduilla ja ovat pinta-alaltaan valtavan laajoja. Alueet ja aluepiirit ovat Venäjän paikallishallinnon perusyksiköitä, joita usein verrataan suomalaisiin lääneihin.
Venäjän Federaation subjekteina on myös kaksi kaupunkia: Moskova ja Pietari, jotka ovat yleisvaltakunnallisen merkityksen omaavia kaupunkeja eivätkä kuulu mihinkään alueeseen (oblastiin).
pinta-ala: 17.075.400 km2
asukasluku:
145.200.000 (2002). Venäjän Federaatiossa asuu 160 kansallisuutta ja kansallista ryhmää. Suurimmat kansallisuudet ovat: venäläiset (n. 116 milj.), tataarit (yli 5 milj.), ukrainalaiset (n. 4 milj.), tshuvassit (n. 1,7 milj.), bashkiirit (n. 1,3 milj.), tshetsheenit (n. 1 milj.) ja armenialaiset (n. 1 milj.)
asukastiheys: 8,7 as/km2
pääkaupunki: Moskova (10,4 miljoonaa as/2002)
muita miljoonan asukkaan kaupunkeja:
Pietari (ent. Leningrad, 4.7 milj.),Novosibirsk (1.398.800), Nizhni Novgorod (ent. Gorki, 1.357.000), Jekaterinburg (1.266.300), Samara (1.156.100), Omsk (1.148.900), Kazan (1.101.000), Ufa (1.091.200), Tsheljabinsk (1.083.200), Donin Rostov (1.012.700), Perm (1.009.700), Volgograd (993.400)- Ressu
On välillä kaivattu Sinua.
Älähän karkaa, käy edes joskus opettamassa meitä tietämättömiä.
Ansiokas juttu. Kiitokset siitä. - Anonyymi
Ressu kirjoitti:
On välillä kaivattu Sinua.
Älähän karkaa, käy edes joskus opettamassa meitä tietämättömiä.
Ansiokas juttu. Kiitokset siitä.Kyllä näin on.
- Anonyymi
Aivan.
- Anonyymi
Joo mutta väkiluku muuttunut. Kuollut 55000 venäläistä ja invaliidejä 100000 SODAN TAKIA. Loput muutenvaan älyvapaita. Ja voihansieltä tuoda tuliaisiakin uuden hienon ladan, sinkkiämpäreitä ja tippurin. Kaiken mämä voi ostaa vuoden päästä, jos maltat odottaa sukkahousuilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan.
Venäläiset on kiusaajia ja uhoajia tappajia ja valehtelijoita. Venäjään ei ole voinut ikinä luottaa kaikissa muissa on vika ei heissä. Olen käynyt venäjällä ja se on ihan kauhea maa. Ja nykyään ihan sekaisin toivotaan että menettävät samanverran miehiä kuin ovat nyt menettäneet ja ukraina jyrää heidät ja voittaa sodan. Alas diktatuuri alas putin. Ja toivotaan että kreml kaatuu kunnolla eikä nouse koskaan.
- onpi
valtavan suuri, se on isompi kun maailma.
- PisaraSadetta
paikka: ihmiset, kieli, kulttuuri, elämänmeno.. Venäjästä ei yksinkertaisesti voi saada tarpeekseen jos sen sykkeeseen on päässyt mukaan. Suosittelen! :)
- Anonyymi
https://youtu.be/DK0sX_6BD50
Kaunis maa, paljon historiaa, suuri luonto.
Kuitenkin pidän tästä aihe-alueesta eniten. - Anonyymi
Synkkä historia, sotia sotia ja sotia.
Ja nyt myös sotia sotia ja sotia.
Mm sellaisia johtajia kuin Iivana Julma, Stalin ja nyt WALIMIR PUTIN.
Kaikilla pelottava historia, nyt Putin halajaa esikuvien kaltaiseksi, pelottavaa.- Anonyymi
kysyi finn ääliö, samat kysymykset teistä, ääliöt
- Anonyymi
Wladimir
- Anonyymi
Venäjälle vio mennä kunhan on ensin käynyt testattavana ettei löydy Leninin tappanutta kuppaa tai muutakaan sukupuolitautia tai vastaavaa. Toki venäjän kansalta tuota ei vaadita vaikka nämä tautilukemat ovat siellä maailman kärkeä, kuten esimerkiksi Aidsin osalta.
Voit myös varautua mielivaltaan tullihenkilöiden, poliisin ja virkahenkilöiden osalta. Surkeimmassa tapauksessa sinulle keksitään syytteet jostakin ja ulos selviät ehkä rahalla jos heti maksat, muutoin sinusta tehdään esimerkki miten kurjasti käy ja helvetillinen rupuvankila odottaa. Et halua joutua sinne koska olet tottunut inhimilkiseen kohteluun Suomessa. Metrossa ja kadulla sinut voidaan mukiloida ja ryöstää, tunnelma on muutoinkin ankea vaikka venäläiset siihen ovat tottuneetkin ja joskus jopa iloitsevat.
Matkustamalla venäjälle, tuet samalla sen mielivaltaista johtoa joka pitää kansaansa massana jota he hyödyntävät ilman minkäänlaista myötätuntoa. Mieti siis toisenkin kerran ennenkuin venäjälle suuntaat.- Anonyymi
Painu ny johonkin mesoamaan stanan länsitrolli. Onko sut maksettu tänne?
- Anonyymi
Ja tämä tarina on tosi, eikä muuksi muutu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämä tarina on tosi, eikä muuksi muutu.
itse olet se kuppa, tsuhna.
marin kertoi, miten iso uhka venäjä on ja myös ruotsille ja ruotsin kanavalla nainen kertoo että hänen lapsi kuoli terrori-iskussa ruotsissa, putin ei ole suomessa eikä ruotsissa, mutta mohammudit mollemissa maaissa. propaganda koneisto lietsoi pelkoa venäjästä, jopa itse suom. teille nauravat, katalat poliitikot, 400 e työtön saa kouraan ja vuosia ei pääsee lääkärin, suussa mätä hampaat ja reikäinen auto ja kati myy itseä asunnossa - Anonyymi
ihan kuin omasta suomesta kerroit, missä metrossa sinä olet ja etkä pääsee sinne, kuin et osaa kieliä. omassa maassa baarissa ja kaduilla voit saada turpaan tai jopa puukolla ja lopeta haukkua ja valehtella meistä, kuka ei huomaa vain teitä, tsuhnan gadina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
itse olet se kuppa, tsuhna.
marin kertoi, miten iso uhka venäjä on ja myös ruotsille ja ruotsin kanavalla nainen kertoo että hänen lapsi kuoli terrori-iskussa ruotsissa, putin ei ole suomessa eikä ruotsissa, mutta mohammudit mollemissa maaissa. propaganda koneisto lietsoi pelkoa venäjästä, jopa itse suom. teille nauravat, katalat poliitikot, 400 e työtön saa kouraan ja vuosia ei pääsee lääkärin, suussa mätä hampaat ja reikäinen auto ja kati myy itseä asunnossaSaako työtön Venäjällä 400 ruplaa työttömyysavustusta, voi tehdä tiukkaa.
Putler esikuntineen käärii rahat ja mammonat Kansa kiittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako työtön Venäjällä 400 ruplaa työttömyysavustusta, voi tehdä tiukkaa.
Putler esikuntineen käärii rahat ja mammonat Kansa kiittää.oko kävitte äänestämässä tuolla omissa pimeissä synkissä peräkulmissa, ai miten läpiruostuneet autot ainoan marketin pihassa . joko joku lupasi sadasta, no ei varmasti. jopa YT-neuvotellut alkoivat LAPISSA JA 1300 suomalaista lomautetaan, tai tämäkin Putinin vika
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako työtön Venäjällä 400 ruplaa työttömyysavustusta, voi tehdä tiukkaa.
Putler esikuntineen käärii rahat ja mammonat Kansa kiittää.NIINISTÖ ONKIN HITLERI TEILLE KAIKKILLE
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NIINISTÖ ONKIN HITLERI TEILLE KAIKKILLE
AI MITEN paljon täänän venäläiset voittivat urheillussa, missä cvain teidän kulta mitalit ja euroopan mestaruudet, ontuvat ruohot
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AI MITEN paljon täänän venäläiset voittivat urheillussa, missä cvain teidän kulta mitalit ja euroopan mestaruudet, ontuvat ruohot
Salaperäisten ohjusten "paketteja" puretaan Britannian ilmavoimien sotilaskuljetuskoneesta Kiovan Boryspilin lentokentällä. Ja Ukrainan puolen edustaja "kuvassa" puristaa englantilaisen upseerin kättä pitkään ja valaisee häntä kiitollisella hymyllä korvasta korvaan. Samaa materiaalia lähetettiin aamusta iltaan televisiossa lähes kaikissa Euroopan NATO-maissa sekä Yhdysvalloissa. Ja kuuluttajan puhe: "Britannia antoi Ukrainalle parhaat panssarintorjuntaohjusjärjestelmät ja tuhansia (oikeastaan 1100-VB) ohjuksia heille!"
ai kuin on pakko ulvoa venäjän lentokoneesta ja samana päivänä britti lentokone toi ukrainaan aseita. ukrainalle myyvät aseita myös Puola, Liettua, Tšekki, JA TIETYSTI MURHAAJA AMERIKKA, JOKA ALOITTI KAIKKI MAAIL,MMAN SODAT JA POMMITTI JAPANIA JOPA YDINPOMMEILLA
ja venäjä siis uhkaille näitä natoon murhaajia, ja miksi teidän media ei kerro että synagogan terrori-iskun teki pakistanilainen, eikä britti ja itä-merellä on nato-aluksia, puola ja viro ovat täynnä amerikkalaisia ohjuksia ja venäjä ei reagoisi tähän, että nämä rotat valmistellevat sotaa hullun bidenin johdolla, skitsot
JA VIELÄ EI OLE HÄPEÄ ULVOA ETTÄ VENÄJÄ TAAS UHAILLE AMERIKKALAISIA JA NATON MURHAAJIJA - Anonyymi

JA VIELÄ EI OLE HÄPEÄ ULVOA ETTÄ VENÄJÄ TAAS UHAILLE AMERIKKALAISIA JA NATON MURHAAJIJAKUKAHAN 2MAAILMANSODANLOPETTI EIAINAKAAN RYSSÄT. VAAV LIITTOUTUNEET JOSTA USA PÄÄTEKIÄNÄ. VENÄJÄ VAAN YRITTÄÄ SIITÄKIN OTTAA ITSELLEEN KUNNIAN. KUKA HYÖKKÄSI SUOMEEN RYSSÄT. KUKA HYÖKKÄSI UKRAINAAN RYSSÄT. KUKA HÄVIÄÄ UKRAINAN SODAN RYSSÄT. KUKA RYSSII KAIKKI RYSSÄT
- Anonyymi
Natsi-Venäjä on kääpiön maa.
Sinne menevältä kääpiöityy myös aivot KGB-lähtöisen aivoameeban myötä.
En suosittele.- Anonyymi
Suomalaissyntyinen Klasu-niminen kultakotka, joka oli varustettu seuranta-anturilla, ammuttiin kuoliaaksi Ukrainassa Kiovan lähellä. Berkut lähti etelään syyskuun puolivälissä. Marraskuussa hän valitsi itselleen talvehtimispaikan Kiovan alueella.
murhaajat ukrainalaiset, jopa ammuttiin kotkan ja tappavat ihmisiä itä ukrainassa, ja koko maailma puolustaa niitä köyhiä , työntää rahaa ja asrita - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaissyntyinen Klasu-niminen kultakotka, joka oli varustettu seuranta-anturilla, ammuttiin kuoliaaksi Ukrainassa Kiovan lähellä. Berkut lähti etelään syyskuun puolivälissä. Marraskuussa hän valitsi itselleen talvehtimispaikan Kiovan alueella.
murhaajat ukrainalaiset, jopa ammuttiin kotkan ja tappavat ihmisiä itä ukrainassa, ja koko maailma puolustaa niitä köyhiä , työntää rahaa ja asritarahaa ja aseita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
rahaa ja aseita
Nato-maat lisäävät sotilaallista apua Kiovalle
13K
25
4 min.
...
Kiovan länsiliittolaiset ottivat aktiivisesti vastaan Ukrainan puolustuskyvyn vahvistamisen. Maan ulkoministeriö vahvisti torstaina, että Yhdysvallat on myöntänyt tasavallalle 200 miljoonan dollarin lisäapua !!!!!!!!! sotilaalliseen lisäapuun, Britannia ilmoitti myös tällä viikolla panssarintorjuntaaseiden toimittamisesta Kiovaan, kun taas Baltian maat valmistautuvat siirtämään osan amerikkalaiset aseensa Ukrainaan. Vastauksena Venäjän ulkoministeriö syytti länttä "Ukrainan militarisoimisesta" ja ilmaisi pelkonsa, että tämä antaisi Kiovalle "carte blanche-vapauden suorittaa sotilaallinen operaatio Donbassissa". - Anonyymi
No, sinä se sanosit niinku asiat ovat. Kiitos tuostakin pläjäyksestä.
- Anonyymi
No, sinä se sanosit niinku asiat ovatten. Kiitos tuostakin pläjäyksestä.
- Anonyymi
No, sinä se sanosit niinku asiat ovat. Kiitos tuostakin pläjäyksestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, sinä se sanosit niinku asiat ovat. Kiitos tuostakin pläjäyksestä.
Ukrainalaistutkija pelkää Venäjän sortuvan voitonvarmuuteen: "Putin elää rinnakkaistodellisuudessa, ja joskus kenraalit tukevat näitä mielikuvia"
nuole vain bidenin persettä, joka on tukennut irakin ja jogoslavian pommitukset ja sodat, hitleri-bidenin käätyrit. putin elää todellisuudessa, jota te olette aiheuttaneet, mutta te omissa nato fantasioissa, vi...tsuhnat, propaganda gadinat. ulos meidän metsistä, rotat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainalaistutkija pelkää Venäjän sortuvan voitonvarmuuteen: "Putin elää rinnakkaistodellisuudessa, ja joskus kenraalit tukevat näitä mielikuvia"
nuole vain bidenin persettä, joka on tukennut irakin ja jogoslavian pommitukset ja sodat, hitleri-bidenin käätyrit. putin elää todellisuudessa, jota te olette aiheuttaneet, mutta te omissa nato fantasioissa, vi...tsuhnat, propaganda gadinat. ulos meidän metsistä, rotatv.....tsuhna , ja median saasta, ei ole mitään muuta pimeissä metsissä, kuin ulvoa ukrainan sodasta, haukkua karjalaisia viattomia ihmisiä ja venäläisiä, jotka eivät tee mitään paha pelottaville tsuhnille, vaikka olisi syytä jo tehdä jo jotain, kostaa vainosta. köyhä pena jolla niin vanha jolla läpi rustunnut auto , ei työtä, ei rahaa. onneksi mustalainen kusee suuhun ja viiltää ja irakilainen mestaa päät irti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
v.....tsuhna , ja median saasta, ei ole mitään muuta pimeissä metsissä, kuin ulvoa ukrainan sodasta, haukkua karjalaisia viattomia ihmisiä ja venäläisiä, jotka eivät tee mitään paha pelottaville tsuhnille, vaikka olisi syytä jo tehdä jo jotain, kostaa vainosta. köyhä pena jolla niin vanha jolla läpi rustunnut auto , ei työtä, ei rahaa. onneksi mustalainen kusee suuhun ja viiltää ja irakilainen mestaa päät irti
Länsivaltioiden toiminta lähentää Venäjää ja Kiinaa, sanoi Venäjän Britannian-suurlähetti
BRAVO, VENÄJÄ JA KIINA, ANNA NÄMÄ HYEENAT ELÄTTÄVÄT UKRAINALAISIA, JOTKA JO 8 VUOTTA TAPPAVATT IHMISIÄ ITÄ-UKRAINASSA JA MYYVÄT UKRAINALLE ASEITTA JA AMERIKKA ANTAA RAHAA. HULLU BIDENI KUIN ON
haluan olla HUI-kkonen, AI MITEN KAUNIS SUKUNIMI, VARMASTI KAIKKI VENÄLÄISET YLEN MUKAAN JA KARJALAISET HALUAVAT OLLA HUI-KOSIA, LAHJOJA, ARVOJA JA OIVALLISIA, MUTTA EI, VAIN MOHAMMUDI, ALI JA GIBRIL YLELLE KELPAA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsivaltioiden toiminta lähentää Venäjää ja Kiinaa, sanoi Venäjän Britannian-suurlähetti
BRAVO, VENÄJÄ JA KIINA, ANNA NÄMÄ HYEENAT ELÄTTÄVÄT UKRAINALAISIA, JOTKA JO 8 VUOTTA TAPPAVATT IHMISIÄ ITÄ-UKRAINASSA JA MYYVÄT UKRAINALLE ASEITTA JA AMERIKKA ANTAA RAHAA. HULLU BIDENI KUIN ON
haluan olla HUI-kkonen, AI MITEN KAUNIS SUKUNIMI, VARMASTI KAIKKI VENÄLÄISET YLEN MUKAAN JA KARJALAISET HALUAVAT OLLA HUI-KOSIA, LAHJOJA, ARVOJA JA OIVALLISIA, MUTTA EI, VAIN MOHAMMUDI, ALI JA GIBRIL YLELLE KELPAATällä ryssän kirjeellä pitää pyyhkiä persettä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä ryssän kirjeellä pitää pyyhkiä persettä
Nato-joukkoja vahvistetaan eri puolilla Eurooppaa – Yhdysvallat varautuu lähettämään joukkoja jo aiemmin ilmoitettujen lisäksi
gadina, itse tekevät mitä vain ja venäjä' ei reagoisi tähän, tämän jälkeen vielä sanovat, että venäjä on uhka hullut, tämä toiminta on jo vuosia sitten suunniteltu, haluavat tuhoa venäjän tämä korruptoitunut ukrainan takia, kukaan itä-ukrainassa ei halua enää kuulua paska kätyri bideni-macroni ukrainaan ja että johtaisi sotahullu kaatuileva bideni.
seisivat nyt tarkkaavaisena sen Amerikan edessä, nollat, kuin silloin ne sairaat natsit Hitlerin edessä, gadinat
teidän uhka on köyhyys, tyhjyys, Mohammedit, korona. laputko silmissä, ulvovat hyeenat, tule peräkylään, ja näet
pyhi jo haiseva persettä, tähän asti haisee - Anonyymi

pyhi jo haiseva persettä, tähän asti haisee1966 syntyneen vastaajan syyksi luettiin kahdella kädellä kumoon tönäiseminen, kädellä kasvoihin lyöminen ja kuristaminen. Menettelystä aiheutui asianomistajalla kipua ja särkyä, mustelma poskeen sekä ruhjeita kaulalle. Asianomistajan tytär oli asunnossa paikalla ja toimi oikeudenkäynnissä todistajana.
Valtion varoista maksetaan vastaajan avustajalle yhteensä 1.364 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi !!!!!!!
haaaa, eivät kelpaaneet venäläisten turistien rahat, haukkuivat koplalla media ja iltapaskojen luuserit, ja nyt kelpaa nämä ja vielä maksaakin itse suomalainen niiden huvit - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsivaltioiden toiminta lähentää Venäjää ja Kiinaa, sanoi Venäjän Britannian-suurlähetti
BRAVO, VENÄJÄ JA KIINA, ANNA NÄMÄ HYEENAT ELÄTTÄVÄT UKRAINALAISIA, JOTKA JO 8 VUOTTA TAPPAVATT IHMISIÄ ITÄ-UKRAINASSA JA MYYVÄT UKRAINALLE ASEITTA JA AMERIKKA ANTAA RAHAA. HULLU BIDENI KUIN ON
haluan olla HUI-kkonen, AI MITEN KAUNIS SUKUNIMI, VARMASTI KAIKKI VENÄLÄISET YLEN MUKAAN JA KARJALAISET HALUAVAT OLLA HUI-KOSIA, LAHJOJA, ARVOJA JA OIVALLISIA, MUTTA EI, VAIN MOHAMMUDI, ALI JA GIBRIL YLELLE KELPAAPutinin suusta lentää kärpäsiä, taitaa olla taitaa olla hampaat mätätapeilla. Paukautais kääpiö putin vielä ydinpommin niin saatas pyyhitttä venäjä maailman kartalta pois, lännen toimesta. Ellei itte ryssi ja räjäytä labamoottorilla oleviaan pommeja käsiinsä.
- Anonyymi
Venäläiset ovat ihan ok, mutta on se paska maa. Ruotsalaisten kaikkien aikojen huonoin keksintö tehdä slaaveille kuningaskunta.
- Anonyymi
Miten murhattu VIROSSA 23-vuotias malli liittyi suomalaisiin liikemiehiin ja heidän yrityksiinsä?
tai tästäkin suomen hyeena media ei kerro, kuin ei kerro että ukraina pommitti tänään itä-ukrainassa pienen voimalaitokseen, jättivät ihmisiä ilman sähköä nyt ja kuin on niin kylmä.
nato sotakalustolla pommittivat, hullu Amerikka toi sotilaita, sukellusveneittä, rahaa, sotakalustoa. hullut. ja venäjä voi tehdä sotaharjoituksia, koska Amerikan sotahulluus onkin se uhka nyt venäjälle, hullut ja nato-trolli suom. media vikisee kuin rotta Natosta, menkää jo ja heti
paska maa on teidän suomi, ihan haiseva natrtsi köyhä paska - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten murhattu VIROSSA 23-vuotias malli liittyi suomalaisiin liikemiehiin ja heidän yrityksiinsä?
tai tästäkin suomen hyeena media ei kerro, kuin ei kerro että ukraina pommitti tänään itä-ukrainassa pienen voimalaitokseen, jättivät ihmisiä ilman sähköä nyt ja kuin on niin kylmä.
nato sotakalustolla pommittivat, hullu Amerikka toi sotilaita, sukellusveneittä, rahaa, sotakalustoa. hullut. ja venäjä voi tehdä sotaharjoituksia, koska Amerikan sotahulluus onkin se uhka nyt venäjälle, hullut ja nato-trolli suom. media vikisee kuin rotta Natosta, menkää jo ja heti
paska maa on teidän suomi, ihan haiseva natrtsi köyhä paskaruotsalaiset eivät tehneet mitä sellaista venäjälle, vain venäjä taistelli aina ruotsin kanssa, ja te 600 vuotta olitte ruotsin orjija
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ruotsalaiset eivät tehneet mitä sellaista venäjälle, vain venäjä taistelli aina ruotsin kanssa, ja te 600 vuotta olitte ruotsin orjija
Kiova on jo käyttänyt länsimaisia aseita Itä-Ukrainassa, Jelenovkan sähköaseman pommitukset suoritettiin NATO-ammuksilla, sanoi DPR:n täysivaltainen edustaja Donbassin konfliktinratkaisun yhteysryhmässä, tasavallan ulkoministeri N. N.
Erityisesti Jelenovkassa: sähköasemaa ammuttiin 60 mm:n kaliiperiammuksilla - tämä on Naton standardi. Ukraina ei ole käyttänyt tätä kaliiperia aiemmin", N. sanoi.
- Anonyymi
Ryssä kansa paska kansa. Johtaja saatana joka valheveljien avula tuhoa ryssä maa. Saatanalle ja illuminaatille ryssä kirkko siunata, kaikki sotahullu. Ei mtää järkee. Paska Stalin henkeä palvoa, missä kristus. Itse belsubupi valtakunta. Kuollut sielu kristus ei valaise, oma minä heillä estä.
- Anonyymi
UKRAINAN SOTA, JOTA EI OLE VASTUSTAAVAT MYÖS UKRAINALAISET ITSE, BIDEN JA EUROOPPA IHAN TAHALLAN LIETSOIVAT TÄTÄ SOTAPELKOA, AMERIKKA TAPPAA JA ISIS IHMISIÄ
TURPA KIINNI , tsuhna. lue uutisia muualta kuin propaganda suomen valemedialta, gadinat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UKRAINAN SOTA, JOTA EI OLE VASTUSTAAVAT MYÖS UKRAINALAISET ITSE, BIDEN JA EUROOPPA IHAN TAHALLAN LIETSOIVAT TÄTÄ SOTAPELKOA, AMERIKKA TAPPAA JA ISIS IHMISIÄ
TURPA KIINNI , tsuhna. lue uutisia muualta kuin propaganda suomen valemedialta, gadinatAlustavien tietojen mukaan Yhdysvaltain armeija saapui paikalle helikopterilla. Ampuminen kesti noin kaksi tuntia. BIDEN ilmoitti että ISIS:n JOHTAJA Abu-Ibrahim al-Hashini kuoli 2.02.2022 USA:n sotilasoperaation aikana.
Reuters raportoi, että siviilejä kuoli operaation aikana Luoteis-Syyriassa militanttien räjäyttämien räjähteiden vuoksi.
Operaatioon, jonka terrorismin vastainen liittouma toteutti Atmehin kylässä Idlibin pohjoispuolella, lähellä Turkin rajaa, osallistui kurdiyksiköitä.
Paikallinen aktivisti kertoi dpa:lle, että IS-johtajan epäillään järjestäneen tammikuun lopulla yli 300 ihmistä kuolleen hyökkäyksen vankilaan Koillis-Syyrian Al-Hasakahissa.
ISIS TAPPAA SYYRIASSA YHDELLÄ iskulla 300 ihmistä ja amerikkalaiset tappavat 13 SIVIILEJÄ ja kukaan ei ulvoo että ISIAS ja terrorismi on uhka. JA EIVÄT ULVOO ETTÄ Amerikka tappaa taas ihmisiä, vain ulvovat että Venäjä on uhka ja Natoon pitäisi mennä ja kuitenkin eivät mene.
kukaan ei tulee itä-rajan kautta, vain TEIDÄN puolustusvoimat omilla lentokoneilla tuovat Mohammedeja maahaan, naurettavaa propaganda venäjästä. ja mitä teille kuuluu, mitä venäjä tekee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alustavien tietojen mukaan Yhdysvaltain armeija saapui paikalle helikopterilla. Ampuminen kesti noin kaksi tuntia. BIDEN ilmoitti että ISIS:n JOHTAJA Abu-Ibrahim al-Hashini kuoli 2.02.2022 USA:n sotilasoperaation aikana.
Reuters raportoi, että siviilejä kuoli operaation aikana Luoteis-Syyriassa militanttien räjäyttämien räjähteiden vuoksi.
Operaatioon, jonka terrorismin vastainen liittouma toteutti Atmehin kylässä Idlibin pohjoispuolella, lähellä Turkin rajaa, osallistui kurdiyksiköitä.
Paikallinen aktivisti kertoi dpa:lle, että IS-johtajan epäillään järjestäneen tammikuun lopulla yli 300 ihmistä kuolleen hyökkäyksen vankilaan Koillis-Syyrian Al-Hasakahissa.
ISIS TAPPAA SYYRIASSA YHDELLÄ iskulla 300 ihmistä ja amerikkalaiset tappavat 13 SIVIILEJÄ ja kukaan ei ulvoo että ISIAS ja terrorismi on uhka. JA EIVÄT ULVOO ETTÄ Amerikka tappaa taas ihmisiä, vain ulvovat että Venäjä on uhka ja Natoon pitäisi mennä ja kuitenkin eivät mene.
kukaan ei tulee itä-rajan kautta, vain TEIDÄN puolustusvoimat omilla lentokoneilla tuovat Mohammedeja maahaan, naurettavaa propaganda venäjästä. ja mitä teille kuuluu, mitä venäjä tekee”Ja mikä uhkaa nykyisen Venäjän olemassaoloa, ja onko sellaisia uhkia olemassa?
on niitä uhkia, hullu biden , hullu zelenskij ja hullu suomi naton kera
ja saksa lähettää sotilaita baltiaan. haaa, ja jos ne tulevat venäjälle, turpaan tulee kuin stalingradissa silloin ja kaikialla tuli turpaan. tämä uutinen on niin naurettava, se pakottaa vielä renemmän sotakalustoa tuoda venäjän rajoille, saksalaisia on pakko tappaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja mikä uhkaa nykyisen Venäjän olemassaoloa, ja onko sellaisia uhkia olemassa?
on niitä uhkia, hullu biden , hullu zelenskij ja hullu suomi naton kera
ja saksa lähettää sotilaita baltiaan. haaa, ja jos ne tulevat venäjälle, turpaan tulee kuin stalingradissa silloin ja kaikialla tuli turpaan. tämä uutinen on niin naurettava, se pakottaa vielä renemmän sotakalustoa tuoda venäjän rajoille, saksalaisia on pakko tappaaisis tappaa yhdellä iskulla 300 ihmistä ja amerikka tappaa 13 siviilejä ja putin on uhka, ja kaikki tämä tapahtui nyt, ja mitä enemmän terroristot tappaa, sitä enemmän nämä ääliöt ulvovat venäjästä, tuokaa niitä sotilaita vaikka oman suomeen, gadinat, kyllästyimme, köyhä velkainen suomi jossa pimeät metsät ja ei mitään, jopa ei valoa, nyt ymmärrän, miksi tsuhnat kaikki ovat hulluja ja masentunneita, tyhjyydestää, köyhyydestä
eikö venäjä saa jo puolustaa itseä, ai kuin pitää luia kaatuilevalta bidenilta ja macronilta, haistakaaa, äälliö rakit - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
isis tappaa yhdellä iskulla 300 ihmistä ja amerikka tappaa 13 siviilejä ja putin on uhka, ja kaikki tämä tapahtui nyt, ja mitä enemmän terroristot tappaa, sitä enemmän nämä ääliöt ulvovat venäjästä, tuokaa niitä sotilaita vaikka oman suomeen, gadinat, kyllästyimme, köyhä velkainen suomi jossa pimeät metsät ja ei mitään, jopa ei valoa, nyt ymmärrän, miksi tsuhnat kaikki ovat hulluja ja masentunneita, tyhjyydestää, köyhyydestä
eikö venäjä saa jo puolustaa itseä, ai kuin pitää luia kaatuilevalta bidenilta ja macronilta, haistakaaa, äälliö rakittsuhna , syö siitä paska wc paperia, gadina rakki suka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
isis tappaa yhdellä iskulla 300 ihmistä ja amerikka tappaa 13 siviilejä ja putin on uhka, ja kaikki tämä tapahtui nyt, ja mitä enemmän terroristot tappaa, sitä enemmän nämä ääliöt ulvovat venäjästä, tuokaa niitä sotilaita vaikka oman suomeen, gadinat, kyllästyimme, köyhä velkainen suomi jossa pimeät metsät ja ei mitään, jopa ei valoa, nyt ymmärrän, miksi tsuhnat kaikki ovat hulluja ja masentunneita, tyhjyydestää, köyhyydestä
eikö venäjä saa jo puolustaa itseä, ai kuin pitää luia kaatuilevalta bidenilta ja macronilta, haistakaaa, äälliö rakitTee se ihmisille, mitä haluat heidän tekevän sinulle.
- Anonyymi
Belsebub nyt johta venäjä, Jumala otti papit pois venäjä. Ei siunata enä asetta ja sotakirkko rakensi saksa rautaromusta mikä psnssari vaunusta. Itse pakanatemppeli. Kumma puoli belsebub valitse, Jumala ei mukana. Missä kristus hän ei kuule venäjä enää.

TEITÄ EI KUULEE SE KRISTUS, PAPIT VUOSIA RAISKAA LAPSIA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tsuhna , syö siitä paska wc paperia, gadina rakki suka
Hyvin sanottu.
- Anonyymi
Pyhä Johannes Krysostomos: Anna anteeksi sille, joka murehdutti sinut
Mikään ei ole Herralle niin mieleen kuin se, että annamme anteeksi lähimmäisellemme. Kun olet nähnyt Jumalan tulevan ihmiseksi ja alentuvan niin paljon ja kärsivän sinun hyväksesi niin paljon, vieläkö sinä epäröit, miten kykenet antamaan anteeksi lähimmäistesi vääryydet? Etkö kuule, miten Hän käskee sinua Ristiltä: ”Anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”
Kosto tekee ihmisen vihollisen kaltaiseksi, kun taas anteeksianto kohottaa hänet tämän yläpuolelle. Anna siis anteeksi sille joka murehdutti sinut, auta sitä joka on avun tarpeessa, nöyrrytä sieluasi. Ja vaikka olisit hyvin syntinenkin, sinä saatat päästä Jumalan Valtakuntaan puhdistamalla näillä hyvin nuo syntisi ja pyyhkimällä kokonaan pois niiden tahran.- Anonyymi
Ja sinulla ei ole rahaa ostaa WS paperia, vain ei ole Venäjällä WS paperia? Missä tynnyrissä elät, propaganda ääliö. Ja Venäjällä joka päivä mitalia nyt ja teillä vain 1ja nyt kehuvat itseä ja niskasta, 2 min.myöhässä Bolsunovista ja astma norjalaiset 5. Ja meillä 15 v.lapsi tekee neloshyppyjä ja teillä eivät osaa hyppyjä, käsillä koskevat jäätä. Haa, mahalaskua ja kaatuvat. Haa, mahtava sirkus. Ja vielä Bolsunov on vihollinen niskaselle, se vain pysyy perässä suu auki

Rahaa laitoin kyllä paljon venäjän katu- ja viemärilapsi keräykseen. Mutta pystyn ostamaan silti kaikki tarvitsemani, olympialaiset on boikotissa, vangeilla ja orjatyövoimalla tehty tapahtuma.Rukoilen Kristusta sielusi pelastukseksi, Tiltu.

haista, että viemari lapsia, tsuhnan lahna, teillä juuri niitä lapsia, ei rahaa urheiluun, ei kouluun, vuosia asuvat hoitolaitoksilla ja pyörivät likaisissa kämpissä, ASUNNOTOMIAKINja kuin BOLSIÚNOV VOITTAA, NATSI HAISEVA ILTAPASKA HAUKKUU BOLSUNOVIA JOPA VOITOSTA JA NUOLI NORJALAISIA DOÅPINGISTA, KOIRAT. VENÄJÄLLÄ TAAS MITALI TÄNÄÄN JA MITÄ TE, PASKAT

IL seuraa: Kaikki sprintin suomalaiset jatkoon – jysäyttääkö Tero Seppälä mitalipommin?
KYSY DOPINGISTA, LAHNA, MÄTÄ TSUHNA NATSI
JUURI SINÄ VIROSSA JA VENÄJÄLLÄ SE VIEMARI ROTTA, OKSETTAVA JUOPPO MURHAAJA HULLU RIKOLLINEN ELÄIN - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
IL seuraa: Kaikki sprintin suomalaiset jatkoon – jysäyttääkö Tero Seppälä mitalipommin?
KYSY DOPINGISTA, LAHNA, MÄTÄ TSUHNA NATSI
JUURI SINÄ VIROSSA JA VENÄJÄLLÄ SE VIEMARI ROTTA, OKSETTAVA JUOPPO MURHAAJA HULLU RIKOLLINEN ELÄINRukoilen Jeesusta puolestasi, että hän armahtaisi sinuakin., venäläisen naisen hyvin puutteellista kuvaa. Lueppa tuolta edeltä mitä Pyhä Johannes Krysostomos on kirjoittanut. Valitan, että autoin heitä joita te ette auttaneet, mutta Jeesuksen tahdon ainakin täytin, että niin Tiltu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rukoilen Jeesusta puolestasi, että hän armahtaisi sinuakin., venäläisen naisen hyvin puutteellista kuvaa. Lueppa tuolta edeltä mitä Pyhä Johannes Krysostomos on kirjoittanut. Valitan, että autoin heitä joita te ette auttaneet, mutta Jeesuksen tahdon ainakin täytin, että niin Tiltu.
Olet vielä elossa, joko hoitaja kävi vaihtamassa paskaiset vaippaat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet vielä elossa, joko hoitaja kävi vaihtamassa paskaiset vaippaat
Puolaan saapui toinen lentokone amerikkalaisten laskuvarjovarjojoukkojen kanssa
TAIVAAN MANNA HYT HYSTEERISSA PASKAISEN UKRAINAN TAKIA, HAA, MISSÄ TE, VI...TSUHNAT - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet vielä elossa, joko hoitaja kävi vaihtamassa paskaiset vaippaat
Ei hän Pyhä Uusmarttyyri Elisabet saanut myöskään venäjällä, heitteille jätettyjen lasten auttamisesta muuta kun bolsevikkien työntämänä kaivoskuiluun ja käsigranaattia perään. Missä on teidän kristus?.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolaan saapui toinen lentokone amerikkalaisten laskuvarjovarjojoukkojen kanssa
TAIVAAN MANNA HYT HYSTEERISSA PASKAISEN UKRAINAN TAKIA, HAA, MISSÄ TE, VI...TSUHNATja vielä, hyeenat teille, tutkikaa niitä amerikkalaisia dopingoista, ne käyttävät hormoneja, et ymmärrä, onko se hirviö nainen tai mies, paskoava suuhun tsuhnan media
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hän Pyhä Uusmarttyyri Elisabet saanut myöskään venäjällä, heitteille jätettyjen lasten auttamisesta muuta kun bolsevikkien työntämänä kaivoskuiluun ja käsigranaattia perään. Missä on teidän kristus?.
sinä, ääliö, hoitaa omia lapsia, monilla ei rahaa harrastuksiin, ei ruokaan ja moni asuu vuosia hoitokodeissa tai kadulla ja voi huonosti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sinä, ääliö, hoitaa omia lapsia, monilla ei rahaa harrastuksiin, ei ruokaan ja moni asuu vuosia hoitokodeissa tai kadulla ja voi huonosti
tutki ne alushousut norjalaisilta, löytyykö pesusieni ja astma lääke, ja fosfori suksissa, ulvovat mahtavat tsuhnat, jotka ampuvat kaikki ohi ja mitalina 2 katkennutta sauvaa, vaino on avopinta ja kukaan tähän ei puuttuu, gadinat, lahnat, natsit. urheilijat niin väsyneenä tulevat maalin ja nämä tällä koiran puisto vain haukkuu ja tämä tuo sadistille nautintoa, ääliöt, oksettaa jo teidän likaisesta natsi propagandasta, paska tsuhnat ja teidän bideni
tämä teidän urheilu, vainoavat venäläisiä urheilijoita ja itsellä ei urheilulajeja olenkaan. vain tästä jo vanhasta Niskasesta ulvovaat, voiko vertailla 20v. urheilijan, melkein 40 v. Niskasen. menisitte häpeämään oma urheilua ja pohtimaan ongelmia, mutta helpompi on haukkua venäläisiä, jolla jo 17 mitalia ja joka kertaa sellaista. onko tämä teidän ainoa huvi paskaisessa poliisi suomessa, kuin kaikki muu on kielettyä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tutki ne alushousut norjalaisilta, löytyykö pesusieni ja astma lääke, ja fosfori suksissa, ulvovat mahtavat tsuhnat, jotka ampuvat kaikki ohi ja mitalina 2 katkennutta sauvaa, vaino on avopinta ja kukaan tähän ei puuttuu, gadinat, lahnat, natsit. urheilijat niin väsyneenä tulevat maalin ja nämä tällä koiran puisto vain haukkuu ja tämä tuo sadistille nautintoa, ääliöt, oksettaa jo teidän likaisesta natsi propagandasta, paska tsuhnat ja teidän bideni
tämä teidän urheilu, vainoavat venäläisiä urheilijoita ja itsellä ei urheilulajeja olenkaan. vain tästä jo vanhasta Niskasesta ulvovaat, voiko vertailla 20v. urheilijan, melkein 40 v. Niskasen. menisitte häpeämään oma urheilua ja pohtimaan ongelmia, mutta helpompi on haukkua venäläisiä, jolla jo 17 mitalia ja joka kertaa sellaista. onko tämä teidän ainoa huvi paskaisessa poliisi suomessa, kuin kaikki muu on kielettyäpaskakasat, rumat ja typerät
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paskakasat, rumat ja typerät
jäätynyt helvetti on tämä helvetti paskainen pelottava suomi julmasti tapetulle teini pojalle ja teidän maassa sotarikollinen kannibaali ja omat kannibaalit myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jäätynyt helvetti on tämä helvetti paskainen pelottava suomi julmasti tapetulle teini pojalle ja teidän maassa sotarikollinen kannibaali ja omat kannibaalit myös.
voi miten suomen paska media nuoli bidenin roikkuvia munia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
voi miten suomen paska media nuoli bidenin roikkuvia munia
Onneksi Venäjällä ihmiset ovat vapaita teidän vainosta ja elävät normaalia elämä, vi...tsuhnaNi hyeenat.te täällä 4 seinän elämä elätte, epänormaalit ontuvat tsuhonit,ei rahaa jopa ruokaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi Venäjällä ihmiset ovat vapaita teidän vainosta ja elävät normaalia elämä, vi...tsuhnaNi hyeenat.te täällä 4 seinän elämä elätte, epänormaalit ontuvat tsuhonit,ei rahaa jopa ruokaan
Elät, tsuhna, vankina 4 seinän sisällä ja zresh mitä iltapaskat ja natsi YLE MTV*Hesari kera tarjoa, suki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elät, tsuhna, vankina 4 seinän sisällä ja zresh mitä iltapaskat ja natsi YLE MTV*Hesari kera tarjoa, suki
Zresh on venäläinen sana, eläin sinä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elät, tsuhna, vankina 4 seinän sisällä ja zresh mitä iltapaskat ja natsi YLE MTV*Hesari kera tarjoa, suki
Räjähtävä humala russkilla päällä. Uho senkun yltyy vaikka mielisairaalan ovet pysyvät lujasti kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räjähtävä humala russkilla päällä. Uho senkun yltyy vaikka mielisairaalan ovet pysyvät lujasti kiinni.
Helvetti on juuri Suomessa, jossa rahaa kasvaa puussa ja suomi.Katjat ovat epänormaalia naisia, kuin ovat suomalaisen Penan kanssa naimisissa. Kuin kauhuelokuvista te kaikki, mielisairas media ja koko vaino hallituksen tasolla, ääliö aivopestyt tsyhnat

Ja voiton jopa uusissa olosuhteissa voitti A. Bolshunov, josta tuli kolminkertainen olympiavoittaja ja päivitti useita saavutuksia. Hopean voitti toinen venäläinen - Ivan Jakimushkin, joka puolusti toista sijaa taistelussa norjalaista Krugeria vastaan maaliviivalla.
HOPEA JA PRONSSI MYÖS TAITOLUISTELLUSSA JA MITÄ TE, KOKO AJAN HAUKKUIVAT BOLSUNOVIA JA VENÄLÄISIÄ. venäjä tuli olympialaisiin eikä tee mitään paha teille, ja nämä vain mediassa keksivät juttuja venäjästä, miksi niska ei ole hiihtänyt tänään, vain tuli jo kotiin. haaa. ja nämä vain odottavat oomista niitä mitalia, gadinat, huorat. ai lapsitehdas, teillä jopa 12v. tyttö sairaalassa akuutti alkoholi psykoosissa ja toinen krapulassa repi varpaankynnet pois ja kolmas tappoi, poltti elävänä sukulaisia. sellainen on teidän lapsitehdas. ja mitalina teille klebpoon paskainen vaippa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räjähtävä humala russkilla päällä. Uho senkun yltyy vaikka mielisairaalan ovet pysyvät lujasti kiinni.
Jatkuva sikuna pöhnä näyttää olevan.
- Anonyymi
ei ole yhtään häpeä hopea mitalista jääkiekossa, vaikka propaganda koneisto isoilla otsikkoilla ulvoo tästä, nuori joukkue ja seuraavaa kertaa voittavat, meidän bolsunovilla enemmän mitalia, kuin teillä yhteensä, venäjä voitti 32 mitalia ja olemme ylpeitä omista urheilijoista ja te, haisevat natsit, hampaat irti minun maasta, naisista, urheilusta.
ai nyt vääntävät itsestä mahtavia, ei kiinnostaa teidän jääkiekko, ei kiinnostaa teidän valehtelija niinistö, joka aina puhuu vain että venäjä hyökkää suomeen, pullistellevat nyt kaikki amerik. aseilla ukrainassa ja tappavat jo ihmisiä, jo monta kylää ukraina on pommittanut, mutta kaikki ulvovat venäjästä. hullu bideni aloitti sotan. rikollinen murhaaja - Anonyymi
Venäjän federaation hallitus suostui myöntämään hankkeelle jopa 150 miljardia ruplaa. Kansallisesta hyvinvointirahastosta
mitä eikö ole rahaa hanhikivi -rakennuksen, taas venäjä maksaa ja jos ette halua, maksaakon suomi itse kaikki ja teidän jokerit-pokerit voivat pelaa suomessa, kukaan ei tarvitse niitä venäjällä ja raha , mitä maksavat 2-metrisille suomalaisille, voi mennä lasten urheiluun venäjällä, gadinat. ai miten media ja hallitus puolustavat ukrainalaisia murhaajija, joka päivä kuolee siviilejä ja hyvin Amerikka oli huolehtinut sotakalustosta, murhaaja biden- Anonyymi
Ainut joka haluaa sotaa ja vihaa on putin, sotahullu kouho. Toivottavasti paljon venäläisiä kuolee ukrainassa kun putin hyökkää sinne kohta.Harmi kun ukrainalla ei ole aseita joilla se voisi iskeä moskovaan ja pietariin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainut joka haluaa sotaa ja vihaa on putin, sotahullu kouho. Toivottavasti paljon venäläisiä kuolee ukrainassa kun putin hyökkää sinne kohta.Harmi kun ukrainalla ei ole aseita joilla se voisi iskeä moskovaan ja pietariin.
vain kuolee, mutta kuolee ukrainalaisiakin kuin silloin rukojärven tiiellä, hullu bideni ja zelenski
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vain kuolee, mutta kuolee ukrainalaisiakin kuin silloin rukojärven tiiellä, hullu bideni ja zelenski
Missä helvetin rukojärvellä, ?.
- Anonyymi
Missä tiltu, onko maa niellyt?.
- Anonyymi
VENÄJÄ ON PASKANEN MAA LÄHTEISIIN KAADETTU ÖLJYÄ VESISTÖT PILATTU LIKAVESILLÄ JA KEMIKAALEILLA. RIKOLLISUUS REHOTTAA. KORRUPTIO MAAILMAN PAHINTA. RUOKA SYÖTÄVÄKSI KELPAAMATONTA. KANSALAlSET MAAILMAN RÖYHKEIMPIÄ ÖYKKÄREITÄ. JOHTO PATOLOKISIA VALEHTELIOITA. JA MIKÄ PAHINTA KAIKKI TUONMAAN OSTETTAVAT TUOTTEET VAARALLISIA TAI TÄYSIN PASKOJA.
- Anonyymi
Hyvin sanottu
- Anonyymi
Oi suuri ja mahtava venäjä sä kaikkien kansojen naurunaihe oot. Näin alkaa teidän kansallisuuslaulu.
Patolokisia valehtelioita koko venäjän hallinto ja kansa lekmaattisia alkoholisteja, joilla ei mitään omaa tahtoa. Paska tippuu perheestä ja siihen se jää, kunnes joku astuu päälle. - Anonyymi
Voi mennä. Rajat aukes taas. Mutta jos aikoo mennä naimisiin, kannattaa olla tarkkana nimen valinnassa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/98608a97-620f-41c8-b65c-58d7107e3b14
Slutski.
Ei ne paljoa ajattele.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185