Miksi

kekfl

Kerro mulle miksi ensi kesäkuun jälkeen itse oivalluksia ei enään anneta? Onko siihen mennessä kaikki itseoivaltaneet löytyneet?

2

503

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SahajaYogi

      Sahaja Yoga ja profetia

      Itse en ole kovin innostunut näistä tulevaisuuden ennusteluista, mutta sanotaan että Shri Matajin annettua massaitseoivalluksen ihmiskunnalle, kali yuga päättyi, ja siirryimme välivaiheen – krita yugan kautta satya yugaan, eli kultaiseen aikakauteen, jolloin ihmiskunta saa takaisin menettämänsä viattomuuden.

      Olin innoissani joskus 1990-luvun puolivälissä juteltuani erään liiderin kanssa, ja hän sanoi Shri Matajin sanoneen luottamuksellisesti että viimeinen tuomio tapahtuu ”parin vuoden sisällä” ja ”80% ihmiskunnasta tulee tuhoutumaan tuossa henkisessä puhdistuksessa”. Olin nuori ja idealistinen sahaja yogi tuolloin, ja uskoin.

      Viime aikoina nämä ovat tulleet lähinnä sitä kautta että sahaja veljeni Ishmael harrastaa astronomiaa ja profetioita, ja välillä antaa ymmärtää en olemassa täsmällisiä aikoja, päivämääriä. Ensin olin hämmästynyt, ja sanoin epäuskoisena että mikä satya yuga tämä on olevinaan, kun tietääkseni ainoakaan ihmiskunnasta, niin joogeista kuin normaaleista ihmisistä ei ole herännyt nirvikalpaan? - Ishmael vastasi että siirtymä satya yugaan on tapahtunut, mutta ihmiskunta kärsii jonkinlaisesta ”krapulasta”…

      No, tulee mieleen Lars Levi Laestadiuksen v. 1843 traku ”Crapula Mundi – Maailman kohmelo” –Laestadiuksen pastoraaliteeseihin liittyvä johdantopuhe, mutta se nyt ei liity tähän sen enempää…

      Viimeksi Ishmael puhui Mahdista, ja hänen ilmestymisestään maailmaan, ja kehotti sahaja yogeja tutkimaan Mahdiin liittyviä ennustuksia Haditheista.

      " From 2003 to 2005 Mahdi will be the most active. But He will reveal Himself to public only in year 2006. ... So I ask all sahaja yogis to search Internet or any other sources for exact prophecies of our time. This can be very interesting. We must find out - whether the prophecy we heard is true or not. My personal opinion is that the prophecy is true one - it has nice vibrations. " ( - Ishmael 26.8.2005 0:23:35)

      Onpa sanottu tuo päivämäärä 21.joulukuuta 2012. Vuonna 2007 pitäisi kanssa tapahtua jotain hienojakoisella tasolla. Mutta tiedä näistä nyt sitten. Kirjoitan mitä olen kuullut, mutta en ota sen kummempaa kantaa. Shri Mataji on sanonut että koska sahaja yoga on nyt levinnyt suurin piirtein maailman jokaiseen kolkkaan, niin kaikki ne ihmiset joilla on edellytykset saada itseoivallus, ovat sen jo saaneet. Ja ne jotka jäivät ulkopuolelle, niillä ei ole edellytyksiä, eikä halua.

      Kaikki edellä kuvattu on ymmärrettävä ”hienojakoisella” tasolla tapahtuvaksi; viimeinen tuomio ei tapahdu porukalla, enkä usko että siitä kerrotaan televisiossa tai lehdissä. Viimeinen tuomio, eli apokapypsi on henkilökohtainen tapahtuma, jossa nirvikalpa samadhissa odotteleva sahaja yogi otetaan takaisin taivaan kotiin, Isä Sadashivan ja Äiti Adi Shaktin luo. Ihmiskunnan enemmistö ei tätä välttämättä edes huomaa, vaan kaikki jatkuu kuten ennenkin.

      Shri Mataji on viitannut ( Sydney Airport Admonition, 1994 ).. ja jotkut joogit kuten Jagbir ja Violet, ja muutama muu ovat alkaneet olla sitä mieltä että todellinen sahaja yoga ei tarkoita enää sahaja yoga organisaatiota, vaan niitä muutamaa sahaja yogia jotka ovat pysyneet uskollisena Shri Matajin sanomalle, ja sisäiselle shaktille – shakti within. Itse ajattelen jotakuinkin tämän kaltaisesti… Vain Sahasraran avautuminen, ja auki-pysyminen merkitsee, ei se mitä ihminen ulkoisesti vaikuttaa olevan. Esim, sahaja yogini Semira on osuvasti verrannut tapahtumia sahaja yogassa kristinuskon alkuaikoihin, jolloin todellisen Jeesuksen gnoosiksen saivat vain harvat, ja enemmistöläiset perustivat organisaatio kristinuskon – Rooman kirkon, - valtarakenteen jolla ei enää ollut tekemistä Jeesuksen kanssa.

      Mayojen kalenterin mukaan – joka on kaiketi ”sahaja yogan mukaista”, olemme kulkemassa kohti viidennen (3113 eKr - 2012 jKr ), eli viimeisen 5,125 vuoden ajanjakson loppua. 26,000:nen vuoden ajanjakso päättyy talvipäivänseisauksen hetkellä, siis 21. Joulukuuta 2012.

      mm. Sumerialaiset, Tiibetiläiset, Egyptiläiset, Cherokeet, Hopit, ja Mayat ovat tunteneet 26,000-vuotisen kierron: http://www.13moon.com/prophecy%20page.htm

      “The point of interest for these early astronomers seems to have been the projected end date in 2012 A.D., rather than the beginning date in 3114 B.C. Having determined the end date in 2012 (for reasons we will come to shortly), and calling it 13.0.0.0.0, they thus proclaimed themselves to be living in the 6th baktun of the Great Cycle. The later Maya certainly attributed much mythological significance to the beginning date, relating it to the birth of their deities, but it now seems certain that the placement of the Long Count hinges upon its calculated end point.
      Why did early Mesoamerican skywatchers pick a date some 2300 years into the future and, in fact, how did they pinpoint an accurate winter solstice? With all these considerations one begins to suspect that, for some reason, the ancient New World astronomers were tracking precession. “
      - THE HOW AND WHY OF THE MAYAN END DATE IN 2012 A.D. by John Major Jenkins, May 23rd, 1994 Originally published in the Dec-Jan '95 issue of Mountain Astrologer.
      http://www.levity.com/eschaton/Why2012.html

      What will be your reaction when the son of Mary (Jesus) descends and your Imam is from among yourselves? (Sahih Muslim, bab nuzul 'isa, Vol. 2; Sahih Bukhari, kitab bad' al-khalq wa nuzul 'isa, Vol. 4)

      - Identification of the Prophesied Imam Mahdi:
      http://www.irshad.org/islam/prophecy/mahdi.htm

    • juusovain

      Sanoin vain että mielenkiintoista.En muuta.
      Alkuperäinen Jeesuksen opetus hävisi jolloinkin 100-200 y.a.a.
      Tilalle tuli tuo katolilaisuus vääristymä.
      Alkuperäistä Jeesuksen oppia ei kait enään ole?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe