Heips!
Kymmenvuotias poikani on alkanut käyttäytyä tosi uhmaavasti minua kohtaan. Onko muiden lapsilla murkkuikä alkanut näin varhain. Olen elänyt jo 5 vuotta uusioperhe-elämää ja meillä on nyt 4kk vauva. Isänsä luona ei moista käytöstä, meillä hyvät välit. Uhma alkoi nyt yllättäin; ei suostu pesulle koko viikonloppuna tai sitten käyttäytyy niin että vaikuttaa että rankaisee itseään. Onko tuo mustasukkaisuutta vai murkkuilua vai molempia. Ei suostu puhumaan vaan mököttää ja uhma kasvaa kun yrittää puhua, samoin kyynelten lukumäärä. Tuntuu, ettei ole keinoja. Syliinkään ei anna ottaa ja työntää pois. Taaskin meni itkien nukkumaan. Sitä ei edeltänyt mitään riitaa, uhmakas käytös vain tuli yhtäkkiä. Ehkäpä väsynytkin, mutta silti...
Kymmenvuotias poikani on alkanut käyttäytyä tosi uhmaavasti minua kohtaan. Onko muiden lapsilla murkkuikä alkanut näin varhain. Olen elänyt jo 5 vuotta uusioperhe-elämää ja meillä on nyt 4kk vauva. Isänsä luona ei moista käytöstä, meillä hyvät välit. Uhma alkoi nyt yllättäin; ei suostu pesulle koko viikonloppuna tai sitten käyttäytyy niin että vaikuttaa että rankaisee itseään. Onko tuo mustasukkaisuutta vai murkkuilua vai molempia. Ei suostu puhumaan vaan mököttää ja uhma kasvaa kun yrittää puhua, samoin kyynelten lukumäärä. Tuntuu, ettei ole keinoja. Syliinkään ei anna ottaa ja työntää pois. Taaskin meni itkien nukkumaan. Sitä ei edeltänyt mitään riitaa, uhmakas käytös vain tuli yhtäkkiä. Ehkäpä väsynytkin, mutta silti...
Vastaukset 15
Vanhimmat
En sanoisi murkkuikä vaan uhmaikä...
Hei! Meillä alkoi sama juttu, kun poika oli 10 v. (nyt on 11). Aika ajoin uhmaa, pientä raivoa ja itkua. Ja voi sitä kyynelten määrää, varsinkin kun äiti alkoi tivaamaan syytä pahaan oloon. Yleensä väitti aina ensin, ettei ole mitään erityistä. Tunnen poikani kuitenkin niin hyvin, että jotakin on tuolloin pielessä. Otin rimpuilevan pojan väkisin syliin ja sanoin, että äiti ei nyt anna periksi ennen kuin kerrot mikä on hätänä. Yleensä tämä riitti vesiputouksen alkamiseen ja syyn selviämiseen (kaverit kiusasivat, syrjivät tms.) Lisäksi alkavan murrosiän paineet ja merkit askarruttivat. Eli veikkaisin, että kyse on alkavasta murkkuiästä, mutta kannattaa todellakin varmistaa, ettei kyse ole mistään vakavammasta. Reseptinä paljon halia, syliä, huolehtimista, keskusteluja ja läsnäoloa eli nyt vaaditaan vanhemmilta erityistä panostusta.
Meillä tilanne on helpottunut huomattavasti, kun olen tehnyt selväksi, että aina voi äidille ja iskälle kertoa huolensa ja murheensa ja etsitään niihin yhdessä ratkaisu. Olemme myös keskustelleet murrosiän tuomista paineista ja muutoksista. Emme mieheni kanssa itsekään aluksi uskoneet, että kyse voisi osittain olla jo nyt alkavasta murrosiästä, mutta niinhän sen vaan oli. Nyt on sekä pojalla että vanhemmilla paljon parempi olo ja edelleen samat läheiset välit kuin pienempänä.
Samoin meillä, tunteet kuohuu milloin mistäkin. Kokeillaan kuka on pomo. Kotiin ei tulla kuten on sovittu.Juteltu on paljon,halattu,sylissä pidetty, mutta ei.Koulu takkuilee, kiusataan muita ja häntäkin kiusataan. Harrastus onneksi vie pois siis mieluisaan tekemiseen. Paheneekohan vielä vai joko alkaisi helpottamaan?
murrosikä ei todellakaan ala niin aikaisinXD
jaha mä oon kymmenen vuotta ja mulla on alkanut murros ikä
Luepa hieman faktaa murrosiästä.
minulla on, jolla myös ihan murrosiän oireita. Ovet paukkuu, rajoja koetellaan, asioita tehdään niin kuin itse halutaan vaikka 5min sitten on annettu ohjeita, esim. pukeutumisen suhteen. Haluaa itse päättää mitä laittaa päälle, ja usein juuri sellaisia vaatteita, mitä tähän vuodenaikaan ei voisi käyttää. Peilailee itseään, kokeilee meikkejä, kampailee tukkaansa, puhuu jo pojista ja ensimmäinen ihastuskin takanapäin. Uhmaa, uhmaa, uhmaa. Ihan kuin olisi jo vanhempikin. Loukkaantuu helpommin kuin ennen pienistäkin asioista. Ei myöskään siedä "lähentelyjä", syliin otosta ole ollut puhettakaan pitkään aikaan. Kotiintuloajoista kovat taistelut ja melkein kaikesta muustakin. Olen samaa ihmetellyt, joko se murrosikä nyt jo alkaa. Ja millaistahan mahtaa sitten olla 14, 15 vuotiaana kun nyt jo on näinkin "raskasta" olevinaan.
Minulla myös tytär 10 v. Rajoja koettelee minkä kerkiää. Ovet paukkuvat kun rajat tulevatkin vastaan eikä niitä pääse ylittämään. Äiti on tyhmä eikä ymmärrä mistään mitään. On kuin isommat tytöt konsanaan- myös meillä peili ahkerassa käytössä, jonnekkin lähtö kestää ja kestää koska neitonen ei tiedä mitä pukisi, pojat kiinnostavat. Keho on alkanut muuttua. Myös meillä käydään jatkuvaa kamppailua mm.kotiintuloajoista. Velvollisuuksien hoitaminen on hänelle koettelemus (esim.koiran ulkoiluttaminen tai oman huoneensa siivoaminen). Äänen volyymi on enemmän huutamista kuin normaalikeskustelua. "Isottelee" minkä ehtii. Yleisillä paikoilla saa hepulin, jos häntä ojennetaan esim. käytöstavoista vaikka kukaan muu ei sitä kuulisi kuin hän. Tunteet ovat yhtä myllerrystä ja dramatiikkaa ei puutu. Ja listaa voisi jatkaa loputtomiin...
Kuitenkin toisaalta haluaa olla vielä pieni- joskus pahimman kiukun mentyä haluaa syliin ja halia. Kaipaa vakuutteluja siitä, että hän on ihana ja rakas. Kyselee onko normaalia kun tuntuu sille ja tälle. Pelkää, että jos äidille tapahtuukin jotain.
Teoriassa tiedän tarkalleen mitä tapahtuu ja mitä hän käy läpi, mille hänestä tuntuu- käytännössä tuntuu itsestä joskus, että pimahdan :) jos tätä rumbaa kestää sinne 15 v.ikään asti koska tiedän, että tämä on vasta alkua. Kunniotus omaa äitiäni kohtaan on kasvanut aina vain- olin itse aikanaan aivan mahdoton murkku. Siksipä kärsivällisesti yritän jaksaa neidin uhmaa ja kiukuttelua ja johdonmukaisesti häntä ohjata ja ymmärtää. Pakko kyllä sanoa, että joskus (ja aika useinkin) tekisi mieli itse paiskata se ovi kiinni ja karata niin pitkälle kuin pääsee :).
eli poikani oli todella hankala 9-10 vuoden iässä. Uhmakas, koulussakin oli levoton ja itsekin mietiskelin murkkuikää. Kysyinkin tätä perheneuvolassa, mutta olivat sitä mieltä ettei voi vielä olla: ei ollut murkkuiän muutoksia kehossa.
Meillä tämä vaihe meni ohi pian ja kunnon murkkuikä alkoi 14-vuoden ikäisenä. Käsittääkseni n. 9-10 vuoden iässä lapsen ajattelussa tapahtuu muutoksia: tullaan "ulos" satumaailmasta todellisuuteen ja usein on myös huoli siitä, että äidille tapahtuu jotakin ( olen kuullut monelta perheeltä tästä ). Teillä on myös pieni vauva, joka varmaan aiheuttaa mustasukkaisuutta. Ehkäpä kyseessä siis -kuten arvelitkin- se mustasukkaisuus ja hankala ikävaihe, joka pian menee ohi.
En siis usko -eikös se ole aika harvinaista pojilla?- että kyseessä vielä olisi murrosikä. Maallikon ajatuksia :): jos siis kyseessä olisi mustasukkaisuus, auttaisikohan asiaan jonkinlainen "hellittelykuuri": paijattaisiin paljon ja otettaisiin mukaan pikkuisen hoitoon ja kehuttaisiin kovasti hoitajan taitoja tyyliin: " voi kun osaat hyvin, nyt on pikkusisko/veli tyytyväinen..on ihan sen näköinen :)"
Ehkäpä olet näin jo tehnytkin, mutta ne nyt tulivat äkkiseltään mieleen :)
Lapsihan etsii rajojansa ja kasvaa henkisesti eteenpäin nopeammin kuin ehdit ymmärtääkään. Jos et nyt pidä rajoista kiinni joka kerta kun niitä asetat, olet kusessa jatkossa. Ei itku ole pahasta jos se johtuu tottelemattomuudesta. Sen sijaan jos sallit minkälaista käytöstä tahansa, on seuraava rajojen kokeilu aina entistä rankempi. Itkulla lapsi purkaa aivoihin syntynyttä "jumitilannettansa" - eli ristiriitaiset tunteensa kiellon ja oman käytöksensä välillä. Itkun jälkeen helpottaa.
Meillä on ollut samanlaista jo vuoden verran eli niin kauan kun vauvakin!! Isot lapset reagoi siihen kun äidillä/isällä ei enää olekaan aikaa vain hänelle! ja asiaa ei helpota se että vauvalla on molemmat vanhemmat kotona ja isommalla lapsella toinen vanhempi asuukin jossakin muualla. On meilläkin koitettu puhua ja jos jotakin. On lahjottu, huudettu ja halattu!!! Kaikki on yhtä turhaa. Mukava kuulla että ei ole ainoa jolla nämä murheet!
Poika 12v ja samaa käyttäytymistä ollu jo pari vuotta..
ja ärsyttävää tuo kieltäytyminen pesulle menosta..taitaa olla joku poikien juttu.
Meillä myös uusioperhe ja sisko 6kk,mutta itse kyllä huomannut et oireet lieventyeet nyt kun vauva on,harkitse tappelua ja huutoa vähän enemmän,kun tietää et sisko siitä sitten säikähtää
meillä on menos 10-v. tytön kanssa aikamoiset väännöt.ovet paiskataan kiinnni sitä mukaa kun on ärtynyt olo.myös meidän 4-v.:n tytön kanssa on ongelmia.ottaa mallia isosta,mutta kun kerran sanoo(siis kerran ja tiukasti)niin eipä enää tee.mutta vanhemmalla on kyllä välillä niitä kohtauksia,"äiti,mä näytän ihan kauheelt"huutoja vessasta yms.kerrankin kun oltiin juuri saunasta tultu,käskin laittaa jotain iltapalaa siskolleen.hirveet huudot siitä että olen tyhmä ja laiska kun en jaksa itse sitä laittaa.sanoinpahan sitten vaan tyynenä että ei aikuinenkaan kaikkea jaksa.noh,lähti siitä sitten kyyneleet poskilla ja huutaen että olen tyhmä.siis lähti huoneeseensa.vartti siinä sitten laittelin iltapalaa kunnes neitimme tulee sieltä melkein ilmassa hyppien,eikä mitään jälkiä itkemisestä.kysyy voiko auttaa tai tehdä jotain muuta.ihmetyttää kyllä tämä nyky-nuorisp;O
ei 10 vuotiailla ole mikään henkinen murrosikä.
oon 10 v äiti kontrolloi mun elämää kukaan ei ymmärrä mua paitsi mun bestis äiti ei ota mua vakavasti ikinä ja just ku on kivaa ni äiti pilaa kaiken pidän iskästä enemmän ja ku sanon sen äitille ni äiti vittu huutaa niin kovaa siitä että koko olohuone raikuu mun vanhemmat on siis eronnu ja vartalo muuttunu ihan helvetisti
inhoon omaa vartalooni ja kaikkee tollasta.