Ei mysteeriä

Gustafsson väitti teltannarujen katkotun ja jonkun hypänneen teltan päälle, "sitten tuli puukkoa".
=>Jos näin olisi ollut, miksi uhreilla ei ole puukonhaavoja ympäri kehoa vaan tarkat kiveniskut päähän ja puukonpistot niskaan ja kurkkuun?
=>Eli murhaaja on varmasti nähnyt uhrinsa.

Suorat puukonviillot tettakankaassa, niitä ei saa tehtyä kasaan hypittyyn telttaan.
=>Murhaaja viilsi teltan auki ja näki uhrinsa ennen iskua.
NG:n kenkien sisällä ei veripisaraakaan vaikka muuten ympäriinsä veressä.

=>Olivat siis tekijän jalassa.

Olisiko ulkopuolinen tekijä hyökännyt teltan kimppuun jonka ulkopuolella on kaksi moottoripyörää, tarkoittaen siis ainakin kahta miestä?

Ulkopuolisen motiivi murhaan ??

Todennäköisyys sattumanvaraisen ulkopuolisen raivohullun murhaajan paikalletuloon?

Teltassa pistojälkiä aivan omituisissa kohdissa,
ja naruja katkottu verisellä puukolla, vaikka katkomisen piti tapahtua ensiksi.
=>lavastusta

Molempien poikien puukot kateissa, miksi?
Pyysikö murhaaja pojilta puukot lainaan ennen murhaa?? Miksi ulkopuolinen olisi ne hukannut, eiköhän hänellä olisi ollut omansa???

Jos tarkoituksena oli lavastaa NG, olisi varmasti jättänyt jonkin verisen puukon näkyviin.

=> NG tehnyt kätkentäoperaation ja näin ollen myös murhat.
361998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

on ollut jo pitkään. Tyypillinen tapaus, jossa tekijä on selvillä, mutta kuluneen ajan vuoksi voi valitettavasti käydä niin, ettei näyttö riitä tuomioon.

Äänestä
  • tukikahdella. Todennäköisesti. Silmät auki umpimieli

    Äänestä

  • tapahtuikaan kirjoitti:

    tukikahdella. Todennäköisesti. Silmät auki umpimieli

    kahdella kasapanoksella
    PASKAA!

    Asia on selvä kaikille selväjärkisille.

    Oikeus tuomitsee, minä en.
    Saa nähdä mitä kurahousuja "oikeus" tarkoittaa...

    Äänestä

  • tapahtuikaan kirjoitti:

    tukikahdella. Todennäköisesti. Silmät auki umpimieli

    Tarkoitiko Tulilahtea? Oliko Nilsillä alibi? Tulilahden murhiin.

    Äänestä

Ulkopuolisen motiivi murhaan ??

Todennäköisyys sattumanvaraisen ulkopuolisen raivohullun murhaajan paikalletuloon?

Jos paikalta löytyy surmattuja(kuten tässä bodom tapauksessa on) niin silloin on suuremmalla todennäköisyydellä paikalla vieraillut raivohullu murhaaja kuin paikalla josta ei löydy surmattuja.

Äänestä
  • humanoidit?

    Tuon logiikan mukaan niidenkin läsnäolon todennäköisyys on melkoinen.

    Äänestä

  • murhanhimoiset kirjoitti:

    humanoidit?

    Tuon logiikan mukaan niidenkin läsnäolon todennäköisyys on melkoinen.

    ...

    Äänestä

  • Terävä päätelmä ;)

    -Joillakin on tarve legendoille vaikka teko onkin suhteellisen "arkinen" syitä myöten.

    -Jotkut vastustavat tuomiota puhtaasti ideologisesti "poliisi on perseestä"-mentaliteetilla.

    -Joittenkin mielestä NG on jo kärsinyt tarpeeksi.

    -Jotkut eivät hyväksy tuomiota syyllisten karsintamenetelmällä ja syyllisen toimintaa "todennäköisin syin", vaikka tällä perusteella on tuomittu Suomessa tuhansia ihmisiä aikaisemmin ja edelleenkin tuomitaan.

    Jotkut myös tuomitsevat herkästi, mutta onko tuominta tässä tapauksessa faktojen valossa hätiköityä??

    Äänestä

  • eikä ulkopuolisia 2 kirjoitti:

    Terävä päätelmä ;)

    Jotkut ovat oikeudenmukaisia ja ei hyväksy lynkkausta enää 2005 luvulla.

    Asiaa ei enään poliisi hoida vaan tuomioistuin.

    Ne joiden mielestä näyttö riittää, voi ainakin unohtaa lakimiehen uran.

    "Jotkut myös tuomitsevat herkästi, mutta onko tuominta tässä tapauksessa faktojen valossa hätiköityä"

    Ja mitkä ovat ne FAKTAT?

    Nils on voinut ehkä liioitella vammojaan, mutta niin moni muukin tuon ikäinen olisi tehnyt (18-v) ja muistot ovat piirtyneet mieleen sen mukaan..

    Äänestä

  • eikä ulkopuolisia 2 kirjoitti:

    Terävä päätelmä ;)

    -Joillakin on tarve legendoille vaikka teko onkin suhteellisen "arkinen" syitä myöten.

    -Jotkut vastustavat tuomiota puhtaasti ideologisesti "poliisi on perseestä"-mentaliteetilla.

    -Joittenkin mielestä NG on jo kärsinyt tarpeeksi.

    -Jotkut eivät hyväksy tuomiota syyllisten karsintamenetelmällä ja syyllisen toimintaa "todennäköisin syin", vaikka tällä perusteella on tuomittu Suomessa tuhansia ihmisiä aikaisemmin ja edelleenkin tuomitaan.

    Jotkut myös tuomitsevat herkästi, mutta onko tuominta tässä tapauksessa faktojen valossa hätiköityä??

    - Ja niiden mielestä, joille NG on ainoa mahdollisuus, ulkopuolisen haeskelu on perseestä.

    Äänestä

  • perseestä kirjoitti:

    - Ja niiden mielestä, joille NG on ainoa mahdollisuus, ulkopuolisen haeskelu on perseestä.

    ja ulkopuolinen tekijä on varmasti syyllinen, se syntyi Nilsin perseestä.
    Totisesti, ei tuomita tätä syytöntä miestä.

    Äänestä

  • eikä ulkopuolisia 2 kirjoitti:

    Terävä päätelmä ;)

    -Joillakin on tarve legendoille vaikka teko onkin suhteellisen "arkinen" syitä myöten.

    -Jotkut vastustavat tuomiota puhtaasti ideologisesti "poliisi on perseestä"-mentaliteetilla.

    -Joittenkin mielestä NG on jo kärsinyt tarpeeksi.

    -Jotkut eivät hyväksy tuomiota syyllisten karsintamenetelmällä ja syyllisen toimintaa "todennäköisin syin", vaikka tällä perusteella on tuomittu Suomessa tuhansia ihmisiä aikaisemmin ja edelleenkin tuomitaan.

    Jotkut myös tuomitsevat herkästi, mutta onko tuominta tässä tapauksessa faktojen valossa hätiköityä??

    romanttinen lainsuojaton pakenija, unohduksen yössä motskarillaan viilettävä Wilhelm, syytön, kärsivä virtuaali-tsiisus.

    Äänestä

  • arvaa kukka kirjoitti:

    romanttinen lainsuojaton pakenija, unohduksen yössä motskarillaan viilettävä Wilhelm, syytön, kärsivä virtuaali-tsiisus.

    miksi monet eivät halua Nisselle tuomiota.
    Legenda jäisi eloon ja Nisseä pidetään nykyään vaarattomana /rangaistuksensa kärsineenä.

    Äänestä

  • NG on syytön kirjoitti:

    ja ulkopuolinen tekijä on varmasti syyllinen, se syntyi Nilsin perseestä.
    Totisesti, ei tuomita tätä syytöntä miestä.

    Kakkako oli murhaaja? Vitsisi oli ehkä yksi kaikkein huonoimmista.

    Äänestä

  • on tärkeä syy kirjoitti:

    miksi monet eivät halua Nisselle tuomiota.
    Legenda jäisi eloon ja Nisseä pidetään nykyään vaarattomana /rangaistuksensa kärsineenä.

    niin on monen muunkin rikollisen kohdalla. Suomi tuntuu olevan täynnä rikollisten palvontaa.

    Äänestä

osaa näköjään piätellä, hyvä!

Äänestä

Mitäs tämä on? Puolustus muisti mainita oikeudessa tästä selvallä suomen kielellä, että verta on löytynyt oikean kengän sisältä. Verijälkitutkijat vahvistavat. Vain syyttäjä väitti, ettei olisi ollut. Faktat kertoo muuta

"Lisäksi todetaan oikean jalan jalkineen sisäpuolelta, kantapään kohdalta yhdistetyistä viidestä tahranäytteestä saadun määritettyä osittainen DNA-tunniste, joka viittaa joko miespuoliseen henkilöön (Seppo Boisman ja Nils Gustafsson voidaan pois sulkea) tai useamman henkilön DNA:n sekoitukseen (Mäkeä, Boismania, Björklundia tai Gustafssonia ei voida sulkea pois)"

Mistäs muusta sitä DNA:ta olisi jäänyt jäljelle 45 vuoden jälkeen kuin verestä.

"Suorat puukonviillot tettakankaassa, niitä ei saa tehtyä kasaan hypittyyn telttaan.
=>Murhaaja viilsi teltan auki ja näki uhrinsa ennen iskua."

Tutkijoiden ja aikalaistodistajien mukaan Boisman puukotettiin telttakankaan läpi.

"puukonhaavoja ympäri kehoa vaan tarkat kiveniskut päähän ja puukonpistot niskaan ja kurkkuun? "

Uhrien päävammat ovat mahdollisesti syntyneet potkuista ja nyrkein

"Teltassa pistojälkiä aivan omituisissa kohdissa"

Aivan, kuten Seppo Boismanin kohdalla

Miten selität verijäljet teltan pohjassa, kun verijälkitutkijoiden mukaan verijäljet vastaavat niitä paikkoja, jossa NG kertoi heidän olleen kun kävivät nukkumaan. Jopa NG:n verta löytyy iso lammikko siitä kohtaa. Miten selität sen?
Katsos hyökkääjä on joko patkaissut tai lyönyt NG:n naamaan. Tullut reikä poskeen-->paljon verta taju pois-->luullut että kuolee/kuollut

Äänestä
  • Onnetonta. Puolustus vääntää epätodennäköisyyksiä kuin kaneja hatusta, mutta se kuuluu siihen show'hun. Nyt tuo on vain rasittavaa vääntelyä.

    Jokainen osa tässä palapelissä tukee epäilyjä NG:n syyllisyydestä. Jokainen vaihtoehto on todennäköisyysluokkaa "sitten tuli pupujussi paikalle ja pisti porkkanalla ihmislapsia keuhkoon ja maksaan..." fyyy fy fyy fyy fy fyyy...

    Matemaattinen todistus ei kuulu oikeudenkäyntiin kuin todennäköisyyslaskennan mahdollisuuden muodossa. Ja se tarjoaa numeeriset puitteet arvioida niitten faabeleiden uskottavuutta, joissa pupujussi loikki niemen poikki.

    Kukapa voisi todistaa esimerksi, että aurinko nousee huomenna?

    Pupujussi ehkä.

    Äänestä

  • jo. kirjoitti:

    Onnetonta. Puolustus vääntää epätodennäköisyyksiä kuin kaneja hatusta, mutta se kuuluu siihen show'hun. Nyt tuo on vain rasittavaa vääntelyä.

    Jokainen osa tässä palapelissä tukee epäilyjä NG:n syyllisyydestä. Jokainen vaihtoehto on todennäköisyysluokkaa "sitten tuli pupujussi paikalle ja pisti porkkanalla ihmislapsia keuhkoon ja maksaan..." fyyy fy fyy fyy fy fyyy...

    Matemaattinen todistus ei kuulu oikeudenkäyntiin kuin todennäköisyyslaskennan mahdollisuuden muodossa. Ja se tarjoaa numeeriset puitteet arvioida niitten faabeleiden uskottavuutta, joissa pupujussi loikki niemen poikki.

    Kukapa voisi todistaa esimerksi, että aurinko nousee huomenna?

    Pupujussi ehkä.

    on kuitenkin se, ettei syyttäjällä ole mitään muuta kuin satukirjansa!

    Äänestä

  • swenn kirjoitti:

    on kuitenkin se, ettei syyttäjällä ole mitään muuta kuin satukirjansa!

    propagandaa: oletko leppiniemi itse. Mikään muu asema ei tuota typeryyttä voi perustella.

    Olet muussa tapauksessa vain tyhmä kuin aasi!

    Äänestä

ulkopuolinen omalla puukolla ei poikien puukkoja olisi tarvinnut piilottaa.
Koska Nils tajusi, että puukoista löytyy vain heidän sormenjälkiään, ne oli hävitettävä.
Hävittipä samalla muutakin tutkijoitten hämäämiseksi.
Ilman Tulilahtea , josta heillä oli puhetta jo lähtiessään Bodomille mokomaa pelleilyä ei olisi tapahtunut ja poliisikin olisi ollut realistisempi murhaajan suhteen.

Tähän vielä valikoiva muistamattomuus ja satunnainen kehuskelu /tunnustaminen...

Nisse on tekijä, oikeuden asia päättää riittääkö näyttö juridisesti.

Äänestä
  • Jospa ne tavarat oli kassissa, mitkä on kadoksissa. Äijä nappasi kassin mukaan ja häipyi paikalta. Saattoi olla, että kengät oli hämäys. Esim. pisti NG.n kengät jalkaan. Meni piilottamaan Boismanin kengät. Ne piilotettuaan käveli takaisin tielle, vaihtoi omat kengät. Heitti NG:n kengät metsään ja häipyi paikalta.

    klo 6.45 oli surma-aamuna nähty mies ajavan polkupyörällä murhaniemen suunnasta pois. 2 kassia roikkui sarvikosta. Herää vahva epäilys, että tavarat oli siinä.

    Äänestä

  • alkuperäisten asiakirjojen mukaan teräaseita olisi teltan ympäriltä löytynyt peräti 5 kappaletta. Ne oli lueteltuna jossain artikkelissa, mutta jostain syystä nämä teräaseet eivät ole enää KRP:n hallussa?????Mistäs tämä kertoo????

    Äänestä

  • Piilotuksen?? kirjoitti:

    Jospa ne tavarat oli kassissa, mitkä on kadoksissa. Äijä nappasi kassin mukaan ja häipyi paikalta. Saattoi olla, että kengät oli hämäys. Esim. pisti NG.n kengät jalkaan. Meni piilottamaan Boismanin kengät. Ne piilotettuaan käveli takaisin tielle, vaihtoi omat kengät. Heitti NG:n kengät metsään ja häipyi paikalta.

    klo 6.45 oli surma-aamuna nähty mies ajavan polkupyörällä murhaniemen suunnasta pois. 2 kassia roikkui sarvikosta. Herää vahva epäilys, että tavarat oli siinä.

    on määritelty n. 04.00 aikaan.

    Olisitko sinä vielä 06.45 tapahtumapaikan lähellä pyörinesi (samoin muut nähdyt hiipparit joita väitetään kulkeneen lähistöllä), jos olisit murhaaja???
    ET OLISI.
    Olisit vajaan kolmen tunnin kuluttua jo aivan helvetin kaukana.

    Äänestä

  • tapahtuma-aika kirjoitti:

    määritelty noin, vaan n klo 4.20- 5.50. siis ongella olosta lintubongareitten saapumiseen!!!!

    Tätä nähtyjen kulkijoitten määrää on erikoisesti tarkasteltava havaintohetkeä painottaen.
    Murhaaja ei turhaan paikalla kupeksi ja kanniskele arvottomia tarvikkeita mukanaan ellei kyseessä ole lavastus => Nils.

    Ohikulkijoita jotka havaitsivat kasassa olleen teltan oli monia aamunaikana, jotkut aivan läheltä.
    Tuo mystinen "vaaleatakkinen finninaamakin" on kellonaikaan verraten huomattavasti todennäköisemmin ollut ohikulkija kuin murhaaja, ja verityön nähdessään paennut paikalta.

    Äänestä

  • klapinpolttaj kirjoitti:

    määritelty noin, vaan n klo 4.20- 5.50. siis ongella olosta lintubongareitten saapumiseen!!!!

    katselisit maailman menoa murhapaikalla kun ihmiset ympärillä heräilevät uuteen aamuun....
    Rankka sälli.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Tätä nähtyjen kulkijoitten määrää on erikoisesti tarkasteltava havaintohetkeä painottaen.
    Murhaaja ei turhaan paikalla kupeksi ja kanniskele arvottomia tarvikkeita mukanaan ellei kyseessä ole lavastus => Nils.

    Ohikulkijoita jotka havaitsivat kasassa olleen teltan oli monia aamunaikana, jotkut aivan läheltä.
    Tuo mystinen "vaaleatakkinen finninaamakin" on kellonaikaan verraten huomattavasti todennäköisemmin ollut ohikulkija kuin murhaaja, ja verityön nähdessään paennut paikalta.

    kyseessä mikään lavastus. On hyvin selvää, ettei Gustafsson ole liikkunut teltalta pois saamiensa iskujen jälkeen! Lavastusteoria on aivan järjetön, nilskö olisi vienyt osan tavaroista ja osan jättänyt, piilottanut Sepon kengät hyvin omia ei lainkaan jne. Toisaalta piilotetut tavarat olisivat taatusti löytyneet, jos ne olisivat olleet lähialueella!

    Äänestä

  • klapinpolttaja kirjoitti:

    Nilsin kaikkia kätköjä ei vaan löydetty.
    Ei niitä kenkiäkään ollut tarkoitettu löydettäväksi. Nils luuli puoli kilometriä riittävän.
    Toki Nils on kätkönsä myöhemmin tyhjentänyt ja hävittävyt todisteet. Aikaa on ollut.

    Äänestä

  • Piilotuksen?? kirjoitti:

    Jospa ne tavarat oli kassissa, mitkä on kadoksissa. Äijä nappasi kassin mukaan ja häipyi paikalta. Saattoi olla, että kengät oli hämäys. Esim. pisti NG.n kengät jalkaan. Meni piilottamaan Boismanin kengät. Ne piilotettuaan käveli takaisin tielle, vaihtoi omat kengät. Heitti NG:n kengät metsään ja häipyi paikalta.

    klo 6.45 oli surma-aamuna nähty mies ajavan polkupyörällä murhaniemen suunnasta pois. 2 kassia roikkui sarvikosta. Herää vahva epäilys, että tavarat oli siinä.

    Tämän todistajan kertomus leiripaikan suunnasta tulleesta pyöräilijästä kuivui kokoon koska, hän ei voinut sanoa tuliko mies juuri sieltä leiristä, koska hän nähnyt mistä mies oli lähtenyt. Pyöräilijä on voinut tulla jostain muualtakin pitkin sitä tietä jota kautta murhaniemeen pääsee. Mutkien taakse ei voi nähdä.

    Pyöräilijöillä oli erittäin usein kasseja mukanaan, se ei todista mistään mitään.

    Äänestä

  • klapinpolttaja kirjoitti:

    alkuperäisten asiakirjojen mukaan teräaseita olisi teltan ympäriltä löytynyt peräti 5 kappaletta. Ne oli lueteltuna jossain artikkelissa, mutta jostain syystä nämä teräaseet eivät ole enää KRP:n hallussa?????Mistäs tämä kertoo????

    noihin alkuperäisiin asiakirjoihin, ja siis kenen tekemiin asiakirjoihin??. Mistä tuo tieto on peräisin? Kuka hävittäisi alkuperäiset asiakirjat ja teräaseet, viisi!.. tämä on taas uutta.

    Äänestä

  • St.Upid kirjoitti:

    noihin alkuperäisiin asiakirjoihin, ja siis kenen tekemiin asiakirjoihin??. Mistä tuo tieto on peräisin? Kuka hävittäisi alkuperäiset asiakirjat ja teräaseet, viisi!.. tämä on taas uutta.

    jossain 60-luvun lehdessäkö? Poliisit ei kirjoita lehtiartikkeleita murhista joita tutkivat. Kuka antoi luettelon kadonneista tavaroista? Nils G??

    Missä artikkelissa? Mikä lehti? Olet sen jostain lukenut, kerro, missä on että viisi teräasetta kateissa, joka olleet teltan lähellä.

    Esitutkintapöytäkirjan tiivstelmä on netissä luettavissa.
    Lukekaa nyt edes se ennen kuin alatte väittelemään veisistä. mm. löytyneistä veisistä on maininta kohdassa 7.2 sivulla 23.
    Siis faktaa!

    Äänestä

Olen tehnyt täysin samat päätelmät. Meillä ihmisillä on taipumus uskoa fantasioihin. Agentit ja muut ufot ovat olleet paikalla. 99%:sti murhan syy on hyvin arkinen. Kavereilla riitaa, alkoholia, mustasukkaisuutta. Nils on syyllinen. Eri asia onko hän jo rangaistuksensa kärsinyt? Toisaalta hänen itsensä takia voisi olla vapauttavaa tunnustaa teot. Nyt hän kärsii vielä enemmän. Ihmiset tulevat aina epäilemään häntä koko loppuelämän. Leimattu mies, joka saa pelätä henkikultansa puolesta koko ajan. Lynkkaajia riittää.

Äänestä
  • Hän sai tytön mukaan telttaretkelle, niin miksi HÄN olisi mustasukkainen. Ennemmin minä ymmärtäisin sen, että NG olisi ollut mustasukkainen jos Irmeli olisi lähtenyt toisen kanssa.

    Äänestä

  • En ymmärrä kirjoitti:

    Hän sai tytön mukaan telttaretkelle, niin miksi HÄN olisi mustasukkainen. Ennemmin minä ymmärtäisin sen, että NG olisi ollut mustasukkainen jos Irmeli olisi lähtenyt toisen kanssa.

    ettei siellä retkellä Irmeli kiinnostunutkin Seposta? Tai sitten NG on saattanut omassa päässään kuvitella jotain heillä olevan. Mustasukkanen ei paljon syytä tarvitse epäilyille. NG ja Irmelin tuntemus oli kovin lyhyt ennen retkeä, ja Irmeli on saattanut retken aikana huomata ettei NG kiinostakkaan häntä pätkän vertaa, ja saannut näin NG:n vaikka hermostumaan ja epäilemään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

eikä ulkopuolisia kirjoitti:

Gustafsson väitti teltannarujen katkotun ja jonkun hypänneen teltan päälle, "sitten tuli puukkoa".
=>Jos näin olisi ollut, miksi uhreilla ei ole puukonhaavoja ympäri kehoa vaan tarkat kiveniskut päähän ja puukonpistot niskaan ja kurkkuun?
=>Eli murhaaja on varmasti nähnyt uhrinsa.

Suorat puukonviillot tettakankaassa, niitä ei saa tehtyä kasaan hypittyyn telttaan.
=>Murhaaja viilsi teltan auki ja näki uhrinsa ennen iskua.
NG:n kenkien sisällä ei veripisaraakaan vaikka muuten ympäriinsä veressä.

=>Olivat siis tekijän jalassa.

Olisiko ulkopuolinen tekijä hyökännyt teltan kimppuun jonka ulkopuolella on kaksi moottoripyörää, tarkoittaen siis ainakin kahta miestä?

Ulkopuolisen motiivi murhaan ??

Todennäköisyys sattumanvaraisen ulkopuolisen raivohullun murhaajan paikalletuloon?

Teltassa pistojälkiä aivan omituisissa kohdissa,
ja naruja katkottu verisellä puukolla, vaikka katkomisen piti tapahtua ensiksi.
=>lavastusta

Molempien poikien puukot kateissa, miksi?
Pyysikö murhaaja pojilta puukot lainaan ennen murhaa?? Miksi ulkopuolinen olisi ne hukannut, eiköhän hänellä olisi ollut omansa???

Jos tarkoituksena oli lavastaa NG, olisi varmasti jättänyt jonkin verisen puukon näkyviin.

=> NG tehnyt kätkentäoperaation ja näin ollen myös murhat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu