Milan Kundera

Oletteko muut luketeet? Itse aloitin lukioaikoina Olemisen sietämättömästä keveydestä, ja nyt olen lisäksi lukenut Naurettavien Rakkauksien Kirjan sekä Jäähyväisvalssin. Suosittelen vilpittömästi kaikkia nykyajan ihmisiä lukemaan ko. kirjailijan tuotantoa, saa mielenkiintoisesti pohtimaan kaikkia nykyihmisen valintoja ja alati askarruttavia juttuja...
4772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen lukenut olemisen sietämättömän keveyden, enkä mistään yhtä uudesta romaanista ole tykännyt yhtä paljon. Muihin en silti ole vielä tutustunut.

Varsinkin tykkäsin siitä miten hyvin se selitti sanat kitsch ja paska. Muuten se filosofinen anti jäi vähän latteaksi. Tarina(t) kuitenkin toimi.

Lisäksi olen selaillut muutamaan kertaan miehen kirjoittaman esseekokoelman "petetyt testamentit". Nekin on sen verran hyvin kirjoitettu, että paljon saa uusia oivalluksia lukemisesta sekä kirjoittamisesta. Kafkan oikeusjutusta siinä varsinkin puhutaan niin oikein kuin vain minusta voi puhua: ei se ahdistavuus, ei ne filosofiset ja uskonnoliset mietteet, ei ainakaan poliittinen kannanotto, vaan se huumori!

Äänestä

Olen tutustunut Kunderan teoksiin vain yhden kirjan verran ja se kirja on 'Olemisen sietämätön keveys'. Tuota kirjaa suosittelen lämpimästi kaikille :)

Tarkoitukseni on ollut jo pitkään lukea Kunderan muitakin teoksia, mutta aina on ollut jokin muu kirja luettavana ja se on vain jäänyt. Jospa tässä sitten seuraavaksi lukisi jonkun Kunderan kirjoittaman kirjan.

Äänestä

Kunderalla ei ole mitään hyvää sanottavaa kenestäkään henkilöhahmostaan. Pelkkää ivaa ja heikkouksien kaivelua, ei mitään myötätuntoa eikä huumoria (paitsi ehkä Jäähyväisvalssin hirtehishuumori gynekologin näköisistä lapsista).

Olemisen sietämätön keveys on vain juoruakan kertomus kahden ihmisen sekoilusta. Mitään elämänohjetta kirjailijalla ei ole tarjota. Kirjan nimi taitaakin olla tämän teoksen paras anti, jos sen ymmärtää saksalaisten klassikoiden hengessä.

Minun osaltani Kunderan lukeminen loppui Naurettavien Rakkauksien Kirjan siihen kertomukseen, jossa ikääntynyt mies näkee sattumalta naisen, jota on nuoruudessaan etäältä palvonut. Tästähän olisi saanut aikaiseksi loistavan novellin, mutta mitä tekee Kundera ...

Äänestä
  • Ainakin miehellä on huumoria. Niin kuin minä sen ymmärrän. Samassa mielessä kuin Maupassantin novelleissa, joissa iva kohdistuu hyvin hauskasti nimenomaan henkilöiden itsekkyyteen.

    Minusta kirjailijan ei kuulukaan antaa elämänohjeita. Kundera joka tapauksessa kuvaa (/ivaa) toimivasti huonoja sellaisia.

    Ja vaikkei Kundera ylistä henkilöitään kaunopuheisesti, niin kyllä kirjoissa kuvataan myös hyviä juttuja. Ilman ivaa. Olemisen sietämättömän keveyden pääpari esimerkiksi muuttaa maalle ja oppii pikkuhiljaa elämään yhdessä. Minä ainakin pidin lopetusta lämpimänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuotannosta kirjoitti:

Oletteko muut luketeet? Itse aloitin lukioaikoina Olemisen sietämättömästä keveydestä, ja nyt olen lisäksi lukenut Naurettavien Rakkauksien Kirjan sekä Jäähyväisvalssin. Suosittelen vilpittömästi kaikkia nykyajan ihmisiä lukemaan ko. kirjailijan tuotantoa, saa mielenkiintoisesti pohtimaan kaikkia nykyihmisen valintoja ja alati askarruttavia juttuja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu