Kertokaa minne menen leikkauttamaan silmät. Mahdollisia paikkoja ovat pääkaupunki tai Kuopio. Oulun diakonialaitoksella leikataan mutta juuri kuulin, että siellä sattuu myös kömmähdyksiä hoidossa, joten sinne en mene.
hyvä
laser
5578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse kävin helsingissä (sijaitsee makkaratalossa) en nyt muista nimeä. siellä oli tosi kivoja tyyppejä.
Onko kukaan käyttänyt Tallinnan tai Tarton palveluja. Kokemuksia???
Kertokaa kokemuksistanne joissakin paikoissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Nyt Tampereen medilaser on selvästi hyvä, entä muut paikat?
Paria kysymystä kannattaa miettiä ennen operaatiopaikan valintaa. Onko välttämättä kovasti mainostava ja hinnalla kilpaileva paras ja turvallisin vaihtoehto? Ystäväni kävi eräässä tällaisessa paikassa juuri rahansäästön takia. Lääkärin kanssa ei keskusteltu vaan suoraan esitutkimuksesta leikkaukseen. Eri vaihtoehtoja yms. ei siis lainkaan kartoitettu, eikä lopputuloksesta puhuttu. Lopuksi hänelle laitettiin ns. terapeuttinen piilolinssi todennäköisesti nurinpäin silmään, koska se tipahti itsestään pois - onneksi ei ollut vielä ehtinyt matkustaa kotiinsa 200 km päähän...muutenkaan ei oltu turhan tarkkoja esim. hänen kysyessään meikkauksesta parin päivän päästä leikkauksesta kun olisi juhlat tiedossa, vastaus kuului "joo, kyllä varmaan voit". Lopputulos on se, ettei näkö ole hyvä (ei näe hyvin oikein lähelle eikä oikein kauas, mutta ns. keskimatkoille kyllä) eikä sellaiseksi tulekaan ja tämä olisi ollut ennustettavissa jo ennen leikkausta, mikäli lääkärin kanssa olisi asiasta keskusteltu. Suurpiirteisyys ja liukuhihnapalvelu on mielestäni aika huonoa mainosta kun kuitenkin on ihmisen näkö kyseessä. Olemme vertailleet ystäväni kanssa kokemuksia (tosin hänelle tehtiin prk ja minulle lasik) ja toimintatavat erosivat kuin yö ja päivä toisistaan. Hän katuu lähtemistään halvan hinnan perässä toiseen kaupunkiin, koska olisi jättänyt koko leikkauksen tekemättä, mikäli hänen tapauksessaan todennäköisestä lopputuloksesta olisi lääkärin kanssa esitutkimuksen yhteydessä keskusteltu.
Kiitos tosi hyvästä vastauksesta alukuperäiselle kysyjälle ja meille muillekin. Nyt netin mukaan hinta on sama H:ki - Tre - Kuopio Medilaserissa. Oulussa on kalliimpia. Se ei haittaisi, mutta ainakin Odl:n leikkauksista on myös huonoa kuulunut eli liukuhihna työskentelyä. Siksi minäkin voisin matkustaa minne vain. Suurta eroa hinnoilla ei yleensäkään ole. Eli laatu ratkaisee.