Jääräpää

Ongelmana isäni, 60-vuotta täyttävä neljän lapsenlapsen isoisä. Ollut aina itsepäinen ja jyrkkä, nyt iän karttuessa luonne vain voimistuu. Mikään ei ole hyvin, mihinkään "hauskaan" ei voi osallistua. Elämä on TODELLA RANKKAA työntekoa, lyhyitä yöunia, sairautta (eikä ihme tuolla työtahdilla!) ja jatkuvaa murinaa ja valitusta.

Olen pyytänyt häntä lomailemaan kanssamme useita kertoja. Jo maksetutkin kylpylälomat ja ulkomaan matkat ovat joko jääneet käyttämättä tai äitini on käyttänyt ne yksin/jonkun ystävänsä kanssa. Syitä matkojen hylkäämiseen ovat olleet mm. "ei voi, kun töitä", "en lähde, kun en ole ennenkään käynyt", "se lentokone tippuu, jos tulen kyytiin" jne.

Olen isäni tilasta todella surullinen. Ja vähitellen jo vihainen. Välillä tuntuu, että en halua olla enää tekemisissäkään kun ainainen valitusvirsi väsyttää niin. Miksi ihminen tulee näin jääräpäiseksi ja vihamieliseksi/negatiiviseksi? Onko minulla mitään mahdollisuutta saada jääräpäätä yhtään rentoutumaan? Jos ei, niin miten jaksaisin ylläpitää välejä? Ja miten autan äitiäni jaksamaan isän rinnalla?
12718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kertomasi perusteella isäsi vaikuttaa kunnon mieheltä. Miksi hän ei saisi olla sellainen kuin on? Sekin ettei hän halua lähteä hömppämatkoille, osoittaa järkevyyttä, jollaista toivoisi useammillekin. Jos mies viihtyy työhommeleissa eikä naureskele tyhjää, antakaa ihmeessä hänen olla niin kuin on.

Äänestä
  • Sekö on osoitus kunnon miehestä, että uhraa terveytensä työlle? Eikö silloin ole jo arvomaailma jotenkin vinksallaan, kun työ vie voiton kaikesta, parisuhteesta, lapsenlapsista, omasta hyvinvoinnista? Äitini vaikuttaa usein niin YKSINÄISELTÄ, kun isäni puurtaa yöhön asti. Itse olen aina ajtellut, että kunnon mies/nainen tekee kyllä työnsä, mutta antaa aikaa muullekin/muillekin.

    "eikä naureskele tyhjää", sanot. En minä naurua välttämättä kaipaakaan. Vain jotain muuta ainaisen valituksen ja moittimisen sijaan!

    Mietin tänään kovasti isääni, ja tulin ajatelleeksi, että hän on vanhentunut valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ikänsä on kyllä 60, mutta tuntuu, että hän olisi 20 vuotta vanhempi ja täysin elämäänsä kyllästynyt.

    Äänestä

  • pikku-piika kirjoitti:

    Sekö on osoitus kunnon miehestä, että uhraa terveytensä työlle? Eikö silloin ole jo arvomaailma jotenkin vinksallaan, kun työ vie voiton kaikesta, parisuhteesta, lapsenlapsista, omasta hyvinvoinnista? Äitini vaikuttaa usein niin YKSINÄISELTÄ, kun isäni puurtaa yöhön asti. Itse olen aina ajtellut, että kunnon mies/nainen tekee kyllä työnsä, mutta antaa aikaa muullekin/muillekin.

    Oletko koskaan tullut kehaisseeksi isääsi hänen tekemisistään tai tarjoutunut auttamaan? Hänen ilmeensä voisi kummasti pehmentyä. Jos miehen suurin pahe on kova työnteko, niin ei SE niin kovin iso pahe ole. Tuolla toisaalla BilMan kertoo isästään, joka myös oli kova työmies, mutta harjoitti sen lisäksi muuta, jota kyllä voi kutsua paheeksi.

    Kun sanot isäsi kovin vanhentuneen viimeisen kymmenen vuoden aikana, niin otapa kymmenen vuotta vanha valokuva itsestäsi ja vertaa nykyiseen, niin huomaat jotakin hyvin luonnollista ja normaalia tapahtuneen myös itsessäsi.

    Vanha aviopari kasvaa joissakin asioissa erilleen (jos yhteenkin). Vaimoni esim. katselee mielellään sarjafilmejä, minä en niinkään. Minä surfailen näillä sivustoilla, hän ei niinkään. Emme me siitä ole rakentaneet ongelmaa.

    Tuskin kykenet isääsi muuttamaan, mutta voisithan vielä yrittää soluttautua isän tytöksi, koska hänen asiansa sinua noin kovasti huolestuttavat.

    Äänestä

  • pikku-piika kirjoitti:

    Sekö on osoitus kunnon miehestä, että uhraa terveytensä työlle? Eikö silloin ole jo arvomaailma jotenkin vinksallaan, kun työ vie voiton kaikesta, parisuhteesta, lapsenlapsista, omasta hyvinvoinnista? Äitini vaikuttaa usein niin YKSINÄISELTÄ, kun isäni puurtaa yöhön asti. Itse olen aina ajtellut, että kunnon mies/nainen tekee kyllä työnsä, mutta antaa aikaa muullekin/muillekin.

    "eikä naureskele tyhjää", sanot. En minä naurua välttämättä kaipaakaan. Vain jotain muuta ainaisen valituksen ja moittimisen sijaan!

    Mietin tänään kovasti isääni, ja tulin ajatelleeksi, että hän on vanhentunut valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ikänsä on kyllä 60, mutta tuntuu, että hän olisi 20 vuotta vanhempi ja täysin elämäänsä kyllästynyt.

    Mitä pahaa siinä on jos isälläsi on omat tapansa. Niinhän sinullakin näyttää olevan johon muottiin haluat vääntää isäsi.

    Jos ihminen on oppinut tekemään työtä lapsuudestaan asti vaikea siitä on luopua, se voi olla elämäntapa. Sitäpaisi suurin osa isäsi ikäluokan ihmisistä on kasvatettu luterilaisuuden vaateiden mukaan, pitää aina tehdä työtä ei saa olla laiska, se on syntiä.
    Minkä laatuinen perheesi elämä olisi ilman isäsi aherrusta?

    Minulla oli vaikeuksia totutella nykyiseen elämän tyyliini, ettei aina tarvitse tehdä jotakin ja pitää vihdoin unohtaa luterilaisuuden ohjeet.

    Sinä vain lauleskelet isäsi keräämän omaisuuden innossa"Jos rikas tyttö joskus oisin, kaiken päivää laiskottelisin..."

    Äänestä

  • Magda kirjoitti:

    "isäsi keräämän omaisuuden" No jopas! Olen kotoa muuttanut omilleni yhdeksännen luokan päätyttyä, ja sen jälkeen en ole hänen rahojaan kuluttanut. Vai tarkoitatko kenties, että minun pitäisi maksaa vanhemmilleni jonkinlainen korvaus siitä, että olin heidän lapsensa 16 vuotta ja kulutin heidän varojaan?

    Tämä on ilmeisesti taas joku sukupolvi-kysymys, jota en ymmärrä. Miksi minun pitäisi olla mitenkään kiinnostunut isäni omaisuudesta? Olen kyllä kuullut viisikymppisten puhuvan perinnöistä, mutta oman ikäluokkani ystävät eivät ikinä ole vanhempiensa perintörahoja odotelleet. Sillä 50 ikäluokka ilmeisesti ponnistaa/on ponnistanut eteenpäin, että "kyllä nuo vanhemmat kohta veivinsä heittää ja minä pääsen osingoille...".

    Uskoisin vanhempieni pärjäävän oikein mainiosti vähemmälläkin aherruksella. Ei lainoja, omat asunnot ja autot. Ja kahden ihmisen hyvinkin kohtuulliset menot. Ainakin äitini on kertonut, että taloudellisesti esim. sairaseläkkeelle jäänti ei veisi mitenkään konkurssiin. Ja olisihan meitä aikuisia lapsia auttajikai; meillä kaikilla kun elämä on jo järjestyksessä.

    Se, miksi olen vanhemmilleni matkoja ja lomia ostanut, on yksinkertaisesti halu suoda heille yhteistä aikaa, lepoa ja rauhoittumista! (Huomaa siis Magda, OMILLA RAHOILLANI OSTANUT!)

    Enkä ole ainoa, joka lomaa isälleni on suositellut. Häntä hoidetaan kolmen eri sairauden takia. Hoitoina ovat lääkitys, kuntoutus ja lepo. Isälleni kelpaa vain lääkitys. Lääkäreiden suosittama kuntoutus on kuulemma "per***een sählynpeluuta ja saa****n sauvakävelyä" ja lepo on höpötystä "sekään mihinkään auta".

    Äitini kertoo sitten apeana, kuinka taas on isä kipeä ja vatsa sekaisin lääkkeistä. Ja tietysti entistä kiukkuisempi, kun särkee.

    Jokainen tekee omat valintansa elämässään niillä ehdoilla jotka tuntee mielekkääksi. Ketään ei voi pakottaa, se on tosiasia.

    Sairaus, kivut ja säryt tekevät meistä jokaisesta kärttyisän. Ajatukset risteilevät elämän mahdollisuuksissa, hakee sisältöä niistä asioista jotka edes hetkeksi vievät ajatukset muualle. Runsas lääkityskin voi näytellä merkitävää osaa käyttäytymisen muutoksissa.

    Jotenkin teidän pitäisi käsitellä asiaa koko porukan voimin isän ja äidin mukana ollessa sanoa reilusti mikä teidän toiveenne olisi,mikä teitä huolestuttaa, tuoda siis asia kaikkien pohdittavaksi. Mihin tulokseen pääsettekin elämä etenee sen mukaisesti mitä tilanne milloinkin vaatii.

    Kenenkään perusluonnetta ei voi muuttaa, asennoitumista asioihin voi tiedon lisäämisellä.
    Jokainen elää omaa elämäänsä tavallaan, ja soveltaa ohjeita omaan tilanteeseensa sopiviksi.

    Onhan sitä käsitelty. Ja laihoin tuloksin. Lääkärit ovat vuoroin kovistelleet, vuoroin ymmärtäneet. Me olemme yrittäneet vuoroin kuunnella, vuoroin patistaa. Ja aina ollaan samassa pisteessä. "En minä välitä. No jos se tähän loppuun, niin loppuu. Sittenpähän tästä päästään."

    On kamalan vaikea kuunnella rakkaan ihmisen olevan niin välinpitämätön itsestään ja elämästään. Ja kuten tälläkin foorumilla on ilmi tullut; meitä huolehtivia pidetään kiittämättöminä, perinnön kärkkyjinä ja kylminä ihmisinä, jotka eivät arvosta omaa isäänsä.

    Kai meidän on vain alistuttava. Veljeni sanoin "tulee sekin päivä, että tämän on pakko loppua". Me vain pelkäämme, että se loppu on se lopullisin ja se tulee liian pian.

    Näyttää siltä ja on täysin toivottavaa lukkiutuneeen tilanteen purkamiseen ammattiapu omalla paikkakunnalla. Yleisellä palstalla on vaikea sitä tehdä.
    Olet huolestunut syystäkin tilanteesta ja on oman etusi mukaista keskustella vallitsevasta tilanteesta asiantuntijan kanssa. Itsensä syyllistäminen ettei ole tehnyt asian hyväksi mitään, on täysin väärä tie.

    Äänestä

Kuvailit juuri sisareni miehen, josta ei voi pitää yrityksistään huolimatta. Hän on alistaja, jolla mielestäni ei juuri plus-puolia ole.`

Koko pitkän tuttavuutemme ajan olen tukenut sitä perhettä, koska olen todella rakastanut tytärtä ja äitiä, sisartani. Mutta raskasta, enkä osaa neuvoa! - Hyvä, että tuet äitiäsi, sen vain halusin sanoa.

Äänestä
  • koskaan. Me sisaret olemme yrittäneet lahjoillamme helpottaa siskon elämää lahjoittamalla tiskikonetta yms.,sillä kotitöissä mies ei ole koskaan tehnyt mitään. Siskon pitää yrittää pitää huolta, ettei hän söisi makeata, koska hänellä on diabetes, kuten äidilläänkin oli, ja metabolinen oireyhtymä kokonaisuudessaan, sisko yrittää pitää juomista kohtuudessa, tupakka...en ymmärrä, miten yhden ihmisen (siskon) tie voi olla niin vaikea. Kun joskus ihmettelen asiaa, aina siskollani on sama perustelu, että kun hän on kuitenkin sen tyttären isä.

    Ja siksi en ole koskaan sanonut pahaa sanaa miehestä, sillä olen ajatellut, että se vielä vaikeuttaisi siskon elämää.

    Siitä sitten johtuu, että jotain puhumatonta on kerääntynyt nyt meidänkin väleihimme.

    Äänestä

  • päällimmäisenä kirjoitti:

    koskaan. Me sisaret olemme yrittäneet lahjoillamme helpottaa siskon elämää lahjoittamalla tiskikonetta yms.,sillä kotitöissä mies ei ole koskaan tehnyt mitään. Siskon pitää yrittää pitää huolta, ettei hän söisi makeata, koska hänellä on diabetes, kuten äidilläänkin oli, ja metabolinen oireyhtymä kokonaisuudessaan, sisko yrittää pitää juomista kohtuudessa, tupakka...en ymmärrä, miten yhden ihmisen (siskon) tie voi olla niin vaikea. Kun joskus ihmettelen asiaa, aina siskollani on sama perustelu, että kun hän on kuitenkin sen tyttären isä.

    Ja siksi en ole koskaan sanonut pahaa sanaa miehestä, sillä olen ajatellut, että se vielä vaikeuttaisi siskon elämää.

    Siitä sitten johtuu, että jotain puhumatonta on kerääntynyt nyt meidänkin väleihimme.

    Tuntuu hyvältä, että et kuitenkaan ole siskosi valintaa ääneen moittinut. Kyllä kai se rakkaus on aikoinaan ainakin mukana ollut. Ja varmaan vieläkin, kun yhdessä ovat.

    Äitini on kyllä viime aikoina puhunut paljon siitä, kuinka "se rakkaus voi hukkua jonnekin", eikä sitä taida olla helppo löytää uudestaan; ainakaan kun sitä yksin on etsimässä. En pidä äitiäni mitenkään yltiö-romanttisena ihmisenä, joten en usko hänen janoavan mitään Harlekiini-sarjojen "sykkiviä sydämiä" ;) vaan uskoisin hänen kaipaavan enemmänkin kumppanuutta ja lämpöä.

    Tunnen kyllä olevani vaikeassa välikädessä. Ystävättären aviohuolia voi kuunnella jotenkin objektiivisemmin. Omien vanhempien etääntyminen on paljon vaikempi asia käsitellä. Mukana kun ovat kaikki lapsuusmuistot ja yhteinen historia.

    on kertonut miehen 100 000 mk:n pelaamisesta taivaan tuuliin. Kun hän nimittäin senkin jutun päätti sanomalla, että "mutta kun hän on kuitenkin Jonnan isä." Joskus olen alkanut epäillä, onko vaikenemiseni ollut edes oikein.

    Jonna syntyi lopulta 15 vuoden odotuksen jälkeen; mitään syytä ei tutkimuksissa löydetty.
    Mutta sen jälkeen sisko on toiminut äitinä, joka on tehnyt kaiken terveellisen ruuan, pyykin- ym....hampaidenpesua myöten, kaikki vaikeat asiat. Sitten isä vei tytön limsalle, se oli ainoa "hoito"muoto, mitä hän lapsen "hyväksi" teki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pikku-piika kirjoitti:

Ongelmana isäni, 60-vuotta täyttävä neljän lapsenlapsen isoisä. Ollut aina itsepäinen ja jyrkkä, nyt iän karttuessa luonne vain voimistuu. Mikään ei ole hyvin, mihinkään "hauskaan" ei voi osallistua. Elämä on TODELLA RANKKAA työntekoa, lyhyitä yöunia, sairautta (eikä ihme tuolla työtahdilla!) ja jatkuvaa murinaa ja valitusta.

Olen pyytänyt häntä lomailemaan kanssamme useita kertoja. Jo maksetutkin kylpylälomat ja ulkomaan matkat ovat joko jääneet käyttämättä tai äitini on käyttänyt ne yksin/jonkun ystävänsä kanssa. Syitä matkojen hylkäämiseen ovat olleet mm. "ei voi, kun töitä", "en lähde, kun en ole ennenkään käynyt", "se lentokone tippuu, jos tulen kyytiin" jne.

Olen isäni tilasta todella surullinen. Ja vähitellen jo vihainen. Välillä tuntuu, että en halua olla enää tekemisissäkään kun ainainen valitusvirsi väsyttää niin. Miksi ihminen tulee näin jääräpäiseksi ja vihamieliseksi/negatiiviseksi? Onko minulla mitään mahdollisuutta saada jääräpäätä yhtään rentoutumaan? Jos ei, niin miten jaksaisin ylläpitää välejä? Ja miten autan äitiäni jaksamaan isän rinnalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu