Asia on selvä: turha enää "keskustella".
Avataan se vielä kerran ylhäältä pitäen (Hetken jaksan vielä paimentaa teitä eksyneet!).
Sitten: Tulkoon hiljaisuus.
Kuten kirjoitin jo:
Tietenkin keskustelussa pitää pyrkiä lähtökohtaiseen sympatiaan ja hyväntahtoiseen ymmärtämiseen. Mutta jossain vaiheessa peli on selvä: keskustelu joko päätyy konsensukseen tai sitten ei. Nyt ei: "sloganistit" tavoilleen uskollisesti jäivät niille sijoilleen toistelemaan tyhjiä iskusanojaan. (Voi niitä puhelinlaskuja: paljon melua tyhjästä.)
Perustelut silti ratkaisevat. Ne joilla ei ole kykyä esittää varsinaisia argumentteja käsitystensä tueksi (iskulauseet ja apinointi eivät siihen käy) eivät kykene myöskään arvioimaan eriävien näkemysten perusteiden vahvuutta. Tässä tapauksessa on turha enää jatkaa kiistelyä: perusteet epäillä NG:ia syylliseksi ovat johdonmukaisesti vahvoja ja toisiaan tukevia kautta linjan. Ne on esitetty ja dokumentoitu julkisuudessa ja tällä palstallakin riittävällä tarkkuudella.
Tätä eivät puolustuksen puheenvuoroja toistavat "sloganistit" kuitenkaan näe, tunnusta tai ymmärrä; he ovat siten järkiperäisen, perusteluihin vetoavan keskustelun ulkopuolelle asettuvia dogmaattisia "lahkolaisia": "salaliitto", "farssi", "poliisin epäpätevyys", "syyttäjän typeryys" jne - keskeinen strategia näissä alkeellisissa kannanilmauksissa on viranomaisen kokonaisvaltainen leimaaminen epäluotettavaksi ja kyvyttömäksi - varsinaiseen todistusaineistoon, näyttöön kohdistuva argumentointi onkin todella heppoista - jos sitä esiintyy lainkaan - ja mitä muuta se voisi ollakaan: "Ei voida todistaa! Mitä tahansa on voinut tapahtua! On mahdollista..."
Tähän mahdolliseen muuhun tapahtumankulkuun asti päästään, sitten paukut loppuvat: se on puolustajan show'ta, ei muuta. Se, että näitä versioita esittää vakavin suin puolustusasianajajan ammattiroolin (josta maksetaan huomattavia palkkioita) ulkopuolella on tässä tapauksessa sama kuin uskoisi taikatemppujen todella avaavan yhteyden johonkin syvempään todellisuuteen (fantasia on fantasiaa, mutta kaipa joku sellaista jaksaa lukea). Todennäköisyysarviot ja niiden myötä näytöstä muodostuva kokonaiskuva ovat keskeisiä eroavien tulkintojen arviointikriteereitä ja uskottavuuden mittoja - mutta nämä näkökulmat loistavat poissaolollaan - totaalisen vieraina - "sloganistien" tulkintauniversumissa. Ja mikäli niihin viitataan jossain tällaisessa puheenvuorossa, voidaan välittömästi osoittaa vakavia puutteita, virheitä ja/tai vääristelyjä kyseisessä päättelyketjussa.
Eikä mikään ei saa näitä itsepäisyyden metodilla uskomuksena "perustelevia" lahkolaisia muuttamaan kantaansa.
Ja jossain vaiheessa perustelut loppuvat: saavutamme peruskallion, kuten joku on ehkä joskus sanonut.
Tässä se kallio nyt on: turha enää puhua.
Hiljaisuus.
Avataan se vielä kerran ylhäältä pitäen (Hetken jaksan vielä paimentaa teitä eksyneet!).
Sitten: Tulkoon hiljaisuus.
Kuten kirjoitin jo:
Tietenkin keskustelussa pitää pyrkiä lähtökohtaiseen sympatiaan ja hyväntahtoiseen ymmärtämiseen. Mutta jossain vaiheessa peli on selvä: keskustelu joko päätyy konsensukseen tai sitten ei. Nyt ei: "sloganistit" tavoilleen uskollisesti jäivät niille sijoilleen toistelemaan tyhjiä iskusanojaan. (Voi niitä puhelinlaskuja: paljon melua tyhjästä.)
Perustelut silti ratkaisevat. Ne joilla ei ole kykyä esittää varsinaisia argumentteja käsitystensä tueksi (iskulauseet ja apinointi eivät siihen käy) eivät kykene myöskään arvioimaan eriävien näkemysten perusteiden vahvuutta. Tässä tapauksessa on turha enää jatkaa kiistelyä: perusteet epäillä NG:ia syylliseksi ovat johdonmukaisesti vahvoja ja toisiaan tukevia kautta linjan. Ne on esitetty ja dokumentoitu julkisuudessa ja tällä palstallakin riittävällä tarkkuudella.
Tätä eivät puolustuksen puheenvuoroja toistavat "sloganistit" kuitenkaan näe, tunnusta tai ymmärrä; he ovat siten järkiperäisen, perusteluihin vetoavan keskustelun ulkopuolelle asettuvia dogmaattisia "lahkolaisia": "salaliitto", "farssi", "poliisin epäpätevyys", "syyttäjän typeryys" jne - keskeinen strategia näissä alkeellisissa kannanilmauksissa on viranomaisen kokonaisvaltainen leimaaminen epäluotettavaksi ja kyvyttömäksi - varsinaiseen todistusaineistoon, näyttöön kohdistuva argumentointi onkin todella heppoista - jos sitä esiintyy lainkaan - ja mitä muuta se voisi ollakaan: "Ei voida todistaa! Mitä tahansa on voinut tapahtua! On mahdollista..."
Tähän mahdolliseen muuhun tapahtumankulkuun asti päästään, sitten paukut loppuvat: se on puolustajan show'ta, ei muuta. Se, että näitä versioita esittää vakavin suin puolustusasianajajan ammattiroolin (josta maksetaan huomattavia palkkioita) ulkopuolella on tässä tapauksessa sama kuin uskoisi taikatemppujen todella avaavan yhteyden johonkin syvempään todellisuuteen (fantasia on fantasiaa, mutta kaipa joku sellaista jaksaa lukea). Todennäköisyysarviot ja niiden myötä näytöstä muodostuva kokonaiskuva ovat keskeisiä eroavien tulkintojen arviointikriteereitä ja uskottavuuden mittoja - mutta nämä näkökulmat loistavat poissaolollaan - totaalisen vieraina - "sloganistien" tulkintauniversumissa. Ja mikäli niihin viitataan jossain tällaisessa puheenvuorossa, voidaan välittömästi osoittaa vakavia puutteita, virheitä ja/tai vääristelyjä kyseisessä päättelyketjussa.
Eikä mikään ei saa näitä itsepäisyyden metodilla uskomuksena "perustelevia" lahkolaisia muuttamaan kantaansa.
Ja jossain vaiheessa perustelut loppuvat: saavutamme peruskallion, kuten joku on ehkä joskus sanonut.
Tässä se kallio nyt on: turha enää puhua.
Hiljaisuus.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Halleluja!
Tyyppi puhuu kuin joku nykyajan Jeesus. Tuo teksti on jonkun teinipojan kynästä, jonka vanhemmat ovat liikaa kehuneet pienokaistaan.
"Tyyppi puhuu kuin joku nykyajan Jeesus. Tuo teksti on jonkun teinipojan kynästä, jonka vanhemmat ovat liikaa kehuneet pienokaistaan."
Edellinen lainaus on aivan selvästi jonkun teinipojan kynästä, jonka vanhemmat ovat liikaa kehuneet pienokaistaan. Eräänlainen -- "nykyajan Jeesus" tässä meillä.
tosiaan ymmärtäisi viimein olla hiljaa.
pitäisi olla hiljaa? No, saathan sinä olla hiljaa. En kiellä sinua olemasta hiljaa.. Ole hyvä vain..
Elämä on..
Murhaniemen tragediasta on suunnitteilla elokuva joten voimme odottaa että keskustelu siitä mitä oikeasti tapahtui jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
perusteeton kirjoitus. Jos todella olet tuota mieltä, niin luulen ettet ole lukenut niitä tekstejä täällä,joissa on varsin hyvin perusteltu ulkopuolisen murhaajan mahdollisuus. Oikeastaan kaikki perustelut NG:n syyttömyydestä tarkoittavat nimenomaan tätä, ei kai sitä tarvitse erikseen mainita?
Nimittäin esimerkkiä HYVIN perustellusta "ulkopuolisen murhaajan mahdollisuudesta" ellei sitten perustelusi ole "ulkopuolisen murhaajan mahdollisuus".
Hiljaisuus.
tuohon vastaisi. jos laittaisin jotain täysin järjetöntä, ilmam järjen paloa; Enkä tarkoita Jorman, siis Palon järkeä. mutta jos sittenkin ulkopuolisen mahdollisuus on mahdollisuuksien rajoilla, niin kuka ne rajat määrittelee, varsinkin jos kysymys on rajatapauksesta,niinkuin tässä tapauksessa näyttää olevan kysymys. Mahtaisiko mahdollisuuksien raja olla kuin veteen, Bodom- järveen piirretty viiva. Jos näin on, niin on viuelä tiedettävä kummalle puolen rajaviivaa maantieteellisesti tapahtumapaikka sijoittuu. Tai pitäisi pystyä määrittelemään, mitä mahdollisuuksien raja itse asiassa tarkoittaa. Kummalla puolen mahdollisuudet olisivat suuremmat ulkopuolisen mahdolliseen osallistumiseen, mutta toisaalta tätä vartenhan meillä oikeuslaitos on, eikö niin? Vai ajatteletko tästä jotenkin toisin, ikäänkuin sisäpuolelta katsoen??????
Ja tässä sivuamme sitä, miksi potentiaalinen farssi on yleinen määritelmä oikeussalidraaman viimeiselle vaiheelle (ja siten koko prosessille jos niin halutaan sanoa).
Sanon: Rajatapauksia ei ole. Jos olisi, missä NIIDEN rajat olisivat? Olisiko myös rajatapausten rajatapauksia jne...? Tämä on muodollinen perustelu "rajatapauksen" käsitteelliselle mahdottomuudelle.
Jos emme hyväksy tätä muodollista argumenttia - ja vetoamme siihen, että rajatapaukset vain lankeavat tai kohoavat eteemme ja sanomme: "Haa, rajatapaus" - siis ilman mahdollisuutta niiden tarkkaan määrittelemiseen tai alan rajaamiseen - tunnustamme koko oikeudenkäytön sumean tai ainakin partikulaarisen tai nominalistisen luonteen.
Tällöin ei varsinaisesti olisi mitään selviä "rajatapauksia" mutta jokainen tapaus olisi joko (I) muista tapauksista erottamaton: se olisi osa sitä tapausten suhteellista erottelematonta tekstuuria, joka muodostaa a) rajatapauksen sen negaation kautta, b) joka - ei-rajatapaus - vuorostaan on rajatapauksen negaatio -- tai sitten (II) peruuttamattomasti yhteismitaton muiden tapausten kanssa: jokainen tapaus olisi palautumaton anomalia, poikkeus, erityistapaus, koska oikeudenkäytön yleiset ehdot eivät voi tunnustaa mitään "rajatapausta"; ja nyt rajatapauksen ongelma generoituisi kuin patogeeni jokaiseen (potentiaaliseen) oikeustapaukseen, myös ”selkeisiin” tapauksiin korruptoiden koko tuomioistuimen graniittisen perustan. Ainoa, tosin ongelman vain yhtä askelta lykkäävä, keino pelastaa tuomiovallan legitimiteetti olisi siinä, että oikeudenkäytön yleiset ehdot määriteltäisiin jokaiseen tapauksen kodalla erikseen, tapaukset ovat sui generis, (tai pitäisi vastaavasti soveltaa omaa "poikkeuslakiaan" ad hoc), s.o. tuomiot jaettaisiin täysin mielivaltaisesti. - Niinpä: Se ennakkopäätöksistä.
Ja tämä on ikävä paradoksi.
Jos olen nyt lainkaan säilyttänyt älyllistä ryhtiäni näissä epätyydyttävissä tarkasteluissani (viisauteni merkki on tämä nöyrä epäily joka liittää henkeni uljaasti sokraattiseen ajatteluperinteeseen: suuremmatkin nimet - kuten Platon - ovat sortuneet virhepäätelmiin paradoksien pettävillä rappusilla; ks. jälj.) - niin lopputulema on juuri se, että tuomarin pitää jatkaa oikeusdraama potentiaalisena farssina päätökseensä: tuomari on ikään kuin platoninen narrikeisari tai keisarinarri, joka katsoo – tai on katsovinaan aurinkoon (sokaistuen!) - suuren yleisön kyhjötellessä luolan varjojen seurassa odottamassa "tuomion" kirkasta ääntä.
(Platonin ideaoppi sisältänee vastaavankaltaisen sudenkuopan kuin edellinen "rajatapausoppi", kuopan jonka Aristoteles kritiikissään osoitti: mikä yhdistää yliaistillisen idean (OIKEUDEN) ja sen epätäydellisen heijastuman konkreettisessa aistimaailmassa ("oikeuden") ellei jälleen yki uusi idea jne... (Ironista kyllä tämä argumentti taidetaan tuntea metafysiikan historiassa "kolmantena miehenä")).
Eli mitä voimme sanoa?
Tämän: Tuomari tuomitsee. Siten oikeuden päätös on Platonin ideoiden valtakunnan viimeinen jäänne (matematiikkaa ei LASKETA!) – uljas muinaisuuden marmoritemppeli tai – arkeologinen TODISTE (jumalasta)! Sen Heijaste? Vai itse se -- the real THING?
Who cares!
Tärkeintä on että karavaani kulkee - mitä nyt koirat välillä räksyttää!