Jos murhaaja oli ulkopuolinen, hän oli kyllä aikamoinen. Murhasi kolme ihmistä ja yhden heistä
myös riisui Gustafssonin ´´öristessä`` vierässä.
Tämän jälkeen raahasi ´´uhrien`` isokokoisinta Gustafssonia ympäriinsä ja
heitti hänet ruumiskasan päällimmäiseksi.
´´Todistajan`` jätti eloon ja sitten piilotteli esineitä.
Tuskin oli kumppaneita tälläisessa teossa.
Motiivi ja kyvyt suoriutua tehtävästä jättää vaihtoehdot aika vähiin.
myös riisui Gustafssonin ´´öristessä`` vierässä.
Tämän jälkeen raahasi ´´uhrien`` isokokoisinta Gustafssonia ympäriinsä ja
heitti hänet ruumiskasan päällimmäiseksi.
´´Todistajan`` jätti eloon ja sitten piilotteli esineitä.
Tuskin oli kumppaneita tälläisessa teossa.
Motiivi ja kyvyt suoriutua tehtävästä jättää vaihtoehdot aika vähiin.
Vastaukset 36
Vanhimmat
viinaa ja tappaa ja harhauttaa mahdolliset tutkijat? Totuus on, että 18 vuotias juopuu suht' pienestä määrästä viinaa ja sen jälkeen hän ei tee yhtikäs mitään - maailma pyörii.
Tutkija/syyttäjä uskoo NG'n olleen humalassa siinä määrin, että sai raivokohtauksen mainituin seurauksin ja KUITENKIN oli selvinpäin, että kykeni 'harhauttamaan' tutkijat, sillä selvinpäin oloahan se edellyttää.
:D
Tuntuu tosi oudolta, että känninen 18-vuotias poika voisi toimia noin "laskelmallisesti".
Vaikka NG oli jälkeenpäin selvinpäin hän saattoi
tekojen tapahtuma-aikaan olla hieman alkoholin vaikutuksen alainen. Ainakin minä kestin 18-vuotiaana jopa paremmin alkoholia kuin nykyisin.
olet aloittanut juomisen? Minä tulin 18-vuotiaana hyvin vähästä alkoholimäärästä humalaan. Nykyisin en juo paljonkaan, mutta silloin harvoin kun otan, kestän alkoholia paremmin kuin 18-vuotiaana.
Ei voi olla yhtäaikaa molempia. Syyttäjä juurikin väittää, että näin olisi ollut.
Ryyppääminen ei ollut siihen maailman aikaan kovinkaan yleistä nuorten parissa. Oli viinat kortilla.
Siinä on ollut pitkä päivä takana päin ja yöllä ei ole nukuttu silmällistäkään se jo tekee tilanteen ongelmalliseksi - ei sitä ensimmäisenä lähdetä laskuhumalassa tovereitaan tappamaan ..
Jälkeenpäin on vaikea tietää kuka joi mitäkin, koska
alkoholin palaminen alkaa sen nauttimisesta ja ei tiedä tuliko juomat oikeasti kokonaan juoduksi.
siitä vähästä minkä otti, niin seurauksena oli makuulle mentyä, että maailma alkoi keinumaan - ylös oli ängettävä ja ei siitä seisomisestakaan tullut mitään ja siinä tilanteessa oli lähinnä mielessä, että ei koskaan viinaa.
En voisi kuvitella, että KUKAAN voisi tehdä mitään 'järkevää' ja johdomukaista siinä tilassa.
verikokeet - kolmelta - veressä olevan alkoholin määrittämiseksi - nolla - ja jos tiedetään paljonko oli juotu - kaksi pulloa - ja TIEDETÄÄN kuinka maksa polttaa alkoholia verestä - vakio - ja tunnetaan jotain ajanmittauksesta - kello ja kalenteri - niin siitä se laskemalla 'selviää'.
Liki alkeisaritmetiikkaa.
tänäänkin määritellään mikä tilanne oli ENNEN verikoetta.
uhmaikäinen. Oletteko koskaan kuulleet kun 5-v huutaa: Mää tapan sut!
Siinä että joku isokoinen rontti 18 v yltää moiseen ei fyysisenä suorituksen ole mitään ihmeteltävää. NG ei ollut mikään runopoika.
60-luvulla juotiin viinaa ihan siinä missä nytkin, ei niin avoimesti mutta sitäkin enemmän ja suruttomammin ne jotka joivat.
Kännissä tehdyt murhat ei varmaan tule koskaan olemaan tässä maassa mitään uutta, eivät ne olleet ennenkään.
Mitä laskemista on nollapromilleissa.
Jo pois palanut alkoholi saattaa vaikuttaa tunnelmiin.
Nuorena ei väsy yllättänyt sammumisen muodossa,mutta nyt niin on päässyt käymään.
Se menee nimenomaan niin päin että 18 vuotiaana kestää paremmin viinaa kuin vanhempana. Me tytöt juotiin kokonainen pullo viinaa 18 vuotiaana ja jaksettiin pitää hauskaa ja ryypätä vielä toinenkin päivä putkeen, mutta nyt olisin sairaalakunnossa samasta määrästä!
kolmen osalta asia oli selvä - ZERO - joten heillä EI ole ongelmia, mutta NG'n tila tapahtumahetkellä oli määriteltävissä _JOS_ olisi otettu verikoe.
Ei otettu verikoetta ja syy ei ole NG'n vaan TOTAALISESTI TYRINEEN ja HÄPEÄLLISESTI toimineen POLIISIN. PUHDASTA OSAAMATTOMUUTTA!!!
että on todistetusti olemassa martikaisen tapaisia nuoria psykopaatteja, jotka saattavat tappaa toisen ihmisen ja elää muina miehinä elämäänsä. ihan hyvin olisi voinut käydä niinkin että martikaista ei olisi saatu koskaan kiinni ja kuten näette, tietynlaiset psykopaatit eivät kärsi tunnontuskista eivätkä tunnusta jollei tapaus ole päivänselvä..
millään tavalla? ELI - oliko kukaan seurannut Martikaisen käyttäytymistä SILLÄ SILMÄLLÄ - ketkä KAIKKI tiesivät Martikaisen liittyvän tapahtumaan tutkinnan kestäessä?
Vasta kun osoitettiin kytkentä - niin - siinä se!
Martikainen EI ole psykopaatti.
nerokkaaksi, koko maailman valtiaaksi. Tekijä on kuvitellut olevansa johdonmukainen, mutta onkin touhunnut liikaa, tehnyt virheitä, nyt ne ristiriitaisuudet ovat purkautumassa.
Minä join 18-v kaksi pulloa valkoviiniä ennen kuin lähdin kapakkaan - viini oli niin kallista kapakassa, että siksi. Siellä join sitten vielä lisää.
tänne? Minä suhtaudun AINA varauksella viinan kansa läträäviin ja heidän sanomisiinsa
:)
se oli silloin se, 60-luvun lopulla. Ei ollut kokemusta alkoholista. Aina tuntui että kapakassa loppuivat rahat kesken ja olis vielä tehnyt mieli vähän. Nykyisin juon puolison kanssa yhden pullon viiniä kerran viikossa, kolme lasia/ per nuppi kun katsotaan telkkaria kun ollaan tultu saunasta ja vähän syöty iltapalaa. Väkeviä ei juoda koskaan.
ei koettu tärkeäksi ottaa verikoetta, piti häntä hoitaa, se oli ärkeintä
ja veri tutkittiin rutiininomaisesti ruumiinavauksessa, siihen se kuuluu joka tapauksessa.
Oli olemassa. Siitä ei puhuttu julkisuudessa.
On hieman eri asia kuin pullo salmisaarta, 38,5% sekä puolen litran pullo Citrus-likööriä 32,5%.
Nuo vastaa lähes neljää pulloa valkkaria. Voi vain kuvitella, jos 70 kg nuori vetäis yksin nuo kaikki, niin kyllä siinä maailma pyöris.
kun olivat saaneet teltan pystyyn. Juonut loput sen jälkeen kun tuli hiljaista, hirvittävän väsyneenä (teurastaminen on raskasta puhumattakaan raivosta ja kiihtymyksestä, nehän vie jo sellaisenaan kaikki voimat..) ja peloissaan. On voinut oksentaakin välillä.
kuin NG. ja kittasin muutaman tuopin lisää Kaivopihassa. Muistan että olin vahingossa sytyttää tukkani palamaan..
siis 14kg. Jos yhtään osaan laskea, niin 70-56=14
No viini on viiniä. Olen minäkin juonut kaverin kanssa korin karhua 1,5 tuntiin kahteen pekkaan, ja sen jälkeen baarii. Minä tosin painan 70 KG.
Muisti meni aamun tunneilla. En muista millä tulin kotiin, mutta kotona heräsin aamulla klo. kymmenen. Krapulasta ei tietoakaan, kun oli vielä känni päällä herätessä.
Että onhan noita. Parhaimmillaan juotu laatikko nelos-olutta, ja vedetty pullo Vodkaa kahteen mieheen ennen Baariin menoa. Ja muisti katoaa totaakisesti. Siihen aikaan tuli treenattua.
Kaverini ennätys, on sixpäkki viidessä minuutissa oksentamatta neljän todistajan läsnäollessa.
mäkin join n 23-v koko korin nelosta! Vähän mua piti taluttaa, mutta muistan senkin kun join viimeiset pullot ja lähdettiin pois saunasta tyhjät pullot korissa mukana, jonka pukuhuoneessa ne join, mentiin ulos ja omaan rappuun ja kotia, oli kyllä hieman..
http://www.kolumbus.fi/bodomnow/tapahtumien_kulku.html
Seurue pystyttää teltan klo 19. Murhat tapahtuvat ehkä aamuyöllä 4-5.
Irmeli kirjoittaa:
5:pnä retkellä Poodomjärvellä
Sepi ja Nisse olivat kännissä
Ylös yöllä 2 aikaa
Sepi oli metskaamassa (kalastamassa)
Sepi on illan ja yön aikana voinut hyvinkin ottaa 3-4 annosta alkoholia ja olla täysin selvä murhahetkellä.
Nisse ("pirun viina") on voinut ottaa enemmänkin. Nissa on raivostunut ja tällöin suonissa virtaa adrenaliinia, mikä antaa energiaa ja kykyä tehdä asioita joihin ei muuten pystyisi.
kielensä täytteenä - nyt ei pidä sotkea sanottuun kirkollista pappis-aspektia.
:)
Miksi nimittää alkoholia pirunviinaksi, jos sitä vain vähän otettiin, tehtiin kuppia kesäyössä. Aika erikoinen sana rattoisan seurustelun ryydittäjälle.
Taidat olla sellainen myöhäisherännyt bodom tutkija. Tuo teoria eri variaatioineen on pyöritelty tuolla jo aikapäiviä sitten ja moneen kertaan.
Alottelija lukee aika nopeasti haastehakemuksen, esitutkintapöytäkirjan ja puolustuksen vastineen, bodomnow-sivun ja muut bodomlinkit, joissa tapahtumakulkua, lisälinkkejä lehtikirjoituksiin. Keskustelua on kyllä satoja sivuja, niitten kahlaaminen, huh.. Kauan en minäkään täällä ollut.
Vuosi/pari sitten sitten olin sitä mieltä, että NG on uhri, mutta nyt on mieli muuttunut.
Palon kirjan luin kaksi vuotta sitten, se salaliittoteoria alkoi silloin jo harmittaa, vaikka mitään 'pahaa tahtoa' en Palossa näekään. Hänen teoria punoutuu eräänlaisten 'grain of truth', totuuden jyvästen ympärille, mutta sitä kautta se todellisuus kyllä sitten katoaa kuin lumipalloefektit keväisin.
tekevät aina uudelleen samat kysymykset kuin tutkijatkin ovat tehneet, nekin nuoret tutkijat, jotka eivät olleet syntyneet edes vielä 60 luvula
No, käydäänpä tuo läpi.
"Jos murhaaja oli ulkopuolinen, hän oli kyllä aikamoinen. Murhasi kolme ihmistä ja yhden heistä
myös riisui Gustafssonin ´´öristessä`` vierässä."
Kolem ihmisen murhaaminen, ei se ole ennenkuulumatonta, onhan niitä tapahtunut. Ikävä kyllä. Sitäpaitsi murhaajia on voinut olla kaksi.
Nissestä sanoo myöhemmin päivällä lääkäri: "Alentunut tajunnantaso".
En ole asiantuntija, mutta ymmärtääkseni se tarkoittaa sitäkin että tajunta liikkuu tajuttomuuden ja liki selvillä olon välillä. Heit tapahtuman jälkeen Nisse on voinut olla hyvin syvässä tajuttomuuden tilassa. Ei liikehditää eikä örinöitä. Emme me tiedä sitä varmasti että hän olisi antanut elonmerkkejä murhaajan paikalla ollessa.
"Tämän jälkeen raahasi ´´uhrien`` isokokoisinta Gustafssonia ympäriinsä ja
heitti hänet ruumiskasan päällimmäiseksi. "
Tuo Nissen raahaaminen perustuu siihen mitä Nisse muistaa että poliisit hänelle aikanaan olivat sanoneet.
Ei hän ole sitä pitänyt kiveen kirjoitettuna Jumalan sanana. Toistanut vain vuosien aikana mikä hänen käsityksensä on ollut.
Suuren numeron siitä ovat tehneet tutkijat ja syyttäjä.
Todennäköisesti raahaamista ei ole ollut, mutta sitäkään ei varmuudella voi sanoa.
"Tuskin oli kumppaneita tälläisessa teossa.
Motiivi ja kyvyt suoriutua tehtävästä jättää vaihtoehdot aika vähiin."
Aivan hyvin on voinut olla kaksi murhaajaa, puukkomies ja kivimies. Toinen toiminut toisella aseella. Mikään ei sitä sulje pois.
Motiivi mustasukkaisuudesta on suuremmat Irmelin kahdella muulla poikaystävällä. Jos motiivi täytyy olla.
Ilman mitään motiivia voi toimia täysin sattumanvarainen murhaaja/murhaajat.
Kyvyt suoriutua tehtävästä, no tarvitseeko sitä edes selittää? Kenellä vain ne on.
Mutta yhtä kaikki, ei ruveta näistä kinaamaan koska tuolta alempaa löytyy ties kuinka monta ketjua joissa näistä samoista on kinattu eikä valmista tule. Vaihtoehtoja on niin paljon.
Bodom säilyttää salaisuutensa, eikä sille voi nykyajan rikostutkinta mitään.
Paikallahan on siis hyvinkin ollut tietysti kivimies ja puukkomies. Koko hommaa on ollut suunnittelemassa nimismies, puhemies ja lautamies ja yksi tekijöistä on ollut varusmies. Ravintolan ovimies ja ihmemies mäkkaivuri ovat varmistaneet, ettei näyttöä tutkimuksissa saada ja pelimies on lyönyt tekijöille tahtia. Koko homman viulut on maksanut rikas mies (jos oisin) jostakin DDR:n politbyroosta.
Mitä tahansahan on siis voinut tapahtua. Eihän murhatutkimusten tarvitse perustua mihinkään todennäköisyyksiin, vaan mielikuvitukseen. Suomessa on aina ollut vain tylsiä henkirikoksia, joissa ei ole ollut mitään jännitystä.
Aina on tekijä löytynyt ryyppyporukasta, nykyisistä tai entisistä aviopuolisoista, kaunaista sukulaisista jne.
Nyt on kerrankin saatu sellainen Bodomin salaisuus, josta kaiken maailman jormapalot voivat kirjoitella jännittäviä karkki tai kepponen kirjojaan.
vyyhti ei aukea mutta eihän sen tarvitsekaan riittää kun sen huomaa.