Menestyskertomus

Ennen kuin liityin Scientologiaan luotin täysin terveydenhoitoon ja lääkkeisiin. Menin lääkäriin heti kun jostain kivisti, söin kiltisti lääkkeet jotka minulle määrättiin. Voin huonosti. Luulin lääkkeitä ja lääkäreitä ainoaksi parannus keinoksi. Scientologia auttoi näkemään lääkkeiden vaarallisuuden ja, että muitakin keinoja on käytettävissä. Kyllä vieläkin menen lääkäriin jos tarvitsen vaikkapa antibiootteja, mutta voin itse arvioida hoidon tarpeen ja ottaa huomioon muut vaihtoehdot ja tehdä sen jälkeen valintani.
Nyt vuosien ja vuosien kuluttua olen täysin terve. Voin hyvin. Lääkäriä en ole tarvinnut vuosiin, joten en ole joutunut siinä valinnan eteen. Pystyn hahmottamaan elämän täysin eri tavalla, kokonaisuutena ja eri alueina. Voin sanoa ymmärtäväni elämää huomattavasti paremmin. En sano oleva täydellinen ihminen, mutta huomaan yhä useammin milloin elämäni ei ole optimaalista. Ennen sitä kuvitteli olevansa, tai ainakin yritti näyttää olevansa täydellinen, koska pelkäsin tunnustaa puutteitani. Jälkeenpäin ajatellen olin todella aikamoinen pelle.
Näiden vuosien saatossa olen oppinut hyväksymään itseni ja puutteeni. Kun näkee omat puutteensa ja uskaltaa tunnustaa ne, silloin niille voi tehdä jotain. Tieni ei ole ollut helppo, mutta kaikkein suurimpien tuskien ja pohjamutien kautta, kun löytää itsestään todellisen henkisen olennon voi olla tosi kiitollinen kaikelle minkä läpi on mennyt. Scientologia antoi tähän alkusysäyksen ja herätyksen.
Tiedän aivan hyvin, että tätä tullaan kritisoimaan, että olen aivopesty ym. paskaa, mutta antaa tulla vaan, kun ette voi muutakaan ymmärtää, - valitetavasti.
Nyt on menestyskertomusta, sitähän olette kinunneet. On omakohtaista.
10713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksi ihmeessä tuon kaiken ymmärtämiseen muka tarvittaisiin scientologiaa? Terve järki riittää.

Äänestä
  • Niinpä, terve järki riittää. Hienoa, että huomasit Scientologia tuovan tervettä järkeä, siihenhän sitä tarvitaan.

    Äänestä

  • apua saanut kirjoitti:

    Niinpä, terve järki riittää. Hienoa, että huomasit Scientologia tuovan tervettä järkeä, siihenhän sitä tarvitaan.

    puheitani. Terve järki sanoo myös sen, että itsensä ja ihmisten kanssa pärjämiseen ei tarvita amerikkalaisen narkkarikirjailijan huuruisia juttuja. Scientologia on huuhaata.

    Äänestä

Kysypäs etiikkaupseeriltasi onko totta, että 70% kaikista sairauksista on psykosomaattisia? Jos näin on, niin voisitko kysyä ovatko esimerkiksi AIDS, leukemia tai vaikkapa keuhkosyöpä psykosomaattisia sairauksia? Jos eivät ole niin mitkä sairaudet kuuluvat tuohon 70% joukkoon? Postaa sitten vastaus tänne kiitos jo etukäteen.

Äänestä
  • ...krittisyys olla vain tulevan paranoijan esiaste...hee-hee!

    Jankkaamisensa tarkoituksena on saada aikaan kuulustelutilanne, jossa hän on sankari ja ainoa joka on äärimmäisen tarkkana kaikkien asioiden suhteen.

    Vanhemmat eivät ole huolehtineet hänen tarpeistaan riittävästi ollessaan lapsi tai hän on joutunut kasvamaan kokonaan ilman vanhempiaan.

    Tällaisessa energiatyhjiössä hän sitten hankkii osakseen huomiota ja energiaa ainoalla mahdollisella tavalla; tuomalla esille toisten virheitä ja kiritisoimalla muiden, mm. oman perheensä käyttäytymistä.

    Kun tällainen lapsi kasvaa aikuiseksi, hän säilyttää maailman tilaa ja ihmisten perusluonnetta koskevat oletukset, jotka vuorostaan luovat hänen elämään juuri tällaisen todellisuuden.

    Vastausta et vieläkään saanut mutta jatka ihmeessä kysymistä, kyyllä se siitä joskus selviää.

    Äänestä

  • Scientologia on auttanut minua ymmärtämään myös vastauksen tuohon kysymykseen, mutta se minun vastaukseni ja ymmärrykseni. Sinun on löydettävä itse oma vastauksesi kysymykseesi. Opiskele itse tätä koskevat materiaalit ja tee omat johtopäätöksesi. Se on niin yksinkertaista, silloin et ole toisten tietojen varassa. On aivan eri asia oivaltaa itse, kun olla apina.

    Äänestä

  • ...anron... kirjoitti:

    ...krittisyys olla vain tulevan paranoijan esiaste...hee-hee!

    Jankkaamisensa tarkoituksena on saada aikaan kuulustelutilanne, jossa hän on sankari ja ainoa joka on äärimmäisen tarkkana kaikkien asioiden suhteen.

    Vanhemmat eivät ole huolehtineet hänen tarpeistaan riittävästi ollessaan lapsi tai hän on joutunut kasvamaan kokonaan ilman vanhempiaan.

    Tällaisessa energiatyhjiössä hän sitten hankkii osakseen huomiota ja energiaa ainoalla mahdollisella tavalla; tuomalla esille toisten virheitä ja kiritisoimalla muiden, mm. oman perheensä käyttäytymistä.

    Kun tällainen lapsi kasvaa aikuiseksi, hän säilyttää maailman tilaa ja ihmisten perusluonnetta koskevat oletukset, jotka vuorostaan luovat hänen elämään juuri tällaisen todellisuuden.

    Vastausta et vieläkään saanut mutta jatka ihmeessä kysymistä, kyyllä se siitä joskus selviää.

    jankata jos saisi sen vastauksen, kysehän on asiasta, jota tuon kysymyksen esittäjä ei itse edes alunperin ottanut esille. Toisaalta onhan hiljaisuuskin vastaus. Ei ainakaan nolaa itseään kun ei vastaa.

    Äänestä

  • apua saanut kirjoitti:

    Scientologia on auttanut minua ymmärtämään myös vastauksen tuohon kysymykseen, mutta se minun vastaukseni ja ymmärrykseni. Sinun on löydettävä itse oma vastauksesi kysymykseesi. Opiskele itse tätä koskevat materiaalit ja tee omat johtopäätöksesi. Se on niin yksinkertaista, silloin et ole toisten tietojen varassa. On aivan eri asia oivaltaa itse, kun olla apina.

    Pyysin vain tuota skeidologiaan hurahtanutta ottamaan asian esille etiikkaupseerinsa tms. jermun kanssa seuraavan kerran kun käy dianetiikkakeskuksessa. Mikä on pahinta mitä voisi sattua?

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Pyysin vain tuota skeidologiaan hurahtanutta ottamaan asian esille etiikkaupseerinsa tms. jermun kanssa seuraavan kerran kun käy dianetiikkakeskuksessa. Mikä on pahinta mitä voisi sattua?

    Miten tuo kysymyksesi liittyy asiaan?

    Äänestä

  • apua saanut kirjoitti:

    Miten tuo kysymyksesi liittyy asiaan?

    Ei se varmaan mitenkään asiaan liity, jos asianasi oli levittää skeidologian gospelia. Oliko tämä todella yllätys?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua saanut kirjoitti:

Ennen kuin liityin Scientologiaan luotin täysin terveydenhoitoon ja lääkkeisiin. Menin lääkäriin heti kun jostain kivisti, söin kiltisti lääkkeet jotka minulle määrättiin. Voin huonosti. Luulin lääkkeitä ja lääkäreitä ainoaksi parannus keinoksi. Scientologia auttoi näkemään lääkkeiden vaarallisuuden ja, että muitakin keinoja on käytettävissä. Kyllä vieläkin menen lääkäriin jos tarvitsen vaikkapa antibiootteja, mutta voin itse arvioida hoidon tarpeen ja ottaa huomioon muut vaihtoehdot ja tehdä sen jälkeen valintani.
Nyt vuosien ja vuosien kuluttua olen täysin terve. Voin hyvin. Lääkäriä en ole tarvinnut vuosiin, joten en ole joutunut siinä valinnan eteen. Pystyn hahmottamaan elämän täysin eri tavalla, kokonaisuutena ja eri alueina. Voin sanoa ymmärtäväni elämää huomattavasti paremmin. En sano oleva täydellinen ihminen, mutta huomaan yhä useammin milloin elämäni ei ole optimaalista. Ennen sitä kuvitteli olevansa, tai ainakin yritti näyttää olevansa täydellinen, koska pelkäsin tunnustaa puutteitani. Jälkeenpäin ajatellen olin todella aikamoinen pelle.
Näiden vuosien saatossa olen oppinut hyväksymään itseni ja puutteeni. Kun näkee omat puutteensa ja uskaltaa tunnustaa ne, silloin niille voi tehdä jotain. Tieni ei ole ollut helppo, mutta kaikkein suurimpien tuskien ja pohjamutien kautta, kun löytää itsestään todellisen henkisen olennon voi olla tosi kiitollinen kaikelle minkä läpi on mennyt. Scientologia antoi tähän alkusysäyksen ja herätyksen.
Tiedän aivan hyvin, että tätä tullaan kritisoimaan, että olen aivopesty ym. paskaa, mutta antaa tulla vaan, kun ette voi muutakaan ymmärtää, - valitetavasti.
Nyt on menestyskertomusta, sitähän olette kinunneet. On omakohtaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu