Mulla on noin 7 vuotias kissa,joka kakkailee vessan lattialle=/ Se kyllä pissaa hiekkalaatikkoonsa.On tehnyt näin koko ikänsä.Pystyyköhän sille enää tässä vaiheessa tekeen jotain? Luulen että voi johtua siitä että pentuna se oli ihmisen luona jolla ei ollut edes hiekka astiaa=( joten se joutui tekeen tarpeensa vessan lattialle..
kakkarainen
karvinen
2292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
hiekkalaatikkoa pienenä. mun kissa kakkaa lavuaariin, mutta aina saa itse olla katsomassa peiliin, jos tuollaista tapahtuu. Ainakin meidän perheessä. Kahdelle kissalle kannattaa olla kait sitten kaksi lootaa, vaikka päällepäsmäri voikin vallata molemmat lootat. Aina kun huomaat pikkuisen kakkaavan lattialle, nosta se laatikkoon, vaikka se tuntuisikin rääkkäykseltä!
toinenkin vessalaatikko. Useimmat kissat eivät halua tehdä eri asioita samaan laatikkoon. Nosta lattialle tehdyt pökäleet aina vessalaatikkoon ja pidä vessalaatikko aluksi pahimmalla kakkapaikalla. Siivoa lattia kakkapaikasta etikkavedellä ja suihkauta päälle yksi painallus Feliwayta. Mieti voisiko kissaa ahdistaa jokin. Ellei asia korjaannu lisälaatikolla, käytä kissa eläinlääkärissä.