sakemannin korvat

Moi.minkäikäisenä yleensä saksanpaimenkoiralla nousee korvat pystyyn???
3530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vähän riippuu hampaista ja niiden vaihtumisesta.
Ekalla oli korvat jo pystyssä ennen hampaiden vaihtumista n.3-4kk.n ikää. Tipahtivat sitten milloin toinen ja taas toinen ja asettuivat ylös siinä kuuden seitsemän kk.n ikäisenä.(kaikki hampit vaihtuneet).
Tokalla ohut, iso ja pehmyt korva nousivat n.7kk.n iässä kun oli toppausta pidetty viikon toisessa korvassa.
Korvaan oli tullut selvä vekki joka vissiin esti sitä verenkiertoa.
Kolmannella korvien nouseminen oli varminta heti alusta saakka tipottivat nätisti ja vaan n. viikon ajan oli hampaiden vaihtumisten aikaan toinen korva taaksepäin.
No aiemmista hieman oppineena olen antanut hieman (n.puoli teelusikallista) hivenoskaa päivässä silloin hammasvaihtoaikaan jos on vaan näyttänyt siltä,että vähänkään korva alkais lurpottaa, liekö auttanut vai onko perimässä who knows.

Äänestä
  • liittyykö koko myös korvien nousuun ja kai hampaiden vaihtumiseen?jotenkin muistaisin että kasvattaja olisi sanonut näin omasta korastani,että kun se on niin iso pentu ja isopäinen,niin korvien nousu ja hampaiden vaihtuminen kesti sen taki kauan?

    Äänestä

  • namiii kirjoitti:

    liittyykö koko myös korvien nousuun ja kai hampaiden vaihtumiseen?jotenkin muistaisin että kasvattaja olisi sanonut näin omasta korastani,että kun se on niin iso pentu ja isopäinen,niin korvien nousu ja hampaiden vaihtuminen kesti sen taki kauan?

    meitin pojalla nousi korvat pystyyn jo 8-viikkosena.viikoks lupsahti toinen.sen jälkeen on pysyny pystyssä (ny koira on 2,5-vuotias).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mie ite kirjoitti:

Moi.minkäikäisenä yleensä saksanpaimenkoiralla nousee korvat pystyyn???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu