Tuli tuolla toisessa ketjussa esille perintö. Asia sopisi varmaan melkein jokaiseen ikäryhmään, mutta otanpa sen jatkuvuuden vuoksi esille tässä.
Eli miten suhtaudut perintöön? Onko sinusta tärkeää jättää rahaa tai omaisuutta jälkeläisillesi? Miten olet itse suhtautunut sinulle tulleeseen perintöön?
Nyt jo poisnukkunut isoäitini piti erittäin tärkeänä elää kituuttaa vanhuutensa minimillä, jotta lapset saisivat mahdollisimman paljon perintönä. Hän tapasi sanoa esim., ettei voi ajaa taksilla kirkonkylälle, koska "sitten ne kylällä puhuu, että hassasi kaikki rahansa, eikä jättäny latia perinnöksi". Lapsensa eivät kyllä perintöä odotelleet, eivätkä moista asennetta ymmärtäneet.
Itse ajattelen, että ihmisen pitäisi elää niin, että lopussa viivan alle ei paljoa ylimääräisiä jäisi. En osaa arvostaa perittyä omaisuutta tai rahaa, mutta ns. henkistä perintöä kyllä. Koen edelleen isoisäni vaaliman kotiseuturakkauden ja ammatillisen ylpeyden itselleni tärkeiksi. Isoisäni tapasi leikillisesti vastata raha-kysymyksiin seuraavaa: "Kaikki ylimääräinen menee. 'Wein, Weib und Gesang'. Ja loput panen huonoon elämään." Ja kyllähän isoisällä viiniä, laulua ja naisia riitti; suurella konjakin ystävällä, joka vaimonsa kanssa harrasti kirkkokuoroa! Ja se huono elämäkin taisi olla joka viikkoinen lottorivi ja konditoria-kahvit.
Eli miten suhtaudut perintöön? Onko sinusta tärkeää jättää rahaa tai omaisuutta jälkeläisillesi? Miten olet itse suhtautunut sinulle tulleeseen perintöön?
Nyt jo poisnukkunut isoäitini piti erittäin tärkeänä elää kituuttaa vanhuutensa minimillä, jotta lapset saisivat mahdollisimman paljon perintönä. Hän tapasi sanoa esim., ettei voi ajaa taksilla kirkonkylälle, koska "sitten ne kylällä puhuu, että hassasi kaikki rahansa, eikä jättäny latia perinnöksi". Lapsensa eivät kyllä perintöä odotelleet, eivätkä moista asennetta ymmärtäneet.
Itse ajattelen, että ihmisen pitäisi elää niin, että lopussa viivan alle ei paljoa ylimääräisiä jäisi. En osaa arvostaa perittyä omaisuutta tai rahaa, mutta ns. henkistä perintöä kyllä. Koen edelleen isoisäni vaaliman kotiseuturakkauden ja ammatillisen ylpeyden itselleni tärkeiksi. Isoisäni tapasi leikillisesti vastata raha-kysymyksiin seuraavaa: "Kaikki ylimääräinen menee. 'Wein, Weib und Gesang'. Ja loput panen huonoon elämään." Ja kyllähän isoisällä viiniä, laulua ja naisia riitti; suurella konjakin ystävällä, joka vaimonsa kanssa harrasti kirkkokuoroa! Ja se huono elämäkin taisi olla joka viikkoinen lottorivi ja konditoria-kahvit.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä perinnöistä riidellään melko paljon, kuka sai ennakkoperintöä ja kuka mitäkin.
Maailman sivu on pitänyt paikkansa vanhan kansan sanonta :"Kun sielu taivaaseen vilahtaa, niin piru pitää perijöistä huolen."
Ei aineelista perintöä tartte jättää, henkinen on tärkein,,minä ainakin autan lapsiani nyt, koska ovat opiskelleet, saaneet ihania lapsia,, nyt tarttevat kaiken avun,,eivät sitten vanhempana,,
Minä nautin nyt ansioistani,,matkustelen,,käytän tuloni itseänikin palkiten
Olen se henkilö, joka on ollut äärettömän nuuka. Mutta nyt vanhemmiten olen tarkoituksella löysännyt nyörejä. Eli osaan nauttia rahan tuomasta onnesta, jos niin voi sanoa. Ajattelin tämän asian niin että, on niin vähän aikaa jäljellä että, nyt jos koska raha kiertämään. En pidä tarkoituksen mukaisena että, perintöä pitäisi jäädä mahdollisimman paljon. Kunhan jonkinverran jää.
Ajattelen näin senvuoksi kun minulla ei ole lapsenlapsia. Ja lapseni näyttää oleva sensorttinen että osaa ja haluaa nauttia rahan tuomasta hyvästä elämästä.
Mitä mieltä olen saadusta perinnöstä. Hyvältähän se tuntui, olen saanut kolme kertaa perintöä. Rahahan tuo turvallisuutta. Nautin nyt perintörahoista ja olenkin lähdössä talveksi pois räntää ja sadetta pakoon.
Olenkin sisaruksille kaikille sanonut että, nyt käytetään rahaa jonka olemme tienanneet, ja nuukuudella kokoon saaneet. Ja hyvin hekin ovat neuvoani noudattaneet.
Pikku-piialta kysynkin mikä on huonoa elämää tälläiällä?:)))
Huonoa elämää on tietysti se kaikki mukava ekstra, joka ei vahingoita suuremmin itseä saati muita, mutta joka antaa naapurin muijille juoruttavaa ainakin kahdeksi päiväksi.
toinen vaatii, toinen ei
Minulta jää asunto, joitakin huonekaluja, hiukan rahaa, auto ja kamalasti roinaa.
Olen ottanut sellaisen pysyvän matkavakuutuksen, joka korvaa lääkärinhoidon, tavarat ja ruumiin kotimaahan kuljetuksen, mutta ei muuta. Olen sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitse rikastua minun kuolemani takia.
Henkivakuutukseni pienenee vuosi vuodelta. Lopettaisin sen, ellei siinä olisi pykälää sairauden korvaamisesta ja työkyvyttömyydestä.
Keskimääräisen perinnön määrä kertoo kansan vauraudesta. Keskimääräinen perintö Suomessa on vain yksi kolmasosa siitä, mitä esim. ranskalaiset keskimäärin jättävät jälkeensä. Se tarkoittaa, että Ranksa on ollut kauan vauras, Suomi vain lyhyen aikaa.
En käsitä mitä erityistä suhtautumista perintöön voisi olla. Riidaton perintö vanhemmiltani olen ottanut nikottelematta vastaan.
Omat lapseni tulevat aikanaan saamaan perintöosansa. Kumpikaan heistä ei norkoile perinnön perään. Ovat jo olleet omillaan vuosikaudet. En säästele elämällä nuukasti sen takia, että lapsille jäisi enemmän sitten aikanaan.
Olen perinyt menneinä vuosina vahempani pienhköt perinnöt. Metsät jätettiin perikunnan yhteisiksi ja talon lunasti yksi siaruksista .Saadut rahallistet rahat olen käyttänyt oman taloni remontoimiseesn .Olen matkustanutkin ja antanut omille lapsilleni tasapuolissti Ukin ja mummun perntöä. Lapsilla oli vielä opintolainoja ja omat asuntovelat vasta alussa.
Pientä kiistaa meinasi jostain olla ,vaan sitten kyllä sovittiin.
Jokainen otti jotain muistoja ja loput annettiin lähetyksen kirpputorille .Rahahan on helppo jakaa tasan.
Omista perinnöistäni on jo suunnitelmia ,että pikkuhiljaa alan lahjoitella pois veneitä asuntovaunua ja sen sellaista.
Rahaa on vielä odottamassa vanhuusiän hoitajia varten .Talosta kun joudun aikanaan luopumaan silloin jaan se lapsille elossa olo aikana.
Perintöriidat ovat joskus niin pahoja ,etteivät sisaruksetkaan tapaa toisiaan vuosikymmneneen.
Kun ei tiedä päivie määrää, koska sen jaon aloittaa. Ei liian aikaisin, ettei lopu itseltä. Myöhäistä on myöhäistä.
Kunpa tietäisimme "viimeinen päivämäärän."
onneks ei tiedetä viimeistä päivää!meil on oikeus tuhlata tienaamamme rahat, jälkipolvi hankkikoon omansa itse.
...että hautauskulut voidaan maksaa minun rahoistani. Kuoleminen on kallista! (Haluaisin myös valita haudan, sillä en toivoisi, että minun uurnani tai arkkuni laskettaisiin inhoamani tädin uurnan viereen.)
Muistan, kun valitsimme omalle äidillemme arkkua. (Äiti oli itse halunnut, että hautajaiset toimittaa tietty hautaustoimisto.) Yritimme ajatella, millainen maku hänellä oli. Mikään hempeä rimpsukoristelu ei käynyt, mikään liian hieno ei käynyt. Hän oli nk. vahva nainen. -- Valitsimme sitten meidän mielestämme sopivan arkun, joka varmaan sopi hänenkin makuunsa. Osoittautui, että se oli firman halvin arkku.
säästänyt pienestä eläkkeestään omat hautajaiskulunsa. Kun me lapset saimme kuulla sen, sanoimme kaikki lähes yhteen ääneen, että on se kumma, jollei kahdeksan lasta saa yhtä äitiä kunnialla hautaan, niin että alapas vaan käyttää niitä rahoja omaksi iloksesi. En tiedä, onko käyttänyt,toivottavasti.
Jos kertaalleen verotetuilla tuloilla hankitusta omaisuudesta penskojen pitäisi vielä maksaa verot niin onko siinäkään järkeä!?
Vaimon kanssa (57 ja 61v) elämme täysin mielitekojemme ja terveytemme mukaisesti. Eläkkeet ovat pienet mutta aikanaan on jotain kertynyt. Molempien mummeleiden pienet perinnöt siirsimme suoraan penskoille (2 kpl). Lisäksi olemme sponssanneet rahallisesti muutamalla kymppitonnilla ja siirtäneet heidän nimiinsä yhden asunnoistamme. Kahteen rahalaitokseen olemme tehneet sijoitusvakuutukset tenavat edunsaajina.
Toinen on metereologi ja toinen Otaniemen DI.
Noilla toimenpiteillä olemme vähentäneet perintöveropaineita mutta tarttee vielä tehdä jotain.