Mä en vieläkään tajuu miks syytetyltä vietiin sormus? murha-asehan siltä vietiin kai kans.
Sormus
Pertsa Tampio
311991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sillä porukalla ei ollut oikein mitään vietävää, niin kaikki mahdollinen vähänkin arvokas piti "kadottaa". Tarkoitan siis NG:n suorittamaa ryöstömurhan lavastamista.
Murha-asetta eli NG:n puukkoa ei syytetty uskaltanut ilmoittaa kadonneeksi heti murhan jälkeen.
Toisin sanoen NG väitti, ettei puukkoa ollut mukana. Se vaan lipsahti vuoden 2004 kuulustelussa.
venkoile Tuominen, kyllä sinun tulkintasi on todella omaperäisiä!!! Ei mene läpi!!!! Koetas pysyä totuudessa!!!!
Pysyä totuudessa. Mulla ei ole mitään tekemistä Tuomisen kanssa.
tuo puukkojuttu... Teltan ympäriltä löydetyissä tavaroissa on mainittu puukko tuppineen!!!!Kenenkäs se on, ettei ole NG:n. Eihän se silloin olisi ollut kateissa, vaan poliisin hallussa? (jostain syystä ko puukko, niinkuin muutkaan luovuttamattomat tavarat eivät ole KRP:n hallussa enää, eivätkä tiedä missä ne on ????????)
Harmaasta laukusta (ei NG:n) löytyi noin 10 cm mittainen puukko tuppineen. Se kuului varmaan toiselle tytöistä.
Eihän noin pienellä puukolla ole paljon käyttöä. Löytyihän sieltä myös pari linkkuveistä. Miksiköhän ne eivät kelvanneet "murhaajalle"?
varmaan luettu eri paikasta, sinä syyttäjän minä puolustuksen teksteistä???? Sieltä mistä minä luin, oli mainittu TERÄ noin 10 cm, elikkäs ihan tavallinen mora tuppineen. Ei siis mikään tyttöjen puukko, miksi tytöillä olisi puukko mukana???? Annas linkki, missä mainitaan "harmaasta laukusta löytynyt puukko" ????
Tieto on suoraan KRP:n esitutkintapöytäkirjasta sivulta 23.
http://www.mtv3.fi/bodom/krp_esitutkintapoytakirja.pdf
""""Murha-asetta eli NG:n puukkoa ei syytetty uskaltanut ilmoittaa kadonneeksi heti murhan jälkeen.
Toisin sanoen NG väitti, ettei puukkoa ollut mukana. Se vaan lipsahti vuoden 2004 kuulustelussa."""
No voi että tämäkin voihan pentelettä.
..matkamuistokokoa, terä 5 cm, siinä lukeepi Iisakki Järvenpää, Steinless, Finland. Putsaan sillä kynnenalusia ja rapsin maalia kynsistä, kätevä vaikka mihin tarkoitukseen..
Kadonneiden tavaroiden listalta ei löydy Gustafssonin puukkoa, sen sijaan Boismanin puukko löytyy.
Eikös se ole ihan loogista, että murhaaja ei varmuuden vuoksi puhu mitään puukosta, jolla surmatyöt oli tehty?
Syytön mies olisi ilman muuta kertonut heti puukkonsa hävinneen.
ei tosiaankaan kerro että puukko on ollut edes mukana, eikä sitä ole myöskään ilmoitettu kadonneeksi. Onko taas ollut vain niin huono muisti ettei silloin muistanut puukkoa? Nyt kuitenkin innoissaan selittelee, että molemmilla oli omat puukot mukana ja niillä tehtiin yhdessä onkivapoja metsästä veistellen, ja oikein havannoi pituuksiakin. Siinä ekassa -60 luvun kuulustelussa heillä ei ole onkia edes ollut, Sepolla oli sellinen lyhyt pätkä onkena, mutta sehän ihan selvä jos silloin ei ollut puukkoa mukana niin miten niitä olisi voinnut metsässä veistellä omalla puukolla? Nämä Nissen tarinat ovat uskomattomia.
luulin että ne nauhat ovat samoja (että on vain erilainen tallennus tai ohjelma millä voi kuunnella!
Katsoin sen missä NG kuvailee puukkoja, Boisill 'samanlainen kun mulla, sellanen vaaleaa puuta, tossa se koukku (jokin sen tap) kahvan päässä'..
kertauksen vuoksi läpi. Totta siellä se on eri tavalla, mutta tuota sinun tulkintaasi en löydä mistään. Onko se sinun oma??? Siis onko Nils väittänyt aiemmin, ettei puukkoa ollut mukana, vai onko se sinun oma johtopäätös. Menen takaisin tutkimaan pöytäkirjoja, toivottavasti vastaat silläaikaa!!!(jos on väittänyt, niin laitatko taas linkin!)
kerronta ei oikein istu lavastus- ja peittelyteoriaan. Toisinsanoen, kertoisiko syyllinen kuulusteluvaiheessa puukoista noin???
vähän väärin, ei tosiaankaan puhu puukosta siinä kohtaa kun kertoo, että tehtiin metsästä niitä onkivapoja. Olisihan tuon ongen saannut ehkä ilman puukkoakin tehtyä, itsellä vain yleensä tarpeellinen apuväline ollut. Kyllä tuosta muuten saa sen käsityksen että molemmilla on puukko mukana ollut kun kuvailee juuri niin kun kerrot.
omassa sanomisessani oli vähän väärin. Mutta mikäköhän on totuus näistä ongista, kun kuitenkaan mitään onkia ei ole tapahtumapaikalta löytynyt. Onko tehty onkia vai ei?
Mutta varo, ettet jää pahasti pyörälle päästäsi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000476&posting=22000000010516658
Syyllinen jätti kertomatta puukosta silloin, kun teko oli tutkinnan alla vuonna 1960.
Vuonna 2004 Nils kertoi kuulustelussa avoimesti tapahtumista ja harhautui vahingossa kertomaan omasta puukostaan.
Sivupersoonani Puskapsykologi kiinnitti huomiota Nilsin reaktioon, kun kuulustelija kysyi: "Missä se puukko on nyt?"
Sanatonta viestintää tuntevat kotipsykologit voivat tulkita reaktiota. Se löytyy kuulusteluvideosta noin 19 minuutin kohdalta.
mms://gobbles.almamedia.fi/webtv/Gustafson_Kuulustelu.wmv
pää pyörälle, olen näitä ennenkin lukenut, ei vaan aina muista. Yleensä kommentoin nimimerkillä klapinpolttaja ja kymmenillä muilla nikeillä, elikkäs pitkään ollut mukana niinkuin "tuomitsijakin". Tuosta puukkojutusta ei vielä ole mulla varmaa mielipidettä, tutkitaan!!!
voisi olla ettei puhunnut puukosta silloin alunperin? Jos on syyllinen tekoihin, niin ajatteliko että puukko saattaa löytyä, ja kun hänellä ei ollut puukkoa niin sitä ei osattaisi häneen yhdistää? (hekenut sitten myöhemmin sen puukkonsa piilosta)
Tai onko ajatellut, että häntä ei voida epäillä murhaajaksi koska hänellä ei edes puukkoa matkassa ollut?
Jostain syystä ei kuitenkaan ole ilmoittanut puukkoa kadonneeksi, vaikka se on mukana ollut ja hävinnyt.
videosta... voi tulkita ihan mitä vaan. Tuo puukon tarina on vähän mystinen näin meidän käytettävissä olevalla tiedolla. Toisaalta syyttäjällä ja puolustuksella täytyy olla tältä osin parempi tieto, koska syyttäjä "tyytyy" toteamaan molemmilla (sepolla ja Nilsillä) olleen puukot mukana. Toisaalta krp on "hukannut" teltan ympäriltä löytyneet teräaseet???????
yhtäkkiä nousee reaktiivisesti eli siinä kohtaa NG ei hallitse eleitään, kun kuulustelija kysyy 'siitä puukosta' , pää nousee äkkiä ja se katsoo tyhjää, ja näyttää samalla niinko niska jäykistyis ja silloinhan tulee helposti sellasta pään pientä tärinää, tai väpinää, mitä sieltä oikeussalistakin on jonkin kerran kuvailtu. Se vähän yllätty, että 'mitäs tää nyt on!*-- 'se puukko'!! .. juu, huomattiin.
Eihän asiassa ollut alkuun mitään epäselvää, kaikki uskoivat että ne kaikki olivat uhreja, ja keittiöveitsellä tai linkkarilla ei tehdä jauhelihaa.
Hukannut, siis tahallaan hukannut vai 'hukannut', eli ikään kuin hukannut, mitä tarkoitat? että oikeaa murhaajaa ei vain saataisi kiinni.. *raapin päätäni nyt*
minulla kun on tapana lukea muidenkin asiakirjoja kuin syyttäjän laatimia. Tavaroiden luovuttamisesta omaisille ei löydy mitään kuittia (niinkuin muista luovutetuista tavaroista) ja krp:ltä kysyttäessä vastaukseksi on saatu etteivät he tiedä, missä ko tavarat on!
Ja esim puolustuksen vastineessa mainitaan löytyneen puukon TERÄN pituudeksi tuo 10 cm????
varmaan myöskin aivan alussa, kun kyse oli tavaroiden piilottamisesta samantyyppisen reaktion. Se tulee siitä kun kuulustelija hiukankin vihjaa NG:n syyllisyyteen. Tätä vastareaktiota ovat juuri Nisseä syyllisenä pitäneet peräänkuuluttaneet ja pitäneet syyllisenä kun sitä ei ole.- sitten kun sitä ilmenee, niin sitten se vasta syyllinen onkin, niinkö??? Toisaalta me kaikki tiedämme, ettei moisilla eleillä yms tässä jutussa ole merkitystä suuntaan eikä toiseen!
vain tietynlaisten kysymysten kohdalla, kuulustelija voi myöhemmin puuttua juuri niihin kohtiin tarkennusta ( saada tarkempaa tietoa siis NG:ltä itseltään) silmälläpitäen, tai sitten yrittää saada esille jonkin ristiriidan, jossa on aukko (jotain minkä NG haluaisi salata tai ei muista ihan varmasti, mutta ainakaan ei tiedä tietääkö kuulustelija vai ei). Ei voi olla niin että 'oli puukko' ja 'ei ollut puukkoa', jos ei ollut puukkoa, ei se voi olla hukassakaan.
Samaan 'reaktioita aiheuttavaan' kysymykseen voi palata jotakin toista kautta. Mun mielestä tässä ole mitään kummallista. Voihan hänellä olla aukkoja muistissa tai niin hämäriä muistikuvia tai muuta vastaavaa. Tämänkin asia saa valaistusta.
Ei se joka ei muista voi varmasti itse sanoa etukäteen että 'sitä ja sitä asiaa minä en sitten muista', nehän tulevat esille kuulusteluprosesissa. Ei se kuulusteltava ole voinut ihan kaikkea etukäteen suunnitella, että mitä hän mihinkin vastaa!
Kuulustelija sanoi nauhanloppupuolella, että tässä tuli nyt kyllä joitakin ristiriitaisuuksia, mutta ei tarkentanut missä kaikissa kohdissa. Eli niitä kuulustelussa etsitään, vaikka kuulusteltavan ei tarvitse totta puhuakaan.
Ei kukaan valheesta vankilaan joudu eikä niskan nytkähtelyn takia, vaan jostakin konkreettisesta teosta minkä on tehnyt eikä tekemättömäksi saa. Ymmärrän kyllä tämän.
sano vaan että tällä mitä naputan ei ole mitään merkitystä, ei okkan.
todellakaan. Falskia vedätystä nisun puuhat. ei mee läpi.
kattoo niin käy sääliksi Nisulia muttei siksi että hän on syyllinen vaan siksi että hän ei tajua tunnustaa ja hoitaa hommaa alta pois.
videoo, kömpelöä juttelua nisulta. Miksei puhu suoraan kuin normaali?
menis itsella pala kurkkuun että voi itku nyt äijä kyllä, sun kanssa!
Ei mulla mitään vihan tunnetta ole, vaan ihan vaan, että nyt olisi aika jo hellittää..en tiedä onko se sääliä, mutta jotenkin tulee huono mieliala.
juttu itellä. Äsken katoin taas sitä videoo, niin ei voi kun toivoa, että Nisse rohkistuisi ja kertoisi kaiken minkä tietää. Niin hermostuneesti puhuu, pääsisi rääkkäyksestä kun voisi puhua reilusti.