Skype & Google Talk

Mistä johtuu että kyseisissa ohjelmissä on niin huono äänenlaatu, vaikka netistä saa lukea ko. ohjelmien äänenlaadusta lähes pelkkiä kehuja? Samoin jotkut tuttuni ovat maininneet puhuneensa pelisession aikana esim. skypellä useammankin tunnin ilman häiriöitä.

Itselläni ongelmana outo vinkuminen joka kuuluu linjalla. Kyse ei ole mistään äänen kiertämisestä koska mikrofoni olisi liian lähellä kaiutinta tms. Omistan headsetin ja muut tarvittavat laitteet. Voiko rautapalomuuri aiheuttaa tällaisia ongelmia? Google Talkin help sivuilla on kyllä mainittu softapalomuureja moneen lähtöön, mutta ei sanaakaan rautapalomuurista. Ja toisaalta luulisi että kun yhteyden saa muodostumaan, ei palomuurikaan voisi olla esteenä.

Audacity ohjelmaan äänitettäessä ko. ohjelma ottaa mikrofonista pienimmätkin kuiskaukset ilman häiriötä ja samoin ääni kuuluu muuten selkeästi. Ainut ongelma on tosiaan tuo, kun aukaisee puhelinjan, niin alkaa mieletön vinkuminen linjalla. Tämä ääni kuuluu molemmille osapuolille senverran epämieluisana ettei ko. sovelluksia viitsi käytännössä edes käyttää. Huomattavaa on myös se että tulee hetkiä jolloin tuo häly menee poiskin ja jutelu onnistuu hyvin, pääsääntöisesti kuitenkaan ei.

Eli onko noitten äänenlaadun kehuminen todellista vai yritetäänkö siinä vaan kehua ohjelmaa jota käytetään? Mitähän tälle keksisi että toimisi kunnolla.
1428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

walkie-talkie kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu