5kk ja

Kuinka paljon 5kk:n ikäiset vauvat nukkuvat päivällä ja vaihteleeko kovasti päivittäin? Välillä tuntuu, että meidän poika alkaa jo muutaman tunnin päästä päiväunista huutaa väsymystään / kiukutella. Välillä taas valvotaan pitkäänkin. Yleensä nukkuu noin tunnin päästä heräämisestä (aamulla) lyhyet unet ja toiset vielä puolenpäivän aikaan. Lisäksi iltapäivällä noin 1-2h ja vielä illemmalla lyhyet nokoset! Ja jo kahdekasan aikaan huudetaan väsymystä!
2286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei siihen mitään kaavaa ole, miten vauvat toimii. Teet vain niin kuin vauvasi voi parhaiten. Sen mikä on parasta, opit vauvaltasi.

Äänestä

Meillä puolivuotias on jo pitkään "toiminu" niin, että kestää hereillä yleensä korkeintaan pari tuntia. Jos on toimintaa, vähän kauemminkin :) (siis jos ollaan vaikka kylässä)

Nukkuu päivän aikana 3-4 kertaa, puolesta tunnista tuntiin. Joskus aamupäivällä kaksikin tuntia.

Menee illalla kasilta nukkumaan (nukahtaa aina ennen ysiä). Herää aamulla 7-9 välillä, riippuen siitä, miten paljon on yöllä heräilly. Eli jos heräilee paljon (3-4 krt), nukkuu vähän pidempään.

Tosi yksilöllistä tämä kyllä on, mut luulisin, ettei useimmat tän ikäset kovin montaa tuntia jaksa hereillä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päiväunet kirjoitti:

Kuinka paljon 5kk:n ikäiset vauvat nukkuvat päivällä ja vaihteleeko kovasti päivittäin? Välillä tuntuu, että meidän poika alkaa jo muutaman tunnin päästä päiväunista huutaa väsymystään / kiukutella. Välillä taas valvotaan pitkäänkin. Yleensä nukkuu noin tunnin päästä heräämisestä (aamulla) lyhyet unet ja toiset vielä puolenpäivän aikaan. Lisäksi iltapäivällä noin 1-2h ja vielä illemmalla lyhyet nokoset! Ja jo kahdekasan aikaan huudetaan väsymystä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu