tänään on menettänyt henkensä 2vuotias labbis omistajan aseen kautta. ei enää viitsinyt huolehtia koirastaan. ajoimme talon ohitse ja koppi oli kadonnut ja arvasin heti mitä oli tapahtunut koska olin kuullut huhuja tälläisen suunnittelusta. aina sitä vain yllättyy ihmisen julmuudesta vaikka tietää minkälaisia ihmisiä maa päällään kantaa. lohduttaudun sillä että koiralla on nyt mukavat oltavat koska ei koskaan saanut leikkiä talon lasten kanssa tai muutenkaa ollut missään kontaktissa ihmisiin..
surullista..
r.iikka
6564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tavaoin. Saunan taakse vaan ja...
niin olen sitä mieltä että ainakin jalkaan vois omistajaa ampua. ihan oikeasti.
mitä minä tekisin noille ihmisille. Olen monesti ihmetellyt minkä takia se koira on pitänyt ottaa kun sille ei kumminkaan riitä aikaa, eikä edes halua sen kanssa olemiseen. Tunnen monta vastaavaa tapausta ja joillekkin siitä myöskin sanonut.
Mutta ei se mitään ole auttanut. Näitä itsekeskeisiä typeryksiähän tässä maassa riittää.
täähän on ihan sairatsa, että ammutaan noin nuori koira, vain siksi, ettei omistaja jaksa hoitaa sitä enää. Kyllä jos tapaisin ton labbiksen omistajan niin kyllä ampuisin häntä persiille ihan kunnolla. Miks pitää lopettaa koira, joka on terve ja saisi elää, kun kaikilla koirilla ei tähän ole mahdollisuutta.. =(
mietityttämään. Kuinkas sitten jos vaikka ei jakseta hoitaa omaa lasta?? Viedäänkö sekin saunan taa...??
Ei tietenkään vaan se joutuu hoitolaitokseen!! Koira on "vain eläin" niin siksi joistakin tuntuu että "tavaran" ominaisuudessa sen voi hävittää huoletta,ilman seuraamuksia.Niin on ollut aina ja tulee olemaan! Mutta ans kattoo jos hävittäisitkin ihmislapsen jota et jaksa hoitaa ja kaitsea!!!
olivat kyselleet monelta että voisiko joku ampua heidän koiransa, koska itse eivät olisi raskineet. kukaan ei ollut suostunut, koska omistajat kuuluvat ihmisryhmään jotka ehdottomasti haluavat koiran, vaikka heille oli monelta suunnalta sanottu etteivät jaksa siitä kuitenkaan huolehtia. tämänkin olisi voinut välttää jos ko. ihmisille olisi riittänyt se naapurikoiran rapsuttelu silloin tällöin. se nimittäin sai varmasti enemmän huomiota kuin omansa..