Vetoomus!

Sotiemme invalidien hyväksi on aloitettu syyskeräys.

Kun ovellesi ilmestyy henkilö keräyslistan kanssa, muista, että sodissa vammautuneet ihmiset ovat omalla terveydellään ”lunastaneet itsenäisyytemme”.

Nämä sotainvalidit ovat vaikkapa aivovammaisia, näkövammaisia, kuulovammaisia tai esimerkiksi liikuntavammaisia. Jotkut heistä ovat olleet sodasta lähtien laitoshoidossa. 60 vuotta Kaunialassa. Enimmäkseen kuitenkin kotona tehden työtä vointinsa mukaan.

Olen tehnyt työtä heidän hyväkseen noin kaksikymmentä vuotta. Palkkani ei mene heidän varoistaan. Saan ansioni muulta taholta.

Auttakaa heitä!

Kerääjät ovat enimmäkseen maastopukuisia varusmiehiä. Heillä jokaisella on keräyslupa ja keräyslista, ja kadulla keräysjohtaja.

Keräyslistaan lahjoittaja kirjoittaa nimen ja rahamäärän ja luovuttaa rahan kerääjälle. Kerääjä luovuttaa listan ja rahat samana päivänä keräyskeskukseen. Kerääjiä valvotaan, väärinkäytöksiä ei voi tapahtua.

Kaikkein pieninkin lahjoitus kelpaa.
Keräyskulut ovat enimmillään noin 2% loppusummasta. Kuluilla ostetaan autokuljetusten bensat ja keräysten ilmoitukset.

Suomen Tasavallan Presidentti Tarja Halonen on keräyksen suojelija.
1230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sensijaan Punaisen Ristin "apua Afrikkaan"-hankkeisiin ei kannata osallistua millään summalla.

Paitsi jos rakennetaan kortsutehdasta, silloin kaikki peliin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ressu kirjoitti:

Sotiemme invalidien hyväksi on aloitettu syyskeräys.

Kun ovellesi ilmestyy henkilö keräyslistan kanssa, muista, että sodissa vammautuneet ihmiset ovat omalla terveydellään ”lunastaneet itsenäisyytemme”.

Nämä sotainvalidit ovat vaikkapa aivovammaisia, näkövammaisia, kuulovammaisia tai esimerkiksi liikuntavammaisia. Jotkut heistä ovat olleet sodasta lähtien laitoshoidossa. 60 vuotta Kaunialassa. Enimmäkseen kuitenkin kotona tehden työtä vointinsa mukaan.

Olen tehnyt työtä heidän hyväkseen noin kaksikymmentä vuotta. Palkkani ei mene heidän varoistaan. Saan ansioni muulta taholta.

Auttakaa heitä!

Kerääjät ovat enimmäkseen maastopukuisia varusmiehiä. Heillä jokaisella on keräyslupa ja keräyslista, ja kadulla keräysjohtaja.

Keräyslistaan lahjoittaja kirjoittaa nimen ja rahamäärän ja luovuttaa rahan kerääjälle. Kerääjä luovuttaa listan ja rahat samana päivänä keräyskeskukseen. Kerääjiä valvotaan, väärinkäytöksiä ei voi tapahtua.

Kaikkein pieninkin lahjoitus kelpaa.
Keräyskulut ovat enimmillään noin 2% loppusummasta. Kuluilla ostetaan autokuljetusten bensat ja keräysten ilmoitukset.

Suomen Tasavallan Presidentti Tarja Halonen on keräyksen suojelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu