Mun kanalauman parilla kanalla ja yhellä kukolla on jo alkanu sulkasato. Onko se ihan normaalia? Kuuluuko sen näin aikaisin alkaa? Kanat ja kukko ovat kai lauman vanhimpia.
Onko ihan
normaalia?
2195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toiset kanat aloittavat sulkasadon aikaisemmin, jopa jo heinä-elokuussa, ja toiset myöhemmin. Jotkut eivät pidä selvää sulkasatoa ollenkaan, vaan kasvattavat uusia höyheniä pikkuhiljaa. Meillä sulkasato on tavallisesti ajoittunut lokakuulle, mutta meilläkin ensimmäiset ovat jo höyheniään alkaneet tiputella. Ennen vanhaan ainakin sanottiin, että huonot kanat aloittavat sulkasadon varhain ja se kestää pitkään. Hyvät kanat aloittavat sulkasadon myöhemmin ja vaihtavat höyhenensä nopeassa tahdissa.
Kyllähän kanojen ikäkin tietysti sulkasatoon vaikuttaa. Nuoret kanat eivät välttämättä pidä sitä ollenkaan ja vanhemmiten se voi ruveta alkamaan jo alkusyksystä.
Joskus käy niinkin, että aikaisella sulkasadolla ollut kana alkaa syksyllä munimaan uudelleen. Eikä ole edes harvinaista. Se kana munii sitten syksyllä muiden jo lopetettua.