Mikä reinkarnoituu?

Omakohtaisten muistojen kanssa olen pakotettu pitämään reinkarnaatiota todellisuutena, mutta keskustellessani siihen kielteisesti suhtautuvien kanssa herää aina sama kysymys (ainakin minulla):

MIKÄ REINKARNOITUU? Mikä palaa fyysiselle tasolle aina uudestaan?

Henki, joksi nimitän sitä mikä on ikuinen, ei koskaan ole syntynyt tänne, sillä se on aineeton.

Ruumis kuolee eli hajoaa.

Tietoisuus, joka on Hengen ja ruumiin välittävä tekijä on persoonallisilta osiltaan mielestäni katoavainen. Olisihan naurettava ajatus että persoonallinen eli vajavainen voisi säilyä ikuisesti. (Tämän vuoksi kristinuskon näkemys ei kolahda minulle.)

Voi oikeastaan puhua reinkarnoitumisesta, kun ainoa mikä ilmeisesti yhä uudelleen ottaa fyysisen välineen eli Henki ei siis synny eikä kuole?

Ajattelen usein että yksi olento on ikäänkuin ympyrä. Henki on ympyrän keskusta, ja kun siellä tulee impulssi kokea konkreettisesti, projisoi Henki ympyrän kehälle fyysisen muodon, jonka kautta se aistii fyysisellä tasolla. (Fyysinen taso puolestaan on koko universumi-ympyrän kehänä.) Aineen vastustuksen tai jonkin vielä minulle hämärän seikan vuoksi Hengen tietoisuus ei täysin kykene tulemaan ilmi "kehällä", vaan syntyy valetietoisuus eli tämä persoona joka tässäkin näpyttelee. Mikäli persoona kykenee tekemään itsensä tyhjäksi, eli "kuoleutumaan" inkarnaation aikana reinkarnaatio tulee tarpeettomaksi ja on vain Henki, jumalihminen, valaistunut.

Mitä buddhismi sanoo reinkarnoitumisesta? Olen kuullut että siinä olisi ajatus siitä ettei mitään sielua ole olemassa. (Itse pidän sielua samana kuin tajuntaa, tietoisuutta.)
10514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Saatan joskus kirjoitella tarkemminkin asiasta mutta nyt totean vain, että pohdintasi tuo esille sen lopullisen kysymyksen: Kuka minä olen?

Kun tämä selviää, niin selviää kaikki muutkin kysymykset.

Äänestä
  • ja Bruntonin jäljillä? Kieltämättä seikkailu tuon kysymyksen äärillä on mielenkiintoinen ja jopa antoisa, mutta voiko vaarana olla, että oman navan ympäriltä ei enää näekään mitään muuta? Intian kulttuurin yksiä epäkohtia onkin ollut mielestäni tuo itseenvajoaminen, joka on taas suurimpana syynä sille, että sosiaalinen hyvinvointi on niin alkeellisella asteella siellä. Eikö samaan voisi päästä kysymyksellä 'kuka Sinä olet' ja samalla vielä vähän pitemmälle?

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    ja Bruntonin jäljillä? Kieltämättä seikkailu tuon kysymyksen äärillä on mielenkiintoinen ja jopa antoisa, mutta voiko vaarana olla, että oman navan ympäriltä ei enää näekään mitään muuta? Intian kulttuurin yksiä epäkohtia onkin ollut mielestäni tuo itseenvajoaminen, joka on taas suurimpana syynä sille, että sosiaalinen hyvinvointi on niin alkeellisella asteella siellä. Eikö samaan voisi päästä kysymyksellä 'kuka Sinä olet' ja samalla vielä vähän pitemmälle?

    Eräs Britti-yliopisto teetti laajan tutkimuksen jossa oli mukana rikkaita ja köyhyiä maita, tutkimuksen aiheena oli ihmisten onnellisuus, onnellisuus mitattiin sellaisilla asioilla kuin miten paljon perheillä on viettää aikaa yhdessä ja lapsilla aikaa leikkiä yhdessä ja myös kysyttiin että oletko onnellinen tai stressaantunut tai onko huolia ym. eli kyseltiin sisäistä onnellisuutta ja sosiaalisen kanssakäymisen tuomaa onnellisuutta kuten perhesuhteet ym.
    Näillä mitattuna onnellisin maa oli Bangladesh(onko peräti maailman köyhin maa).

    Tämä ei tietenkään tarkoita että kehitysavut ja muut tulisi lopettaa tai että köyhyys lisäisi onnellisuutta, mutta puhuu sen puolesta että sosiaaliturva ja ns. länsimainen hyvinvointi eivät välttämättä lisää onnellisuutta.
    Toki riittävä ruoka ja vaatteet ja asuminen ovat osa onnellisuutta.

    Mielestäni tasapainoisempi ihminen lisää onnellisuutta myös ympärillään, sillä tasapainoisella ihmisellä on aikaa muille.
    Itsetutkiskelun tarkoituksena ainakin Buddhalaisuudessa on olla vahingoittamatta itseä ja muita, ei se ole mitään itseensävajoamista ja siellä pysymistä.

    Mielestäni länsimaisen kulttuurin suurin ongelma on Minäkeskeisyys ja länsimaisessa kulttuurissa siitä ei edes pyritä pois vaan se on arvo.
    Voittaminen tuntuu olevan länsimaisen kulttuurin tärkein arvo jota vain pönkitetään.
    Mielestäni tie ulos tuosta voittamisesta on käätyä katsomaan sisäänpäin, ja sisäänpäin katsominen ei tarkoita sulkeutumista vaan se on keino avautua ulospäin ja aloittaa välittäminen.

    En voi poiketa tai olla mitenkään erityinen pohjimmiltani.
    Minä olen, mutta en ikinä, koskaan enkä milloinkaan voi ymmärtää sitä aivoillani.
    Minä tiedän - mieleni ei voi tietää mitään tietämisen arvoista hengellisessä "mielessä".

    Äänestä

  • T kirjoitti:

    sosiaalisessa hyvinvoinnilla en tarkoittanutkaan kaikenkarvaisia materiaalisia hyödykkeitä, vaan niitä kuuluisia perustarpeita, jotka kyllä takuulla puuttuvat monista kolmansista maista.

    Mielestäni länsimaisuuden paras puoli on juuri toisista huolehtiminen, kun ajattelee lännen henkistä perintöä eikä materiaalista teknistä kehittymistä. Idässä näen edelleen, kuten sanoin jo edellä, ongelman olevan siinä, että kaivataan Nirvanaa, vapautusta jälleensyntymien pyörsätä, joka on tietenkin juuri itsekeskeistä, minä keskeistä ajattelua.

    Tiettyyn pisteeseen asti tuollainen egoismi taitaa olla ihan välttämätöntä, mutta sen jatkuva panottaminen ymmärtääkseni on aikaansaanut sen, että siitä egoismista tulee loppujen lopuksi kahle ja este yleisen hyvinvoinnin kehittämiselle.

    Rikkaan miehen on vaikea saavuttaa taivaan valtakuntaa ja onnellisuutta, mutta köyhä ihminen taas ei pysty kokoaikaisessa ulkoisessa huolessaan koskaan saamaan kosketusta sisäisiin arvoihin. Keskitie, paras tie :)

    Äänestä

  • Ari kirjoitti:

    En voi poiketa tai olla mitenkään erityinen pohjimmiltani.
    Minä olen, mutta en ikinä, koskaan enkä milloinkaan voi ymmärtää sitä aivoillani.
    Minä tiedän - mieleni ei voi tietää mitään tietämisen arvoista hengellisessä "mielessä".

    .

    Äänestä

Buddha antoi sellaisen vertauksen, että jos kynttilällä sytyttää toisen kynttilän niin liekki joka siirtyy on eri kuin alkuperäinen mutta ei kuitenkaan täysin eri.
Ja Buddhalaisuudessa puhutaan myös tajunnanvirran siirtymisestä.
Buddhan mukaan henkilö ei ole sama edes kahta perättäistä hetkeä ja tämän vuoksi ei voida puhua sielusta.

Vaikeita kysymyksiä ja niinkuin Ola toi ilmi niin tuohon kun saa vastauksen niin saa paljon muitakin vastauksia.

Äänestä

Meidän tietämättömyytemme reinkarnoituu. Miksi mikään muuten tulisi tänne takaisin?

Äänestä
  • Omien tutkimusteni perusteella olen tullut siihen tulokseen, että tämä henkinen minäni uudelleensyntyy maan päälle. Eli henki ottaa aineellisen muodon. Henki on ikäänkuin aineellisen piirrustukset tai hahmo, sillä henkihahmo saa aineessa aineelliselle näkyvän muotonsa. Logiikka tai matemaattiset lait eivät tue sitä, että yksi voisi persoonatasolla olla enemmän kuin yksi, eli siis monta minää, tai kuten sanotaan yliminä lähettää jonkin olemuspuolistaan kehittymään tänne. Oletettavasti totuus on yksinkertaisempi kuin osaamme ajatella.

    Sanon jälleen kerran: Lukekaa Greberiä. (Johannes Greber, Yhteydessä henkimaailman kanssa, osat I ja II. Sieltä saa vastaukset kaikkiin mieltä askarruttaviin asioihin. Olen lukenut paljon muutakin, eri uskonnoista, rajatiedosta, parapsykologiasta jne. ja voin kaiken lukemani perusteella sanoa, että minulle Greberin kirja antaa selkeimmän, loogisimman ja perusteluimman vastauksen kysymyksiini. En enää kysy, en etsi, minä uskon. Sanoisinpa, että tiedän, mistäkö? Näkyjeni ja saamieni toteutuneiden ennustusten perusteella (itse nähtyjen).

    Äänestä

  • Siksak kirjoitti:

    Omien tutkimusteni perusteella olen tullut siihen tulokseen, että tämä henkinen minäni uudelleensyntyy maan päälle. Eli henki ottaa aineellisen muodon. Henki on ikäänkuin aineellisen piirrustukset tai hahmo, sillä henkihahmo saa aineessa aineelliselle näkyvän muotonsa. Logiikka tai matemaattiset lait eivät tue sitä, että yksi voisi persoonatasolla olla enemmän kuin yksi, eli siis monta minää, tai kuten sanotaan yliminä lähettää jonkin olemuspuolistaan kehittymään tänne. Oletettavasti totuus on yksinkertaisempi kuin osaamme ajatella.

    Sanon jälleen kerran: Lukekaa Greberiä. (Johannes Greber, Yhteydessä henkimaailman kanssa, osat I ja II. Sieltä saa vastaukset kaikkiin mieltä askarruttaviin asioihin. Olen lukenut paljon muutakin, eri uskonnoista, rajatiedosta, parapsykologiasta jne. ja voin kaiken lukemani perusteella sanoa, että minulle Greberin kirja antaa selkeimmän, loogisimman ja perusteluimman vastauksen kysymyksiini. En enää kysy, en etsi, minä uskon. Sanoisinpa, että tiedän, mistäkö? Näkyjeni ja saamieni toteutuneiden ennustusten perusteella (itse nähtyjen).

    http://www.premier1.net/~raines/greber.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tellu kirjoitti:

Omakohtaisten muistojen kanssa olen pakotettu pitämään reinkarnaatiota todellisuutena, mutta keskustellessani siihen kielteisesti suhtautuvien kanssa herää aina sama kysymys (ainakin minulla):

MIKÄ REINKARNOITUU? Mikä palaa fyysiselle tasolle aina uudestaan?

Henki, joksi nimitän sitä mikä on ikuinen, ei koskaan ole syntynyt tänne, sillä se on aineeton.

Ruumis kuolee eli hajoaa.

Tietoisuus, joka on Hengen ja ruumiin välittävä tekijä on persoonallisilta osiltaan mielestäni katoavainen. Olisihan naurettava ajatus että persoonallinen eli vajavainen voisi säilyä ikuisesti. (Tämän vuoksi kristinuskon näkemys ei kolahda minulle.)

Voi oikeastaan puhua reinkarnoitumisesta, kun ainoa mikä ilmeisesti yhä uudelleen ottaa fyysisen välineen eli Henki ei siis synny eikä kuole?

Ajattelen usein että yksi olento on ikäänkuin ympyrä. Henki on ympyrän keskusta, ja kun siellä tulee impulssi kokea konkreettisesti, projisoi Henki ympyrän kehälle fyysisen muodon, jonka kautta se aistii fyysisellä tasolla. (Fyysinen taso puolestaan on koko universumi-ympyrän kehänä.) Aineen vastustuksen tai jonkin vielä minulle hämärän seikan vuoksi Hengen tietoisuus ei täysin kykene tulemaan ilmi "kehällä", vaan syntyy valetietoisuus eli tämä persoona joka tässäkin näpyttelee. Mikäli persoona kykenee tekemään itsensä tyhjäksi, eli "kuoleutumaan" inkarnaation aikana reinkarnaatio tulee tarpeettomaksi ja on vain Henki, jumalihminen, valaistunut.

Mitä buddhismi sanoo reinkarnoitumisesta? Olen kuullut että siinä olisi ajatus siitä ettei mitään sielua ole olemassa. (Itse pidän sielua samana kuin tajuntaa, tietoisuutta.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu