masentaako

Minua masentaa hirveästi olla tässä naisen ruumiissa. Muutun todella surulliseksi (tai hermostun) kun joku sanoo minua tytöksi ja sitten kun minua sanotaan pojaksi niin tunnen oloni aivan loistavaksi. Masentaako muita ts-miehiä/naisia väärä vartalo? Miten jaksatte odottaa korjausleikkauksien ja hormoonien päivää masentumatta kokonaan?
172330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jos en rasittaisi itseäni kaiken maailman töillä ja yrittäisi pitää pursuilevaa "naiseutta" kurissa liikunnalla, olisin seonnut aikaa.

Raskasta tämä on. Varsinkin nimitykset "tyllerö" ja "tyllykkä" ahdistavat vielä enemmän. Olen juuri pääsemässä tutkimuksiin, mutta ilman hoitoja pitää kestää vielä ainakin 2 vuotta.

Mutta masennus johtuen väärästä ruumiista on aidon TS:n tunnusmerkki - lääkärien luulisi uskovan paremmin.

Äänestä

Minullekin vain tyrkytetään masennuslääkkeitä vaikka eivät ne poista sitä tosiasiaa että tämä kirottu kroppa pilaa koko elämäni. Minut on kuitenkin niin väkisin runnottu naiseuteen (kasvoin pelkkien naisten keskellä) etten varmaan pääsisi edes hoitoihin. Olen kitkenyt ulkoisesta olemuksestani kaiken naisellisuuden, mutta silti aina joku penska sanoo tädiksi. >:-( Raivostuttavaa, nöyryyttävää, masentavaa.
Kun pääsisi edes rinnoista eroon, ne näkyvät liian selvästi ja paljastavat kaiken vaikka muuten näyttäisin mieheltä. Ja kerran kuussa muistutetaan (kirjaimellisesti) verisesti siitä että olen nainen ja sellaisena tulen kuolemaan. Luultavasti melko pian. :-(

Äänestä
  • Jos vaan edes nämä kirotut rinnat katoaisivat (tietysti haluan muutakin) niin ei tarvitsisi kerrospukeutua eikä kyllä sekään auta!!
    Hillokausia vihaan enemmän kuin naulojen tökkimistä silmään!!! Toivottavasti pian pääsisin aloittamaan korjausprosessia tai en tiedä miten kestän! (luultavasti pimahdan seuraavan kerran kun joku kehtaakin tytötellä!)
    Etköhän sinäkin pääse vielä hoitoon, koeta kestää! Kaikki tämä kipu on varmasti sitten sen arvoista kun vihdoinkin saa sen miehen kropan itselleen!

    Äänestä

  • todellakin.. kirjoitti:

    Jos vaan edes nämä kirotut rinnat katoaisivat (tietysti haluan muutakin) niin ei tarvitsisi kerrospukeutua eikä kyllä sekään auta!!
    Hillokausia vihaan enemmän kuin naulojen tökkimistä silmään!!! Toivottavasti pian pääsisin aloittamaan korjausprosessia tai en tiedä miten kestän! (luultavasti pimahdan seuraavan kerran kun joku kehtaakin tytötellä!)
    Etköhän sinäkin pääse vielä hoitoon, koeta kestää! Kaikki tämä kipu on varmasti sitten sen arvoista kun vihdoinkin saa sen miehen kropan itselleen!

    Kunhan tutkimukset on päässyt läpi ja päässyt hormonihoidoille, niin melko pian ääni ja ulkonäkökin alkaa muuttua, joten eiköhän "tytöttely" lopu.

    Äänestä

No, etpä ole ainoa. Tytöttely on todella ***vetin masentavaa, mutta mitäpä voin tehdä,
kun kenellekään en ole olostani ja tilastani kertonut. Onneksi edes joskus joku puolisokea "erehtyy" sanomaan pojaksi..

Leikkauksista ja hoidoista ei jaksa vielä edes haaveilla, kun ei ole omia tienestejäkään.
Tuon kumpuongelman voisi tosin hoitaa jo nyt jos saisi jostakin hyviä bindereitä..

Miten olis pojjaat? Aletaanko potkimaan Setaa? :)

Äänestä

Masentaa pirusti, koska tiedän ettei musta voi millään leikkauksella koskaan tulla oikeaa miestä. Korkeintaan joku välimuoto...

En tule ikinä saamaan sellaista rakkautta kuin haluaisin...ja se tieto satuttaa tosi pahasti. Oon friikki lopun elämääni, vankina naisen ruumiissa.

Ei ole kivaa olla elossa kun on tämmöinen.

Äänestä
  • Uskotko, että on parempi olla välimuoto jota pidetään naisena kuin välimuoto, jota pidetään miehenä?

    Normot ovat aika sokeita sellaisille yksityiskohdille, jotka itselle huutavat peilistä.

    Äänestä

  • Transbat kirjoitti:

    Uskotko, että on parempi olla välimuoto jota pidetään naisena kuin välimuoto, jota pidetään miehenä?

    Normot ovat aika sokeita sellaisille yksityiskohdille, jotka itselle huutavat peilistä.

    Tällä hetkellä en ole välimuoto, vaan fyysisesti naissukupuolen edustaja. Jos menisin leikkaukseen, voisin olla juridisesti mies mutta fyysisesti välimuoto.

    Nykypäivänä kun "siitä" ei saa aidon näköistä millään leikkauksella. En siis voisi enää riisuutua muiden nähden, enkä koskaan menisi täydestä miehenä lähemmässä kontaktissa. Miten se muka olisi parempi vaihtoehto?

    Äänestä

  • TheYoungOne kirjoitti:

    Pienempi. Jos vaihtoehdot ovat naisellisen miehen ja maskuliinisen naisen välillä, niin silloin ilmanmuuta maskuliininen nainen on parempi vaihtoehto...Tietysti, jos perinjuurin miehekäs mies tai naisellinen nainen havittelee muutosta, niin silloin tulos voi olla vähän kehnompi.

    Kyllä leikkaushoitoja kannattaa todellakin tuumata kerta jos toinenkin. Aivan kevein eväin siihen ei kannata lähteä.

    Kunpa tämä yhteiskunta olisi sallivampi, niin kuka ties näin radikaaleihin juttuihin ei tarvitsisi lähteä ?????

    Äänestä

Viikonloppuna baarissa käydessä tuli todella hyvä mieli. Menin täydestä pojasta. Ainoastaan koska en ole kovin iso kooltani ja muutenkin vasta reilu parikymppinen niin ihmiset luulevat alaikäiseksi. Muutamaan otteeseen tultiin kysymään että miten noin pieni poika on tänne päästetty. Mutta aina se voittaa sen että humalaiset äijät tulee ja koittaa iskeä ja tytöttelee.

Äänestä
  • helpottaa lukea että muutkin tuntee niinku mä!
    Masentaa, vituttaa, raivostuttaa...
    Ja kuulee myös sen että muille ne hoidot on auttanu, ja on alkanu elää elämäänsä omana itsenään! =)
    Täähän on suoraan sanoen *elvettiä elää näin, ja sit kaikki läheiset(jotka ei tiedä) päivittelee kuinka laiska/huono muija on ku masentelee jatkuvasti eikä halua mennä kouluun sun muualle..."sullahan on kaikki hyvin, elämä mallillaan!"
    Sillon mietin vaan et joo kuule jos vaan tietäsit...
    Mutta eiköhän taistella jätkät tän paskan läpi!
    Vaikka sit vihanpilke silmissä!
    Mä aion ainakin näyttää kaikille mikä mä oikeesti olen...en tod mikään tyttö!
    thanks...:)

    Äänestä

  • ett kirjoitti:

    helpottaa lukea että muutkin tuntee niinku mä!
    Masentaa, vituttaa, raivostuttaa...
    Ja kuulee myös sen että muille ne hoidot on auttanu, ja on alkanu elää elämäänsä omana itsenään! =)
    Täähän on suoraan sanoen *elvettiä elää näin, ja sit kaikki läheiset(jotka ei tiedä) päivittelee kuinka laiska/huono muija on ku masentelee jatkuvasti eikä halua mennä kouluun sun muualle..."sullahan on kaikki hyvin, elämä mallillaan!"
    Sillon mietin vaan et joo kuule jos vaan tietäsit...
    Mutta eiköhän taistella jätkät tän paskan läpi!
    Vaikka sit vihanpilke silmissä!
    Mä aion ainakin näyttää kaikille mikä mä oikeesti olen...en tod mikään tyttö!
    thanks...:)

    Olen sisäisesti täysin mies. Kysykää keneltä tahansa tutultani. Ajatukseni, luonteeni...kasvonikin ovat aika miesmäiset, mutta vartaloni...no, niin. Olen muuten aika narsistinen, välillä vain tekisi mieli kaivaa silmät irti päästä, ettei tarvitsisi nähdä itseään tällaisena paskana. Vihaan tätä koko tilannetta. Olisipa rahaa edes hormoneihin...

    Äänestä

Riittäisikö joillekin sukupuolenvaihdokseksi sellainen tulos, että olisi päällepäin se nainen/mies, joka haluaa olla, mutta sukupuolielimet olisivat alkuperäiset? Silloinhan voisi nauttia kuitenkin seksistä kai paremmin.

Ehkä kysyn tyhmiä, mutta olen vaan miettinyt tällaista. Olen itse biseksuaali, joten minulle ei ole sillä tavoin väliä, minkälaiset vehkeet rakastetullani on jalkojen välissä.

Äänestä
  • Otin itseni pois sairaalan leikkausjonosta, koska päätin elää testosteronihormonihoidon muuttamien ja erogeenisesti herkistyneiden sukupuolielimieni kanssa ilman lopullista korjausleikkausta. Kaikki muu on jo tehty.

    Mutta kuka mies haluaa FTM-transseksuaalin, joka on sukupuolielinrekonstruktiota vaille valmis...Arkielämässä olen mies, mutta lakanoiden välissä en siihen kykene.

    Äänestä

  • Cao kirjoitti:

    Otin itseni pois sairaalan leikkausjonosta, koska päätin elää testosteronihormonihoidon muuttamien ja erogeenisesti herkistyneiden sukupuolielimieni kanssa ilman lopullista korjausleikkausta. Kaikki muu on jo tehty.

    Mutta kuka mies haluaa FTM-transseksuaalin, joka on sukupuolielinrekonstruktiota vaille valmis...Arkielämässä olen mies, mutta lakanoiden välissä en siihen kykene.

    Luulisi, että minunlaistani vastaava mies voisi haluta sinut.

    Biseksuaalien joukossa voi hyvinkin olla mies, jolle olisit myös fyysisesti unelmien täyttymys. Ja bi-naisten, mutta ilmeisesti et tunne naisiin itse vetoa? Itseäni viehättää myös ajatus naisellisesta naisesta, jolla onkin penis...

    Äänestä

  • "Riittäisikö joillekin sukupuolenvaihdokseksi sellainen tulos, että olisi päällepäin se nainen/mies, joka haluaa olla, mutta sukupuolielimet olisivat alkuperäiset? Silloinhan voisi nauttia kuitenkin seksistä kai paremmin."

    Ehkä monellekin se riittäisi, mutta seksistä nauttiminen olisi jotenkin epäselvää.
    Ainakaan minä (hoidoissa oleva TS-nainen) en pystyisi tekemään seksuaalisesti oikeastaan mitään naiselle, jos se edes kiinnostaisi. Fyysisesti se on jo heikkoa hoitojen tuloksena.
    Mutta itse uskoisin nauttivani seksistä (miehen kanssa) paremmin vasta kun leikkauksetkin on tehty, nykytilassa se ei oikein innosta.

    Äänestä

Masentaa....

Ihan diagnoosiin asti = vaikea masennus

Välillä meinasin jo jättää leikin kesken, mutta nyt yritän sinnitellä eteenpäin toivoen että pääsisin jossain vaiheessa hoitoihin asti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ketään kirjoitti:

Minua masentaa hirveästi olla tässä naisen ruumiissa. Muutun todella surulliseksi (tai hermostun) kun joku sanoo minua tytöksi ja sitten kun minua sanotaan pojaksi niin tunnen oloni aivan loistavaksi. Masentaako muita ts-miehiä/naisia väärä vartalo? Miten jaksatte odottaa korjausleikkauksien ja hormoonien päivää masentumatta kokonaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu