Olin aivopesty

Hmm. Tässä viikonloppuna mietiskelin silloin vielä "mahdollisia" tulevia häitämme. Tajusin, että olin täysin vastaanpanematta alistunut aivopesun uhriksi. Minulla oli päässäni mielikuva "oikeista" häistä, se sama mielikuva joka oli siellä jo 8-vuotiaana. Hyi että olin tyhmä =) Aloin asiaa pohdiskella, enkä minä haluakaan isoja häitä, en koko eteisen täyttävää mekkoa, en seitsemää ruokalajia, en hillitöntä määrää teatterileikkejä ja ah niin täydellisen kireää tunnelmaa, kun kaiken on pakko olla niin täydellistä. Minä vain haluan naimisiin. Haluan olla vaimo, ja haluan että minulla on aviomies. Juuri tuo yksi ja tietty =) No joo, tämäkin halu on varmaan osittain aivopesun tulosta, mutta jostain sentään vapauduin.

Yhtään isoja ja leikkirikkaita häitä tuomitsematta! Jotkut päätyvät ihan omilla aivoillaan siihen tulokseen, että sellaisen juhlan HE haluavat. Minä en ajatellut omilla aivoillani. Nyt sitten sille tasolla pääsin, ja asiasta ääneenkin puhuin. Tänään kihlauduimme. Mies parka oli vain pelännyt jotain kamalaa showta, ja sen takia jättänyt kosimatta =)

Ensi kesäuussa, meidän mökin laiturilla äidin tekemässä hääpuvussa, vain lähisukuluaisten ja lähimpien ystävien läsnäollessa ("valitettavasti" tuokin tekee jo yli 50 ihmistä). Vihkimisen jälkeen talkoovoimin tehtyä kotiruokaa tarjolla, ja mansikkakakku, tietysti! Ei leikkejä, "katsokaa nyt kaikki" -häävalssia. Vain vihkimisen ajan olemme keskipisteenä, se saa riittää. Tämä oli suunnitelma joka sai miehenkin hymyilemään!
3519663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Olenpa iloinen puolestasi, että tulit pohtineeksi asiaa ja ehdit huomata aivopesun ennenkuin ehdit antaa sen viedä sinut jonnekin, minne et halunnut.

Hämäläisenä en ehtinyt ihan samaan ja nytpä mietin ihmeissäni, kuinka saisin elämäni omiin käsiini. Kuinka osaisin lakata toteuttamasta tuota aivopesun synnyttämää kaavaa...

Äänestä

Onnittelut.

Äänestä
  • Onpa upeaa kun olet käsittänyt että tulevet hääsi ovat sinun ja tulevan miehesi vain ja ainoastaan teidän juhlat.pidä vain pääsi että saatte omannäköisenne häät.Itse en aikoinaan saanut ja siitä olen "kärsinyt" jo liki 30 vuotta.Onnea teille tulevana kesänä.Pitäkää oman näköiset juhlat.

    Äänestä

  • tellus kirjoitti:

    Onpa upeaa kun olet käsittänyt että tulevet hääsi ovat sinun ja tulevan miehesi vain ja ainoastaan teidän juhlat.pidä vain pääsi että saatte omannäköisenne häät.Itse en aikoinaan saanut ja siitä olen "kärsinyt" jo liki 30 vuotta.Onnea teille tulevana kesänä.Pitäkää oman näköiset juhlat.

    Olen suuren suvun yksi jäsen! Ja suuren sukuni myötä olen joutunut useisiin häihin. Kaikki sukuni häät on olleet mahtipontiset, ja tunnelma on ollut kireä, etenkin nuorten keskuudessa, kun haluaisivat juhlia, mut eivät voi!
    Mutta viimeisimmät häät missä olin oli kaverini ja kihlattuni serkun häät. Ja ne oli pienet häät...maistraatti...ja vieraat saapui suoraan hääpaikalle juhlimaan..ja juhlimista riitti aamun pikku tunneille asti...tunnelma oli katossa...!
    Eli pienet häät lähisuvun ja ystävien kanssa on parhaat... Sillon tunnelma pääsee huippuunsa!
    Hyvä että sait pidettyä sellaiset häät kun halusitkin! Minäkin haluan omista häistäni pienet sitten joskus tulevaisuudessa...(=

    Äänestä

  • Niinpä niin, taisi olla rahasta kiinni teidänkin häät. Meillä kun sitä rahaa on suvuissa yllin kyllin, niin järjestämme todella isot häät ja niihin palaa ainakin laskujemme mukaan n. 30-40 000 euroa. Mutta juhlat ovat sitten näköisemmekin, ihanaa, ensi kesänä vihdoin. Ja uskon että kateellisia riittää... ;)

    Äänestä

  • Inkeri kirjoitti:

    Niinpä niin, taisi olla rahasta kiinni teidänkin häät. Meillä kun sitä rahaa on suvuissa yllin kyllin, niin järjestämme todella isot häät ja niihin palaa ainakin laskujemme mukaan n. 30-40 000 euroa. Mutta juhlat ovat sitten näköisemmekin, ihanaa, ensi kesänä vihdoin. Ja uskon että kateellisia riittää... ;)

    Ei aina juhli... Satun kyllä tietämään, että kaikki eivät halua eikä järjestä isoja juhlia vaikka olisi rahaakin. Usko tai älä, se ei ole pelkästään siitä kiinni (ja kirjoituksesi taisikin olla ns. provo). Koska kaikki eivät todellakaan pidä isoista häistä tai haluavat kutsua vain läheiset ihmiset joita ei ehkä ole kovin paljoa. Ei kaikilla ole 100, 200 tai 300... läheistä ystävää ja sukulaista! Eikä kaikki tunne omakseen isoja häitä, ehkä ne ovat teidän näköisenne.

    Ja sitäpaitsi, jos rahaa haluaa välttämättä käyttää paljon niin kyllä pienissäkin (väkimäärältä) häissä sitä saa kulumaan. Tarjoaa sen verran kalliimpaa juomaa ja ruokaa. Ja maksaa vieraiden yöpymiset kalliissa hotellissa tai pitää häät ulkomailla ja pitää juhlat.

    Ja kuka juhlii sukunsa rahoilla ja kuka omillansa... Sekin on jokaisen valinta ja oma asia.

    Kylhän määkin olen rikas ja mun sukuni... mut en aijo pitää mitään öky häitä vaan ihan pienet... Maistraatti muutamien todistajien läsnä ollessa ja sit jonnekin vuokrattuun paikkaan juhlimaan lähi suvun ja parhaimpien ystävien kanssa!
    Ei sitä naimisiin mennä rahan kanssa...vaan rakkauden!

    Äänestä

  • Kate kirjoitti:

    Ei aina juhli... Satun kyllä tietämään, että kaikki eivät halua eikä järjestä isoja juhlia vaikka olisi rahaakin. Usko tai älä, se ei ole pelkästään siitä kiinni (ja kirjoituksesi taisikin olla ns. provo). Koska kaikki eivät todellakaan pidä isoista häistä tai haluavat kutsua vain läheiset ihmiset joita ei ehkä ole kovin paljoa. Ei kaikilla ole 100, 200 tai 300... läheistä ystävää ja sukulaista! Eikä kaikki tunne omakseen isoja häitä, ehkä ne ovat teidän näköisenne.

    Ja sitäpaitsi, jos rahaa haluaa välttämättä käyttää paljon niin kyllä pienissäkin (väkimäärältä) häissä sitä saa kulumaan. Tarjoaa sen verran kalliimpaa juomaa ja ruokaa. Ja maksaa vieraiden yöpymiset kalliissa hotellissa tai pitää häät ulkomailla ja pitää juhlat.

    Ja kuka juhlii sukunsa rahoilla ja kuka omillansa... Sekin on jokaisen valinta ja oma asia.

    Puhut vähän mutta asiaa!

    Äänestä

  • Inkeri kirjoitti:

    Niinpä niin, taisi olla rahasta kiinni teidänkin häät. Meillä kun sitä rahaa on suvuissa yllin kyllin, niin järjestämme todella isot häät ja niihin palaa ainakin laskujemme mukaan n. 30-40 000 euroa. Mutta juhlat ovat sitten näköisemmekin, ihanaa, ensi kesänä vihdoin. Ja uskon että kateellisia riittää... ;)

    Voi tosiaan olla, että kateellisiakin riittää. Jotkut haluavat sellaiset häät, jotka vaativat suurempaa taloudellista panosta, eikä heillä sitten olekaan mahdollisuutta järjestää sellaisia. Meillä ei kuitenkaan rahasta jäänyt kiinni, tuo teidän summa löytyy tililtä säästämättäkin. En vain tunne oloani kotoisaksi "hienoissa" juhlissa tarjoilijoineen ja istumajärjestyksineen. Teetetty kakkukaan ei ole oikean mansikkakaun näköinen eikä makuinen, kyllä sen pitää olla mummon reseptillä =)

    Äänestä

  • morsmaikku vain kirjoitti:

    puhut vähän, mutta asiaa!

    Äänestä

  • Inkeri kirjoitti:

    Niinpä niin, taisi olla rahasta kiinni teidänkin häät. Meillä kun sitä rahaa on suvuissa yllin kyllin, niin järjestämme todella isot häät ja niihin palaa ainakin laskujemme mukaan n. 30-40 000 euroa. Mutta juhlat ovat sitten näköisemmekin, ihanaa, ensi kesänä vihdoin. Ja uskon että kateellisia riittää... ;)

    Varo vaan ettei käy samanlailla kuin naapurin tytölle, isot ja kalliit, piti näyttää köyhille sukulaisille miten meillä osataan. Vajaan vuoden kuluttua oltiinkin jo sitten erottu. Että silleen.

    Äänestä

  • Inkeri kirjoitti:

    Niinpä niin, taisi olla rahasta kiinni teidänkin häät. Meillä kun sitä rahaa on suvuissa yllin kyllin, niin järjestämme todella isot häät ja niihin palaa ainakin laskujemme mukaan n. 30-40 000 euroa. Mutta juhlat ovat sitten näköisemmekin, ihanaa, ensi kesänä vihdoin. Ja uskon että kateellisia riittää... ;)

    ..meinasitte saada moisen summan kulumaan?
    Onko vieraita kenties tulossa 1000 ?
    Omiin häihin ensi vuonna tulossa n.120-150 ihmistä,ja kustannusarvio n.4500 euroa,jossa
    jo mukana asut,ruoat,juhlapaikka,etc...

    Äänestä

  • Inkeri kirjoitti:

    Niinpä niin, taisi olla rahasta kiinni teidänkin häät. Meillä kun sitä rahaa on suvuissa yllin kyllin, niin järjestämme todella isot häät ja niihin palaa ainakin laskujemme mukaan n. 30-40 000 euroa. Mutta juhlat ovat sitten näköisemmekin, ihanaa, ensi kesänä vihdoin. Ja uskon että kateellisia riittää... ;)

    Toisten kateelliseksi tekeminen häiden järjestämisen motiivina? Onneksi en kuulu teidän tuttavapiiriinne, enkä joudu tulemaan teidän häihinne. Rahalla kateelliseksi tekeminen on uusrikkaiden vamma. Sellaisten, jotka tosissaan luulevat, että raha tekee onnelliseksi, ja jotka eivät voi ymmärtää, että joku voi olla onnellinen muutenkin kuin rahasta riippuen.

    Kun minä järjestän häät, en halua, että toiset ovat kateellisia minulle, vaan onnellisia ja iloisia, ja ajattelevat jälkeen päin, että olipas mukavat häät. Ainoa, mistä suon muiden olevan kateellisia minulle, on puolisoni.

    Mutta täytyyhän meitä olla joka junaan. Jos ei ole pahaa, ei ole hyvää, Jos ei ole tampioita, ei ole fiksuja. Jos ei ole teeskentelyä, ei ole aitoja ihmisiä.

    Äänestä

  • Inkeri kirjoitti:

    Niinpä niin, taisi olla rahasta kiinni teidänkin häät. Meillä kun sitä rahaa on suvuissa yllin kyllin, niin järjestämme todella isot häät ja niihin palaa ainakin laskujemme mukaan n. 30-40 000 euroa. Mutta juhlat ovat sitten näköisemmekin, ihanaa, ensi kesänä vihdoin. Ja uskon että kateellisia riittää... ;)

    Ja muulla suvulla on varaa laitta 30-40te häihin. Ei koske köyhää sanotaan, mutta rajansa kaikella. Kaikkea voi tännekin kirjoittaa jos haluaa. Sanoisin, että 3-4te kuulostaa sopivalta.... Siinäkin puolet liikaa.

    Äänestä

  • Inkeri kirjoitti:

    Niinpä niin, taisi olla rahasta kiinni teidänkin häät. Meillä kun sitä rahaa on suvuissa yllin kyllin, niin järjestämme todella isot häät ja niihin palaa ainakin laskujemme mukaan n. 30-40 000 euroa. Mutta juhlat ovat sitten näköisemmekin, ihanaa, ensi kesänä vihdoin. Ja uskon että kateellisia riittää... ;)

    En voi käsittää mistä tuo viestisi kumpuaa?! Ei kai sillä ole väliä onko sitä rahaa enemmän kuin tarpeeksi tai vähemmän kuin haluaisi? Eiköhän se ole ihan siitä kiinni mitä kukin pariskunta haluaa? Toiset haluavat mahtipontiset häät toiset vain lähisukulaisten kanssa pidetävä pienet häät. Vaikka rahaa olisikin enemmän kuin tarpeeksi se ei VAADI pitämään ISOJA häitä. En väitä etteikö se olisi helpompaa pitää ISOT häät kun on rahaa millä mällätä. Mutta tiedän pareja joilla on rahaa enemmän kuin tarpeeksi ja ovat silti olleet tyytyväisiä pieniin ja yksinkertaisiin häihin.

    Sinulla taitaa olla enemmän mielessä se, että kaikki siis IHAN KAIKKI tietävät teidän prameista häistänne. Unohtuukohan sinulta nyt se pointti miksi ylipäätänsä mennään naimisiin?
    I think so.

    Äänestä

Ketä lähisukuun kuuluu kun noin paljon väkeä? mielestäni serkut ei kuulu, joten ketä kaikkia oot kutsunut. Noin paljoa kavereita ei kellään oo

Äänestä
  • Se on hyvin henkilökohtainen juttu. Vanhemmat, sisarukset puolisoineen, isovanhemmat, tädit ja serkut tekee noin 20 kpl / suku. Meillä molemmilla on takana kymmeniä kesiä serkkujen kanssa retkeilemässä, uimassa ja matkailemassa, joten aivan taatusti serkut kuuluvat meidän tapauksessamme listalle.

    Äänestä

  • morsmaikku vain kirjoitti:

    Se on hyvin henkilökohtainen juttu. Vanhemmat, sisarukset puolisoineen, isovanhemmat, tädit ja serkut tekee noin 20 kpl / suku. Meillä molemmilla on takana kymmeniä kesiä serkkujen kanssa retkeilemässä, uimassa ja matkailemassa, joten aivan taatusti serkut kuuluvat meidän tapauksessamme listalle.

    Samalla linjalla. Meillä pelkästään perheet (sekä minun että mieheni) ja heidän avecit tekevät 19 henkeä..

    Äänestä

  • ei tarvitse edes serkkuja saatikka tätejä ja setiä kutsua,kun ns. omaa väkeä saa kasaan 50 henk.
    molempien vanhemmat (mikäli elossa), siskot/veljet ja heidän lapset, pari kummia.

    suurperheeseen syntynyt :)

    Äänestä

meilläkin. Menemme naimisiin maistraatissa ja tilaisuutta on todistamassa kummankin parhaimmat ystävät puolisoineen eli 4 vierasta. "Pakenemme" Tallinnaan pariksi yöksi ja sitten vaan ilmoitamme kaikille miten on käynyt. Ei mitään suurta hässäkkää, onneksi.

Äänestä
  • ..meilläkin, eli oman näköiset häät, kumpikaan meistä kun ei sukujuhlista perusta. Kellekään ei kerrottu, maistraatissakin oli viran puolesta todistajat, toimituksen jälkeen hyvään ravintolaan syömään ja matkalla otettiin hääkuva passikuva-automaatista. Pari päivää meni ennen kuin edes vanhemmille kerrottiin asiasta. Häälahjat ym. jäivät saamatta, mutta mitä niistä, lähes vuosikymmenen yhdessäolon aikana oli kyllä jo kaikki tarpeellinen kotiin hankittu.

    Äänestä

  • JdG kirjoitti:

    ..meilläkin, eli oman näköiset häät, kumpikaan meistä kun ei sukujuhlista perusta. Kellekään ei kerrottu, maistraatissakin oli viran puolesta todistajat, toimituksen jälkeen hyvään ravintolaan syömään ja matkalla otettiin hääkuva passikuva-automaatista. Pari päivää meni ennen kuin edes vanhemmille kerrottiin asiasta. Häälahjat ym. jäivät saamatta, mutta mitä niistä, lähes vuosikymmenen yhdessäolon aikana oli kyllä jo kaikki tarpeellinen kotiin hankittu.

    Te ette turhia hössötä...
    Teillä oli ihan oma tyyli....vapaa tyyli...!
    Luulen että jotkut teidän lähimmistä sukulaisista on saatanut olla vähän pettynei teidän ratkaisusta...mutta teidän asiahan se on ollut! Teille se ratkaisun tekeminen on kuulunutkin!
    Pidän tuosta teidän tyylistä!
    Mutta ihan en itse halua mennä samalla tapaa kumminkaan...! Onnea avioliitollenne!

    Äänestä

Onnittelut kihlauksesta!
Mä ajattelen samalla tavalla kuin sä. En ole poikatyttö, mutta en ole lapsesta saakka suunnitellut, miltä hääpukuni näyttää jne. En kertakaikkiaan ole prinsessatyyppi. Nyt kun kihlaus on pian ajankohtainen (mies vihjaili siihen suuntaan), olen ajatellut, että en halua tavallisia häitä, morsiamen ryöstöä, sukkanauhan heittoa, karjalanpaistia ja rakuunaporkkanoita. Ajatuskin melkein yököttää. En halua olla juhlien keskipiste kuin hetken, aivan kuten säkin sanoit. Juhlat on ystäville ja sukulaisille, joita on yhteensä noin 70. Tyytyisin kyllä vähempäänkin. Jos sinä tai muut palstan seuraajat tiedätte teemoja tms. vaihtoehtohäihin, niin kertokaa toki. Otan mielelläni ideoita vastaan.

Äänestä

Hei!

Itse olen aina myös ihmetellyt vähän niitä mahdottoman suuria ja yripröystäileviä häitä, jotka maksavatkin kokonaisen omaisuuden ja joista (olettaisin) on paljon enemmän vaivaa kuin iloa morsiusparille.

Onneksi mieheni oli kanssani samaa mieltä ja päätimme välttää koko hössäkän. Ilmoitimme häistämme vain omalle perheelle (sisaruksille ja vanhemmille) sekä parhaimmille ystäville (niille bestiksille) ja avioiduimme maistraatissa ulkomailla, joten vältyimme koko show:lta!, ihanaa!!!

Mieheni sanoikin ihanasti minulle, kun varovasti kysyin tätä mahdollisuutta mahdollisimman "hiljaisiin" häihin: "Kulta, minä en ole rakastunut morsiusmekkoon enkä sukulaisiin, sinut minä vaimokseni tahdon". Minusta se oli niin ihanasti ja kauniisti sanottu, että muistan sen aina!

Äänestä

Kannattaa miettiä minkä on se "mun juttuni" tai tietysti "meidän juttu". Joillekin ne on ne isot häät jne.. Ja he pitävät ihan oikeasti sellaisista. Jotkut taas ovat ehkä käyneet useissa samanlaisissa häissä eikä edes mieti vaihtoehtoja.

Mä oon sellainen joka ei pidä kauheasti huomiosta ja keskipisteenä olemisesta. Enkä jaksa askarrella paikkakortteja ja koristeita (tai ehkä muutaman, mutta sitten into lopahtaa). Enkä halua häihin kun läheisimmät sukulaiset ja ystävät. Joita tulee olemaan n. 40. Leikeistä en pidä edes vieraana ollessani (inhoan esiintymistä ja muutenkaan ne ei oo mielestäni kivoja). Mutta haluan esim. mennä kirkossa naimisiin.

Äänestä
  • Voi kun tämä muoti menisi jo ohi, että häissä pitää olla niitä mukahauskoja leikkejä toinen toisensa perään tuntitolkulla! Kyllä on piinallista katsottavaa vieraalle. Hauskaa on ehkä niillä, jotka ovat ohjelman laatineet, mutta muut:hohhoijaa! Eräs pitopalveluyrittäjä manasi kesän häitä järjestettyään näitä nykyajan yliohjelmoituja häitä: Kun ohjelma alkaa, puolet väestä ryntää ulos tupakalle tai muuten vaan karkuun tylsiä leikkejä.
    Ja kun vielä on oikein mauttomiakin juttuja. Hääpari pannaan syömään vaahtokarkkeja tukehtumiseen asti, että kumpi pystyy viimeiseksi mökeltämään:Minä rakastan sinua. Katsoja saa pelätä, kumpi ensin oksentaa. Huh!
    Uskaltakaa nuoret järjestää häitä ilman iänikuisia sukkanauhanryöstöjä ja sukujen välisiä kilpailuja!Se olisi tyylikästä!

    Äänestä

hei, minkä takia aina kuvitellaan, että häiden on oltava jäykkiä tilaisuuksia. Meillä oli ihan kunnon häät (paitsi että me oikeesti vihkiydyttiin maistraatissa jo edellisenä päivänä), 80 vierasta, seisovat pöydät ja kakut ja kaikki. MUtta muuten kaikki oli tehty mahdollisimman rennosti. Ja me ei oltu keskipisteenä, vaan muut vieraat. Se vaatii kyllä sitä, että suunnittelee ohjelmaa etukäteen niin, että vieraat on pääosassa. Siis ei mitään morsiamenryöstöä, vaan paremminkin kilpailuja, jossa esim. nää eri suvut kisailee keskenään jne. Me vaan mieheni kanssa katsoimme ja nauroimme kippurassa. Nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin kaikki mukana olleet muistelevat edelleenkin häitä kaikista mukavimpina, missä he ovat olleet. Mutta meille ei ollutkaan tärkeintä, että pöydässä on oikeat kristallilasit, pöytäjärjestys on oikea, kutsut viimeisen päälle, etiketti menee oikein ja aikataulu pitää. Kaikki suuniteltiin ja toteutettiin kuukaudessa. Enempää aikaa ei ollut. Tärkeintä oli yhteen kokoontuminen ja hauskan pito. Hääpärina me taidettiin just ja just istua sen oman pöydän takana kahvin ja ruuan ajan, sitten lähdettiin ulos, kun alkoi tuntua liian muodolliselta! Eikä muittenkaan tarvinnut vaan istua nököttää pöydässä.
Eli häät voivat olla rennot ja hauskat, vaikka siellä olisi enemmän kuin 4 henkeä. Ja tällä en tarkoita sitä, etteikö pienet häät voisi olla mukavat - ja yleensä ne nimenomaan ovat. Toki, mutta myös isot häät voivat olla oman näköiset ja rennot. Tärkeintä on todellakin että ei mene mukaan siihen vakiokaavaan, jos se ei tunnu hyvältä.

Äänestä
  • Makuasioita tietysti, mutta minusta juuri sellaiset häät eivät ole rennot mihin on suunniteltu ohjelmaa ja leikkejä etukäteen. Tai ylipäätänsä on mitään leikkejä/kilpailuja. Mä pitäisin sellaisista häistä mitkä ovat niin kuin muutkin juhlat esim. synttärit. Jotka ei vaikuta häiltä. Paitsi ehkä olisi se hääpuku ja vihkiminen kirkossa, joka ei kuulu muihin juhliin... Jotenkin ainakin viihdyn paremmin muissa juhlissa kuin häissä. Vaikka olisi isommatkin juhlat. Mutta se nyt on minun ongelmani.

    Ihmiset sais vapaasti seurustella ja jos nyt joku saa päähänsä järjestää jonkun "leikin" niin siitä vaan (kunhan minun ei tarviset osallistua!). Ehkä joku peli vaikka tikanheitto, kroketti, mölkky sentään menisi minultakin!

    Äänestä

  • Kesemmällä olimme vastaavissa pippaloissa. Vieraita oli kolmisenkymmentä, ja loppuillasta porukka istuksi rannalla nuotion ääressä, paisteltiin makkaraa, juotiin boolia ja lauleskeltiin yhteislauluja. Tai siis muut lauloivat...

    Äänestä

  • Kate kirjoitti:

    Makuasioita tietysti, mutta minusta juuri sellaiset häät eivät ole rennot mihin on suunniteltu ohjelmaa ja leikkejä etukäteen. Tai ylipäätänsä on mitään leikkejä/kilpailuja. Mä pitäisin sellaisista häistä mitkä ovat niin kuin muutkin juhlat esim. synttärit. Jotka ei vaikuta häiltä. Paitsi ehkä olisi se hääpuku ja vihkiminen kirkossa, joka ei kuulu muihin juhliin... Jotenkin ainakin viihdyn paremmin muissa juhlissa kuin häissä. Vaikka olisi isommatkin juhlat. Mutta se nyt on minun ongelmani.

    Ihmiset sais vapaasti seurustella ja jos nyt joku saa päähänsä järjestää jonkun "leikin" niin siitä vaan (kunhan minun ei tarviset osallistua!). Ehkä joku peli vaikka tikanheitto, kroketti, mölkky sentään menisi minultakin!

    Olen kanssasi aivan samaa mieltä! Hyvä sinä!

    Äänestä

...ihanalta!!!!!!!!!!!

Äänestä

Aikoinani kun minä menin avioon ei vielä puoliltäpäivin tiedetty kuka todistaa tapahtumaa.
Papin jälkeen mentiin yhdessä syömään ja tuijottamaan toisiamme silmiin.
Mehän naimisiin menimme.

Äänestä

..tai sitten ei mentäis ollenkaan..ei kirkkoa eikä mitään vaan luonnonhelmassa ihan lähimpien läsnäollessa! mut ensi kesänä mennään! onnea teillekin!!

Äänestä

haluan kyllä isohkot ohjelmahäät.
mutta tajusin loppukesästä alkaa ajattelemaan omilla aivoillani. en minä halua mitään helkkarin kesähäitä, pitopalvelua järjestämään minun juhlaani, talsia alttarille tusinamekossa...

mieheni kunnioitti tahtoani talvihäistä. kaasoni ja perheeni avulla laitamme ruoat, tuttu leipuri tekee juuri sellaisen kakun kun tahdomme. suunnittelin itse hääpukuni ja ystäväni ompelija toteuttaa sen. varmasti ei tule toista samanlaista vastaan!
hääauto kuvioita myöten on kaikki omaperäistä ja meidän näköistä. nyt tuntuu hyvältä, kun saadaan tehtyä kaikki oikeen vanhalla kunnon talkootyylillä!

Äänestä

Uskomatonta, että tärkeät ihmiset (kuuluu niihin sitten sukulaisia tai ystäviä) kutsumalla saadaan aikaan kireät juhlat!!! Todella merkillistä sakkia...Tarviiko sellaisia tiukkapipoja mukaan kutsua?!?Omalla kohdalla tällaista ei voisi tapahtuakaan, olkoon juhlimassa lähes 80-vuotias mummoni tai pienet serkkulapset, sellaista porukkaa koko sakki, että hauskaa yhdessäoloa varmasti riittää. Tiukkapipotädit olen jo aikaa sitten tiputtanut pois vieraslistalta...

Juhlista tulee tehdä oman näköiset ja ihmiset kutsua myös sen mukaan: ketkä ovat oikeasti tärkeitä ja rakkaita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

morsmaikku vain kirjoitti:

Hmm. Tässä viikonloppuna mietiskelin silloin vielä "mahdollisia" tulevia häitämme. Tajusin, että olin täysin vastaanpanematta alistunut aivopesun uhriksi. Minulla oli päässäni mielikuva "oikeista" häistä, se sama mielikuva joka oli siellä jo 8-vuotiaana. Hyi että olin tyhmä =) Aloin asiaa pohdiskella, enkä minä haluakaan isoja häitä, en koko eteisen täyttävää mekkoa, en seitsemää ruokalajia, en hillitöntä määrää teatterileikkejä ja ah niin täydellisen kireää tunnelmaa, kun kaiken on pakko olla niin täydellistä. Minä vain haluan naimisiin. Haluan olla vaimo, ja haluan että minulla on aviomies. Juuri tuo yksi ja tietty =) No joo, tämäkin halu on varmaan osittain aivopesun tulosta, mutta jostain sentään vapauduin.

Yhtään isoja ja leikkirikkaita häitä tuomitsematta! Jotkut päätyvät ihan omilla aivoillaan siihen tulokseen, että sellaisen juhlan HE haluavat. Minä en ajatellut omilla aivoillani. Nyt sitten sille tasolla pääsin, ja asiasta ääneenkin puhuin. Tänään kihlauduimme. Mies parka oli vain pelännyt jotain kamalaa showta, ja sen takia jättänyt kosimatta =)

Ensi kesäuussa, meidän mökin laiturilla äidin tekemässä hääpuvussa, vain lähisukuluaisten ja lähimpien ystävien läsnäollessa ("valitettavasti" tuokin tekee jo yli 50 ihmistä). Vihkimisen jälkeen talkoovoimin tehtyä kotiruokaa tarjolla, ja mansikkakakku, tietysti! Ei leikkejä, "katsokaa nyt kaikki" -häävalssia. Vain vihkimisen ajan olemme keskipisteenä, se saa riittää. Tämä oli suunnitelma joka sai miehenkin hymyilemään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu