Kiinnostaisi tietää minkä kokoisissa asunnoissa asutte tanskandoggienne kanssa ja olisiko aivan mahdotonta ajatellakaan hommaavansa niinkin isokokoista koiraa kerrostaloon?
Koiran hankinta saattaisi olla ajankohtainen kolmen vuoden päästä,mutta jos edelleen kerrostalossa asun, kannattaako suosiolla katsella pienempää rotua?
Doggi kerrostaloon?
10
3417
Vastaukset 10
- Talonpoika
Terve
Koirat tarvitsevat liikuntaa. Tanskandogit tarvitsevat liikuntaa. Sitä liikuntaa ei koira saa sisätiloissa, asui se sitten maalla tai kaupungissa. Tai kerros-, rivi- tai omakotitalossa. Uskon, että koiran silmin katsottuna asunto on sisäpuolelta samannäköinen, sijaitsee se minkälaisessa talossa tahansa.
Mielipiteeni taisi tulla jo selväksi: koiraa voi pitää kerrostalossa. Ratkaisevaa on se, mitä koiran kanssa puuhaillaan sen asunnon ulkopuolella. Itse en ottaisi koiraa ihan suurkaupungin keskustaan, koska ulkoilu siellä voi olla hiukan hankalaa, mutta täällä Suomessa on paljon tilaa liikkua ihan kaupunkialueillakin; on puistoja, metsää ja lenkkipolkuja koran kanssa viilettää.
Onnellisempi on tanskandoggi liikunnallisen koiraihmisen kumppanina kerrostalossa kaupungilla kuin navetan nurkalle kytketty ajokoira "maaseudun rauhassa" odottelemassa yli puoli vuotta metsästyskauden alkua ja vihdoinkin tilaisuutta päästä elämään onnellista koiramaista koiranelämää.
Terveisin Talonpoika- elina
Moi! Itse avomieheni kanssa hankimme kaksi viikkoa sitten tanskandoggin pennun ja asumme kerrostalossa. Ainut mutta siinä on se, että jos talossa ei ole hissiä, niin ku meillä ei ole, joutuu pentua kantamaan ylös ja alas ja ylös ja alas ja vielä kerran ja taas ja taas. Mut jos sen ottaa vaan oikein ni sitä kantaa ihan mielellään. Siis asennoituu siis.. Tuossa joku olikin jo sanonut ettei koira saa sitä liikuntaansa sisällä että jos vaan lenkkimaastoja löytyy läheltä ni ongelmaa lenkityksen suhteen ei taida olla..
- tulevaisuuden doggin omistaja
Taidanpa siis edelleen suunnitella ottavani tanskandogin. Liikunta ei ole ongelmana, hyviä maastoja löytyy läheltä paljon ja innoissani lueskelinkin jo joltain rodun nettisivulta mitä kaikkea voisin alkaa harrastaa koirani kanssa. Nykyisen vanhukseni,ei tosin ole tanskandoggi, kanssa ei oikein enää harrastella kuin rauhallista lenkkeilyä ja pienimuotoista ToKoilua.
- kerrostaloon
Ei ole mitään ongelmia, etteikö doggia voisi ottaa kerrostaloon. Itse asun doggini kanssa kaksiossa ja se ei sisätiloissa enää tee muuta kuin makoilee, pentuna oli energisempi. Ulkona sitten riekutaan senkin edestä. Välillä tietysti tahtoo leikkiä sisätiloissa mutta onhan se niin että on se asunto minkä kokoinen tahansa niin kun doggi iellä alkaa riehumaan niin tuntuu että tila loppuu kesken :)
- Laura
kerrostaloon kirjoitti:
Ei ole mitään ongelmia, etteikö doggia voisi ottaa kerrostaloon. Itse asun doggini kanssa kaksiossa ja se ei sisätiloissa enää tee muuta kuin makoilee, pentuna oli energisempi. Ulkona sitten riekutaan senkin edestä. Välillä tietysti tahtoo leikkiä sisätiloissa mutta onhan se niin että on se asunto minkä kokoinen tahansa niin kun doggi iellä alkaa riehumaan niin tuntuu että tila loppuu kesken :)
Itselläni on ollut kolme tanskandoggia (ei kylläkään kerrostalossa)ja ihmettelen suuresti KUKA kasvattaja on myisi/on myynyt teille doggin hissittömään kerrostaloon?!
En usko että ainakaan kukaan tuntemistani kasvattajista tekisi näin...
Kerrostaloon doggi sopisi muuten hyvin (sisätiloissa rauhallinen, ei vaadi järjettömiä tiloja), mutta oletteko koskaan yrittäneet kantaa puolivuotiasta/vuotiasta doggia rappusia alas? (Jatkuva)rappusten kulkeminen kuitenkin rasittaa kasvavan doggin luustoa, ja tällöin lonkkavian riski on todella suuri! Doggi kuitenkin kehittyy fyysisesti pitkään... - eii
Laura kirjoitti:
Itselläni on ollut kolme tanskandoggia (ei kylläkään kerrostalossa)ja ihmettelen suuresti KUKA kasvattaja on myisi/on myynyt teille doggin hissittömään kerrostaloon?!
En usko että ainakaan kukaan tuntemistani kasvattajista tekisi näin...
Kerrostaloon doggi sopisi muuten hyvin (sisätiloissa rauhallinen, ei vaadi järjettömiä tiloja), mutta oletteko koskaan yrittäneet kantaa puolivuotiasta/vuotiasta doggia rappusia alas? (Jatkuva)rappusten kulkeminen kuitenkin rasittaa kasvavan doggin luustoa, ja tällöin lonkkavian riski on todella suuri! Doggi kuitenkin kehittyy fyysisesti pitkään...mun dogit on varmaan menny ihan pilalle ku asun 2 kerroksisessa omakotitalos ja dogit juoksee rappusissa JATKUVASTI :)
- Aune
Laura kirjoitti:
Itselläni on ollut kolme tanskandoggia (ei kylläkään kerrostalossa)ja ihmettelen suuresti KUKA kasvattaja on myisi/on myynyt teille doggin hissittömään kerrostaloon?!
En usko että ainakaan kukaan tuntemistani kasvattajista tekisi näin...
Kerrostaloon doggi sopisi muuten hyvin (sisätiloissa rauhallinen, ei vaadi järjettömiä tiloja), mutta oletteko koskaan yrittäneet kantaa puolivuotiasta/vuotiasta doggia rappusia alas? (Jatkuva)rappusten kulkeminen kuitenkin rasittaa kasvavan doggin luustoa, ja tällöin lonkkavian riski on todella suuri! Doggi kuitenkin kehittyy fyysisesti pitkään...Mun doggi on kyllä A-lonkkainen, vaikka asui elämänsä neljä ensimmäistä vuotta toisessa kerroksessa. Kannettiin niin pitkään, kun jaksettiin ja sit omin avuin.
- ellupatka
Laura kirjoitti:
Itselläni on ollut kolme tanskandoggia (ei kylläkään kerrostalossa)ja ihmettelen suuresti KUKA kasvattaja on myisi/on myynyt teille doggin hissittömään kerrostaloon?!
En usko että ainakaan kukaan tuntemistani kasvattajista tekisi näin...
Kerrostaloon doggi sopisi muuten hyvin (sisätiloissa rauhallinen, ei vaadi järjettömiä tiloja), mutta oletteko koskaan yrittäneet kantaa puolivuotiasta/vuotiasta doggia rappusia alas? (Jatkuva)rappusten kulkeminen kuitenkin rasittaa kasvavan doggin luustoa, ja tällöin lonkkavian riski on todella suuri! Doggi kuitenkin kehittyy fyysisesti pitkään...Ja olen myynnytkin dogin kerrostaloon. itse ensimmäisen dogin aikoina asuin kerrostalossa ja me opettelimme kulkemaan rappusissa RAUHALLISESTI.
Rappuset voivat olla vaarallisia kaikille koirille, jopa chihullekin. Ja mulla nykyuisessä omakotitalossakin on rappusia... Sekä useassa rivitalossakin on rappusia. Siis ihan oikeasti, jos tämä on ainut syy olla myymättä, niin hyvää päivää
- koiruli
haukkumaan rupea. itelläni oli doggi kerrostalossa ja vaikka viisi muutakin koiraa haukku niin se joutui kokonsa vuoksi silmätikuksi.
muutoin voin sanoa että ihan ok myös kerrostalossa:) - meillä oli
Ensimmänen doggimme tuli meille kun asuimm kerrostalossa ja ei ollut todellakaan mikään ongelma kasvattajalle. Koira tosin ehti olla siellä vain noin 1 kk, kun muutettiin kaksi_kerroksiseen_ rivtaloon, jossa oli siis myös portaat. Siellä astuttin vuosi ja koira ramppasi ylä- ja alakertaan kilpaa hoitolasten kanssa. Nyt asutaan omakotitalossa, jossa on portaita sekä ulkona että täällä sisällä, ja kas kummaa! toinen doggi asustaa jo täällä, vaikka rappusia on ja pennusta asti on tuo toinenkin kulkenut rappusia. Omistajasta se on kiinni, että tuleeko koirasta rappusten takia lonkkavikainen vai ei. Mikäli antaa dogin kaahailla ja kaatuilla rappusissa oman mielen mukaan, eikä opeta sille rappusissa kulkemista oikein. Ja tuleehan niitä lonkkavikoja väärästä ruuasta, liian rankasta ulkoiluttamisesta, jäisellä kadulla / kentällä ulkoilemisesta yms, joten jos asiaa ajattelee oikein "pilkuntarkasti", niin doggi pitäisi asua pullossa, tai no ainakin suuressa lasilaatikossa! Jokainen koira voidaan pilata, oli kyseessä sitten doggi, kultus tai vaikka pikkuinen terrieri!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881313Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu37853- 13807
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40798Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.80706- 90705
- 46698
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17697- 58638
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27637- 65610
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan87605- 43591
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47556- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537- 9515
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505