Ei rikos vaan

Olen ns suojatöissä, josta saa pientä palkkaa. Olin viime kuussa 1 päivän poissa sairauden vuoksi.
Merkitsin kuitenkin vahingossa olleeni tuona päivänä töissä. Sain myös palkan (kannustusrahan) ko päivältä.
Toissa perjantaina paikan pomo haukkui minut muiden kuullen ja kysyi onko tätä ennenkin sattunut, eli olinko merkinnyt ennenkin olleeni töissä vaikka olin sairas. Sanoin että ko tapaus oli ainoa. Kysyin riittääkö se että yhden päivän raha otetaan pois seuraavasta tilistä. En tiedä mitä pomo tarkoitti kun sanoi " se on vähintä mitä voi tehdä".
Otti niin pöntöstä, että samantien otin viikon hermoloman.
Tottakai olen vastuussa ja haluan maksaa takaisin päivän palkan ( noin 9e ), mutta tekiköhän pomo oikein kun melskasi asiasta kaikkien kuullen. Eikö tuollainen asia pitäisi hoitaa kahden kesken eikä toitottaa julki koko kylälle.
4337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

isommille pomoille saamastasi kohtelusta. Mutta väärin teit, suojatyössäkin kuuluu olla tarkkana.

Äänestä

Joillakin "vanhanaikaisilla" ja omituisilla pomoilla on tapana käsitellä pikkuvirheitä kuin mitäkin rikoksia. Asia tuodaan esille parhalimillaan ns. yllätystekniikalla siten, ettet osaa edes odottaa ja vieläpä näyttävästi kaikkien kuullen ja nähden. Entisessä työpaikassa pomolla oli hieman vastaavia tapoja (ongelmia) ja tuolloin oli puhtaasi kyse pomon omasta kykenemättömyydestä käyttää esim. työpaikan tukipalveluita erikoistilanteen tullen.

Onhan näitä rikos-syytöksiä tullut mm. siitä, että työpaikan kellokortti on näyttänyt planeetta marssin aikaa. Mikäli tuli oikeaan aikaan töihin, eli kellokortin mukaan etuajassa, niin tämä ei vaikuttanut, mutta mikäli lähti oikeaan aikaan, eli kellokortin mukaan etuajassa ja tuntikorttiin oli merkitty täydet tunnit, niin tämä oli "pomon" mukaan asiakirjaväärennöstä, mutta normaalistí aika vain vähennettiin palkasta minuutin tarkuudella. Muutoin ei löytynyt kovinkaan suurta halukkuutta maksaa palkkaa mm. siitä, että työstettävää materiaalia piti odottaa.

Olen itsekkin työttömänä ja ns. yllätystekniikkaa käytettiinin aluksi poliisin ja ambulanssin muodossa ja tie johti suoraan hullujenhuoneelle. Tämän jälkeen pakkokurssituksia, julkista solvaamista, palkattomia harjoitteluita ja uhittelua pakko-osoituksista nuorien aktivointeihin, jotka todellisuudessa vapaaehtoisia ikäiselleni.

Työttömyyden syitä voidaan tekaista ja selitellä, mutta todellisuudessa työantajat ei noudata työelämän sääntöjä tai työpaikat selkeutuvat kannattamattomina. Työttömyyttä on paljon, joten eipä kait kaikkea voi täysin itselleenkään ottaa.
Yllättävää suurempien mössöttäjien käytös, koska ovat itse useinkin työssä josta ei saa potkuja kuin tosi tosi tosi typerällä käytöksellä. Ainakin omassa asiassani lääkäreistä lakimiehiin ja työvoimavirkailijoihin jokainen koittelee kepillä jäätä, että saako potkut vai ei. Tosi tosi tosi tosi typerää.

Äänestä

Ja nyt sinä kerrot täällä oman versiosi täällä. Mitähän pomosi ajattelee, kun hänen käytöksensä leviää laajan yleisön tietoon?

Äänestä
  • Pomo saa kirjoittaa omansa tänne myös. Jos on jo selvinnyt. Tapauksen kulkua vain ei selittelyt muuta. Erehdys oli erehdys. Ensimmäinen erehdys sen 9 vuoden aikana jonka olen ko paikassa töitä paiskinut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


erehdys kirjoitti:

Olen ns suojatöissä, josta saa pientä palkkaa. Olin viime kuussa 1 päivän poissa sairauden vuoksi.
Merkitsin kuitenkin vahingossa olleeni tuona päivänä töissä. Sain myös palkan (kannustusrahan) ko päivältä.
Toissa perjantaina paikan pomo haukkui minut muiden kuullen ja kysyi onko tätä ennenkin sattunut, eli olinko merkinnyt ennenkin olleeni töissä vaikka olin sairas. Sanoin että ko tapaus oli ainoa. Kysyin riittääkö se että yhden päivän raha otetaan pois seuraavasta tilistä. En tiedä mitä pomo tarkoitti kun sanoi " se on vähintä mitä voi tehdä".
Otti niin pöntöstä, että samantien otin viikon hermoloman.
Tottakai olen vastuussa ja haluan maksaa takaisin päivän palkan ( noin 9e ), mutta tekiköhän pomo oikein kun melskasi asiasta kaikkien kuullen. Eikö tuollainen asia pitäisi hoitaa kahden kesken eikä toitottaa julki koko kylälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu