Vaikka en undulaattia omistakaan, niin vielä vähän:Älä pidä lintua yksin. Se on todella julmaa. ajatelkaapa, jos sinulla ei olisi ketään kaveria. Anteeksi nyt tämä jatkuva jankutus, mutta jos meinaat hankkia vain yhden undun, niin älä hanki ollenkaan.
vielä vähän...
Eppuli
1157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet oikeassa, en edes ymmärrä näitä kirjoituksia täällä näin viikon undulaatteja omistaneena. Me saatiin kaksi, jotka ovat eläneet yhdessä koko pienen ikänsä (jouluna vuosikkaita), en olisi edes lähtenyt yhtä hakemaan, koska uuteen kotiin tullessa se yksinäinen olisi kärsinyt. Nyt tässä niitä ollaan meihin totuteltu ja on ihana katsella kun ne tuoolla toisiaan katsellessa juttelevat sievällä äänellä. Toisekseen olen ihmetellyt tätä kesytys ilmiötä, perusteluina miksi vain yksi. Olen jo ehtinyt alkaa epäileen, onko minussa vikaa, kun en odota linnuiltamme, muuta kuin oppisivat lennoilta jouluun mennessä palaamaan häkkiin, ja sen että voivat istua orrellaan kun laitan ruokaa kippoihin, etteivät lentele edes takaisin, mutta se voi olla sitten kun nämä uskaltavat lähteä häkistä, mutta onhan niistä toisilleen siinäkin vaiheessa turvaa, tosin toinen uskalsi jo lauantaina (6-päivä meillä), läheteä lenteleen sieltä kun nostin kiikkua ylös, mutta toinen lenteli vaan häkissä ( oli edellisessä kodissa toisin päin), eli hiljaa mutta varmasti edetään.