Kerro tarina

>>
miten olette kohdanneet elämässänne Jumalan, jumalan, maailman hengen tai akashan tai miksikä ikinä sitä haluatte kutsua.
>>

Olen pienenä, n.6 vuotiaana, olen vakavasti sairaana korkeassa kuumeessa nähnyt sänkyni ympärillä 7 valo-olentoa, jotka keskustelivat keskenään. En muista jälkeenpäin mitään tuosta keskustelusta enkä ole edes varma että ymmärsin sitä silloin. Ihmisiä ne eivät olleet ja muistan tapauksen vieläkin.

Useita pieniä outoja tapauksia on sattunut. Usein ne ovat kuitenkin jääneet arvoituksiksi tai en ole hahmottanut niillä suurempaa merkitystä.

Minulla oli nuorempana nyrkkeilysäkki katossa. Saatoin joskus yöllä herätä siihen että tämä säkki heilui ja natisi. Laitoin valot päälle ja näin säkin liikkeessä. Pysäytin säkin ja tarkistin että ikkunat olivat kiinni. En löytänyt mitään selitystä tapahtuneelle.

Kerran talvella näin lapsena unta jossa ihmettelin lämpötilan laskua. Oli ollut monta päivää lähes 30 asteen pakkanen. Näin aamuyöllä unta että olisin katsonut ikkunasta lämpömittaria ja nähnyt vain kuusi astetta pakkasta. Myöhemmin katsoin mittaria uudelleen ja siinä oli 12 astetta pakkasta. Sitten heräsin ja ihmettelin unta. Arvioin että lauhtunut on, mutta en uskonut että niin paljon. Menin herättyäni katsomaan lämpömittaria ja se näytti 12 astetta pakkasta, jota ihmettelin ääneen. Tähän äitini totesi aikaisemmin aamulla oli vielä lauhempaa ja että kun hän heräsi seitsemältä, niin silloin oli vain kuusi astetta....

Olen myös kokenut saavani rukousvastauksen, vaikkakaan en sanallisessa muodossa.

Tässä muuten linkki acimlaisen kokemuksiin:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001304&posting=22000000008511963

Pyydäppä Jumalaa vakavasti uskossasi ja siihen
luottaen kertomaan, antamaan merkin onko Hän mu-
kana sinunkin kanssasi, niin varmasti vastaa, jos
osaat nähdä/kuulla vastauksen. No esim yx tarina:
Oli eräs elokuu ja päivä 22, tuska ja ahdistus jo
liikaa painona, menimpä juttelemaan tuntemani ja
luottamusta herättävän kirkkoherran tykö, siinä vierähti tunti-pari, lähdin todella rauhallisin
mielin kotiin. Mutta kuinka ollakkaan pari vuotta
vierähti, odotin silloin esikoistani, ja epäilyni
Jumalan mukana olosta kaiversi ja kalvoi! Pyysin
vastausta,annoin jopa ehdon: jos olet Jumalani ja
minun kulkuani johdat,niin salli syntyä tämän lapsen 22.8 merkiksi siitä että voin uskoa taas!
Heti kohta kun kello naksahti 22 vuorokauden puo- lelle, alkoi tuntua sille, että tänään vastaus
tulee ja niin tulikin, kiitos Jumalan. Pitkä juttu ja lisää olisi vaikka kuinka, hulluksi saa
luulla ihan vapaasti, mutta kyseleppä itse jos et
jaksa aina olla varma Jumalasta! Siunausta!

En ollut koskaan tuntenut setääni kovinkaan hyvin..Olin jo ajatuksissa jättää uskon ja luovuttaa maailmalle...vieläkin tämä pyörii mielessäni, mutta yritän unohtaa sen, koska tiedän, että Jumala on. Kuitenkin setä tuli käymään ja oli kesäinen päivä, olin yksin kotona ja me juteltiin syvällisesti ja pitkään, mietittiin Jumalan syvällisyyttä ja ihmeellisyyttä...sitten sain paljon rohkaisevaa palautetta ja 10 euroa raamattuun....Noin pari viikkoa kului ja setä oli kuollut....Viimeiset muistot oli Raamattu ja rohkaisun sanat...silloin tiesin..

Me ihmiset emme ole niin yksinämme ja erillisiä kuin luulemme. Meitä yhdistää jokin silta tai näkymätön yhteys jota emme voi kuvitellakaan.

Kokemuksia on monia, mm. yhdessä koetusta unesta, josta keskustelimme myöhemmin toisen unessa olevan kanssa.

Tuntuu aivan fraasilta sanoa, mutta elämä on kyllä jotain suurempaa kuin aistimme tai tajunta kertoo, valitettavasti tai ei, näin vain on.

Olin paastonnut noin kaksi viikkoa.

Alaselkäni oli äärimmäisen kipea ja voimaton.
Illalla ennen nukkumaan menoa olin rukouksessa ja pyysin Jumalaa helpottamaan oloani selkäni suhteen.

Yöllä näin unta että makasin selälläni vuoteessani. Huoneen täytti yhtä-äkkiä kirkkaus. Tunsin valtavan voiman joka kosketti selkääni. Oli kuin pora olisi iskenyt siihen.

Uni alkoi hämärtyä ja aloin heräämään. Makasin vatsallani vuoteessa. Kuulin huoneessa olevien papereiden "havinan". Sanomalehti lattialla piti ääntä kuin huoneessani olisi tuullut. Tuo voima kosketti yhä selkääni. Kuin kiveä olisi porattu.
En uskaltanut avata silmiäni. Ainut asia joka tuli mieleeni oli "Jeesus". Silloin kuulin sanat sisimmässäni:"Älä pelkää. Rukouksesi on kuultu. Enkeli, joka oli kulkemassa tämän kaupungin yltä on lähetetty luoksesi." Sitten kaikki hiljeni. En tuntenut enää mitään muuta kuin uneliaisuutta. Pian nukahdin.

Oliko se vain unta?

Aamulla kun heräsin selkäni oli täysin kunnossa. Vahvempi kuin koskaan. Se tuntui hyvältä. Kuin elämä olisi palannut sinne uudelleen.

Lattialla olevat lehdet, joita sinne aina kertyy, makasivat siellä ihan kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Avasin ikkunan ja tunsin raikkaan ilman puhdistavan yön tuoksua...

Olin 80-luvun alussa kotitalossani, sitä sanottiin pikkuhuoneeksi. Oli syksyinen yö. Luin jotain, en muista mita mutta vähitellen minulle alkoi tulla pelkotila, siis niskakarvat nousivat pystyyn.

Kuuntelin siinä ja ullakon ovelta alkoi kuulua askelia, raskaat askeleet kulkivat pääni yli räystäälle.

Olin varma että äitini, joka nukkui toisesa siivessä, oli mennyt tupakalle sinne katolle. ( vaikkka kukaan ei koskaan mennyt sinne katolle, edes päivänvalossa saati pimeässä yössä

Avasin kammarin oven ja siellä oli täysi pimeys. Ajattelin että kun pääsen keittiön ovelle ja napsautan valon päälle niin näen että palipalikengät ovat hävinneet keittiön kaapin edestä.

Kun napsautin valot välikammariiin, niin näin että puukengät olivat samassa paikassa mihin ne olivat illalla jääneet. Tähän loppuivat minun luonnolliset selitykeni.