Perheväkivalta

Annika

Siis onko kenelläkään kokemusta siitä, että perheväkivallan voisi nähdä henkilön astrokartalla? Mitkä tekijät siihen vaikuttavat astrologisesti?

43

2220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kotiin ja perheeseen liittyvät asiat liittyvät astrologisesti Kuuhun.

      Perheväkivallan saamiseksi selville tarkastelisin kartalla olevaa Kuuta kokonaisuutena. Missä merkissä se on ja mitä aspekteja se tekee.

      Tietyt Kuun asemat ovat parempia kuin muut tässä suhteessa. Esimerkiksi Kuu oinaassa tai skorpionissa ovat vahvoja ehdokkaita tässä. Samoin Kuu kovassa aspektissa esimerkiksi Marsiin, Saturnukseen, Neptunukseen tai Plutoon.

      Eräs aspekti saattaa mennä kuitenkin ohitse kaikista -Kuun kovat aspektit Uranukseen. Kuu hallitsee astrologisesti perhettä ja Uranus väkivaltaa.

      • Yleensä muuten kannattaa noudattaa tiettyä varovaisuutta, ennen kuin lähtee yleistämään näin: Jokainen kuumerkkiskorpioni tms on perheväkivällan harjoittaja.

        Tuollainen yleistys ei tietenkään ole järkevää ja menee samaan luokkaan kuin väite, että kaikilla Aurinko/Kuu neliö kartallaan syntyneillä ovat vanhemmat eronneet. Jälkimmäisen tosiasian varmistaminen käy parhaiten kysymällä suoraan ja ensimmäinen tarkkailemalla muita merkkejä ihmisessä. Yleensä tuollaiset vaimon ja lapsien -harvemmin miehen ja lapsien- hakkaajat lähettävät signaaleja vaarallisuudesta.

        Useat lienevät kuulleet jutun kahdesta veljestä, joista toinen oli juoppo ja toinen ei. Juopolta kysyttiin: "Miksi sinusta tuli juoppo". Tämä vastaa: "Koska isäni oli juoppo". Ei-juopolta kysyttiin kysymys: "Miksi sinusta ei(!) tullut juoppoa. Tämä vastaa: "Koska isäni oli juoppo". Usein todellisten ammattilaistenkin on vaikea tietää, mikä on lopputulos.

        Historiallisia henkilöitä tarkastelemalla voi hyvin katsoa, että nökyisikö perheväkivallasta merkkejä. Esimerkiksi kuuluisalla miljonäärillä J. Paul Gettyllä oli melko etäinen suhde äitiinsä. Myöhemmin hän otti vaimoikseen itseään huomattavasti nuorempia naisia. Hän yleensä kohteli näitä melko huonosti ja hänen suhteet omiin lapsiin olivat etäiset. Jotenkin kuvaavaa oli, että hänen lapsenlapsensa korva silvottiin koska hän ei pihiydessään halunnut maksaa lunnaita tämän kaappaajille.

        Gettyllä oli myös tapana avioliittojensa ulkopuolella metsästää itseään huomattavasti nuorempia naisia kuten tarjoilijoita, hammaslääkärien apulaisia jne.

        Getty oli aurinkomerkiltään jousimies ja hänellä oli kartallaan Kuun ja Uranuksen konjunktio -skorpionissa.

        Tämä on kiintoisa sijainti, sillä Uranus hallitsee väkivallan lisäksi nuoruutta. Yleensähän nämä kaksi menevät käsi kädessä. Harvoin uutisissa on ketään sanotaan yli 80-vuotiasta massamurhaajaa.

      • Kulkija*
        Megastron kirjoitti:

        Yleensä muuten kannattaa noudattaa tiettyä varovaisuutta, ennen kuin lähtee yleistämään näin: Jokainen kuumerkkiskorpioni tms on perheväkivällan harjoittaja.

        Hyvä tarkennus tuo ja etenkin tämä esimerkki kahdesta veljestä valaisee asiaa. Astrologiassahan tarkastellaan symboliikkaa ja tässäkin molemmilla veljillä oli eri valinnoista huolimatta sama kokemus taustallaan ja samat teemat elämässään. Astrologia ei siis mitenkään poista ihmisen omaa valinnanvapautta tai vastuuta missään asiassa.

        Esimerkiksi kuu-Uranus-yhtymässä voisi ajatella, että henkilöllä on tyypillisesti kodissaan (kuu) monia yllättäviä tai äkkinäisiä tapahtumia (Uranus). Nämä voivat olla väkivaltaa tai sitten jotain muuta - vaikkapa muuttoja tai henkilöiden vaihtumista. Kuun muut aspektit kertovat osaltaan sitten siitä, millaisia tapahtumia nämä voisivat olla.

        Jos muuten täällä on joku kuu-Uranus-yhtymän omaava, olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksia siitä. Tunnen erään ihmisen, jolla on kyseinen yhtymä kartallaan, mutten niin hyvin, että voisin haastatella. Sen tiedän, että hänen vanhempansa ovat eronneet kun hän oli lapsi tai nuori. Merkkisijainti hänellä on joko Vaaka tai Skorpioni. Hän ei myöskään ole vakiintunut vielä kolmikymppisenäkään, eikä hänellä ole myöskään lapsia. Uranushan on Vesimiehen planeetta, joten tietynlainen vapaudentarve ja rajoitusten kammo voisi liittyä myös tähän yhtymään.

      • Kulkija* kirjoitti:

        "Astrologia ei siis mitenkään poista ihmisen omaa valinnanvapautta tai vastuuta missään asiassa."

        Totta! Mielestäni tähän liittyy yleinen väärinkäsitys astrologian käyttämisestä ennustamiseen. Tämä väärinkäsitys on ajatus, että astrologia tuottaa aina 100% varman vastauksen. Niin kriitikoiden kuin astrologiaa harrastavienkin on helppo langeta tähän kuoppaan.

        Tämä on sinänsä ikävä väärinkäsitys. Vaikka kriitikoiden joukossa käsittääkseni onkin paljon niitä, joita ei toimivuus voisi vähempää kiinnostaa, niin silti jotkut epäilemättä ovat kriittisiä siksi, että olettavat astrologian olevan jotain mitä se ei ole.

        " henkilöllä on tyypillisesti kodissaan (kuu) monia yllättäviä tai äkkinäisiä tapahtumia (Uranus). Nämä voivat olla väkivaltaa tai sitten jotain muuta "

        Koska yksi planeetta hallitsee useita erilaisia asioita, niin usein on vaikea nähdä mikä sen ilmentymistä on kyseessä. Donna Cunningham mainitsee kirjassaan Moon in your life Uranuksen hallitsevan nuoruutta ja väkivaltaa. Mitkä kuitenkaan eivät poista muita ilmentymiä, kuten useita muuttoja lapsuudessa jne.

        Muistan taannoin lukiessani kirjailija Jack Londonin elämänkertaa ja kirjoittajan kuvauksia Londonin suhteesta äitiin ajatelleeni, että olikohan Londonilla syntymäkartallaan Kuun vahvempi aspekti Uranukseen. Kuvaus äiti-lapsi suhteesta näiden välillä tuntui niin hyvin sopivan Kuu-Uranus -teemaan. Tarkistin asian ja "Bingo": Kuu konjunktiossa Uranuksen kanssa leijonassa.

        Kuvaavaa sijainnille oli myös se, että Londonin suhde omiin lapsiin oli etäinen. Uranus leijonassa on "epäsuotuisa Uranus", siis koska leijona on vastapäätä vesimiestä, jota Uranus hallitsee. Londonin lapset asuivat avioeron jälkeen äitinsä luona ja kirjoittaja oli onnistunut suututtamaan heidät. London myös oli ilmeisen katkera äidilleen elämänsä loppuun saakka.

        Yleensä on vaikea kuvitella mitään huonommin yhteensopivaa planeettaparia kuin Kuu ja Uranus. Kuu on korotettu merkissä, jossa Uranus on alennettu ja päinvastoin. Kuu kuvaa ihmisen sitoutumista muihin ihmisiin perhesiteiden ja traditioiden kautta, kun taas Uranus edustaa vapauden käsitettä ja yleensä halveksii tradiotioita. Uranushan on edistyksen planeetta.

        Taidankin pitää silmät auki tulevaisuudessa, kun käyn karttoja läpi sen varalta, että löytäisin lisää kuuluisia henkilöitä joilla on vahvoja Kuu-Uranus aspekteja kartallaan. ;)

        "Yleensä on vaikea kuvitella mitään huonommin yhteensopivaa planeettaparia kuin Kuu ja Uranus. Kuu on korotettu merkissä, jossa Uranus on alennettu ja päinvastoin. Kuu kuvaa ihmisen sitoutumista muihin ihmisiin perhesiteiden ja traditioiden kautta, kun taas Uranus edustaa vapauden käsitettä ja yleensä halveksii traditioita."

        Niinpä, ehkä siksikin tämä yhdistelmä kiinnostaa, että itselläni kuu on Uranuksen merkissä eli Vesimiehessä. :-) Ei siis ihan sama asia, mutta samoja teemoja tunnistan: en ole ns. traditionaalinen perhe-ihminen, arvostan vapautta enkä näe verisukulaisuutta minään yhdistävänä tekijänä sinänsä.

        "Taidankin pitää silmät auki tulevaisuudessa, kun käyn karttoja läpi sen varalta, että löytäisin lisää kuuluisia henkilöitä joilla on vahvoja Kuu-Uranus aspekteja kartallaan. ;)"

        Juu, teepä se! Olisi mielenkiintoista löytää muitakin esimerkkejä. Täytyy myös pitää tuo Jack London mielessä ko. yhtymän edustajana.

      • Annika
        Kulkija* kirjoitti:

        Hyvä tarkennus tuo ja etenkin tämä esimerkki kahdesta veljestä valaisee asiaa. Astrologiassahan tarkastellaan symboliikkaa ja tässäkin molemmilla veljillä oli eri valinnoista huolimatta sama kokemus taustallaan ja samat teemat elämässään. Astrologia ei siis mitenkään poista ihmisen omaa valinnanvapautta tai vastuuta missään asiassa.

        Esimerkiksi kuu-Uranus-yhtymässä voisi ajatella, että henkilöllä on tyypillisesti kodissaan (kuu) monia yllättäviä tai äkkinäisiä tapahtumia (Uranus). Nämä voivat olla väkivaltaa tai sitten jotain muuta - vaikkapa muuttoja tai henkilöiden vaihtumista. Kuun muut aspektit kertovat osaltaan sitten siitä, millaisia tapahtumia nämä voisivat olla.

        Jos muuten täällä on joku kuu-Uranus-yhtymän omaava, olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksia siitä. Tunnen erään ihmisen, jolla on kyseinen yhtymä kartallaan, mutten niin hyvin, että voisin haastatella. Sen tiedän, että hänen vanhempansa ovat eronneet kun hän oli lapsi tai nuori. Merkkisijainti hänellä on joko Vaaka tai Skorpioni. Hän ei myöskään ole vakiintunut vielä kolmikymppisenäkään, eikä hänellä ole myöskään lapsia. Uranushan on Vesimiehen planeetta, joten tietynlainen vapaudentarve ja rajoitusten kammo voisi liittyä myös tähän yhtymään.

        Kun halutaan kerran kokemuksia tästä, niin minulla on itsella Kuu-Uranus yhtymä skorpionissa.

        Ollessani nuori vanhemmillani oli tapana kasvattaa minua ja veljeäni melko "perinteisellä" tavalla. Paljon nahkaremmiä ja sen semmoista.

        Isäni kuoli juuri ennen ala-asteelle menoani ja äitini löysi melkein heti uuden miehen. En pitänyt miehestä lainkaan. Tämä hakkasi aika usein äitiäni ja sain itsekin osani varsinkin sanallisesta väkivallasta.

        Äitini päätyi yleensä rankaisemaan kaikkia "rikkomuksia" melko kovalla kädellä ja piiskaaminen oli aika yleinen rangaistus. Hänestä ei oikein koskaan tiennyt, mitä asioita hän katsoi rikkomuksiksi ja milloin hän sai seuraavan raivarin. En ole ikinä pelännyt ketään niin paljon kuin äitiäni. Edes hänen miesystäväänsä. Mies oli yleensä turhan hajamielinen ja poissaoleva meidän lasten suhteen ollakseen kovin iso uhka.

        Tällainen siis itselläni kokemus. Jos joku haluaa tuota kommentoida niin siitä vaan. :)

      • Annika kirjoitti:

        "Hänestä ei oikein koskaan tiennyt, mitä asioita hän katsoi rikkomuksiksi ja milloin hän sai seuraavan raivarin"

        Tuo kyllä vaikuttaa tosi klassiselta Kuu-Uranukselta. Arvaamaton (Kuu) äiti(Uranus). Useinhan Kuu-Uranus aspektien ollessa kyseessä äiti on kokenut lapsen vapauttaan rajoittavana. Äiti on saattanut olla nuori ja paheksua lapsen tuottamaa vastuuta.

        "En ole ikinä pelännyt ketään niin paljon kuin äitiäni."

        Sopii kuvaan, kun ajattelee että Kuu on skorpionissa. Äiti näkyy lapselle vaarallisena ja tuhoavana. Lapsi poimii vaarallisia viboja äidiltä ja oppii ennustamaan tämän mielialan vaihteluita.

        "En pitänyt miehestä lainkaan. Tämä hakkasi aika usein äitiäni "

        Tuo liittynee enemmän Auringon merkkisijaintiin ja aspekteihin. Onko sinulla muuten Aurinko-Uranus -aspektia kartallasi? Tosin kuollut isä viittaa enemmän Aurinko-Plutoon.

      • elefantti kaapissa
        Annika kirjoitti:

        Minulla on kuu-uranus oinaassa ja oma lapsuuteni oli aika kaoottinen, äiti kuoli ollessani nuori ja jäin alkoholisoituneen isäni kanssa. Hän oli erittäin ailahtelevainen ja pelkäsin jatkuvasti millä tuulella hän on ja mistä seuraa mahdollisesti raivokohtaus. Olin jatkuvasti varpaillani.
        Muutin pois ollessani 17 ja kertaakaan en ole häntä sen jälkeen (kahteenkymmeneen vuoteen) suostunut tapaamaan.

        Itsekin olen aika vuoristorataihminen mitä tunteisiin tulee.Olen suorastaan maanisdepressiivisen ihmisen prototyyppi, tosin tautia minulla ei ole diagnosoitu :D. Minun on myös vaikea luottaa ja sitoutua ihmisiin. Olen kuitenkin (ihme ja kumma) naimisissa ja muutaman pikkuisen äiti. Fyysistä väkivaltaa en ole käyttänyt koskaan, mutta jatkuvasti joudun laskemaan sataan ennenkuin kommentoin lasteni tai mieheni tekemisiä, eli potentiaalinen psyykkisen väkivallan käytön uhka leijuu koko ajan mielestäni ilmassa.

        Nuorempana sain kuulla jatkuvasti isältäni todella loukkaavia kommentteja ja huomautuksia ja olen päättänyt, etten ikinä loukkaa läheisiäni samalla tavalla. Sanoista kun voi jäädä yhtä syvät arvet kuin iskuistakin ja tiedän, että olen samanlainen kuin isäni. Lataan täyslaidallisen toinen toistaan nöyryyttävämpiä kommentteja, jos en jatkuvasti tarkkaile itseäni ja tiedän mitä ne tekevät lapselle.

      • Adi
        elefantti kaapissa kirjoitti:

        "Minulla on kuu-uranus oinaassa ...Muutin pois ollessani 17 ja kertaakaan en ole häntä sen jälkeen (kahteenkymmeneen vuoteen) suostunut tapaamaan. "

        Siis onko sinulla Kuun ja Uranuksen konjunktio oinaassa? Vai onko sinulla Uranus vaa'assa oppositiossa Kuuhun oinaassa?

        Tuon mukaan sain ainakin käsityksen, että olet noin 37-vuotias ja Uranus oli vaa'assa -68 vuoden paikkeilla. Oinaassa Uranus on ollut viimeksi tuossa -"noin aika"- 1928-1935.

        Kiinnostaa tietää minkälaisia aspektit Aurinkoosi ovat. :)

      • Adi
        elefantti kaapissa kirjoitti:

        Minulla on kuu-uranus oinaassa ja oma lapsuuteni oli aika kaoottinen, äiti kuoli ollessani nuori ja jäin alkoholisoituneen isäni kanssa. Hän oli erittäin ailahtelevainen ja pelkäsin jatkuvasti millä tuulella hän on ja mistä seuraa mahdollisesti raivokohtaus. Olin jatkuvasti varpaillani.
        Muutin pois ollessani 17 ja kertaakaan en ole häntä sen jälkeen (kahteenkymmeneen vuoteen) suostunut tapaamaan.

        Itsekin olen aika vuoristorataihminen mitä tunteisiin tulee.Olen suorastaan maanisdepressiivisen ihmisen prototyyppi, tosin tautia minulla ei ole diagnosoitu :D. Minun on myös vaikea luottaa ja sitoutua ihmisiin. Olen kuitenkin (ihme ja kumma) naimisissa ja muutaman pikkuisen äiti. Fyysistä väkivaltaa en ole käyttänyt koskaan, mutta jatkuvasti joudun laskemaan sataan ennenkuin kommentoin lasteni tai mieheni tekemisiä, eli potentiaalinen psyykkisen väkivallan käytön uhka leijuu koko ajan mielestäni ilmassa.

        Nuorempana sain kuulla jatkuvasti isältäni todella loukkaavia kommentteja ja huomautuksia ja olen päättänyt, etten ikinä loukkaa läheisiäni samalla tavalla. Sanoista kun voi jäädä yhtä syvät arvet kuin iskuistakin ja tiedän, että olen samanlainen kuin isäni. Lataan täyslaidallisen toinen toistaan nöyryyttävämpiä kommentteja, jos en jatkuvasti tarkkaile itseäni ja tiedän mitä ne tekevät lapselle.

        "Minulla on kuu-uranus oinaassa "

        Siis Kuun Ja Uranuksen konjunktio vai? Uranus ei ole noin 70 vuoteen ollut oinaassa.

        Jos olet 37-vuotias, kuten tuosta saa käsityksen, niin 37 vuotta sitten Uranus oli vaa'assa. Siten kartallasi todennäköisemmin on Kuun ja Uranuksen oppositio.

        Konjunktio tai oppositio, näiden kahden planeetan keskinäinen kanssakäynti tuntuu usein olevan kaoottista.

        "Itsekin olen aika vuoristorataihminen mitä tunteisiin tulee"

        Joo! Kuu-Uranukseen liittyy tuollaiset nopeat tunnevaihtelut.

        "Minun on myös vaikea luottaa ja sitoutua ihmisiin"

        Tuo ei vaikuta erityisen uranusmaiselta. Oletko sinä vahvasti plutoninen? Planeettoja skorpionissa jne.

        "Nuorempana sain kuulla jatkuvasti isältäni todella loukkaavia kommentteja ja huomautuksia "

        Kannattaisi käydä Aurinkosi aspektit läpi, kun Aurinko kerran kuvaa isää.

      • *Valistunut*
        Annika kirjoitti:

        Kun halutaan kerran kokemuksia tästä, niin minulla on itsella Kuu-Uranus yhtymä skorpionissa.

        Ollessani nuori vanhemmillani oli tapana kasvattaa minua ja veljeäni melko "perinteisellä" tavalla. Paljon nahkaremmiä ja sen semmoista.

        Isäni kuoli juuri ennen ala-asteelle menoani ja äitini löysi melkein heti uuden miehen. En pitänyt miehestä lainkaan. Tämä hakkasi aika usein äitiäni ja sain itsekin osani varsinkin sanallisesta väkivallasta.

        Äitini päätyi yleensä rankaisemaan kaikkia "rikkomuksia" melko kovalla kädellä ja piiskaaminen oli aika yleinen rangaistus. Hänestä ei oikein koskaan tiennyt, mitä asioita hän katsoi rikkomuksiksi ja milloin hän sai seuraavan raivarin. En ole ikinä pelännyt ketään niin paljon kuin äitiäni. Edes hänen miesystäväänsä. Mies oli yleensä turhan hajamielinen ja poissaoleva meidän lasten suhteen ollakseen kovin iso uhka.

        Tällainen siis itselläni kokemus. Jos joku haluaa tuota kommentoida niin siitä vaan. :)

        "Hänestä ei oikein koskaan tiennyt, mitä asioita hän katsoi rikkomuksiksi ja milloin hän sai seuraavan raivarin"

        Sopii Kuu/Uranukseen hyvin. Kuuhan edustaa kartalla tunteita so niiden koko kirjoa ja vaihtelua. Uranus taas kiihdyttää (nopeuttaa) kaikkea koskemaansa. Kuun tapauksessa siis tunteiden vaihtelua yhdestä tunteesta toiseen.

        Koska Kuu kuvaa sitä, minkälaisena lapsi äidin näkee, niin Kuu/Uranuksessa lapsi näkee tuon nopeasti vaihtelevan puolen. Siten myöhemmin lapsella itsellään esiintyy nopeita tunnevaihteluita.

      • Annika
        Megastron kirjoitti:

        "Hänestä ei oikein koskaan tiennyt, mitä asioita hän katsoi rikkomuksiksi ja milloin hän sai seuraavan raivarin"

        Tuo kyllä vaikuttaa tosi klassiselta Kuu-Uranukselta. Arvaamaton (Kuu) äiti(Uranus). Useinhan Kuu-Uranus aspektien ollessa kyseessä äiti on kokenut lapsen vapauttaan rajoittavana. Äiti on saattanut olla nuori ja paheksua lapsen tuottamaa vastuuta.

        "En ole ikinä pelännyt ketään niin paljon kuin äitiäni."

        Sopii kuvaan, kun ajattelee että Kuu on skorpionissa. Äiti näkyy lapselle vaarallisena ja tuhoavana. Lapsi poimii vaarallisia viboja äidiltä ja oppii ennustamaan tämän mielialan vaihteluita.

        "En pitänyt miehestä lainkaan. Tämä hakkasi aika usein äitiäni "

        Tuo liittynee enemmän Auringon merkkisijaintiin ja aspekteihin. Onko sinulla muuten Aurinko-Uranus -aspektia kartallasi? Tosin kuollut isä viittaa enemmän Aurinko-Plutoon.

        " Onko sinulla muuten Aurinko-Uranus -aspektia kartallasi? Tosin kuollut isä viittaa enemmän Aurinko-Plutoon."

        Minulla on Auringon oppositio Plutoon. Aurinko-Uranusta ei löydy.

      • Kulkija*
        Annika kirjoitti:

        Kun halutaan kerran kokemuksia tästä, niin minulla on itsella Kuu-Uranus yhtymä skorpionissa.

        Ollessani nuori vanhemmillani oli tapana kasvattaa minua ja veljeäni melko "perinteisellä" tavalla. Paljon nahkaremmiä ja sen semmoista.

        Isäni kuoli juuri ennen ala-asteelle menoani ja äitini löysi melkein heti uuden miehen. En pitänyt miehestä lainkaan. Tämä hakkasi aika usein äitiäni ja sain itsekin osani varsinkin sanallisesta väkivallasta.

        Äitini päätyi yleensä rankaisemaan kaikkia "rikkomuksia" melko kovalla kädellä ja piiskaaminen oli aika yleinen rangaistus. Hänestä ei oikein koskaan tiennyt, mitä asioita hän katsoi rikkomuksiksi ja milloin hän sai seuraavan raivarin. En ole ikinä pelännyt ketään niin paljon kuin äitiäni. Edes hänen miesystäväänsä. Mies oli yleensä turhan hajamielinen ja poissaoleva meidän lasten suhteen ollakseen kovin iso uhka.

        Tällainen siis itselläni kokemus. Jos joku haluaa tuota kommentoida niin siitä vaan. :)

        Kiitos Annika. Huh, aikamoisia kokemuksia! Tuo merkkisijainti Skorpparissa on ylipäätään kuulle haasteellinen ja symboloi varsin intensiivistä tunneskaalaa niin hyvässä kuin pahassa. Uranus siinä tuo sitten tuon arvaamattomuuden elementin kuvaan mukaan.

        Näetkö itsessäsi kuu-Uranus-piirteitä, kuten tuo toinen kommentoija (jolla ilmeisesti ko. tekijät oppositiossa)?

        Toivon, että aikuiselämäsi on tasapainoisempaa ja että olet pystynyt käsittelemään nuo ikävät kokemuksesi ja jättämään ne henkisesti taakse. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään sitä ihmistä, josta hänen turvallisuutensa (kuu) niin vahvasti riippuu!

        "Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään sitä ihmistä, josta hänen turvallisuutensa (kuu) niin vahvasti riippuu! "

        Mikä tosin on tavallista kun Kuu on skorpionissa. Tämähän on yksi syy, miksi Kuu on "alennettu" tuossa merkissä.

      • Annika
        Kulkija* kirjoitti:

        Kiitos Annika. Huh, aikamoisia kokemuksia! Tuo merkkisijainti Skorpparissa on ylipäätään kuulle haasteellinen ja symboloi varsin intensiivistä tunneskaalaa niin hyvässä kuin pahassa. Uranus siinä tuo sitten tuon arvaamattomuuden elementin kuvaan mukaan.

        Näetkö itsessäsi kuu-Uranus-piirteitä, kuten tuo toinen kommentoija (jolla ilmeisesti ko. tekijät oppositiossa)?

        Toivon, että aikuiselämäsi on tasapainoisempaa ja että olet pystynyt käsittelemään nuo ikävät kokemuksesi ja jättämään ne henkisesti taakse. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään sitä ihmistä, josta hänen turvallisuutensa (kuu) niin vahvasti riippuu!

        "Näetkö itsessäsi kuu-Uranus-piirteitä, kuten tuo toinen kommentoija (jolla ilmeisesti ko. tekijät oppositiossa)? "

        Tuo Kuu/Uranus kai liittyy jotenkin useisiin muuttoihin lapsuudessa. Itse kylläkin muutimme vain kerran ollessani viiden vanha. Toisaalta jouduimme silloin tällöin siirtymään isäpuoltani pakoon pois kotoamme. Äiti palasi tosin aina sen tykö takaisin.

        Mielialani voivat vaihtua nopeasti, mutta olen kuitenkin aika hyvähermoinen enkä järkyty vähästä.Pari vuotta sitten ulkomailla näin markkinoilla paloiteltuja eläimiä, mutta se ei saanut minua voimaan pahoin tai vastaavaa.

        Olen usein turhankin kielteinen. Se ehkä pahin luonteeni piirre.

      • Poison
        *Valistunut* kirjoitti:

        "Hänestä ei oikein koskaan tiennyt, mitä asioita hän katsoi rikkomuksiksi ja milloin hän sai seuraavan raivarin"

        Sopii Kuu/Uranukseen hyvin. Kuuhan edustaa kartalla tunteita so niiden koko kirjoa ja vaihtelua. Uranus taas kiihdyttää (nopeuttaa) kaikkea koskemaansa. Kuun tapauksessa siis tunteiden vaihtelua yhdestä tunteesta toiseen.

        Koska Kuu kuvaa sitä, minkälaisena lapsi äidin näkee, niin Kuu/Uranuksessa lapsi näkee tuon nopeasti vaihtelevan puolen. Siten myöhemmin lapsella itsellään esiintyy nopeita tunnevaihteluita.

        Kuinka pitkälti kuu määrittää suhteen äitiin? Jotenkin pelottaa tämä toimivuus... olen kuullut useilta joilla on kuu oinaassa että heidän äitinsä on saanut lapsellisia raivokohtauksia vähän väliä ja muutenkin uhkaavaa käytöstä. Itse allekirjoitan tämän täysin. =/ Vaikuttaako huone tähän ja miten?

      • *Valistunut*
        Poison kirjoitti:

        Kuu kuvaa sitä, mitkä asiat lapsi äidissään pistää merkille. Esimerkiksi Kuu/Uranus-henkilön äiti saattoi olla hyvinkin lämmin ja vakaa, mutta lapsi todennäköisemmin rekisteröi kylmyyden ja epävakauden.

        "Vaikuttaako huone tähän ja miten? "

        Siten että huoneet kuvaavat elämänalueita. Siten huonesijainti kuvaa asioita, josta raivokohtaus yleensä johtuu. Esimerkiksi Kuu oinaassa kolmannessa huoneessa voisi tarkoittaa, että äidin raivokohtaus liittyy usein sisaruksiin, naapuruksiin jne. tai äiti kirjoittaa kirjeitä (lapsen muutettua pois) ja niissä on raivoava sävy. Mahdollisia ilmentymiä on aika paljon.

      • *Valistunut*
        Annika kirjoitti:

        "Näetkö itsessäsi kuu-Uranus-piirteitä, kuten tuo toinen kommentoija (jolla ilmeisesti ko. tekijät oppositiossa)? "

        Tuo Kuu/Uranus kai liittyy jotenkin useisiin muuttoihin lapsuudessa. Itse kylläkin muutimme vain kerran ollessani viiden vanha. Toisaalta jouduimme silloin tällöin siirtymään isäpuoltani pakoon pois kotoamme. Äiti palasi tosin aina sen tykö takaisin.

        Mielialani voivat vaihtua nopeasti, mutta olen kuitenkin aika hyvähermoinen enkä järkyty vähästä.Pari vuotta sitten ulkomailla näin markkinoilla paloiteltuja eläimiä, mutta se ei saanut minua voimaan pahoin tai vastaavaa.

        Olen usein turhankin kielteinen. Se ehkä pahin luonteeni piirre.

        Kotiolot (Kuu) siis joka tapauksessa olivat epävakaat (Uranus)tuon kertoman mukaan.

        "Mielialani voivat vaihtua nopeasti, mutta olen kuitenkin aika hyvähermoinen enkä järkyty vähästä...Olen usein turhankin kielteinen"

        Useimmat kuumerkkiskorpionit ovat. Siksi he usein päätyvätkin kuulemaan ihmisten "likaisia tunnustuksia". Skorpionihan on kiinteä merkki.

        Tuo negatiivisuuskin on enemmän sääntö kuin poikkeus.

      • Poison
        *Valistunut* kirjoitti:

        Kuu kuvaa sitä, mitkä asiat lapsi äidissään pistää merkille. Esimerkiksi Kuu/Uranus-henkilön äiti saattoi olla hyvinkin lämmin ja vakaa, mutta lapsi todennäköisemmin rekisteröi kylmyyden ja epävakauden.

        "Vaikuttaako huone tähän ja miten? "

        Siten että huoneet kuvaavat elämänalueita. Siten huonesijainti kuvaa asioita, josta raivokohtaus yleensä johtuu. Esimerkiksi Kuu oinaassa kolmannessa huoneessa voisi tarkoittaa, että äidin raivokohtaus liittyy usein sisaruksiin, naapuruksiin jne. tai äiti kirjoittaa kirjeitä (lapsen muutettua pois) ja niissä on raivoava sävy. Mahdollisia ilmentymiä on aika paljon.

        Kiitos. Mitenköhän tuo vaikuttaa jos kuu on 8. huoneessa? Tuntuu ettei hän siedä sitä että teen omia radikaalejakin ratkaisuja, enkä tee niin kuin hän ja muut sukulaiset odottaisivat. Mutta ei kukaan voi elää elämää minun puolesta.2

        Entä kuinka tuo vaikuttaa minun käytökseen? En voinut olla hymyilemättä kun luin Megastronin kirjoitusta jossa hän sanoi kuun oinaassa tai skorpionissa olevan potentiaalisia väkivaltaisia sijainteja, samoin kovat aspektit. Tuon mukaan minun kait pitäisi olla vähintään pahemman luokan psyko ottaen huomioon että minulla on kuu oinaassa skorpionin huoneessa ja neliöitä riittää... ;) Ihan rauhallisena itseni kuitenkin miellän...

        "Tuon mukaan minun kait pitäisi olla vähintään pahemman luokan psyko ottaen huomioon että minulla on kuu oinaassa skorpionin huoneessa ja neliöitä riittää...rauhallisena itseni kuitenkin miellän"

        Itse asiassa sheriffi myös sanoi, että tuon kaltaisia yleistyksiä ei kannata tehdä. Tämä oli aivan järkevä lisäys, sillä kyse kuitenkin on potentiaalista.

        Kuu oinaassa ei käsitykseni mukaan ole mikään erityisen "rauhallinen" sijainti. Tuntemani kyseisen kuumerkin edustajat ovat useimmat melko äkkipikaisia ja nopeasti ärtyviä.

        Sinulla varmaankin on Mars jossain vakaammassa merkissä kuten härässä ja/tai vahva Saturnus kartallasi.

        Skorpioni on merkkinä usein liitetty alamaailmaan ja rikollisuuteen (Mutta kaikista aurinkom/Kuum. skorpioneista ei tule rikollisia). Nikulan uudessa kirjassa oli massamurhaaja Charles Mansonin kartta ja hänellä näytti olevan peräytyvä Merkurius ja Venus skorpionissa. Taisi olla vielä Aurinkokin.

        Saturnus muistaakseni tekee vain yhden aspektin, ja se on skorpionissa (heh). Mars kylläkin on neitsyessä, eli osuit oikeaan tuossa. En ole kovin aggressiivinen, mutta jos joku todella onnistuu minut suututtamaan niin melko pitkävihainen ja säälimätön kylläkin...

        Muistan nähneeni jonkun tutkimuksen jossa oli tutkittu noita sarjamurhaajien aurinko/kuumerkkien sijainteja, ja eniten löytyi kaksosia ja jousimiehiä. Mistähän tuo voisi johtua?

        "Muistan nähneeni jonkun tutkimuksen jossa oli tutkittu noita sarjamurhaajien aurinko/kuumerkkien sijainteja, ja eniten löytyi kaksosia ja jousimiehiä. Mistähän tuo voisi johtua?"

        Voi olla. Jousimiehen symboli muuten on metsästävä kentauri. Esim. Sakoian ja Acker sanovat kirjassaan "Astrologers handbook", että ihmisillä, jotka ovat todella kiinnostuneita metsästyksestä on usein Mars oinaassa tai jousimiehessä. Sarjamurhaaminen on yhdenlaista "metsästystä". Metsästettävänä eläimenä vain on ihminen.

        Hiljattain luin Gavin DeBeckerin kirjan "Gift of fear" (Ei astrologinen kirja). DeBecker kuvaa kirjassaan tuollaiset sarjamurhaajat usein ihmisiksi, jotka ovat saaneet "ylhäältä", Jumalalta tms. "käskyn" tappaa. Tuollaisen "Jumalallisen siunauksen" voi liittää jousimieheen ja sen planeettahallitsijaan Jupiteriin.

        Kaksosten merkistä sanoisin, että se on ilman merkki. Kaksosilla on usein vaikeaa päästä kosketuksiin tunteiden kanssa. DeBeckerin mukaan monet sarjamurhaajat tappavat "tunteakseen jotain".

        Toisaalta murhaajien yleensä on rationalisoitava teko(j)aan. Keneltäpä rationalisointi paremmin sujuisi kuin ilman merkkien edustajilta.

        Olisi mielenkiintoista nähdä tuon mainitsemasi tutkimuksen alkuperäinen aineisto. Siitä saattaisi löytyä muitakin mielenkiintoisia pointteja.

      • vuosimallia -38
        Annika kirjoitti:

        Kun halutaan kerran kokemuksia tästä, niin minulla on itsella Kuu-Uranus yhtymä skorpionissa.

        Ollessani nuori vanhemmillani oli tapana kasvattaa minua ja veljeäni melko "perinteisellä" tavalla. Paljon nahkaremmiä ja sen semmoista.

        Isäni kuoli juuri ennen ala-asteelle menoani ja äitini löysi melkein heti uuden miehen. En pitänyt miehestä lainkaan. Tämä hakkasi aika usein äitiäni ja sain itsekin osani varsinkin sanallisesta väkivallasta.

        Äitini päätyi yleensä rankaisemaan kaikkia "rikkomuksia" melko kovalla kädellä ja piiskaaminen oli aika yleinen rangaistus. Hänestä ei oikein koskaan tiennyt, mitä asioita hän katsoi rikkomuksiksi ja milloin hän sai seuraavan raivarin. En ole ikinä pelännyt ketään niin paljon kuin äitiäni. Edes hänen miesystäväänsä. Mies oli yleensä turhan hajamielinen ja poissaoleva meidän lasten suhteen ollakseen kovin iso uhka.

        Tällainen siis itselläni kokemus. Jos joku haluaa tuota kommentoida niin siitä vaan. :)

        Karua tekstiä.Toivottavasti et ole kärsimääsi perheväkivaltaa,siirtänyt seuraavaan sukupolveen.
        Minun tarinani on sota-ajoilta.Äitini hairahdus,siis yksinäinen lapsi.Sota-aikaan sehän oli pahennusta herättävä teko,josta oli päästävä eroon.Niin minutkin sitten heitettiin tätini hoiviin maalle,mukamas sotaa pakoon.
        Siellä sitten kasvoin,äidinrakkautta vailla,ilmaisena orjatyövoimana maalaistalossa.
        Remmiä tuli tasaseen tahtiin,milloin laiskuudesta,milloin varastamisesta,kun yritin vähän vatsaani täyttää löytämilläni kananmunilla
        jotka kanat olivat munineet piilopesiin.
        Onneksi olen tämän kärsimäni vääryyden osannut kääntää voitokseni.
        Saattaa olla että leijonan tähtimerkin alla syntyneenä,minulla on ollut oma vahvuuteni.
        Minä selvisin,tosin masennuslääkitystä,olen tarvinnut,nyt en kahteen vuoteen.
        Kyllä minulla on vahva usko horroskooppeihin,sekä kuunkiertoon.

    • joutuminen

      siis tarkoitat perheväkivallan toteuttajan kartalta, näkyisiköhän mahdollinen alttius joutua kyseisen toiminnan kohteeksikin kartalta?

      • Yleensä vahva Neptunus kartalla viittaa taipumukseen joutua uhrin asemaan. Tämä siis yleisestikin eikä vain perheväkivallan osalta.

      • omaa sukua uhri
        Megastron kirjoitti:

        Yleensä vahva Neptunus kartalla viittaa taipumukseen joutua uhrin asemaan. Tämä siis yleisestikin eikä vain perheväkivallan osalta.

        Itse etsisin perheväkivaltaa katsomalla molempien osapuolten karttoja toisiaan vasten. Meidän suvussa on useamman sukupolven ajan kirves ja perhe lumihangessa -meininkiä, vaimon pakottamista seksiin jne. Synastriatasolla on ollut näissi suhteissa mars/pluto konjunktioita ja neliöitä, väkivaltaisella osapuolella vaikeaa marsia (saturnus/pluto kontakteja jne) ja vastaanottajalla neptunusongelmia.

      • omaa sukua uhri kirjoitti:

        "Itse etsisin perheväkivaltaa katsomalla molempien osapuolten karttoja toisiaan vasten"

        Miksipä ei. Tosin kannattaa muistaa, että ei maalaa etukäteen pirua seinälle. Tästä syystä en itse suosittelekaan synastrian ylenmääräistä käyttöä suhteen alkuvaiheessa.

        Alkuvaiheessa kannattaa muuten tutustua. Siinä huomaa onko keskinäistä yhteensopivuutta vai ei. Sitten kun suhde on vakiintunut, niin voi käyttää synastriaa ilmenneiden vaikeuksien paikantamiseksi ja korjaamiseksi.

        "väkivaltaisella osapuolella vaikeaa marsia (saturnus/pluto kontakteja jne)"

        Saturnus ja Pluto molemmat ovat usein vaikeita tapauksia Marsin kanssa. Ne usein tukahduttavat Marsin energiaa, joka tietenkään ei katoa mihinkään vaan purkautuu myöhemmin mahdollisesti hyvinkin silmittömänä väkivaltana. Käsitykseni mukaan väkivalta ei ole puhdasta Mars-energiaa vaan tukahdutettu muoto.

        Esimerkiksi Stalinilla oli Mars skorpionissa -Pluton kotimerkki siis- oppositiossa Plutoon. Kannattaa huomata kaksinkertainen plutoninen vaikutus. Hänellä oli myös tarkka Aurinko-Venus konjunktio jousimiehessä. Hän osasi suostutella ihmisiä puolelleen.

      • Megastron kirjoitti:

        pitääpä laittaa korvan taa asia..

      • Leena kirjoitti:

        pitääpä laittaa korvan taa asia..

        Vielä tuohon äskeiseen lisäyksenä: Kun Mars on syntymähetkellä aspektissa Saturnukseen tai Plutoon, niin ihmisellä on läksyja opittavana aggressiosta.

        Arkkityyppinen "puhdas" Mars ilmaisee aggressiotaan kursailematta -suoraan. Esimerkkinä henkilö, joka on täydessä huoneessa ja huomaa yht'äkkiä unohtaneensa silmälasinsa muutaman metrin päässä olevalle pöydälle. Ehkä puoli tusinaa ihmistä estää hänen pääsynsä pöydän luo -siis tarkoittamattaan olemalla tiellä. Miten henkilö nyt toteuttaa Marsiaan, joka siis säätelee sitä, miten ihminen lähtee tavoittelemaan haluamaansa?

        "Puhtaan" Marsin ollessa kyseessä, siis Marsin jota ei muut planeetat aspektiensa kautta pahemmin pidättele, ihminen vain lähtee "kyynärpäätaktiikalla" pöydän luo. Ehkä hänellä on Mars-Uranus kartallaan, jolloin hän menee suorinta tietä ja mahdollisimman pian lasiensa tykö, vaikka joutuukin siten tönimään useampia.

        Entä jos henkilöllä onkin Mars kovassa aspektissa Saturnukseen ja Plutoon. Mars ei luontaisesti ole mikään manipulaattori, mutta näiden kahden seurassa Marsin manipulointitaidot lisääntyvät eksponentiaalisesti. Henkilö saattaa sanoa hieman tavallista kovemmalla äänellä: "Missäs ne minun silmälasini ovat?" jotta joku pöydän lähellä huomaa ja antaa ne hänelle. Paljon hienosyisempää kuin pelkkä kyynärpäätaktiikka.

        Sasportas liitti Mars-Pluton tilanteisiin, jossa ihminen raivostuu helposti, mutta raivoa ei syystä tai toisesta ole sopivaa ilmaista -esim suuttuminen esimiehelle. Samaa varmaan voisi Mars-Saturnuksesta sanoa.

        "Ehkä hänellä on Mars-Uranus kartallaan, jolloin hän menee suorinta tietä ja mahdollisimman pian lasiensa tykö, vaikka joutuukin siten tönimään useampia."

        Mars/Uranusta ei aivan ensimmäisenä yleensä tule mieleen luonnehtia diplomaattiseksi yhdistelmäksi.

        Uranus kiihdyttää kaikkea koskettamaansa ja Marsin kohdalla tämä tarkoittaa kohonnutta (Uranus) aggressíon(Mars) tasoa.

        Uranus on hieman kuin autossa kaasupoljin. Autolla on potentiaalia kulkea kovaa, mutta poljinta on painettava sitä varten. Se vaan muuttaa jo olemassa olevan potentiaalin konkreettiseksi.

      • *Valistunut*
        Megastron kirjoitti:

        "Itse etsisin perheväkivaltaa katsomalla molempien osapuolten karttoja toisiaan vasten"

        Miksipä ei. Tosin kannattaa muistaa, että ei maalaa etukäteen pirua seinälle. Tästä syystä en itse suosittelekaan synastrian ylenmääräistä käyttöä suhteen alkuvaiheessa.

        Alkuvaiheessa kannattaa muuten tutustua. Siinä huomaa onko keskinäistä yhteensopivuutta vai ei. Sitten kun suhde on vakiintunut, niin voi käyttää synastriaa ilmenneiden vaikeuksien paikantamiseksi ja korjaamiseksi.

        "väkivaltaisella osapuolella vaikeaa marsia (saturnus/pluto kontakteja jne)"

        Saturnus ja Pluto molemmat ovat usein vaikeita tapauksia Marsin kanssa. Ne usein tukahduttavat Marsin energiaa, joka tietenkään ei katoa mihinkään vaan purkautuu myöhemmin mahdollisesti hyvinkin silmittömänä väkivaltana. Käsitykseni mukaan väkivalta ei ole puhdasta Mars-energiaa vaan tukahdutettu muoto.

        Esimerkiksi Stalinilla oli Mars skorpionissa -Pluton kotimerkki siis- oppositiossa Plutoon. Kannattaa huomata kaksinkertainen plutoninen vaikutus. Hänellä oli myös tarkka Aurinko-Venus konjunktio jousimiehessä. Hän osasi suostutella ihmisiä puolelleen.

        "Esimerkiksi Stalinilla oli Mars skorpionissa -Pluton kotimerkki siis- oppositiossa Plutoon. Kannattaa huomata kaksinkertainen plutoninen vaikutus. Hänellä oli myös tarkka Aurinko-Venus konjunktio jousimiehessä. Hän osasi suostutella ihmisiä puolelleen. "

        Stalinilla muuten oli Kuun ja Neptunuksen konjunktio härässä. Mielenkiintoista, sillä Kuu kuvaa tosin varhaislapsuutta, mutta tuota kuumerkkiä ja konjunktiota Neptunuksen kanssa ei yleensä pidetä kovin väkivaltaisena mitä lapsuuteen tulee.

        Tosin Kuu/Neptunus usein kuvaa huonosti toimivaa perheympäristöä.

        Äidilläni on kuu-Neptunus-yhtymä (Vaa'assa) ja hänen oma äitinsä kuoli äitini ollessa vasta teini-ikäinen. Neptunushan yhdistetään hämäryyteen tai sekavuuteen, mutta äitini tapauksessa se minusta kuvaa myös poissaolevaa (Nep) äitiä (kuu) ja ehkä siitä aiheutuvaa herkkyyttä (Nep) tunneasioissa (kuu). Ehkä myös tietyn ohjauksen puuttumista naiseksi ja äidiksi kasvamisessa.

        Meille lapsille tuo on "periytynyt" siten, että me vanhimmat olemme molemmat aurinko-Kaloja.

      • Kulkija*
        *Valistunut* kirjoitti:

        "Ehkä hänellä on Mars-Uranus kartallaan, jolloin hän menee suorinta tietä ja mahdollisimman pian lasiensa tykö, vaikka joutuukin siten tönimään useampia."

        Mars/Uranusta ei aivan ensimmäisenä yleensä tule mieleen luonnehtia diplomaattiseksi yhdistelmäksi.

        Uranus kiihdyttää kaikkea koskettamaansa ja Marsin kohdalla tämä tarkoittaa kohonnutta (Uranus) aggressíon(Mars) tasoa.

        Uranus on hieman kuin autossa kaasupoljin. Autolla on potentiaalia kulkea kovaa, mutta poljinta on painettava sitä varten. Se vaan muuttaa jo olemassa olevan potentiaalin konkreettiseksi.

        Mitä sanoisit yhdistelmästä Mars Vesimiehessä 1. huoneessa neliössä Uranukseen Skorpparissa, 7. huoneessa? :-) Mars on myös kolmiossa Plutoon Vaa'assa, niin ikään seiskassa.

      • *Valistunut*
        Kulkija* kirjoitti:

        Mitä sanoisit yhdistelmästä Mars Vesimiehessä 1. huoneessa neliössä Uranukseen Skorpparissa, 7. huoneessa? :-) Mars on myös kolmiossa Plutoon Vaa'assa, niin ikään seiskassa.

        Kannattaa huomata kaksinkertainen uraniaaninen vaikutus so Mars on Uranuksen kotimerkissä JA aspektissa Uranukseen.

        Tuollainen henkilö hyvin todennäköisesti tietää mitä haluaa ja nopeimman (Uranus) keinon saada se. Henkilö varmaan olisi ainakin ajoittain hyvinkin aggressiivinen (sanallisesti), olkoonkin että Mars ilman merkissä kuvaa yleensä taipumusta miettiä (ilma) aggressiota (Mars), jolloin se ehtii jäähtyä ja saattaa ilmetä myöhemmin peitellympänä (Esim. ilkeät kepposet, "sala-ammunta" tms)

        Trini Plutoon näyttää, että henkilö tarvittaessa pystyy saadakseen haluamansa (Mars) tekemään työtä kulissienkin takana so näkymättömissä (Pluto) saadakseen sen.

        Kiitos *Valistunut*, aspekti oli nimittäin omasta kartastani. :-)

        Mietin tuota kirjoittamaasi ja tunnistan kuvion jotenkin paremmin, kun mietin lapsuuttani. Siskon kanssa oli paljon yhteenottoja (niin sanallisia kuin fyysisiäkin) ja olin äidille kuulemma aina valitellut, että hän "hermostuttaa" minua (Vesimies/Uranus = hermosto). Nykyään tulemme toimeen ihan hyvin, ehkä siksi, että asumme tarpeeksi kaukana toisistamme. ;-) Tuo taipumus miettiä aggressiota on kyllä onneksi olemassa, joten osaan yleensä hillitä kieleni vihaisenakin. Tiettyjen asioiden suhteen olen silti aika herkkä "hermostumaan" edelleen. Onneksi se kuukin on Vesimiehessä, joten näihinkään tunteisiin en herkästi jää "kiinni", vaan ne tulevat ja menevät, usein ilman ulkopuolisten huomaamaa reaktiota.

        Plutosta kommenttia, että teen kyllä tarvittaessa myös salapoliisityötä jos haluan saada selville jotain. Itse asiassa pidänkin "kulissien takaisesta" selvittelystä, jos olen kiinnostunut asiasta. Aurinko Kaloissa sopii myös ehkä tähän, tosin 1. huoneessa, joten se osaltaan varmaan kompensoi piilottelutaipumusta. Myöskään 12. huoneessa ei ole mitään. Ilkeisiin kepposiin olen kuitenkin liian kiltti enkä muutenkaan harrasta "sala-ammuntaa", jollei sellaiseksi lasketa netin keskustelupalstoilla nimimerkin turvin kommentointia! :-D

        Vielä tuosta "tietää mitä haluaa ja nopeimman keinon saada se". Tuli tästä mieleen, että yleensä esim. ostoksilla näen hyvinkin nopeasti, onko esillä mitään minua kiinnostavaa vai ei. Äiti oli kanssani joskus helisemässä, kun vaateostoksilla olin jo menossa seuraavaan kauppaan kun vasta olimme yhden ovesta sisään astuneet...

      • *Valistunut*
        Kulkija* kirjoitti:

        Äidilläni on kuu-Neptunus-yhtymä (Vaa'assa) ja hänen oma äitinsä kuoli äitini ollessa vasta teini-ikäinen. Neptunushan yhdistetään hämäryyteen tai sekavuuteen, mutta äitini tapauksessa se minusta kuvaa myös poissaolevaa (Nep) äitiä (kuu) ja ehkä siitä aiheutuvaa herkkyyttä (Nep) tunneasioissa (kuu). Ehkä myös tietyn ohjauksen puuttumista naiseksi ja äidiksi kasvamisessa.

        Meille lapsille tuo on "periytynyt" siten, että me vanhimmat olemme molemmat aurinko-Kaloja.

        "äitini tapauksessa se minusta kuvaa myös poissaolevaa (Nep) äitiä (kuu"

        Sopii kuvaan. "Seminars in psychological astrology" kirjasarjassa kerrotaan muuten mielenkiintoinen tarina pojasta, jonka kartalla oli Aurinko/Neptunus aspekti. Pojan isä (Aurinko) oli poissa muutaman vuoden pojan syntymän jälkeen ja tuli sitten takaisin. Poika koki tämän muukalaiseksi.

        Neptunus on yhtymässä aurinkoon ainakin kahdella tuntemallani henkilöllä. Toisella isän poissaolo on ollut ihan konkreettista, mutta toisella kyllä on isä ollut (tietääkseni) ainakin fyysisesti paikalla ja välit häneen ovat aikuisenakin hyvät. En tosin tietenkään tiedä, mikä tilanne perheessä oli tämän tuttuni ollessa lapsi, mutta Neptunus-aurinko näkyy kyllä hänessäkin siten, että hän on ammatiltaan sairaanhoitaja. Toisessa tapauksessa Neptunus taisi näkyä negatiivisemmin, alkoholin liikakäyttönä (myös isällä sama juttu).

        Nämä kommentit siis ottamatta huomioon Neptunuksen aspekteja ja huonesijaintia kartoilla.

      • Alog

        Mitenkäs Neptunuksen transiitit ilmenevät? Sinullahan Kulkija* on Mars vesimiehessä, joten olet kai kokemassa Neptunuksen transiitin Marsiisi (tai jo kokenut) lähiaikoina.

        Jos olet jo kokenut sen, niin olisi mukava kuulla kommenttejasi ja tuntemuksiasi aiheesta. Tai jos muuten ehdit kommentoida. :)

      • *Valistunut*
        Kulkija* kirjoitti:

        Kiitos *Valistunut*, aspekti oli nimittäin omasta kartastani. :-)

        Mietin tuota kirjoittamaasi ja tunnistan kuvion jotenkin paremmin, kun mietin lapsuuttani. Siskon kanssa oli paljon yhteenottoja (niin sanallisia kuin fyysisiäkin) ja olin äidille kuulemma aina valitellut, että hän "hermostuttaa" minua (Vesimies/Uranus = hermosto). Nykyään tulemme toimeen ihan hyvin, ehkä siksi, että asumme tarpeeksi kaukana toisistamme. ;-) Tuo taipumus miettiä aggressiota on kyllä onneksi olemassa, joten osaan yleensä hillitä kieleni vihaisenakin. Tiettyjen asioiden suhteen olen silti aika herkkä "hermostumaan" edelleen. Onneksi se kuukin on Vesimiehessä, joten näihinkään tunteisiin en herkästi jää "kiinni", vaan ne tulevat ja menevät, usein ilman ulkopuolisten huomaamaa reaktiota.

        Plutosta kommenttia, että teen kyllä tarvittaessa myös salapoliisityötä jos haluan saada selville jotain. Itse asiassa pidänkin "kulissien takaisesta" selvittelystä, jos olen kiinnostunut asiasta. Aurinko Kaloissa sopii myös ehkä tähän, tosin 1. huoneessa, joten se osaltaan varmaan kompensoi piilottelutaipumusta. Myöskään 12. huoneessa ei ole mitään. Ilkeisiin kepposiin olen kuitenkin liian kiltti enkä muutenkaan harrasta "sala-ammuntaa", jollei sellaiseksi lasketa netin keskustelupalstoilla nimimerkin turvin kommentointia! :-D

        Vielä tuosta "tietää mitä haluaa ja nopeimman keinon saada se". Tuli tästä mieleen, että yleensä esim. ostoksilla näen hyvinkin nopeasti, onko esillä mitään minua kiinnostavaa vai ei. Äiti oli kanssani joskus helisemässä, kun vaateostoksilla olin jo menossa seuraavaan kauppaan kun vasta olimme yhden ovesta sisään astuneet...

        "Tuo taipumus miettiä aggressiota on kyllä onneksi olemassa, joten osaan yleensä hillitä kieleni vihaisenakin."

        Tuossa vain on sellainen pieni "mutta", että aggressio saattaa purkautua älyllistettäessä salakavalasti esimerkiksi sarkasmina yms.

        "tuosta "tietää mitä haluaa ja nopeimman keinon saada se". Tuli tästä mieleen, että yleensä esim. ostoksilla näen hyvinkin nopeasti, onko esillä mitään minua kiinnostavaa vai ei"

        Toisaalta Mars/Uranus -ihmiset ovat usein niitä, jotka eivät kovin pitkään viitsi vartoilla haluamaansa. Sitä tyyppiä, jolle esim. liikennevalot aina "vihertävät".

        Yleensä ikävämpi käänteispuoli tuossa on se, että tyyppi saattaa olla kärsimätön "hitaiden" ihmisten suhteen.

      • Kulkija*
        Alog kirjoitti:

        Mitenkäs Neptunuksen transiitit ilmenevät? Sinullahan Kulkija* on Mars vesimiehessä, joten olet kai kokemassa Neptunuksen transiitin Marsiisi (tai jo kokenut) lähiaikoina.

        Jos olet jo kokenut sen, niin olisi mukava kuulla kommenttejasi ja tuntemuksiasi aiheesta. Tai jos muuten ehdit kommentoida. :)

        Aloitin aiheesta ihan uuden ketjun, koska kiinnostaa kuulla myös muiden kokemuksia! :-)

      • *Valistunut*
        Alog kirjoitti:

        Mitenkäs Neptunuksen transiitit ilmenevät? Sinullahan Kulkija* on Mars vesimiehessä, joten olet kai kokemassa Neptunuksen transiitin Marsiisi (tai jo kokenut) lähiaikoina.

        Jos olet jo kokenut sen, niin olisi mukava kuulla kommenttejasi ja tuntemuksiasi aiheesta. Tai jos muuten ehdit kommentoida. :)

        Voisin itse kommentoida yleisesti tuosta transiitista:

        Neptunus yleensä aina vaatii jonkinlaista uhrautumista koskien aspektoimansa planeetan edustamia asioita. Mars taas liittyy mm. omien etujen edistämiseen ("Auringon taistelukäsi"). Siten omien etujen edistäminen ei välttämättä ole helppoa tämän transiitin aikana.

        Transiitilla on aika huono maine (tiedän minkätyylisiä kuvauksia siitä on astrokirjoissa), mutta siitä ei kannata masentua. Sasportas mainitsee kirjassa "Gods of Change" tyypistä, joka avasi Lontooseen ravintolan tuon transiitin aikana ja ravintolan avajaispäivä meni yksiin koko kesän kestäneiden mellakoiden kanssa tuolla alueella.

        Tuon transiitin aikana onnistuu parhaiten suunnitelmissa, jos ne palvelevat muitakin kuin itseäsi. Kannattaa myös olla liikaa samastumatta menestymiseen ja kilpailuun. Ei sillä, että niitä pitäisi välttää, vaan että säilyttää tietyn etäisyyden samalla kun tavoittelee niitä.

      • Kulkija*
        *Valistunut* kirjoitti:

        "Tuo taipumus miettiä aggressiota on kyllä onneksi olemassa, joten osaan yleensä hillitä kieleni vihaisenakin."

        Tuossa vain on sellainen pieni "mutta", että aggressio saattaa purkautua älyllistettäessä salakavalasti esimerkiksi sarkasmina yms.

        "tuosta "tietää mitä haluaa ja nopeimman keinon saada se". Tuli tästä mieleen, että yleensä esim. ostoksilla näen hyvinkin nopeasti, onko esillä mitään minua kiinnostavaa vai ei"

        Toisaalta Mars/Uranus -ihmiset ovat usein niitä, jotka eivät kovin pitkään viitsi vartoilla haluamaansa. Sitä tyyppiä, jolle esim. liikennevalot aina "vihertävät".

        Yleensä ikävämpi käänteispuoli tuossa on se, että tyyppi saattaa olla kärsimätön "hitaiden" ihmisten suhteen.

        Tunnustan, että sarkasmiin (tai sen yritykseen) sorrun aggression yllättäessä usein. ;-) Samoin tunnustan, että kyllä, olen tosi kärsimätön juuri tuossa toisten hitaudessa. Kuitenkin ehkä se nousumerkki Kauris takaa sen, että "asiallinen rooli" on vahva ja esim. vaikkapa töissä jotain hitaampaa neuvoessa kiehun vain sisäisesti. Tutummat näkevät sitten sen äksymmän puolen joskus.

        Liikenteessä olen joskus tunnistanutkin ihan vaaratekijäksi sen, etten aina jaksa odotella toisten reagoimista. Täytyisi varmaan entistä paremmin tiedostaa tuo asia, kiitokset huomautuksesta.

    • Kesäksi

      Jos suunnittelen kesäksi häitä ja sulhasella on kuitenkin kuu-uranus-oppositio. Mitä suosittelette?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5499
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3647
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      3005
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      300
      1898
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1407
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe