Olen seurannut Nilsin oikeudenkäyntiä ja ollut
Nilsin puolestapuhujana muutamia kertoja.
Olen pitänyt häntä syyttömänä ja pidän järjellisesti ajatellen vieläkin.
Ja jotenkin tiiviisti ajattelin syyttömyyden puolesta silloin, kun kirjoitin.
Mutta en enää uskalla kirjoittaa yhtään puolustuspuheenvuoroa.
3 kertaa tapahtui peräkkäisinä sarjoina outoja juttuja, joita aloin pelätä.
Ensimmäisen viestin jälkeen heti, kun viesti meni perille, paukahti kirjoituspöydän vieressä ollut ikkuna auki.
Samoin teki toisen viestin kohdalla.
Ja kolmannen viestin aikana katkesi sähköt ja tuli kokonaisvaltainen pimeys.
Hyppäsin tuolilta ja kiljaisin pelästyneenä.
Silloin oli kyllä tuulinen ilma ja päättelin sähkökatkon johtuneen siitä.
Mutta nyt jälkikäteen, kun on ollut kamalan myrskyisiä päiviä, niin silti ei ole sähköt ollut poikki.
Olen nähnyt enneunia monista asioista. Ja olen aika herkkä vaistoamaan sellaista, mitä ei kaikki
näe aina.
Jotenkin tuli silloin kirjoittaessani sellainen olo, että teen väärin puolustaessani häntä.
Oliko ne ikkunan aukeamiset/sähkökatko merkkejä henkimaailmasta? Vai mistä?
Muita sivuja selatessa ei näitä juttuja tapahtunut, vain silloin.
Olin varma mielessäni Nilsin syyttömyydessä.
Mutta enää en ole.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mielenkiintoista.
Miksi sinun sitten on pitänyt kirjoittaa puolustuspuheita ?
Tunnetko tapauksen tai ihmiset jotka siihen ovat liittyneet?
Ihmisillä on erilaisia taipumuksia kerätä erilaisia ilmiöitä lähelleen. Voi hyvinkin olla, että sinun ei pitäisi näihin asioihin puuttua, jos et niistä tarpeeksi tiedä.
Tai sitten voi olla se toinenkin selitys...tiedät, mutta sinun tietojasi ei ehkä haluta julki tuoda...
Aika jännä juttu.
entuudestaan. Puolustus on tullut ihan oman tunnon ja omien ajatusten mukaan, koska olen kokenut oikeudenkäynnin epäinhimilliseksi syytettyä kohtaan. Puolustuksessa olen painottanut riittämättömiin todisteisiin ja todistajien kyseenalaisiin todistuksiin.
Myös verijäljistä olen kirjoittanut ja kommentoinut, että tutkimustuloksilla ei ole haluttu muuta kuin osoittaa yksi henkilö syylliseksi.
Ja jotenkin olen kirjoittaessani ajatellut hyvin intensitiivisesti syyttömyyttä.
Olen kyllä tutustunut tapaukseen ja poliisien tutkintaan netin kautta ja lehtien kautta.
Sitä toista selitystä ei ole eikä tule.
Minä itse koin ne varoituksena jostain.
En tiedä mistä?
Tulkitsen näin jälkikäteen, että minua varoitettiin siksi, koska olin väärässä ja totuus on toinen. Ja sen totuuden on tultava julki.
En voi sanoa oikeastaan muuta kuin sen, että jos Nils on syyllinen, niin toivon, että hän tunnustaa tekonsa itse, koska ilmihän ne tulee kuitenkin joskus.
Minä en enää aio puuttua siihen asiaan enempää, koska pelkään.
Ymmarran kylla sympaattisuutesi/empaattisuutesi jne. syytettya kohtaan...minustakin on ikavaa, etta Nilisia on ikaankuin "poltettu roviolla" kerta toisensa jalkeen...kun otetaan huomioon, etta han on karsinyt tietynlaista "elinkautista" koko elamansa ajan sen Bodom-tapahtuman jalkeen.
Varsinainen "vanki-elinkautinenhan" olisi ollut sen n. 15 vuotta...nyt Nilsia on hivutettu jo huomattavasti kauemmin...
Kohtuus kaikessa.
Eika se N. Gustafssonin syyttely ja tuomitseminen tuo kuitenkaan niita surmattuja henkiloita takaisin...
Ehkä olet sukua jollekin uhreista, muttet tiedä sitä? Nuo ikkunan aukeamiset ja esim. valokuvan tippumiset hyllyltä ovat ihan järkeenkäypiä "muistutuksia", mutta tuo sähkökatkos on kyllä aivan sattumaa. Vaikuttaa liian ylimitoitetulta :D
Ei oikeutta käydä että uhrit tulisivat takaisin, vaan että totuus selviäisi ja uhrien omaiset saisivat rauhan. Murha ei saa vanheta. Usein murhaaja ei todellakaan kärsi mitään elinkautista, vaan elää rauhassa elämäänsä ilman syyllisyyden tuntoja. Tuo on todella väärä ajattelutapa. Ja ilman muuta oikeudenkäynti tärkeä myös Nilsin oikeusturvalle ja maineen takia, jos syytön.
Ei NG:tä ole mitään elinkautista "roviolla poltettu". Hän on elänyt koko ikänsä epäilysten yläpuolella ja vasta viimeiset pari vuotta hän on ollut epäiltynä. Ihme juttu ettei hänen ilmiselvä syyllisyytensä aikanaan tullut julki. Salaliitto?
Aion vastakin lähettää pahoja enteitä kaikille jotka puolustavat murhaajaa.
Me, Bodomin lapset, VAROITIMME sinua! Älä PUOLUSTA murhamiestä! Meidän sielumme eivät saa rauhaa, ennen kuin Nisse on vankilassa!
saattaminen tuo rauhaa kenellekään.
Totuus tuo rauhan murhaajalle ja murhatuille.
Totuus ei pala tulessakaan.
Ei saa leikitellä uhrien kustannuksella.
Saattaa koitua pilkka omaan nilkkaan.
Kuinkas sitten suu pannaan?
aika huono vitsi
Voisiko olla vaikkapa niin, että kirjoitellessasi puheenvuoroja, olet kuitenkin alitajuisesti ollutkin syyttävää mieltä. Mielesi syövereissä tapahunut ns..kaksinkamppailu on voinut tuottaa ylimääräistä energiaa, joka sitten on näkynyt ko-tapahtumina.
miksiköhän tallaiset ilmiöt eivät halua ilmestyä nilsille, vaikka selvästi ajavatkin takaa hänen sylliseksi julistamistaan... olikohan tarpeeksi epäselvää?