Lavastaa ja lavastaa

Sartre

Puolustus ja syyttäjä ovat olleet yhtä mieltä siitä, että rikospaikalla on harrastettu suurisuuntaista peittelyoperaatiota, jota myös lavastukseksi kutsutaan. Kysymys kuuluu, miksi ulkopuolinen myrhaaja ei olisi lavastanut nilsiä murhaajaksi, jonka jätti eloon, siirtääkseen epäilyt itsestään pois. No kioskinpitäjä se ei siis ollut, eikä kukaan muukaan, koska nilsiä ei oltu lavastettu syylliseksi. Tavaroita, ruumiita siirrelty se on fakta. Kuka siis jää jäljelle?

14

1721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leonina.societas

      "Hansin apulainen Antti puolestaan hukuttautui 1969, joskin hänen tehtäviään tunteneet pitivät mahdollisena myös 'vakuutusyhtiön' osallisuutta tapahtuneeseen. Hän saattoi olla sama henkilö kuin julkisuudessa usein mainittu paikallinen helposti suuttuva kioskinpitäjä --

      "Bodominjärven surmatekojen uhrit haudattiin yleisen myötätunnon ja suuren julkisuuden myötä. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan heidän etsintänsä olisi kestänyt, ellei aamuvarhaisella ongelle saapunut Olavi Kivilahti tai joku muu ohikulkija olisi sattunut paikalle, sillä yhtä uhreista oli jo raahattu vesirajaa kohti."

      Lähde: Luottamus tai kuolema; Matti Paloaro, Jorma Palo; s. 134-135

      • tämä...

        syytettynä oleva NG antanut J.Palolle tietonsa jonka pohjalta tämä on kirjansa kirjoittanut? Vähän siltä vaikuttaisi kun kertoo tuosta raahaamisesta kohti vesirajaa. Sitän ei ole missään todettu, vaan kaikki NG:n omaa kertomaa. Vai mistä J.Palo on saannut tietonsa raahaamisesta?

      • entinen KRP:n
        tämä... kirjoitti:

        syytettynä oleva NG antanut J.Palolle tietonsa jonka pohjalta tämä on kirjansa kirjoittanut? Vähän siltä vaikuttaisi kun kertoo tuosta raahaamisesta kohti vesirajaa. Sitän ei ole missään todettu, vaan kaikki NG:n omaa kertomaa. Vai mistä J.Palo on saannut tietonsa raahaamisesta?

        rikoskomisario ja Alibi-lehden päätoimittaja, joka haastatellut jopa Hans Assmannia ja joka pohjana kirjassa Luottamus tai kuolema.

        Lukekaa ehdottomasti kirja, mikäli yksityiskohdat kiinnostavat.

      • sitten..
        entinen KRP:n kirjoitti:

        rikoskomisario ja Alibi-lehden päätoimittaja, joka haastatellut jopa Hans Assmannia ja joka pohjana kirjassa Luottamus tai kuolema.

        Lukekaa ehdottomasti kirja, mikäli yksityiskohdat kiinnostavat.

        vaikuttaa sille että jos kirja perustuu Assmannin haastatteluun niin hän on murhaaja. Sillä NG on puhunut että häntä on raahattu, ja siitä ei kuitenkaan ole mitään merkintää missään, eikä myöskään silloisen poliisin piiroksissa ja muistiossa. Mistä siis Assman on osannut kertoa raahaamiseta, tai Paloaro, joku kuitenkin Palolle siitä kertonut koska kirjassaankin sen raahaamisen mainitsee? Sillä NG:n lisäksihän vain murhaaja tietää onko raahausta tapahtunut.

      • Leonina.societas
        sitten.. kirjoitti:

        Olen lukenut molemmat kirjat, sekä Bodomin arvoituksen ja että kirjan Luottamus tai kuolema, joista aikomukseni tehdä vielä laajemmat yhteenvedot.

        En esimerkiksi lainkaan ihmettele, että Bodomin murhien jälkeen NG kuljetti autonsa takapenkillä mukanaan kirvestä turvaamaan henkeänsä.

        Hurjia ovat nämäkin kertomukset, joita tapaukseen osallisista kerrotaan:

        Lainaus:

        "Todennäköisesti tapauksen uuden julkisuuden yllyttämänä saksalainen organisaatio päätti muistuttaa olemassaolostaan sekä Kaarlo Tankoa, Jorma Paloa että Asko Vuorjokea.

        Kaarlo Tangolle toimitettiin paketti Sirkka-Liisalta, jonka nimistä naista hän ei tuntenut, mutta jonka niminen nainen oli vastikään surmattu Turussa. Tangon puheille pyrki kaksi hänen luokkatovereikseen itsensä esitellyttä miestä, jotka eivät tienneet, että hänellä oli samalla luokalla ollut identtinen kaksosveli. Kolme saksaa puhuvaa muusikkoa seurasi päiväkaudet hänen liikkeitään puhuen radiopuhelimiin, joihin heillä ei ollut lupia.

        Palon kotiin yhdistettiin tuntemattomia saksankielisiä puheluja, ja hänen ovelleen ilmestyi mattokauppiaita ilman mattoja samana päivänä kuin Kaarlonkin ovelle - mutta ei kenenkään heidän naapurinsa kotioven eteen. Hänen kerrostaloasuntonsa ikkunan alla seisoi päiväkausia tuntematon henkilöauto, jonka kuljettaja piilotti kasvonsa ohikulkijoilta. Autosta ei tullut kukaan ulos, eikä kukaan noussut siihen.

        Häirintäsoittoja tuli myös Vuorjoen kotiin ja jopa hänen äidilleen. Välillä soittaja oli hiljaa, välillä hän puhui sekaisin suomea ja saksaa. Välillä vieras puhelu kytkettiin Vuorjokien ottaman tai heille tulevan puhelun päälle. Outo henkilöauto oli usein pysäköitynä myös heidän kotitalonsa eteen, mistä se poistui heti, kun Asko Vuorjoki ilmoitti puhelinhäiritsijälle lähtevänsä katsomaan, kuka autossa istui. Myös Uuden Suomen valokuvaajan lähestyminen sai auton pakenemaan.

        Poliisia oli vaikea saada tutkimaan radiopuhelinjuttua, vaikka kyse oli luvattomista laitteista ja selvästä häirinnästä. Kaarlo Tangon ja hänen Väinö-veljensä oli mahdotonta ymmärtää poliisin menettelyä. Viimeistään nyt oli kuitenkin varmaa, että Hans Assmann kuului vakoojien ja agenttien kansainväliseen joukkoon, minkä paljastuminen virkavallan oli estettävä hinnalla millä hyvänsä. Estämisessä se onnistuikin hyvin. --"

        Lainaus:

        "Vielä KRP:n rikoskomisarion virassa ollessaan Matti Paloaro teki kaikkensa, jotta Hans Assmannin osuus rikoksiin olisi tutkittu niin perusteellisesti kuin se oli hänen mielestään aiheellista. Vaikka hänen omassa virastossaan oli pitkään tutkijoita, jotka olivat olleet tapahtumia selvittämässä, he eivät halunneet keskustella niistä. Vain ravintolassa tai saunassa he saattoivat vihjaista, että siihen mieheen ei saanut koskea. Kiellon antajaa he eivät tienneet. Tämä oli yllättävää, koska jotkut heistä olivat laatineet opetusohjelmaan kuuluneita tutkielmiakin näistä rikoksista ja opinnäytetyöhön liittyen hankkineet tietoja, joita ei ollut saanut kertoa ulkopuolisille. Niiden käyttö viraston sisäpuolella oli kuitenkin sallittua.

        Kyseessä ovat pitkän suomettumiskauden jäljet. --"

        Lainaus:

        "Miksi kirjoitamme näistä asioista vasta nyt, vuosia Neuvostoliiton hajoamisen ja kymmeniä vuosia väkivallantekojen jälkeen? Viivyttelyyn on kaksi syytä.

        Ensimmäinen syy on sama, mikä sai Palon lykkäämään Bodomin kolmoismurhia koskevan teoksensa julkaisemista yli neljän vuosikymmenen päähän: Hans Assmannin väkivaltaisuuden pelko. Toinen syy on Paloaron ja Assmannin ainoaksi jäänyt kohtaaminen, minkä yhteydessä Assmann kielsi päästämästä julkisuuteen yhtään sanaa miesten käymästä keskustelusta ennen kuin hänen elämänsä päättymisestä olisi kulunut vähintään viisi vuotta. Luottamus tai kuolema, oli keskustelun ehto.

        Määräaika umpeutui kesäkuun 19. päivänä 2003.

        Paloaro on pitänyt antamansa lupauksen. Hän on pitänyt myös henkensä, ainakin toistaiseksi. --"

        Lähde: Luottamus tai kuolema; Matti Paloaro, Jorma Palo; s. 132 - 133, 184, 185

      • Salaliittohörhö
        Leonina.societas kirjoitti:

        Entinen rikoskomisario uskoi patologisen valehtelijan sepitelmään ja oli pelko takamuksessa peräti viisi vuotta, kun pelkäsi Assmannin "yhtiötä"?

        Tai sitten yksinkertaisesti keksi myyvän selityksen, miksi kirjoitti kirjan niin myöhään. Onhan kyseessä myös lehden toimittaja.

        Ehkäpä Nils Gustafsson muistaa kaiken tapahtuneesta, mutta ei uskalla puhua, koska pelkää myös Assmannin "yhtiötä"?

        Sehän selittäisi lyhytsanaisuuden ja täydellisen muistamattomuuden kaikista tärkeistä yksityiskohdista.

      • sitten,
        Salaliittohörhö kirjoitti:

        kun olet tutustunut ensiksi kunnolla asiaan. Vai oletko niin naiivi, ettet usko kommunistien vakoilleen Suomessa ja yrittäneen etsiä suomalaisten piilottamia asekätköjä hävityn sodan jälkeen.

        Ja nyt sitten luulet, että maailma on muuttunut yhtäkkiä toiseksi, vaikka vain valtioiden nimet ovat muuttuneet.

        Yhä kuitenkin vakoillaan ja tehdään sabotaaseja. Jotkut näkevät vain jonkun Al-Qaidan, mutta onhan paljon muitakin ja jopa Länsimaissa.

      • Salaliittohörhö
        sitten, kirjoitti:

        Kun asia on noin hyvin tiedossa? Toivottavasti jäät kiinni. Suomessa maanpetoksesta tulee ankara tuomio. Se olisi sulle oikein!

      • hörhölään
        Salaliittohörhö kirjoitti:

        Kun asia on noin hyvin tiedossa? Toivottavasti jäät kiinni. Suomessa maanpetoksesta tulee ankara tuomio. Se olisi sulle oikein!

        pois jankuttamasta tyhjää

      • sultakaan
        hörhölään kirjoitti:

        pois jankuttamasta tyhjää

        lohjennut kovin perusteltua kommenttia

    • +++++++++++

      Ei sillä perusteella voi Nisseä tuomita syylliseksi jos emme tiedä miksi ulkopuolinen murhaaja olisi lavastanut telttapaikan tai miksi ei tappanut Nisseä.Pitää olla kunnolliset todisteet ennen kuin ihminen voidaan tuomita syylliseksi.

      Ei se piisaa todisteeksi ettei ulkopuolisella ollut mitään syytä murhata telttaporukkaa.Ja miksi ulkopuolinen teki sitä ja tätä ja miksei tehnyt niin.Vitustako noista murhaajista tietää mitä niiden
      päässä pyöriin.Itsekkin kallistun kyllä siihen suuntaan että Nisse ne murhat teki mutta en menisi
      tuomitsemaan näillä todisteilla ketään loppuiäkseen kiven sisään.Nissellähän on niin paljon ikää että hän suurella todennäköisyydellä kuolee vankilaan jos saa elinkautisen murhista.
      Pitää olla täysin varma ennen kuin tuomitaan.

    • se ulkopuolinen

      murhaaja onkin yrittänyt lavastaa Nissen tekijäksi? Nissehän sanoo jättäneensä kengät teltan ulkopuolelle kun menivät nukkumaan. Kuitenkin todistajat ovat nähneet Nissen makaavan teltan päällä kengät jalassa, ja se murhaaja mennyt pöpelikössä karkuun, laittanut kengät Nissen jalkaan.

      Jos paikalle on sitten tämän murhaajan jälkeen eksynyt vielä ryöstäjä joka pöllinny kengät, muut arvoesineet ja vaatteet. Miksi tämä ryöstäjä on sitten pilannut murhaajan lavastuksen ja viennyt mennessään myös murha-aseen? Olisiko ryöstäjä niin tyhmä että veisi murha-aseen, sillä häntähän tultaisiin epäilemään heti teosta jos jäisi kiinni ne hallussaan?

      Kuitenkin on aika sattumaa sekin, että sen lyhyen ajan sisälle paikalle sattuisi kaksi täysin pipipäätä ihmistä, murhaaja ja sitten ryöstäjä joka ei välitä näkemästään. Kuitenkin pojat ovat onkineet vielä klo 4 jälkeen, ja ensinmäinen todistaja näki Nissen teltan päällä jo klo 5.50, joten ihme jos murhaaja ja ryöstäjä eivät ole toisiinsa törmänneet jos nämä molemmat olisvat todella olemassa.

    • Kämppäri

      Täydellinen lavastus olisi ollut nissen lavastaa itsensä syylliseksi, ja selittää se ulkopuolisen teoksi "Enhän mä herrajumala nyt itseäni lavastaisi syylliseksi" mutta keskellä TUORETTA VERTA nissenkin suhteellisuudentaju petti! nisse teki ne surmat.

    • epäilyttävä tyyppi

      perättömiä. Ainoastaan syyttäjä on väittänyt lavastuksia tapahtuneen. Tästä ei kuitenkaan ole näyttöä, vaan se on pelkkä olettamus. Kaikennäköistä tavaraa on paikanpäältä lähtenyt kävelemään aamuyön tuntien aikana. Porukkaa on voinut tuona ajanjaksona 4-6-? käydä enemmänkin, kuka on sitten vienyt mitäkin. Esimerkiksi tämä bongareiden näkemä mieshenkilö poistumassa teltan takaa, on saattanut mennessään viedä lompakot ja rahat(siirrellyt etsiessään ruumiita), yksi tyhjä lompakko löytyi eri paikasta kuin kengät. Kengät on saattanut napata mukaansa joku muu????. Metsät oli täynnään kaikenlaista kulkijaa siihen aikaan, suurratsia tämän osoitti, joten ko tapahtumat ovat täysin mahdollisia. Näitä bongarien juttujakin pitäisi voida hiukan kyseenalaistaa, olivathan he samanikäisiä Irmelin ja Tuulikin kanssa! Lueksin eilen tutkimuspöytäkirjoja jossa poikien kerrottiin olleen lintuja rengastamassa; mikäs olisi parempi työkalu siihen aikaan rengastukseen, kuin Nissen siirtopihdit? Ei sana bongari tee ihmisestä pyhimystä tai muuten rikkeetöntä?! Jospa pojat kumminkin kävivät tutkimassa kasseja (ja niitä moottoripyöriä). Nyt joku vetää herneen nenään bongareiden puolesta, mutta kaikkeahan saa arvailla?! heillä oli ollut pientä kinaa, mennäkö lähemmäs vai ei, jospa se kinan aihe olikin: mennäkö kertomaan poliisille? He tulivat kuitenkin myöhemmin päivällä paikalle kertomaan poliiseille, mitä olivat nähneet (kaduttiko?). Mahtoiko renkikään ihan kaikkea kertoa, mitä oli käynyt katsomassa??? Tähän kaikkeen viittaa se, miten myöhään poliiseille ilmoitettiin tapahtuneesta, huolimatta siitä kuinka moni oli tehnyt silminnäkijähavaintoja!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      46
      5870
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      49
      5361
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      49
      3734
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3685
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      99
      3401
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3136
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2894
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      58
      2756
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      55
      2413
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1854
    Aihe