Kuinka moni biovanhempi kokee, että
1. Lapset ovat viety ihan turhaan.
2. Ei tuettu tarpeeksi.
3. Vanhemmat masentuivat lasten huostaanoton takia.
4. Sijoituspaikka on a. laitos b. sijaisperhe
5. Sijoituspaikassa olevat plussat ja miinukset.
6. Yhteynpitoa lasten ja vanhempien välillä tuetaan hyvin tai heikosti.
1. Lapset ovat viety ihan turhaan.
2. Ei tuettu tarpeeksi.
3. Vanhemmat masentuivat lasten huostaanoton takia.
4. Sijoituspaikka on a. laitos b. sijaisperhe
5. Sijoituspaikassa olevat plussat ja miinukset.
6. Yhteynpitoa lasten ja vanhempien välillä tuetaan hyvin tai heikosti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
1. osittain turhaan, selvisin kriisistä noin kuukaudessa. nyt elämä mallillaan, kotiutusta ei edes ajatella.
2. tuettiin, mutta tuki vääränlaista.
3. kyllä!
4. b
5. en ole yhteistyössä sijaisvanhempien kanssa, mutta uskon että pojallani on hyvä perheessä. ehdoton plussa on että poikani on nimenomaan perheessä, ei laitoksessa. miinuksena perheen runsas matkustelu (ainakin sijoituksen alussa) ja perheen toistuvat peruutukset tapaamisissa ja huoltosuunnitelmapalaverissa.
6. todella heikosti.
1. lasta ei ole viety vaan annettu sijoitukseen
2. tukea olen saanut, mutta en niin kattavaa kuin se olisi voinut olla.
3. en koe masentuneeni tapahtuman jälkeen, rankkaahan se on ollut, mutta hengissä ollaan selvitty
4. lapseni sijoituspaikka on perhekoti eli luokitellaanko se laitokseksi. Paikka on kuitenkin erittäin kodinomainen
5. sijoituspaikan plussat: aina vanhemmat paikalla, heillä on ammattitaitoa kasvattaa vaikeaa lasta, ovat avoimia ja näkevät aina jokaisessa lapsessa myös hyvää. Miinukset: sijoituspaikka on aika kaukana
6. ei oikeastaan ymmärrä kysymystä. Tarkoitetaanko, että sosku tukisi vai mitä? Meillä yhteydenpito sujuu hyvin. Asiat on sovittu jo alusta pitäen, minulla ei ole mitään valittamista sen suhteen. Jos minä tai sijaisvanhemmat haluavat muutosta yhteydenpitoon tai tapaamisiin, keskustelemme siitä keskenämme. Mitään ongelmaa ei ole ollut.
1.Luovutun itse lapseni sijaisperheeseen ja syystä.
2.Tukea sain mutta vääränlaista.
3.Masennuin entisestään.
4.sijaisperhe.
5.-
6.Hyvin.
1. Lapset VIETIIN turhaan.
2. Ei tuettu tarpeeksi.
Esitin sosiaalityöntekijälle, että tytöilleni silloin 9-vuotta ja 10-vuotta, haettaisiin VAIN TUKIPERHE, koska
a) molemmat ovat päivisin koulussa.
b) iltaisin oli paljon harrastuksia: kaksi iltaa oli sirkuskoulua, toinen ilta oli ilmaisutaitoa, yksi ilta oli musiikkiharrastusta, kerran viikossa kävimme uimassa ja viikonloppuisin lapsille suunnatuissa urheilu, kulttuuri ja muissa tapahtumissa.
c) joka toinen viikonloppu lapset olivat isiensä luona.
Sosiaalityöntekijälle tämä ei käynyt. Espoon kaupungilla ei ollut VARAA eikä MAHDOLLISUUKSIA järjestää tukiperhettä, joten heidät otettiin huostaan ja sijoitettiin Keski-Suomeen. (Tuli varmaan halvemmaksi!)
3. Minä masennuin totaalisesti, sillä ratkaisu oli huono sekä lasteni että minun vuoksi.
4. Lapseni olivat sijaisperheessä. Nuorempi oli 2,5 vuotta ja täytettyään kaksitoista hän itse ilmoitti perhehoitoon haluavansa vaihtaa perhettä. Toisessa sijaisperheessä hän oli 1,5 vuotta. Sitten hän tuli kotiin. Ja hän lopetti koulunkäynnin ja otettiin huostaan ja on nyt sijoitettuna laitokseen.
Vanhempi tytöistäni oli alkuperäisellä sijaisperheellä 3,5 puoli vuotta, mutta koska hän oli masentunut sain hänet sijoitettua uuteen sijaisperheeseen siskolleni (kaikki tehtiin selkäni takana, mutta hyvä näin) ja lapseni alkoi voida paljon paremmin.
5. Ensimmäisessä sijaisperheessä ollessaan kaikesta piti tapella. Vaatteista, kengistä ja paljon muustakin.
Nuoremman vaihdettua sijaisperhettä, emme olleet paljon yhteydessä, mutta siellä hän kuitenkin sai vaatteita. Muuten hän voi huonosti.
Nyt hän on nuorisokodissa, saa vaatteet, häntä kuunnellaan, otetaan huomioon hänen toiveensa ja häntä kannustetaan, tuodaan positiiviset asiat esille. Mitään ei tehdä minun seläntakana vaan kaikesta neuvotellaa. TODELLA HYVÄ HENKILÖKUNTA!
Vanhemman siirryttyä siskolleni, hän sai vaatteet ja jatkoi harrastustaa, jonka löysi ensimmäisen sijaisperheen luona. Nyt vanhempi tyttöni asuu tuetussa jälkihoidossa yksin. Hänellä on tukiperhe, ihan tytölleni entuudestaan tuntematon.
6. Yhteydenpitoa tyttöihini ensimmäisessä sijoituspaikassa ei tuettu alussa muutoin kuin, että tytöt kävivät kerran kuukaudessa myöhemmin harvemmin luonani. Alussa en saanut edes ruokarahaa, mutta sitten sain tapeltua heille ruokarahat.
Nuoremman ollessaan sijoitettuna toiseen perheeseen emme juuri olleet tekemisissä. Hyvin harvoin, mutta näinä kertoina varmistui se, että hän ei voinut oikein hyvin. Nyt kun hän on nuorisokodissa, hän on luonani joka viikonloppu, saan ruokarahat tappelematta.
Vanhempi ollessaan siskollani kävi luonani usein ehkä salaa siskoltani. Ruokarahat olen todella joutunut tappelemalla tappelemaan. Nyt kun hän on ihan ventovieraan tukiperheen kanssa tuetussa asumismuodossa meidän yhteydenpitoa ei tueta.
OLEN OLLUT TYÖTÖN KOKO HUOSTAANOTON AJAN. MASENNUIN, ENKÄ OLE SAANUT TÖITÄ. Hakenut olen.
Ennen huostaanottoa opiskelin 4 vuotta.
1. ei ole viety vaan annettu ja syystä
2. tukea sain, mutta vähänlaisesti
3. masennus syveni
4. perhe ja laitos
5. molemmissa plussaa se, että lapset voivat hyvin ja kehittyvät ok
6. yhteydenpito kunnossa