on tapahtunut Mäntymäen lastenkodissa? Miksi johtaja on "hyllytetty"? Luin tuolta ketjusta Kuttula on täällä tänään.
Tietääkö
kukaan mitä
2391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
oli muistaakseni niin, että kyseinen mies oli ollut hyvin pitkään lastenkodin johtajana ja nyt lääninhallitus on siirtänyt hänet toisiin tehtäviin, koska hänen kasvatusmetodinsa oli jotenkin paheksuttava. Ei siinä uutisessa tarkemmin selitetty, mitä kyseinen johtaja oli tehnyt, mutta ei varmaan hyvää, koska hänet sieltä pois siirrettiin.
noin viikko sitten eräs äiti kirjoitti mielestäni täysin osuvasti siitä, kuinka sijoitettujen lasten omien vanhempien MITKÄÄN reaktiot eivät kelpaa ja ne "tulkitaan" aina heitä vastaan.1)Jos esim. äiti näyttää erilaisissa yhteyksissä (kokoukset yms.) tunteensa ja tuskansa---hän on "hyvin sairas,epätasapainoinen,epävakaa,toimintakyvytön"--siis lisää terapiaa ja lääkitystä kehiin vain,ei tuollaiselle äidille voi lasta palauttaa.2) Jos äiti ei näytä eri yhteyksissä tunteitaan ja tuskaansa (sijaishoitajille yms.)--hän on täysin "tunteeton, kylmä ja välinpitämätön ihminen, kykenemätön äidiksi",ei missään tapauksessa tuollaiselle voi lasta palauttaa.3) Jos äiti tuo esiin aggressionsa tultuaan jatkuvasti mitätöidyksi, nöyryytetyksi ja sivuutetuksi kaikissa hänen lastaan koskevissa päätöksissä ja ilmaisee suuttumuksensa--hän on "vaarallinen ja arvaamaton", myös lapselleen,tapaamisia on vähennettävä tai lopetettava ne kokonaan-ei tuollaiselle lasta voi koskaan palauttaa.4)Jos äiti (huolimatta siitä, että häntä jatkuvasti kohdellaan ylimielisesti ja mitätöiden), tuo esiin omia mielipiteitään hänen lastaan koskevissa asioissa ja puolustaa lastaan ja perhettään--hän on "yhteistyökyvytön,epäkypsä ja epärealistinen mielipiteiltään, hän ei kykene vastuulliseen vanhemmuuteen"-ei tuollaiselle voi lasta koskaan palauttaa.-----Näin ne tulkinnat TOSIAANKIN menee.----Lisäksi vielä: Joskus on myös niin, että perheen lähisukulaiset asettuvat viranomaisten puolelle perhettä vastaan.Heillä on siihen omat motiivinsa ja tehdessään niin, he saavat vastustamisestaan itselleen jotain tarvitsemaansa hyötyä.(minä tiedän tuonkin puolen,olen itse joutunut tiettyjen lähisukulaistenkin toimesta mustamaalatuksi ja täysin hyljätyksi)