Taas siitä on kerran selvitty, ja vieläpä suhteellisen kunniallisesti, nimittäin velvollisuusvisiitistä vanhan sukulaistädin luona.Täti on iäkäs ja kärttyisä.
Sanon tämän, vaikka ei pitäisi, mutta melkein pelkään hänen tapaamistaan, sillä tarkoituksella, tai tahallaan, se ei vaikuta lopputulokseen kummasta on kysymys, hän onnistuu pahoittamaan mieleni ja varsinkin tyttäreni mielen.Täti on mieheni täti ja mies (todennäköisesti) hänen perijänsä.
Tänään taas visiteerasimme täällä kotona uudelleen puheissamme tuon eilisen masentavan kyläreissun.
Uskokaa tai älkää, mutta mieheni sanoi, niinkuin on sanonut monta kertaa, että kyllähän sitä nyt vielä muutaman vuoden jaksaa, sillä saammehan aika mukavasti talouttamme kohennettua kun tädistä aika jättää.
Huh!Se tuntuu äänenen ajateltuna laskelmoivalta ja kovalta,mutta itsenikin on pakko myöntää, että näin on.
Ovatko vanhat ihmiset siis suloisia, herttaisia, lempeästi puhuvia ja ymmärtäväisiä. Eivät ole.
Me kuulimme eilen olevamme huonoja lasten kasvattajia ja se johtuu siitä kun menimme liian nuorina naimisiin, mutta pakkohan sitä oli mennä kun "pulla oli uunissa".
Tälläistä ja vastaavaa joka kerta kun tapaamme.
Täti avioitui itse nyli nelikymppisenä, eikä saanut lapsia. Leskeksi jäätyään miehensä jätti hänelle melko mukavan omaisuuden.
Sitä omaisuutta nyt sitten "kytätään" ja kestetään keljuilua vähintäänkin joka toinen sunnuntai.
Sanon tämän, vaikka ei pitäisi, mutta melkein pelkään hänen tapaamistaan, sillä tarkoituksella, tai tahallaan, se ei vaikuta lopputulokseen kummasta on kysymys, hän onnistuu pahoittamaan mieleni ja varsinkin tyttäreni mielen.Täti on mieheni täti ja mies (todennäköisesti) hänen perijänsä.
Tänään taas visiteerasimme täällä kotona uudelleen puheissamme tuon eilisen masentavan kyläreissun.
Uskokaa tai älkää, mutta mieheni sanoi, niinkuin on sanonut monta kertaa, että kyllähän sitä nyt vielä muutaman vuoden jaksaa, sillä saammehan aika mukavasti talouttamme kohennettua kun tädistä aika jättää.
Huh!Se tuntuu äänenen ajateltuna laskelmoivalta ja kovalta,mutta itsenikin on pakko myöntää, että näin on.
Ovatko vanhat ihmiset siis suloisia, herttaisia, lempeästi puhuvia ja ymmärtäväisiä. Eivät ole.
Me kuulimme eilen olevamme huonoja lasten kasvattajia ja se johtuu siitä kun menimme liian nuorina naimisiin, mutta pakkohan sitä oli mennä kun "pulla oli uunissa".
Tälläistä ja vastaavaa joka kerta kun tapaamme.
Täti avioitui itse nyli nelikymppisenä, eikä saanut lapsia. Leskeksi jäätyään miehensä jätti hänelle melko mukavan omaisuuden.
Sitä omaisuutta nyt sitten "kytätään" ja kestetään keljuilua vähintäänkin joka toinen sunnuntai.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Toivottavasti odotuksenne palkitaan. Varmaan ottaisi pattiin, jos perintö kuitenkin menisi ohi suun.
pattiin, niinkuin luultavasti ketä tahansa vastaavassa tapauksessa - sinuakin.
Minusta on ruvennut tuntumaan, että tällä palstalla liki jokainen odottaa joko toisen tai omaa kuolemaa. On meinaan noita perintöasioita vatvottu jo niin monessa ketjussa, että liekö muuta mielessä enää kellään. Kun vielä muuan tuttava soitti ja alkoi selostaa oman sukunsa perintöriitoja, niin melkein menetin elämänuskoni.
Mutta sitten muistin, että minulla ei ole yhtikäs ketään, jolta voisin odotella perintöä. Eikä minun jälkeeni jää mitään tappelemisen arvoista, pelkkää kaatopaikkaromua. Se helpotti ja aloin uudestaan elämän optimistiksi!
ei ole perintöjä tiedossa, eikä jäämässä. Voin rauhallisin mielin jatkaa eteenpäin murehtimatta toisten taloudellisia asioita. Sukulaisia tapaan silloin, kun itseäni huvittaa. Joitakin usein, joitakin todella harvoin.
moksiskaan. Sinähän voit vielä voittaa Lotossa
miljoonia.
Sitten ne alkaa ajtukset pyöriä taas niissä perintöasioissa.
Meillä on jo kaikki perinnön jättäjät kuolleet ja
perinnöt jaettu.
On meillä vielä yksi täti, mutta tiedämme, että
hän on säätiöittänyt omaisuutensa, jota lienee
paljon. Kyllä me häntä käymme morjestamassa ja
soitamme joka toinen viikko. Hän on aika tavalla
dementoitunut.
Hänen nuorin siskonsa on luopunut yhteydenotoista häneen,
koska ei ole odotettavissa mitään perintöjä.
Aika kovaa!
Pakko on tähän todeta, etten ole lotonnut sen jälkeen, kun jäin yksin. Siis miljoonia ei ole tiedossa, vaikka varmasti muuten olen voiton puolella.
lauantai-iltaisin mitään jännitämistä, jos et ollenkaan lottoa, edes 1-2 saraketta.
Oishan se aika makeeta, jos vaikka sittenkin vielä isompia rahoja pyörittelisit.
Minä sitä laitan aina pienen raha-anomukssen vetämään lauantaisin. Ei ole onni suosinut, vaikka kuinka rohkeasti olen noita numeroita tarjonnut, mutta toivossa on hyvä elää!
Tätihän voi testamentata omaisuutensa jollekin toiselle kuin miehellesi. Jos käytte vierailulla vain perinnön toivossa, niin kyllä täti sen haistaa. Hän voi tehdä esim. viitauksia siitä, että "sitten kun kuolen..." ja katsoa teidän rektioitanne. Vaikka vanha ihminen ei olisikaan lempea ja leppoisa vanhus, niin ei hän välttämättä ole myöskään tyhmä. Vanhaa ihmistä ei kiukuta mikään muu niin paljon kuin omaisuuden kärkkyjät.
Minusta on epämiellyttävä ajatus, että "odotanpa nyt tuon kuolemaa, jotta rikastuisin". "Pidäpä nyt kiirettä sen kuolemisen kanssa."
5-kymppisten palstalla on käynnissä kirjoittelu eutanasiasta. Minä en voi kannattaa sitä, ja juuri tällainen perinnön odottelu on yksi syy siihen.
Pekka Puupää -sarjakuvassa oli "perintötäti". Tämä teidän touhunne muistuttaa aika tavalla sitä sarjakuvaa.
Toivottavasti sukulaisesi teettää testamenttinsa lainopillisella asiantuntijalla. Omin päin laadituista papereista voi asianajajakin saada harmaita hiuksia kun on kyseenlaista, mitä milläkin sanalla tai sanonnalla on oikeasti tarkoitettu.
kun monen ahdistuksen kautta sitä menee, kuka meneee ,taivaaseen.
Tiedäthän sinä uskovaisena (itse sanot olevasi) ihmisenä, että nuorena ihmispoloa kiusaa liha, keski-ikäisenä mammona ja vanhana Saatana.
Ihan hyvin lohkaistu. :)
sillä tarkoitukseni olla kyllä puhua sukulaisvieriluista, joilla ei viihdy, mutta joilla käydään koska se kuuluu kohteliaihin tapoihin.
Ilkeilevän tädin perintö piti olla sivuseikka, sillää halusin herättää keskustelun sukulaisista ja pikkuisen(tai enemmänkin) vaikeista henkilösuhteista heidän kanssaan.
Täti on kuin riivinrauta, välillä rähjää, välillä latelee ilkeyksiään hymyssä suin.
Enkä tiedäkään perimmekö hänet, sillä ihminen, jolla ei ole rintaperillisiä voi testamentata omaisuutensa aivan kenelle tahtoo.
Arvelemme vaan, että mieheni on ensisijainen perijä, mutta vaikka emme saisi pennin latia, niin pärjäisimme ilmankin.Vieläpä kohtalaisen hyvin. Tulipahan vain spekuloitua, että joku korvaus ainaisesta pahan mielen tuntemisesta ei olisi mitenkään väärin.
Tarkoitus oli todellakin keskustella onko veri vettä sakeampaa ja voiko ilkeää sukulaistaan rakastaa. Eihän sitä sivullinen ole ollut usein kuulemassa, eikä tiedä jos ei ole itse kokenut miten paljon pahaa mieltä aiheuttaa mm. " Kyllähän sinä, Matti(nimi muutettu) olisit saanut paremmankin vaimon."
Täti haluaa nimenomaan minut aina vierailulle luokseen ja vain sitä varten, että saa ilkeillä.
Sanonpa vieläkin, että ilman perinnön toivoa en kyllä sen ihmisen ovea avaisi.
Hän ei ollut varakas.
Kohteliasuudesta häntä piti käydä tervehtimässä. Kun olin lapsi, hän vietti meillä kaikki joulut, kun kukaan muu ei halunnut häntä luokseen. Hän oli myös lapseton leski.
Hänelle oli vaikea soittaa puhelimella ihan siitä syystä, että nälviminen alkoi välittömästi. Tervehtimisen sijasta hän sanoi esim:: "Mikäs sinua nyt riivaa, kun muistat minullekin soittaa? Kuinkahan monta kuukautta siitäkin mahtaa olla, kun olet viimeksi ottanut yhteytä jne." -- Hän arvosteli kaikkia. Kerran, kun oli hänen luonaan sisareni ja hänen 6-vuotiaan poikansa kanssa, hän sanoi heidän lähdettyään: "Kyllä tuo Seppo on sitten ikävä lapsi. Onko hän aina yhtä mitätön?"
Koska olin oppinut kotona käyttytymään hyvin, niin en kimpaantunut hänelle kuin yhden ainoan kerran (15-vuotiaana), kun hän oli kesämökillämme. Sen kimpaantumisen seurauksena hän antoi minulle rahaa. Hän ei yhtään "ymmärtänyt", miksi suutuin.
Rauha hänen sielulleen. Hänellä oli ollut kova elämä, mutta kyllä ainakin osa siitä kovasta kohtalosta oli itse aikaansaatua. Hän oli jäsenenä parissa ääriliikkeessä, ja sai sitten kärsiä siitäkin. Persoonallinen hän ainakin oli.
lähti tunti sitten,soitti että oletko kotona,ajeli pyörällä kypärä päässä,satuin olemaan kirkolla,tätillä yli 100,lastenlasta eikä ole koskaan,synkällä eikä huonolla tuulella,vaikka häitä ja synkkäriä ja kihlajaisia ja lakkiaisia yhtenään,olen hoitanut sitä lapsivuoteessa useammastikkin ,ja se on opettanut samalla minut leipomaan ja lypsämään lehmiä, ja kaikkea maan ja taivaan väliltä,yli 80ppinen,tunnen olevani samanikäinen hänen kanssaan aina olen ollut samanikäinen mielestäni, on niitä erilaisiakin sukulaisia,ja vaikka minkälaisia mahtuu minunkin serkkuihin joita 100,jollainpuolen,vaan ei niistä ole ollut haittaa kenestäkään,iloa pääasiassa saahan niistä kertoa vitsejä kuinka kukin seikkailee ja talouttaan hoitaa,niinkuin nekin tekee minusta,
Meitä on hyvin vähän. Kun koko suku kerääntyy yhteen, niin meitä on alle 40, jos on saatu kaikki lapset ja nuoret houkutelluiksi mukaan.
Olisi varmaan mukavaa, jos sukua todella olisi noin paljon, ja jos suku vielä pitää yhteyttäkin.
Minun isovanhempani kuolivat jo ennen syntymääni. En tiedä ollenkaan, millaista olisi ollut olla isovanhempien kanssa. Aika iso osa pienestä suvustani asuu ulkomailla, joten sekin vähentää kontakteja.
Meillä oli joskus naapuri, jossa sekä vaimo että mies olivat adoptiolapsia ja molempien kasvatusvanhemmat olivat kuolleet. Heillä ei kertakaikkiaan ollut lainkaan sukulaisia.
Tässä herkeiksen minäkin ihmettelemään tuota suurta sukuasi! Ja yhteyksiäkin pidätte eli kuulumisia kerrotte puolin ja toisin.
Minulla on 19 serkkua elossa, ei yhtään tätiä eikä setää. Viimeinen enonikin kuoli juuri äskettäin 86:n ikäisenä. Vain yhden serkkuni kanssa pidämme yhteyttä, tosin muiden kanssa on matkaetäisyyttäkin, joten vain häissä ja hautajaisissa tulee tavattua. Vanhemmiten kyllä kaipaa sukulaisiaan.
on väljempää seurustelu,jopa samassa sisarusparvessa jossa nuorempien ja vanhempien sisarusten ikäero on yli 20vuotta eivät ole asuneet yhdessä,mutta tiedetään kaikki kyllä nimeltä ja niistä puhutaan vaikkei nähtäskään,varsinkin jos on tehnyt jotain mainittavaa,minut joka olen ollut mustan lampaan mainessa ,mainittiin varmaan usein,niisä puheissa,ei ole erikoista että on isoja sukuja niitä on paljon,niistä suvuista verkostuu pohjoissuomi,opettajat ja oppilaat,virkamiehet ja asiakkaat,
niin myönteistä elämänasennetta ei tapaa monesti kun on yleensä näisä perheissä,
mummuni oli sielunhoitaja jos joku teki kuolemaa kutsuttiin paikalle ja lapsenpäästäjä ,äidin isä piti saarnoja,samanlaista on nykyäänkin tulee suuria sukuja kun yksikin perhe satoihin yltää, ennen kuoli enemmän lapsia eikä tainnut niin kasvaa suku,
...etelänihminen taas palstan kautta tietoa tietämättömyyteensä!
"Lisääntykää ja täyttäkää maa" on otettu tosissaan näissä lestaadiolais-suvuissa. On siinä vaimo lujilla, kun melkein joka toinen vuosi lapsen pyöräyttää. Ja mitä ne mustat lampaat ovat?
Miten jollain ihmisellä voi olla sata lastenlasta?Siinä ovat varmaan mukana lastenlasten lapsetkin, eikö niin?
olla sata lastenlasta,jos on kymmenen lasta ja jokainen tekee kymmenen niin on jo ,entä jos on viistoista lasta ja osalla niista kuusitoistakin mutta yli kymmennen yhdellä lapsella lapsia niin tulee,monta syntymäpäivä juhlaa ,
tuleeko lapsia vain ei,nykyaikana on helpompaa kun pidetään huolta ,äideistä ja lapsista,
siellä on kyllä kehitystä missä syntyy lapsia nykyäänkin,työpaikkoja syntyy ja ahkeria ja tunnollisia työmiehiä,
mustanlampaan nimen saa jos ei pysy laumassa,tekee oman pään mukaan,se pitää saaha kuriin ja laumaan kiltisti olemaan,
minä pidin musiikista siihen aikaan oli vain syntimusaa,ja tanssia,
suku tuo onnea pinessäkin on kiinnostava jos ovat tekemisissä keskenään,ei sitä jaksa olla sellasen väen kanssa kukaan ,vaan ne läheisemmät valikoituu joitten kanssa on enemmän tekemisissä,
pienestä saakka saa kulla että olsit niinkuin tuo serkku,iso ja lihava joka istua möllöttää rauhallisena,kun itse on pieni ja laiha eikä koskaan paikallaan,
minulla eli isovanhemmat kummatkin niin kauan kun omat lapset syntyivät,
pitäisi kaikilla olla jonkin verran sukua,vaan perheet ovat nykyään niin piniä ,
se painostus että pitäisi olla muunlainen kun on ,ei kansa ole helppoa koska kaikki haluttiin kasvatta ruotuun ,jo moittiva kasekkin rakkailta ihmisiltä ,sai tottelemaan
nykyaikana ollaan enemmän yhtä,ja se tuntuu hyvältä,vaativat minua jopa pitämään puheen tätini syntymäpäivillä ,olin niin läheinen,
monella tädillä on kuusitoista lasta, muistan kävelleni neuvolasta isän serkun kanssa joka oli viimmeisilään setsemäätoista lasta ,minä odotin ensimmäistä ,seuraavaalle lapselleen joka syntyi muutaman vuoden perästä ,hän pani saman nimen kun minun esikoinen,
ajattelepa sitä vanhantädin arkea, ketään ei käy, asuu yksin(?), muistelee elämäänsä jne.
Sitten tulette kylään ja hän on niin iloinen, että jututkin muuttuvat ilkeilyksi. Siis teidän mielestänne. Pienet lapsetkin kiukuttelevat vanhemmilleen, jotka kokevat turvallisiksi. Ei hän tietosesti ärhentele, se on hänen tapaansa keskustella.
mutta tädin kiukuttelu on kohdistunut lähes kaikkiin ihmisiin, joiden kanssa hän on joutunut tekemisiin.
Joitakin vuosia sitten hän sai porttikiellon bingohalliin, koska huuteli ilkeyksiään "voittajille."
Talossa missä hän asuu , ei saisi olla lapsia, koirista puhumattakaan.
En voi, enkä tahdokaan tässä kertoa luonnevikaisen ihmisen lukemattomista toljailuista.
Sanoit, että "ketään ei käy", mutta kuka jaksaa käydä ilkeilyjä kuuntelemassa.
Me olemme käyneet ja käymme , sillä hänellä ei ole muita lähiomaisia kuin veljenpoika perheineen(me)ja sanonpa vieläkin, että jos ei olisi perintöä odotettavissa, niin en kävisi ikinä.
Vaikka viimeiset sanasi motiiveista käydä ilkeän perintötädin luona nostattavat karvat pystyyn, niin nostan hattua rehellisyydellesi. Aika harva näillä palstoilla edes nimimerkin suojassa uskaltaa sanoa yhtä masentavan kovan totuuden!
Kertomuksesi panee miettimään, mikä tädistä on sellaisen tehnyt. Ei taida olla kadehdittava elämäntarina...