Köyhät asuntotuhnuttelijat ostavat velaksi...
http://www.saunalahti.fi/charly/talk.html
Yleisesti tiedetään, että inflaatio tarkoittaa hintojen nousua, jota kuluttajahintaindeksillä mitataan.
Inflaatio liittyy kiinteästi nousukauteen. Kun kysyntä on voimakasta, on hinnoilla taipumusta kiivetä ylöspäin. Viime vuosisadan toisella puolikkaalla meillä oli voimakasta talouskasvua ja monessa vaiheessa korkeita inflaatiolukemia. Inflaation seurauksia korjattiin useasti devalvaatioilla, mikä tarkoitti Suomen rahayksikön ulkoisen arvon alentamista. Tällä menetelmällä kohennettiin kansainvälistä kilpailukykyisyyttämme, jota voimakas inflaatiomme oli nakertanut.
Deflaatio on vierasperäinen sana, joka tarkoittaa inflaation vastakohtaa, siis laskevia hintoja. Keskusteltaessa maailmantalouden nykytilasta mainitaan usein deflaation vaara.
Olemme tottuneet lukemaan voimakkaan inflaation vaaroista ja tiedämme, että talouspolitiikassa pyritään välttämään tätä haittatekijää. Näin ollen voisi kuvitella, että deflaatio, ts hintatason yleinen lasku, olisi hyvä uutinen. Näin ei kuitenkaan asiaa tulkita ammattipiireissä.
Jos hinnat jostain syystä rupeavat selvästi laskemaan, on vaarana se, että ostopäätöksiä lykätään. Jos esim joku kotitalous tarvitsee uuden pesukoneen ja odottaa hinnan laskevan 10 prosenttia vuoden aikana, lykätään ostopäätöstä mahdollisesti tulevaisuuteen. Yritysten investointipäätöksiä tehtäessä ollaan erittäin varovaisia, jos odotetaan omien tuotteiden hintojen romahtavan lähitulevaisuudessa. Investointitoiminnan hyytyessä ei työmarkkinoilla voida odottaa kysynnän nousua. Jos työttömyys lisääntyy, kärsii kulutuskysyntä, mikä puolestaan ruokkii hintojen laskupaineita.
Deflaatiovaaralla tarkoitetaan talouskehitystä, jossa heikko kasvu pysähtyy tykkänään ja kääntyy etumerkiltään negatiiviseksi, todelliseksi talouslamaksi. Tässä yhteydessä puhutaan lumipalloefektistä: talouden vaikeudet kasaantuvat samalla tavoin, kuin mäeltä vierivä lumipallo kasvaa kulkiessaan. Kauhuskenaariona mainitaan 1930-luvulla teollisuusmaissa koettu lama, jonka aikana taloudellinen aktiviteetti supistui useassa maassa lähes kolmanneksen. Sosiaaliset seuraukset olivat suorastaan karmeita.
Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä Japanin talous koki häkellyttävän nousukauden, jota muualla ihmeteltiin ja ihasteltiin. Resurssipohjaltaan erittäin köyhä saarivaltio nousi kohinalla maailman toiseksi merkittävämmäksi talousmahdiksi USA:n jälkeen. Nousevan auringon talousihmettä tarkasteltaessa uskottiin laajasti, että Japani oli löytänyt kultaisen reseptin talouskasvulle, jota pidettiin yllä yhdistelemällä markkinavoimat ja julkisen talouden voimakas käsi rakennemuutosten veturiksi.
Viime vuosikymmenellä japanilaisen talousihmeen taikavoima alkoi kuitenkin hiipua. Nykyisin Japanin taloutta on oikeastaan ryhdytty pitämään varoittavana esimerkkinä deflaatiokierteen toteutumisesta.
Kuluttajahinnat ovat Japanissa laskeneet vuodesta 1999 lähtien. Tämä hintojen halpeneminen on ollut erittäin maltillista, vajaan prosentin vuodessa.
Kaikkien arvojen alamäki Japanissa ei ole ollut maltillista. Tokion pörssissä osakkeiden arvo on ainoastaan viidenneksen siitä, mihin yllettiin v 1989 huippuaikana. Samanlainen, deflatorinen trendi on havaittavissa kaupunkialueiden tonttimarkkinoilla. Tietyt inflaatiokuplat ovat siis puhkeilleet rajusti.
Japanissa julkisen sektorin velka on kai jotain 130 prosentin luokkaa paikallisesta bruttokansantuotteesta. Euro-alueella sääntönä on, että vastaava lukema pitäisi pitää alle 60 prosentin rajan. Japanin suhdanteita ei nykyoloissa voi hulvattomasti elvyttää valtion menoja kasvattamalla ja veroja laskemalla.
Ennen 1990-lukua Japanissa vallitsi pitkään täystyöllisyys. Nyt työttömyysaste on yli viisi prosenttia, mikä kansainvälisessä vertailussa on vaatimaton lukema.
Viime vuosien aikana Japanin talous on polkenut lähes paikoillaan. Maa ei siis talousvaikeuksistaan huolimatta ole syöksynyt syvään lamaan. Japanin vaihtotaseessa on jatkuvasti ylijäämiä, mikä on selvä merkki periaatteellisesta kilpailukyvystä. Japanin talous ei siis lumipallon tavoin syöksy alas rinnettä, vaikka yleinen hintataso osoittaakin deflaatiokehitystä.
http://www.saunalahti.fi/charly/talk.html
Yleisesti tiedetään, että inflaatio tarkoittaa hintojen nousua, jota kuluttajahintaindeksillä mitataan.
Inflaatio liittyy kiinteästi nousukauteen. Kun kysyntä on voimakasta, on hinnoilla taipumusta kiivetä ylöspäin. Viime vuosisadan toisella puolikkaalla meillä oli voimakasta talouskasvua ja monessa vaiheessa korkeita inflaatiolukemia. Inflaation seurauksia korjattiin useasti devalvaatioilla, mikä tarkoitti Suomen rahayksikön ulkoisen arvon alentamista. Tällä menetelmällä kohennettiin kansainvälistä kilpailukykyisyyttämme, jota voimakas inflaatiomme oli nakertanut.
Deflaatio on vierasperäinen sana, joka tarkoittaa inflaation vastakohtaa, siis laskevia hintoja. Keskusteltaessa maailmantalouden nykytilasta mainitaan usein deflaation vaara.
Olemme tottuneet lukemaan voimakkaan inflaation vaaroista ja tiedämme, että talouspolitiikassa pyritään välttämään tätä haittatekijää. Näin ollen voisi kuvitella, että deflaatio, ts hintatason yleinen lasku, olisi hyvä uutinen. Näin ei kuitenkaan asiaa tulkita ammattipiireissä.
Jos hinnat jostain syystä rupeavat selvästi laskemaan, on vaarana se, että ostopäätöksiä lykätään. Jos esim joku kotitalous tarvitsee uuden pesukoneen ja odottaa hinnan laskevan 10 prosenttia vuoden aikana, lykätään ostopäätöstä mahdollisesti tulevaisuuteen. Yritysten investointipäätöksiä tehtäessä ollaan erittäin varovaisia, jos odotetaan omien tuotteiden hintojen romahtavan lähitulevaisuudessa. Investointitoiminnan hyytyessä ei työmarkkinoilla voida odottaa kysynnän nousua. Jos työttömyys lisääntyy, kärsii kulutuskysyntä, mikä puolestaan ruokkii hintojen laskupaineita.
Deflaatiovaaralla tarkoitetaan talouskehitystä, jossa heikko kasvu pysähtyy tykkänään ja kääntyy etumerkiltään negatiiviseksi, todelliseksi talouslamaksi. Tässä yhteydessä puhutaan lumipalloefektistä: talouden vaikeudet kasaantuvat samalla tavoin, kuin mäeltä vierivä lumipallo kasvaa kulkiessaan. Kauhuskenaariona mainitaan 1930-luvulla teollisuusmaissa koettu lama, jonka aikana taloudellinen aktiviteetti supistui useassa maassa lähes kolmanneksen. Sosiaaliset seuraukset olivat suorastaan karmeita.
Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä Japanin talous koki häkellyttävän nousukauden, jota muualla ihmeteltiin ja ihasteltiin. Resurssipohjaltaan erittäin köyhä saarivaltio nousi kohinalla maailman toiseksi merkittävämmäksi talousmahdiksi USA:n jälkeen. Nousevan auringon talousihmettä tarkasteltaessa uskottiin laajasti, että Japani oli löytänyt kultaisen reseptin talouskasvulle, jota pidettiin yllä yhdistelemällä markkinavoimat ja julkisen talouden voimakas käsi rakennemuutosten veturiksi.
Viime vuosikymmenellä japanilaisen talousihmeen taikavoima alkoi kuitenkin hiipua. Nykyisin Japanin taloutta on oikeastaan ryhdytty pitämään varoittavana esimerkkinä deflaatiokierteen toteutumisesta.
Kuluttajahinnat ovat Japanissa laskeneet vuodesta 1999 lähtien. Tämä hintojen halpeneminen on ollut erittäin maltillista, vajaan prosentin vuodessa.
Kaikkien arvojen alamäki Japanissa ei ole ollut maltillista. Tokion pörssissä osakkeiden arvo on ainoastaan viidenneksen siitä, mihin yllettiin v 1989 huippuaikana. Samanlainen, deflatorinen trendi on havaittavissa kaupunkialueiden tonttimarkkinoilla. Tietyt inflaatiokuplat ovat siis puhkeilleet rajusti.
Japanissa julkisen sektorin velka on kai jotain 130 prosentin luokkaa paikallisesta bruttokansantuotteesta. Euro-alueella sääntönä on, että vastaava lukema pitäisi pitää alle 60 prosentin rajan. Japanin suhdanteita ei nykyoloissa voi hulvattomasti elvyttää valtion menoja kasvattamalla ja veroja laskemalla.
Ennen 1990-lukua Japanissa vallitsi pitkään täystyöllisyys. Nyt työttömyysaste on yli viisi prosenttia, mikä kansainvälisessä vertailussa on vaatimaton lukema.
Viime vuosien aikana Japanin talous on polkenut lähes paikoillaan. Maa ei siis talousvaikeuksistaan huolimatta ole syöksynyt syvään lamaan. Japanin vaihtotaseessa on jatkuvasti ylijäämiä, mikä on selvä merkki periaatteellisesta kilpailukyvystä. Japanin talous ei siis lumipallon tavoin syöksy alas rinnettä, vaikka yleinen hintataso osoittaakin deflaatiokehitystä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En jaksanu kyllä tommosta pitkää tekstiä lukea
ALE -70% syksyllä
Mita???? Siis ale -70%??? Eli alennusta on -70% eli hinnathan nousee 70%. Onnksi en kerenny vielä myymään.