3kk:tta vanhan toyvillakoiran ruokinta

Tähän asti olemme antaneet pennulle kasvattajan ohjeiden mukaan nappuloita pedigree junior (kanaa ja riisiä) sekä pieniä määriä piimää ja paistettua sikanaudanlihaa ilman mausteita sekoitettuna nappuloihin. Miten te olette jatkossa ruokkineet pentua? Pakkauksen kyljessä lukee, että sisältää kaikki tarvittavat vitamiinit, joten riittääkö tämä jatkossakin?
2240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä riittää jatkossakin. Loraus kylmäpuristettua rypsiöljyä kannattaa lisätä ainakin kerran päivässä ruoan joukkoon.

Liha kannattaa antaa mieluummin raakana. Maksaa voi myös antaa pienen palasen joka toinen viikko. Pennulle ei lihaa kuitenkaan kannata antaa paljoa, koska pentu saa tarvittavat vitamiinit kuivamuonasta ja liha voi häiritä joidenkin vitamiinien tasapainoa. Vaihtaisin kuitenkin Pedigreen johonkin laadukkaampaan ja lisäaineettomaan eläinkaupan ruokaan.

Äänestä

laadukkaampaan kuivamuonaan, osaavat neuvoa erikoisliikkeessä. Lihan voisit ruveta antamaan nappuloiden sekaan raakana. Itse keitän myös kanaa, ja kalaa annan vähintään kerran viikossa. Laadukkaampi ruoka maksaa itsensä takaisin ajan oloon. Oletko tietoinen että Royal Caninilla on roturuoka villakoirille. Kun koira on siinä vuoden ikäinen ja ennenkin jo kannattaa vaihtaa Royalin muonaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ninnuliini kirjoitti:

Tähän asti olemme antaneet pennulle kasvattajan ohjeiden mukaan nappuloita pedigree junior (kanaa ja riisiä) sekä pieniä määriä piimää ja paistettua sikanaudanlihaa ilman mausteita sekoitettuna nappuloihin. Miten te olette jatkossa ruokkineet pentua? Pakkauksen kyljessä lukee, että sisältää kaikki tarvittavat vitamiinit, joten riittääkö tämä jatkossakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu