Varovainen kössi

Mitä mää teen jos kävelen yksin pimeällä kadulla
yöllä, ja vastaani tulee 3 nuorukaista...
He rupevat ruinaamaan tupakkaa, mutten polta, he
sanovat ettei tupakkaa tule saan puukosta.
Sanon etten polta ja lähden kävelemään..
Yhtäkkiä tunnen kipua kädessäni ja huomaan että
minua on puukotettu, kaikki kolme yrittää hyökätä
kimppuuni...
Mutta en ole mikään pienikokoinen joten hakkaan
kaikki nuorukaiset ja huomaan että yksi ei edes
hengitä enää, hän on kuollut...

eli mitä laki sanoo tähän?
mielestäni kyseinen asia voisi sattua kenelle
tahansa..mutta mitä sille voi jos on isokokoinen
ja voimakas ja lyö paniikissa ja toinen kuolee...
se on itsensä puolustamista.

heittäkää palautettta

-WiceGuy-
3278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toden näköisesti selviät ehdonalaisella tuomiolla
kuoleman tuottamuksesta. Kyllä itsepuolustus on
vielä jotenkuten sallittua, joskin on olemassa
tuomioita joissa uhreista onkin tehty rikollisia
ja rangaistu todella ankarasti.

Esim jenkeissä jos joku murtautuu kotiisi, saat
ampua hänet ilman mitään sen kummempaa tuomiota.

Suomessa on vaan niin voit selvitä vähällä tai
sitten joutua häkkiin.

Tuomioon voi vaikuttaa myös käyttäytymisesi
poliisin ja oikeuden edessa, jos vittuilet niin
huonosti käy, asialinjan pitäen selviät
helpommalla. Mutta kyllä tämä on sarvikuonojen
maa niin monessa suhteessa.

Äänestä

koska oma henkesi oli uhattuna, puolustit
itseäsi. hätävarjelun liioittelu.

Äänestä

siis..voit puolustaa henkeä ja terveyttäsi VAIN
sen verran kuin on tarpeellista.
Puolustaminen on eri asia kuin jokin
tappo/kuolemantuottamus tai törkeä pahoinpitely
jne. joihin kuvitteellisessä hyökkäyksessä itse
päädyt.
Voimaa ja keinoja voi käyttää vain sen mukaan
kuin on tarvetta, kostaa tai rankaista ei saa.
Ja vain oikeus sen sitten loppupeleissä arvioi mm.
l. olitko hätävarjelutilanteessa
2. oliko se mitä teit tarpeellista ja olisiko
sinulla ollut jokin muu keino suojella itseäsi
3. mitkä olivat sinua vastaan hyökänneiden motiivi

Eli sinun pitää käyttää järkeä kun/vaikka/jos
puolustat itseäsi, yhtään ylimääräistä lyöntiä
ei sallita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-WiceGuy- kirjoitti:

Mitä mää teen jos kävelen yksin pimeällä kadulla
yöllä, ja vastaani tulee 3 nuorukaista...
He rupevat ruinaamaan tupakkaa, mutten polta, he
sanovat ettei tupakkaa tule saan puukosta.
Sanon etten polta ja lähden kävelemään..
Yhtäkkiä tunnen kipua kädessäni ja huomaan että
minua on puukotettu, kaikki kolme yrittää hyökätä
kimppuuni...
Mutta en ole mikään pienikokoinen joten hakkaan
kaikki nuorukaiset ja huomaan että yksi ei edes
hengitä enää, hän on kuollut...

eli mitä laki sanoo tähän?
mielestäni kyseinen asia voisi sattua kenelle
tahansa..mutta mitä sille voi jos on isokokoinen
ja voimakas ja lyö paniikissa ja toinen kuolee...
se on itsensä puolustamista.

heittäkää palautettta

-WiceGuy-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu