Hei kaikki kanssasisaret!
Ajattelin kysäistä, onko teillä koskaan sellainen olo, että lapsettomuutenne on vaikuttanut sukulais- ym. suhteisiin? Itselläni on nimittäin sellainen tilanne, että pikkuveljeni vaimo odottaa heidän esikoistaan. Tämä syntyvä lapsi on minun vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi. Kaikki ovat tietenkin menneet ihan sekaisin uutisesta, mikä on ymmärrettävää, mutta sen myötä myös minä ja mieheni olemme jääneet jotenkin sivuun. Ei sillä, että olisin katkera, mutta kyllä se suoraan sanottuna ärsyttää; emme ole valinneet lapsettomuutta vapaaehtoisesti! Tuntuu, etten halua mennä edes käymään kotipaikkakunnallani, jossa vanhempani ja veljeni vaimoineen asuu, kun kaikki asiat pyörivät vain veljeni ja heidän vauvansa ympärillä... Tietenkin toivon veljelleni ja hänen vaimolleen vain hyvää, mutta toivoisin, että ihmiset ajattelisivat hieman myös meitä ja meidän tilannetta. En ehkä jaksaisi koko ajan kuunnella tarinoita veljeni vaimon raskaudesta. Olenko mielestänne itsekäs?
Olisi mukava kuulla muidenkin mielipiteitä ja kokemuksia asiasta, myös niiden, jotka ovat mahdollisesti odottajan tai isovanhemman asemassa.
Jaksamista kaikille :)
Ajattelin kysäistä, onko teillä koskaan sellainen olo, että lapsettomuutenne on vaikuttanut sukulais- ym. suhteisiin? Itselläni on nimittäin sellainen tilanne, että pikkuveljeni vaimo odottaa heidän esikoistaan. Tämä syntyvä lapsi on minun vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi. Kaikki ovat tietenkin menneet ihan sekaisin uutisesta, mikä on ymmärrettävää, mutta sen myötä myös minä ja mieheni olemme jääneet jotenkin sivuun. Ei sillä, että olisin katkera, mutta kyllä se suoraan sanottuna ärsyttää; emme ole valinneet lapsettomuutta vapaaehtoisesti! Tuntuu, etten halua mennä edes käymään kotipaikkakunnallani, jossa vanhempani ja veljeni vaimoineen asuu, kun kaikki asiat pyörivät vain veljeni ja heidän vauvansa ympärillä... Tietenkin toivon veljelleni ja hänen vaimolleen vain hyvää, mutta toivoisin, että ihmiset ajattelisivat hieman myös meitä ja meidän tilannetta. En ehkä jaksaisi koko ajan kuunnella tarinoita veljeni vaimon raskaudesta. Olenko mielestänne itsekäs?
Olisi mukava kuulla muidenkin mielipiteitä ja kokemuksia asiasta, myös niiden, jotka ovat mahdollisesti odottajan tai isovanhemman asemassa.
Jaksamista kaikille :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
..tavallaan. Siskollani on kaksi poikaa ja nyt odottaa kolmatta lastaan, onneksi äitini ei hehkuta sitä asiaa, ei ole sellainen tyyppi. Mutta mieheni puolen sukulaiset jotkut hehkuttavat lapsen lapsillaan eikä sekään tunnu kivalle. Tosin sukulaiset eivät tiedä lapsettomuudestamme, miksi olemme yhä kaksin, emmekä kerrokaan tässä vaiheessa ainakaan.
Oletteko te kertoneet sukulaisille?
Äitini ja appivanhempani tietävät jotain mutteivät koko totuutta, eivät esim. hoidoistamme.
Kerroimme muutama kuukausi sitten sekä minun että mieheni vanhemmille ja siaruksillemme tilanteestamme. Mieheni tosin oli sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitse tietää, mutta itse olen enemmän sellaista tyyppiä, etten jaksa painia näiden asioiden kanssa yksin. Tai lähinnä kertomiselle oli perusteena se, että läheisimmät sukulaiset ymmärtäisivät meitä tai lähinnä minua, kun välillä on aika rankkaa. Sen takia olenkin nyt miettinyt, että miksi pitää meille tai siis minulle (mieheni ei näistä jutuista paineita ota) aiheuttaa pahaa mieltä sillä, että raskaudesta ja vauvasta jauhetaan koko ajan, kun ihmiset ovat perillä tilanteestamme. Tosin kai sellaisten ihmisten on aika vaikeaa samaistua tähän meidän tilanteeseen, jotka eivät itse ole samaa kokeneet.
juu, tiedän tunteet.
Olemme oltu naimisissa nyt 1,5v.
Sukulaiset ja kaikki ovat niin onnellisia meidän suhteestamme, kun meillä on ollut rankka suhde entisten kanssa. Melkein siitä saakka kun muutimme yhteen kyselivät jo vitsinä että "joko".
Nyt kun ollan naimisisa, kyselyjä vain lisääntyy.
Olemme nyt oltu ilman ehkäisyä tasan vuoden.
Alkaa vähän ahdistaa... :(
KAIKKI, siis oikeasti kaikilla sisaruksilla ja ystävillä on jo lapsia tai odottavat. Yksi ystävä pariskunta, jota luulin että he eivät "yritä" vielä : hekin saavat joulukuussa esikoisen !!! AARRGGG
Olemme viimeisiä... toivottavasti tämä menee ohi joskus, mutta emme voi mitää että haluamme lapsen...
Kyllä kuulostaa tosi tutulta.
Itse kerroimme lähisuvullemme (omat ja mieheni vanhemmat ja meidän molempien siskot) lapsettomuudesta ja hoidoista heti, kun olimme muutaman kerran käyneet lääkärillä. Omat vanhempani tajusivat tilanteen heti, mutta mieheni vanhemmat ja varsinkin äiti ei.
Mieheni sisko alkoi odottaa vauvaa ja aina kun menimme mieheni vanhempien luona käymään, niin myös tämä sisko tuli sinne. Asumme eri paikkakunnalla kuin meidän kummankaan vanhemmat ja mieheni sisko asuu myös eri paikkakunnalla kuin me tai vanhempansa. Jouduimme siis olemaan siellä myös yötä. Monet itkut itkin meidän "makuuhuoneessa", kun miehen sisko pyöritteli mahaansa edessäni ja kertoili kuinka vauva potkii sinne ja tänne ja miten päin se on nyt. Ja anoppi kertoili, kun miehen sisko oli käynyt neuvolassa ja siellä oli ollut sellaista ja tällaista. Ja totesihan anoppi myös, että nyt hän vihdoin saa lapsenlapsen. Siinä oli nauru kaukana. Tätä jatkui tietenkin vielä sen jälkeenkin, kun vauva oli syntynyt.
Monet kerrat sanoin miehelleni, että en enää jaksa vaan lähden kotiin vaikka yöllä. Mutta kuitenkin aina sitten jotenkin sen viikonlopun kärvisteli siellä.
Et ole mitenkään itsekäs, mutta se on totta, että lapsettomuudentunteita ei pysty tajuamaan kuin vain sellaiset, jotka ovat sen itse läpikäyneet.
Meillä sitten loppujen lopuksi kävi hyvin ja meillä on nyt kaksi lasta; toinen on ivf-poika ja toinen luomu-tyttö.
Hei!
Meillä on myös sama asia käytävänä läpi. Minun veljeni avovaimo odottaa heidän ensimmäistään. Vanhmepamme eivät ole isovanhempia vielä ja voi sitä hössötystä ja veljeni kaverin varjelua. Tuntuu välillä, että minä en ole enää yhtään mitään.
Meidän lapsettomuudesta eivät tiedä kuin minun puolen lähimmät sukulaiset ja muutaman minun ystävä. Minulta jouduttiin poistamaan kohtu ja nyt tämän asian kanssa painitaan. Mieheni mielestä oma lapsi olisi kaiken paras eli jos joku synnyttäisi meidän soluilla meille lapsen. Mutta kuka olisi näin hyvä sydäminen ja alkaisi tähän??? Adoptio on viimeinen vaihtoehto.
Miehelläni on jo kaksi lasta ja minulla ei ole ollenkaan ja ette arvaa kuinka kaipaan lämmintä kääröä syliini. Tuntuu välillä, että en jaksa enää elää yhtään eteenpäin ja aina jostain saan voimia jatkaa. Välillä tuntuu, että olen yksin asian kanssa eikä mihenikään ymmärrä miltä minusta tuntuu, hänellähän on jo lapsia.
Tiedän myös senkin, että kun veljeni saa lapsen, se on varmasti minulle hirvittävän rakas ja ehkä nämä sisällä olevat tunteet mitkä nyt velloo laantuvan sitten, kun pystyn näyttämään lapseen rakkautta mitä nyt ei tietenkään voi koska lapsi ei ole minun vatsassani.
Varmasti kaikki tunteet mitä joudumme käymään läpi on ihan normaalia ja varmasti sallittua. Luulen, että veljeni kavereineen ymmärtää minun tilannetta onneksi todella hyvin. He eivät hehkuta raskautta minun kuullen ja siitäkin pitää tuntea syyllisyyttä. Mutta yritetään jaksaa jotenkin!
Hei!
Meillä on myös sama asia käytävänä läpi. Minun veljeni avovaimo odottaa heidän ensimmäistään. Vanhmepamme eivät ole isovanhempia vielä ja voi sitä hössötystä ja veljeni kaverin varjelua. Tuntuu välillä, että minä en ole enää yhtään mitään.
Meidän lapsettomuudesta eivät tiedä kuin minun puolen lähimmät sukulaiset ja muutaman minun ystävä. Minulta jouduttiin poistamaan kohtu ja nyt tämän asian kanssa painitaan. Mieheni mielestä oma lapsi olisi kaiken paras eli jos joku synnyttäisi meidän soluilla meille lapsen. Mutta kuka olisi näin hyvä sydäminen ja alkaisi tähän??? Adoptio on viimeinen vaihtoehto.
Miehelläni on jo kaksi lasta ja minulla ei ole ollenkaan ja ette arvaa kuinka kaipaan lämmintä kääröä syliini. Tuntuu välillä, että en jaksa enää elää yhtään eteenpäin ja aina jostain saan voimia jatkaa. Välillä tuntuu, että olen yksin asian kanssa eikä mihenikään ymmärrä miltä minusta tuntuu, hänellähän on jo lapsia.
Tiedän myös senkin, että kun veljeni saa lapsen, se on varmasti minulle hirvittävän rakas ja ehkä nämä sisällä olevat tunteet mitkä nyt velloo laantuvan sitten, kun pystyn näyttämään lapseen rakkautta mitä nyt ei tietenkään voi koska lapsi ei ole minun vatsassani.
Varmasti kaikki tunteet mitä joudumme käymään läpi on ihan normaalia ja varmasti sallittua. Luulen, että veljeni kavereineen ymmärtää minun tilannetta onneksi todella hyvin. He eivät hehkuta raskautta minun kuullen ja siitäkin pitää tuntea syyllisyyttä. Mutta yritetään jaksaa jotenkin!
Hei vaan, kaikki!!
Kerronpa tässä omat tuntemukseni. Minusta on tulossa mummi aivan tuota pikaa. Itselläni on kaksi lasta, toinen tyttömme saa siis vauvan aivan lähiaikoina. Taas toinen tyttömme on yrittänyt vauvaa jo reilut kaksivuotta, mutta mitään ei ole kuulunut. Tänä kesänä häntä tutkittiin perusteellisesti ja myös hänen miehensä tutkittiin. Heidän lapsettomuutensa juontaa juurensa tyttärestämme, sekös oli hänelle kova paikka. Monet itkut on itketty puolin jos toisinkin. Nyt hän suhtautuu hyvin kylmäkiskoisesti siskonsa raskauteen.
Toinen tyttäremme ei voi kertoa raskautensa vaiheita siskolleen. Enkä minäkään voi mitään kertoa hänelle, enkä suuremmin hehkutella mummi asiaa, kun tiedän kuinka kovapaikka se on tälle toiselle. Tästä tilanteesta kärsimme kaikki.
Perheemme yleensä puhuu kaikki asiat halki ja pinoon, mutta tämä toisen tyttömme onnellinen raskaus ja toisen suru siitä ettei saa lasta, se kalvaa tällä hetkellä meitä jokaisat tahoillamme.
Itse olen hyvin innostuva ja hössäävä ihminen, ja haluaisin hehkuttaa tätä mummu asiaa sinne sun tänne, sillä tämä on meidän ensimmäinen lapsenlapsi, mutta en minä voi, sillä tiedän miltä se tuntuisi toisesta tyttärestämme. Täytyy vain yrittää pitää matalaa profiilia. Keskustella tämän toisen tyttömme kanssa joka tätä vauvaa odottaa, ja jakaa kaksistaan nämä onnelliset odotus hetket.
Voi kun elämä menisikin aina käsikirjoitusten mukaan, mutta näinhän ei ole elävässä elämässä.
Onnellisia odotus hetkiä odottaville mummuille, vaareille, äideille, isille ja sisaruksille.
Voimia taas niille, joille ei ole suotu tätä onnellista elämäntilannetta.
Halusin vain kommentoida erasta asiaa kirjoituksessasi. En tosin tieda perheenne tilannetta tai muuta, mutta halusin sanoa, etta alkaa kuitenkaan sulkeko tata lapsettomuudesta karsivaa sisarusta perheenne ja asioidenne ulkopuolelle! Itselleni kavi aikanaan talla tavalla eika asioita voi enaa korjata. Tuntui pahalta tyttaresi puolesta, kun sanoit, etta han suhtautuu kylmasti siskonsa raskauteen. Yrittakaa ymmartaa myos hanta, vaikka han ei onnesta hyppisikaan talla hetkella alkaaka syylistako hanta siita, ettei han pysty siskonsa raskaudesta ehka viela iloitsemaan yhta paljon kuinte muut... Luulen ja tiedan ainakin omalta kohdalta, ettei ilotseminen toisen raskaudesta ole tosiaan helppoa, vaikka sita kovasti haluaisikin.
PS. Koneestani ei toimi kaikki kirjainnappaimet, siksi tama on hieman huonoa suomea. Sori!
Heippa vaan !!!
Kiitos kommentistasi. Ei meillä ole tarkoitus sulkea häntä pois perheen asioista, ei hyvistä /
pahoista. Ajattelin vaan tämän raskausasian kanssa nyt pitää vähän matalampaa profiilia, niin kuin kerroinkin. Yksin omaan, ja ainoastaan sen takia, koska tämä toinen tyttäremme sai vasta kuulla tuomion tästä lapsettomuudestaan. Äitinä ajattelin, että en halua hössätä tästä tulevasta vauvasta, koska teidän, että tälle toiselle tyttärellemme tulee vain pahamieli. Sitten kun hän itse ottaa siskonsa raskauden puheeksi, olen valmis keskustelemaan hänen kanssaan. Toivonkin, että näin tapahtuisi, ja hyvin pian.
Hyvää syksynjatkoa kaikille.
Minä olen yksi niistä onnekkaista joka on raskaana ja mieheni sisko on se joka kärsii lapsettomuudesta. Tilanne on todella hankala meille kummallekin. Miehen sisko katsoo kaiholla vatsaani ja minä yritän kertoa asioitani hehkuttamatta raskauttani. Joskus jopa toivon että ei tarvitsisi tavata koko ihmistä.Vaikeaksi tilanteen tekee vielä se että mieheni vanhemmat eivät tiedä tyttärensä lapsettomuudesta ja hehkuttavatkin minun raskauttani. Heidän ensimmäinen lapsenlapsi.
Toivon todella jaksamista sinulle. En voi ymmärtää miksi läheisesi ei tajua tuskaasi. Pahentavat sitä lähes tietoisesti. Toivottavasti haikara vierailee vielä teilläkin. Sitä toivon mieheni siskolle ja kaikille teille palstalaisille