Kurkkuchakra.

Eräs mies.

Täällä ei ole oikein muutakaan osiota jossa olisi chakra-asioista tietäviä niin paljon, kuin täällä, joten toivottavasti ketään ei ota pattiin, että pistän tämän tänne, hienoa jos joku viitsii lukaista tekstin läpi ja tyhjentää mieltä askarruttavat kysymykset viisaampana.

No, olen saanut kuulla että kurkkuchakran toimintaa parantaa kaikenlainen luova toiminta. Piirtely, maalailu, kirjoittaminen ynnämuu.

Jos kurkkuchakra kontrolloi kilpirauhasta, ja mitä enemmän energiaa kurkkuchakrassa, sen kovempaa kilpirauhanen toimii. (totta vai tarua?)

Tunnen muutamia naispuolisia piirtelijöitä, maalailijoita, kirjoittelijoita, esimerkiksi yhden joka kirjoittaa todella paljon, piirtä ja maalaa myös, mutta kuinka hän voi olla ylipainoinen?

Olen saanut kuulla että kaikenlainen luova aktiviteetti vahvistaa kurkkuchakraa, tällä hetkellä arveluttaa pitääkö tämä paikkansa, edellisistä syistä.

Sillä jos kilpirauhanen toimii ylikierroksilla, ihminen on tavallisesti hoikka. Ja tässä on ristiriita.

En ole tullut keksineeksi muita vaihtoehtoja kuin että jos kyseisten henkilöiden luova aktiviteetti onkin enemmän sakraalichakrassa (korostaa sukupuolisia piirteitä?)

Mikä on totta?

6

2417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Qadesha

      Olen nuoresta asti ollut kiinnostunut tsakroista. Siksi haluan vastata vaikken hindu olekaan.

      Lihavuus ei aina johdu kilpirauhasen vajaatoiminnasta...!

      En näe mitään syytä minkä vuoksi energiakehon voimakeskuksen eli tsakran aktiivinen toiminta olisi jotenkin keholta pois, eli että energiakehon toiminta "söisi" kehon energiaa niin että ihmisestä tulee nälkäkurki. Luovien taiteilijoiden mahdollinen laihuus kautta aikain on johtunut useimmiten

      - köyhyydestä tai
      - siitä että unohtaa syödä luomisen vimmassaan

      Tiedän jotain siitä mitä puhun, sillä olen itse hyvin tuottelias kirjoittaja, joskaan varsinaista fiktiota en ole kirjoittanut vuosikausiin. Mutta silloin kun kirjoitin 600-sivuisen kirjan, en suinkaan ollut elämässäni laihimmillani. Ja kirjan kirjoitusprosessi oli äärimmäisen luovaa: tunsin koko ajan mielikuvien ja visioiden virtauksen jota nopeasti kirjoitin ylös, useita liuskoja päivittäin (ja vielä kuulakärkikynällä).

      Erityisen lihavakaan en toki tuolloin ollut, normaalipainoinen lähinnä.

      Varmastikin sakraalitsakra voi liittyä luovuuteen, varmaankin varsinaisesti fyysisemmissa taiteenlajeissa kuten esim. tanssi. Itse olen kuitenkin mentaalisesti luovaa tyyppiä enemmän kuin fyysis-orientoitunutta (vaikka olen joskus tanssinutkin).

      Olen kerran yöllä nähnyt näyn taivaansinisestä loistavasta "jalokivestä" kun katsoin "syvyyteen". Minusta tuntuu että tuolloin katsoin päästä päin selkärankaani pitkin alaspäin ja se mitä näin oli kurkkutsakrani.

      • Telegod

        Oaatko neuvoa miten kyseinen chakra aktivoidaan?

      • Qadesha
        Telegod kirjoitti:

        Oaatko neuvoa miten kyseinen chakra aktivoidaan?

        Minulla on vain spontaaneja kokemuksia näiden tsakrojeni kanssa, enkä syystä tai toisesta ole lähtenyt tietoisesti niiden kanssa touhuamaankaan.

        Mutta ehkäpä meditointi ja kyseiseen tsakraan keskittyminen jotenkin vaikuttaisi.

        Itselläni on sellainen kokemus vuosien takaa että pitelin vuorikristallikiviä käsissäni, yrittäen lähinnä parantaa itseäni eräästä sairaudesta. Keskityin ja yhtäkkiä olin tilassa missä sisälläni oli ikäänkuin kultainen valo ja korostui sellainen ajatus että "mitään ongelmia ei ole". Se ei ollut minun normaalin mieleni tai egoni ajatus, mutta ei minkään ulkopuolisenkaan tahon, siispä oletan että "korkeampi minäni" ilmaisi noin itsensä. Kun tämä "kohotettu" kokemus oli ohi, tunsin suorastaan fyysisesti miten vajosin alaspäin, takaisin kehooni.

        Oletan että tämä kokemus liittyi kruunutsakraan; tällä perusteella siis todellakin keskittyminen on kaiken a ja o.

        Olen joskus vuosia sitten suorittanut meditaatiota jossa ajattelen miten energia virtaa tsakrojen välillä, ja kerran kun keskityin tuollaiseen ajatukseen tunsin ihan oikean "tömähdyksen" sisälläni, aivan kuin jotain olisi todella liikahtanut...

        Näet siis että minä olen näissä käytännön asioissa aivan alkutekijöissäni... Toivottavasti joku todella kokenut osaa kertoa lisää. Mutta luulen että enemmän heikäläisiä saattaisi löytyä tuolta Rajatieto-kokonaisuuden palstoilta.

      • Qadesha
        Qadesha kirjoitti:

        Olipas edellä tekemäni kommentti ristiriitainen... "En ole lähtenyt"... "olen kokenut niin ja näin"... Tämä ristiriita tulee aina siitä että minusta tuntuu että monet osaavat ja tietävät niin paljon paremmin kaikenlaista tsakroista, ja minusta tuntuu että minä vaan luen ja sitten on jotain pientä jänskää aina silloin tällöin, mutta ei mitään suuren suuria kundaliini- tms. kokemuksia.

        Mutta ehkäpä se ei tosiaan olekaan sen kummallisempaa, kuin vain että meditoimaan ja keskittymään. Voi kai niiden kivienkin kanssa duunailla, jos tykkää... Kovin vain menee euro poikineen jos lähtee oikein kunnon kiviä hommailemaan. Itsekään ole ostanut niitä enää vuosiin.

    • Fa'

      On totta että kurkkuchakra nimenomaan edistää kilpirauhasenkin toimintaa, sillä se kuuluu sen vaikutusalueisiin. Emotionaalinen, spirituaalinen, mentaalinen ja fyysinen keho ovat kokoajan vuorovaikutuksessa keskenään. Selitys on kuitenkin se että kurkkuchakra ei ole ainoa chakra jossa luovuutta on. Voi olla luova vaikka kurkkuchakrassa olisi vähemmän energiaa.

    • jepulis

      Totuuden puhuminen avaa parhaiten kurkkusakraa.
      Se ei aiheuta tukoksia mitä suusta sisään pistät vaan se mitä päästät ulos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe