Ehdotan, että jokainen listaa epäjohdonmukaisuuksia tarinan kulussa pöytäkirjan, oikeudenkäynnin ja videon pohjalta asettuen syyttäjän tai puolustajan rooliin.
Syyttäjä:
1.) Nisse ehdottaa sääksjärvelle menoa ja seppo bodomin rantaa, kuitenkin nisse sanoo yöpyneensä niemellä pari vuotta aiemmin poikien kanssa taivas alla.
2.) 60-luvulla nisse kertoi sepon onkineen yksin ja käyttäneen siimaa ja kapulaa ja 2004 kertoi heidän molempien onkineen itse tehdyillä ongilla (puuvarsi mukana tuodut välineet, siis molemmilla).
3.) 60-luvulla syytetty sanoi etteivät pojat uineet koska vesi oli kylmää ja 2004 sanoi että uivat TYTTÖJEN uimapuvuissa.
4.) Muilla ei alkoholia veressä joten nisse oli sikahumalassa. nisse sanoi että tytöt eivät juoneet. 2004 nisse sanoi ettei ollut pilsneriä mukana vaikka paikalta löytyi tyhjät pullot pilsua ja 60-luvulla niss sanoi että oli mukana toivolan kaupasta ostettuna kaksi pulloa pilsneriä.
5.) 60 luvulla nisse kielsi mukana olleen likööriä ja 2004 videolla muistaa hyvin blandauksen ym. 60-l. nisse sanoi mukana olleen vaakunaa ei salmisaarta, eli oliko reissussa viinaa siis enemmänkin? korstsut oli pimeiltä markkinoilta. videolla sanoo ettei ollut kännissä ja juominen jäi maisteluksi vaikka kertoi tarkoituksen olleen juoda ja pullothan olivat tosiaan tyhjiä. videolla sanoo myös kaikkien juoneen vaikka on aiemmin puhunut aivan muuta. nisse sanoi maailman pyörineen loppuillasta ja tunnustelleensa ms. B:n rintoja.
Syyttäjä:
1.) Nisse ehdottaa sääksjärvelle menoa ja seppo bodomin rantaa, kuitenkin nisse sanoo yöpyneensä niemellä pari vuotta aiemmin poikien kanssa taivas alla.
2.) 60-luvulla nisse kertoi sepon onkineen yksin ja käyttäneen siimaa ja kapulaa ja 2004 kertoi heidän molempien onkineen itse tehdyillä ongilla (puuvarsi mukana tuodut välineet, siis molemmilla).
3.) 60-luvulla syytetty sanoi etteivät pojat uineet koska vesi oli kylmää ja 2004 sanoi että uivat TYTTÖJEN uimapuvuissa.
4.) Muilla ei alkoholia veressä joten nisse oli sikahumalassa. nisse sanoi että tytöt eivät juoneet. 2004 nisse sanoi ettei ollut pilsneriä mukana vaikka paikalta löytyi tyhjät pullot pilsua ja 60-luvulla niss sanoi että oli mukana toivolan kaupasta ostettuna kaksi pulloa pilsneriä.
5.) 60 luvulla nisse kielsi mukana olleen likööriä ja 2004 videolla muistaa hyvin blandauksen ym. 60-l. nisse sanoi mukana olleen vaakunaa ei salmisaarta, eli oliko reissussa viinaa siis enemmänkin? korstsut oli pimeiltä markkinoilta. videolla sanoo ettei ollut kännissä ja juominen jäi maisteluksi vaikka kertoi tarkoituksen olleen juoda ja pullothan olivat tosiaan tyhjiä. videolla sanoo myös kaikkien juoneen vaikka on aiemmin puhunut aivan muuta. nisse sanoi maailman pyörineen loppuillasta ja tunnustelleensa ms. B:n rintoja.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Ei Kalle Päätalokaan kirjoittaessaan Ii-joki sarjaansa jossa ON KÄSITTÄMÄTTÖMÄSTI yksityiskohtia niitä muistamalla muistanut vaan rakensi ne uudestaan kirjoituspöytänsä ääressä.
muistella 45v. jälkeen, vaan ihmetyttää se mikä syy oli silloin murhien jälkeen valehdella??? Siis 45 vuotta sitten? Mutta NG:llä on juuri nyt se ongelma kun ei MUISTA mitä silloin on valehdellut, eli siis on totta mitä sanoo ei muista, niin ei muista!
Mikä oli se valhe?
Kertomusten erilaisuus ei ole valhe eikä edes osoitus valheesta.
jäljiltä löytynytkään 3ruumista.
kusipää äpäriä?
Kun NG ei muistanut mitä edellisellä kerralla valehteli, ei muistanut mitä nyt(vuonna 2005) pitikään kertoa.
Rehellinen ihminen kertoo aina tapahtuneen niinkuin hän on kokenut sen tapahtuneen eikä muuttele sitä jatkuvasti..
Nils on valehtelija pahimmasta päästä
rehellinen ihminen kertoo rehelllisesti, niinkuin Nils. Liiankin rehellinen tuo Nisse. Luulen, että juuri siksi kaikki epärehelliset ihmiset pitävät häntä syyllisenä.
Älä viitsi naurattaa! NG:stä ei rehellistä saa tekemälläkään!
vastauksellasi epärehelliseksi!! olet luultavasti kommunisti, eikö hävetä?
nils jonkun päätalon jossain ii joella?
Tuo uiminen tyttöjen uimapuvussa. Ehkä Nils ei nuorena miehenä kehdannut kertoa totuutta tuosta(kaan) asiasta. :)
kannattanu silloinkin pysyä vain kovana, ettei uitu, eikä alkaa edes höpöttelemään mistään uimahousuista jos niitä ei ollut edes mukana.
Kuitenkin se tytön uikkari on murhapaikalta hävinnyt, ja kun Nisse tässä asiassa valehteli, niin miksi valehteli silloin alunperin?
On se niin kova ollut että totuus kirpaisi, nyt vanhempana ajattelee että tyttöjen uikarissa ihan o.k uida:)
Nisse oli niin häveliäs, että murhat tehtyään lainasi Tuulikin uimapukua. Olisihan ollut ikävää, jos joku olisi kiinnittänyt huomiota hänen alastomuuteensa, kun hän ui keskelle järveä upottamaan todistusaineiston.
mukaan oli pukenut sen tytön uikkarin silloin yöllä päälle n. klo 4, kun oli mennyt Sepon luo uidakseen.
Tosin ekassa kertomuksessa sanoi laittaneensa uimahousut, mutta nyt myöhemmin selvisi tytön uimapuvuksi kun omia ei ollutkaan ollut mukana.
Mutta mikä merkitys Nissellä olisi tuossakin asiassa valehdella?
Vai esittääkö syyttäjä hovissa raskauttavana asiana että Nisse on tai ei ole uinut tyttöjen uimapuvussa??
45 vuodessa muistot ja mielikuvat pikkuasioista muuttuu, varsinkin kun niitä ei tarvitse pohtia joka päivä. Syyttömän ei tarvitse, syyllinen kelaisi tarinaansa kun ei tiedä milloin Tuominen tulee kyselemään.
vaiheessa sitäkin joutuu miettimään, että miksi puhui toisin uimapuvusta jos esitetään kysymys, mikä syy uimapuvun häviämiseen voisi olla? Mitä ulkopuolinen murhaaja sillä tekisi? Ja jos Nisseä epäillään syylliseksi, niin onko hänellä kenties jäännyt se uimapuku päälle sen uima yrityksen päätteeksi?
eikä likkojen uimapuku.
Nissukalla ollut likkojen uikkari. Kertoo miten sen vileä jätti kun olakimet ei ylettyny olkapäille asti. Uimapuku, kengät ja punaruutunen paita, ja olisko ollut pyyhe vyötäisillä?
Ihmisen muisti ei taltioi todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan aina tulkittuna. Muistissa ei siis alunperinkään ole mitään sellaista "oikeata", joka voitaisiin palauttaa. Aika muuntaa muistikuvia yhä enemmän myöhempien kokemusten pohjalta. Tietoisuudesta kadonneiden asioiden palautumista tapahtuu toisaalta koko ajan. Osa tästä koostuu triviaaleista, suhteellisen tuoreista, muistikuvista, osassa kysymys on vanhoista asioista. Nämä voivat nousta mieleen sopivien vihjeiden (kuvien, muistiinpanojen) avulla. Niiden luotettavuudesta ei kuitenkaan ole koskaan täyttä varmuutta. Mitä aktiivisemmin jotakin yritetään palauttaa, sitä todennäköisemmin odotukset alkavat tuottaa toden tuntuisia muistikuvia.
Lisäksi "tunnustuksesta" ja siitä tilanteesta et näytä tietävän yhtään mitään.
Lainausta edelisestä viestistä kommentteineen
ihmisen muisti ei taltioi todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan aina tulkittuna.
- Hey comoon jos eilen oli 20 astetta pakkasta niin muistan sen että oli kylmä siinä ei tulkintoja tarvita...
Muistissa ei siis alunperinkään ole mitään sellaista "oikeata", joka voitaisiin palauttaa.
- No on. Kaveri makso mulle velkansa kesällä ja kun menin sitä uudestaan perimään niin pienen "keskustelun" jälkeen muisti palautui, jotta oli maksanut
Aika muuntaa muistikuvia yhä enemmän myöhempien kokemusten pohjalta.
- Totta, jos on sekopää eli ns. latvaB
Tietoisuudesta kadonneiden asioiden palautumista tapahtuu toisaalta koko ajan.
- Ai
Osa tästä koostuu triviaaleista, suhteellisen tuoreista, muistikuvista, osassa kysymys on vanhoista asioista.
- Taidatkos tuon selkeämmin sanoa osa tuoretta, osa vanhaa. Miten mieleen tuleekin Elannon lihatiski
Nämä voivat nousta mieleen sopivien vihjeiden (kuvien, muistiinpanojen) avulla. Niiden luotettavuudesta ei kuitenkaan ole koskaan täyttä varmuutta.
Ei ole ei, sinua on ilmeisesti erittäin helppo huijata eli kusettaa
Mitä aktiivisemmin jotakin yritetään palauttaa, sitä todennäköisemmin odotukset alkavat tuottaa toden tuntuisia muistikuvia.
- Edelleen vain jos on aivoton taikina ja helposti johdateltavissa
- Tässä on sulla muistamista ja tulkitsemista ja todellisuutta jne..
Voit esittää nuo rutinasi suoraan psykologian laitokselle Markku Ojaselle.
Epäilen ettei sinulla ole tarvittavaa kapasiteettia ajatella asiaa tai olet varsin nuori etkä siksi ymmärrä.
Siis kuka on Ojanen ? Sinäkö? Sinun jorinoihin täällä on kommentoitu. Mutta jospa tulkitsin todellisuuden väärin ja muisti on tuore tai ei tuore. Auta Ojanen auta, muistan asioita niinkuin ne on tapahtunut, ilman psykologian laitosta ja ilman tulkintaa. Mutta olenhan vasta iältäni nuori joten minun ei tarvi kaikkea huuhaata ymmärtää. Vai muistanko sittenkään.
Jos kiinnostaa niin aloita vaikka tuosta...
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=Markku Ojanen&btnG=Hae&meta=
..tämän enempää en voi auttaa, mutta jos jaksat keskittyä niin eiköhän totuus löydy tuolta..
http://www.uta.fi/laitokset/psyk/studies/opetmat/perpsy/muutos.htm
kiitos linkistä. siinä onkin työmaata lueskella iltapuhteina
Voi olla jopa vahingollista tälle tapaukselle kuulustella yksityiskohtia todistajilta näin pitkän ajan jälkeen. Varmaan sen ajan muistikirjamerkinnät antavat paremman tiedon kuin nykyiset muistot.
Ihminen saattaa jopa "muistaa" valheellisesti: kts linkki:
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/valemuisto.html
Ei tämä olisi ihmekään, jos olisi kuunnellut erilaisia juttuja Bodomin tapaksesta yli 40-vuotta. Varmaan voisi alkaa "vedättämään" omaa muistia johonkin suuntaan: "joo, taisi siellä kuulua jotain moottorin ääntä ja kyllä sillä makaavalla miehellä oli kengät jalassa"
Ihmisen muisti ei taltioi todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan aina tulkittuna. Muistissa ei siis alunperinkään ole mitään sellaista "oikeata", joka voitaisiin palauttaa. Aika muuntaa muistikuvia yhä enemmän myöhempien kokemusten pohjalta. Tietoisuudesta kadonneiden asioiden palautumista tapahtuu toisaalta koko ajan. Osa tästä koostuu triviaaleista, suhteellisen tuoreista, muistikuvista, osassa kysymys on vanhoista asioista. Nämä voivat nousta mieleen sopivien vihjeiden (kuvien, muistiinpanojen) avulla. Niiden luotettavuudesta ei kuitenkaan ole koskaan täyttä varmuutta. Mitä aktiivisemmin jotakin yritetään palauttaa, sitä todennäköisemmin odotukset alkavat tuottaa toden tuntuisia muistikuvia.
Lisäksi "tunnustuksesta" ja siitä tilanteesta et näytä tietävän yhtään mitään.
tuo menetelmä on arvoton. Ei voi verrata 60 luvun kertomuksia ja vuoden 2004 kertomuksia keskenään...tai voi verrata, mutta siitä ei voi pätellä mitään!!!! Vertailun vuoksi käypä lukemassa mitä Kivilahti sanoi vuonna 60 ja sitten vuonna 2003. Kerron lyhyesti tässä...vuonna 60 hän oli nähnyt 40-50 metrin päästä vesilaitoksen suuntaan kiiruhtavan miehen. Hän oli antanut erittäin tarkat tuntomerkit kulkijasta. Vuonna 2003 hän sanojensa mukaan oli ollut 200-300 metrin päässä, eikä oikeastaan nähnyt mitään, vaatteiden väritkin olivat muuttuneet. Siis hän muistaa todella eritavalla nyt kuin vuonna 60.!!!! Pitäisikö siitä tehdä johtopäätös, että hän valehtelee. EI EI EI muistikuvat ovat vain ajansaatossa muuttuneet ja muuttuvat koko ajan, mitä nyt minäkin päivänä tulee mieleen. Aikavälihän on 45 vuotta...
Siis suomi24 ..
"muistamiset" pois, kaikki konkreettiset asiat ovat selvitettävissä.
Jotka tuossa esitetään on kysytty Gustafssonilta, sekä vuonna 1960 ja vuonna 2004, joten eikö ne liity muka muistiin?
Jokainen ihminen värittää muistiaan kun yrittää oikein muistella, mikä taas puolestaan kertoo, siitä, että Nils yrittää sitä tehdä.
jokainen värittää muistiaan.
Itse olin 13-v auto-onnettomuudessa. Täytyy sanoa, että varmaan nykyinen kertomukseni tapahtuneesta olisi aivan toista kuin kymmeniä vuosia sitten.
Lisäksi tunnustan: liioittelin hieman saamiani vammoja kavereilleni. Miksi? Jaa-a???
sata varman 10 vuotta sitten tapahtuneesta ja sain huomata, että täysin väärässä olin, juttu oli vieläpä tosi tärkeä.
Entäs jos vuosia on 45 välissä, huonosti kävisi ainakin minulle.
Hyvähän se on jos porukat ovat sitä mieltä, että oma muisti pelaa, totuus on kuiten se, että mikään ei ole niin varma kun epävarma.
Syyttäjä:
1.) Nisse sanoo mukin (viina likööri) kiertäneen porukassa mutta huutaa videolla että nyt tuli PROBLEEMA kun kysytään mistä mukit olivat peräisin. vertaa myös siihen etteivät tytöt kuulemma juoneet ja että seposta ei löydetty alkoholia?. kerran nils sanoo että viinat juotiin nopeasti.
2.) 60-luvulla sanoi porukan menneen nukkumaan 22.30 ja 2004 sanoi ajaksi 1.30-2.00. välillä sanoo että ensi tytöt telttaan sitten pojat välillä että ensin nils ja Björklund ja sitten Mäki ja Seppo. Kuulemma nils ja ms. B kahdestaan teltassa noin 10min. Nils sanoi lähennelleensä ms. B:tä ja sanoneensa samalla hyvää yötä. Nils sanoo välillä tulleensa viimeisenä telttaan koska sulki varmasti narut. Nils sanoo että kaikki nukahti vissiin.
3.) Nils sanoo alunperin ettei paikalla ollut ketään ulkopuolisia mutta 2004 alkaa niitä ilmestyä esim. uimareiden muodossa ja sitten kalapoikien muodossa joiden kanssa heitettiin jopa huulta.
4.) Nils sanoo heränneensä yöllä klo. 04.00 ja huomasi sepon lähtevän onkimaan. Nils sanoo lähteneensä yöllä ja juuri herättyään (paljon promilleja?) UIMAAN mutta palasi teltalle koska vesi oli liian kylmää (oli kylmää kuten alkuillasta vaiko jäähtynyt alkuillan uintien jälkeen?) nilshän puhui ristiin uimisesta joka yhtydessä. 04.00 yöllä tytöt hereillä teltassa kun nisse palasi uinti yritykseltään. (todistaja näki onkijoita yöllä joista toinen käveli nopeasti pois vrt. nilsin kertomukset). nils sanoi pukeneensa ja palanneensa rantaan jossa huomasi sepon siirtyneen kauemmas kalaan (mitä nilsillä oli päällä kun ensi kerran rannassa, näkikö todistaja?). Nils palasi taas teltalle syömään ja nukkumaan (homma meni kuulemma pimeäksi). Seppo tuli kuulemma noin tunnin (!9 päästä teltalle takaisin. (eli oli siis todellakin viimeinen joka tuli telttaan?). Videolla nils sanoo auringon nousseen noin 2.30 eli missä vaiheessa tuli pimeää ja mentiinkään nukkumaan/herättiin?
hirttänyt ittes tähän aiheeseen?? Kerran vielä: näillä asioilla ei ole mitään todistusarvoa, kun aikaa on kulunut 45 vuotta. On aivan eri asia kuulustella useita kertoja tuoreessa jutussa ja verrata kertomuksia. Tässä nimenomaisessa tapauksessa se ei vaan toimi. Ongelmana on ettei Tuomiselle ole tätä selvennetty poliisikoulussa (vai opistoko se on), itse se ei näytä sitä ymmärtävän. Toivoisinkin, että hän menisi muistin osalta jollekin lisäkurssille ennenkuin töppää kuulustelujen kanssa toisen kerran!!!!
Syyttäjä:
1.) Nisse ehdottaa sääksjärvelle menoa ja seppo bodomin rantaa, kuitenkin nisse sanoo yöpyneensä niemellä pari vuotta aiemmin poikien kanssa taivas alla.
Niin että mitä tällä tarkoitat? Että Nisse oli ehdottanut Sääksjärvelle menoa vaikka oli pari vuotta aikaisemmin yöpynyt Bodomilla?? Mikä tässä on pointti??
2.) 60-luvulla nisse kertoi sepon onkineen yksin ja käyttäneen siimaa ja kapulaa ja 2004 kertoi heidän molempien onkineen itse tehdyillä ongilla (puuvarsi mukana tuodut välineet, siis molemmilla).
45 vuotta kulunut. Tuommoinen älyttömän pieni yksityiskohta jos meneekin sekaisin niin so what??
Ja tässä tärkein: Tuon asian väärin muistamisella tai valehtelulla, niin mikä siinä on se suuri voitto Nissen kannalta?? Miksi mies päättäisi valehdella ja yrittää harhauttaa tutkijoita siinä että ongittiinko kapulalla vai ongilla ja onkiko vain Seppo vai molemmat??
Vai meinaatko että tämä on murhien osalta hyvin ratkaiseva ja tärkeä pointti, jonka suhteen Nissen kannatti valehdella.
3.) 60-luvulla syytetty sanoi etteivät pojat uineet koska vesi oli kylmää ja 2004 sanoi että uivat TYTTÖJEN uimapuvuissa.
Sama kuin edelliseen. Ja taasen: Onko niin ratkaiseva asia murhien kannalta että Nissen kannattaa valehdella ja "muistaa väärin"??
4.) Muilla ei alkoholia veressä joten nisse oli sikahumalassa. nisse sanoi että tytöt eivät juoneet. 2004 nisse sanoi ettei ollut pilsneriä mukana vaikka paikalta löytyi tyhjät pullot pilsua ja 60-luvulla niss sanoi että oli mukana toivolan kaupasta ostettuna kaksi pulloa pilsneriä.
Irmelin vihossa sanotaan että Sepi ja Nisse olivat kännissä yöllä. Molemmat. Sikahumala on sinun mielikuvitustasi ja pahaa tahtoasi.
Pilsneri, sen ajan ykköskaljaa. Täysin yhdentekevää, eikä ole mikään ihme jos ei tarkkaan muista tai 45 vuodessa muistista häviää.
5.) 60 luvulla nisse kielsi mukana olleen likööriä ja 2004 videolla muistaa hyvin blandauksen ym. 60-l. nisse sanoi mukana olleen vaakunaa ei salmisaarta, eli oliko reissussa viinaa siis enemmänkin? korstsut oli pimeiltä markkinoilta. videolla sanoo ettei ollut kännissä ja juominen jäi maisteluksi vaikka kertoi tarkoituksen olleen juoda ja pullothan olivat tosiaan tyhjiä. videolla sanoo myös kaikkien juoneen vaikka on aiemmin puhunut aivan muuta. nisse sanoi maailman pyörineen loppuillasta ja tunnustelleensa ms. B:n rintoja.
Salmisaari-pulloa ei ole ikinä löydetty. Oliko se täysi vai tyhjä, kukaan ei tiedä. Maailman pyörineen? Tuo on oma fantasiasi. IB:n rintoja Nisse myöntää kyllä kähmineen.
Jos miehellä maailma pyöri viinan voimasta, niin sellaistahan vastaan pärjää lapsikin. Jos mies ei edes tolpillaan pysy niin sen kaataa pikku tönäisyllä. Toisekseen sillä aivojen ja käsien yhteistyö on hiivatin hidasta.
Tuosta viinan otosta yleensä, niin Anjan merkintä Irmelin vihkoon on ainoa fakta. Molemmat pojat olivat kännissä, sen tasosta ei voi kuin arvailla.
Tässä esität sen pahantahtoisesti itse maalaillen, mutta totuuden kanssa sillä ei ole tekemistä.
"Tuosta viinan otosta yleensä, niin Anjan merkintä Irmelin vihkoon on ainoa fakta. Molemmat pojat olivat kännissä, sen tasosta ei voi kuin arvailla"
Tämän takia olen epäillyt onko kuolleidenkaan uhrien veren alkoholipitoisuutta lainkaan määritetty. Onko paikka ja tutkija tiedossa vai pelkkä merkintä paperissa, että selvä tapaus?
"60-luvulla syytetty sanoi etteivät pojat uineet koska vesi oli kylmää ja 2004 sanoi että uivat TYTTÖJEN uimapuvuissa"
Ei tässä välttämättä ole mitään erikoista. Jos tosiaan kännissä iltamyöhällä lainasivat tyttöjen uimapukuja, ei sitä 60-luvulla nuorimies olisi kehdannut selvin päin tunnustaa. Ties millaiseksi poikkeavaksi yksilöksi kaverit olisivat epäilleet... Nyt vuosikymmenten kuluttua ehkä kehtasi kertoa asioiden oikean laidan.
Ehkä pitäisi tutkia myös Nilsin hypotalamuksen koko? Se kun on transmiehillä pienmpi kuin muilla... Ei sitä tiedä missä ratkaisu piilee .;)
Yleistä:
1.) Nils kertoo teltassa ollun parit kasvotusten ja sanoi pettingin olleen hänen käsityksensä mukaan meneillä molemmilla pareilla. Vyön alle ei menty. Nils sanoi filmin menneen poikki nukahdus hetkellä. Käsi oli tytön kaulan alla. vaatteita ei riisuttu pois. Filmi katkesi ilman kipuja ja palasi torstai aamuna. Teltalla oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Kaikki rupesivat nukkumaan ja oli hiljaista. Nils sanoi ettei viereinen pari reagoinut mitenkään kuherteluun ja nähnyt mitään. Nils ja björklund kuulemma ensin telttaan ja s. ja M. perässä. saivat olla 5min kahden kesken. oven naruja ei suljettu. Nils kuherteli sisällä ja ulkona koko illan. Nils ei muista punakantista vihkoa. mitään ei kirjoitettu yöllä. Irmeli oli kuulemma valmis menemään sänkyyn silti nils sanoi ettei alakertaan menty. Irmeli herkkä ihminen. ei tiennyt oliko irmeli kokenut. Nilsulla ollut tyttöjä muttei seksiä. Nils sanoo videolla että leukaluu poikki ja että tästä "SE" oli mennyt läpi ja täältä ulos näyttäen vasenta poskeaan. sanoo arpia olleen silmien ympärillä. Videolla NILS sanoo takaraivossa olleen PUUKONPISTOJA. sanoi että ne laski että oli 11 reikää päässä. tehty PUUKOLLA (yksi niistä viilto). sanoo videolla että vasen puoli kalloa säpäleinä. näkee kuulemma vieläkin että poskiluut ei oo kohdallaan ja näkyy valokuvasta hyvin. korva vuoti koko ajan verta sairaalassa. korvalle ei tehty mitään sairaalassa. korjattiin korvaklinikalla 3vko osastolla. luupiikkejä pois. leikkaus.
2.) nils ei muista mukana olleen huopia. hänellä nähty huopa ja mäen päässä oli huopa. Nils kysyi oliko ajanut pyörällä nurin. Videolla nils kieltää ikinä puhuneensa kahdesta tekijästä. sitten sanoo ettei muista kertoneensa. oli näyttänyt kuulemma (poliisi kertoi) kahta sormea muttei muista sitä. sairaala kertoi aivan eri vammst kuin nils. nils sanoi että hänelle kerrottiin hänen kuvaamansa vammat. kyynärspäissä kuulemma myös jälkiä. Nils sanoo että poliisi on löytänyt juomatta jääneet viinat. nils sanoo nukkuneensa ja että jos laaki tulee vasempaan poskeen niin totta kai kaikki hajoaa.
3.) nils sanoo 2004 että irmelillä pitkät vaaleat naisten housut ja 60-l. todettu että vaalean vihreät farmarit. Tuulikki mäen veli kertoo että huopa oli verinen ja siinä oli hiustuppoja (!). nils sanoi mäellä olleen kuteet samanlaiset kuin irmelillä. Nils sanoi nahkatakin olleen pään alla. nukkui ilman sukkia. Ei tiedä mitä sanoi hypnoosissa, kukaan ei kertonut kuulemma. ei ollut varma oliko todettu villapaita mukana. Mäki kirjoittanut että pojat kännissä ja ylos 02.00 aikaan (vertaa muut tarinat). nils sanoo että seppo kirjoitti vihkoon. todistajien mukaan näytti että paikalla oli tapeltu ja että nils ei ollut tajuton.kaikilla muilla paitsi nils ruhjeita käsissä. sepon napit auki housuissa. Nils makasi alastoman irmelin päällä joidenkin todistajien mukaan. ei raahasujälkiä. nils sanoo nukkuneensa eikä tiedä miksi oli irmelin päällä. puhuu että olis pitäny mennä tosi kauas piilottaa tavaroita. kuukautissuoja katkaistu veitsellä. 60-l. nils kertoi että tavarat siirrettiin teltan sisälle ja että seppo tonki onkivehkeitä teltassa. 2004 sanoi että kaikki kamat ulkopuolella.
asioilla ole minkäänlaista merkitystä, ei niin minkäänlaista. Sinähän jankutat tuota samaa..Ettet ole vaan tutkija tuominen???? Etkö todellakaan tajua ??????? Nisse kertoo vuonna 2004 Irmelillä olleen vaaleat pitkät housut...vuonna 60 todettu olleen vaalean vihreät farmarit!!!!!! Voi herra jumala sinua oletko edes täyspäinen??????
oli myös sanonut tytöllä olleen vaaleat housut(ilmeisesti joskus myöhemmässä kyselyssä). Ne olivat Irmelin ensimmäiset pitkikset.
Ja Menkat...? Naiset kertokaa?
Irmelillä olikin kahdet housut mukana matkassa? Jos laittoi yöksi tummat housut,etteivät uudet vaaleat housut likaantuisi teltassa?
totuus ole se, että löydettäessä oli vaalean vihreät farmarit. Oikeastaan sama kun sanoo vaaleat pitkä housut, niinkuin NG. Jos Ng noin lähelle muistaa, niin se on jo hyvä. 45 vuotta väliä, niin on jo hyvä jos muistaa oliko housut vai hame.
Väärin kuvasta erottaa selvästi et housut musta.
Sillä on paljonkin väliä.
pöytäkirjoissa lukee vaaleanvihreät farmarit, niin silloin ne on vaaleanvihreät. Et kai vaan tarkoita sitä suttuista musta-valkokuvaa sotkuisesta teltasta. Ei siitä kuvasta ainakaan saa mitään selvää! Ei kai voi väittää, että aikalaiset olisivat kirjanneet vaatteet väärin!!! Taidat yrittää selittää syyttäjän USKOMATTOMINTA väitettä, että bongarit näkivät Irmelin jalat ja poistuva hahmo oli Nils??? Ei kai tuota kukaan voi ottaa todesta!!!!
Olen itsekin tutkinut sitä suttuista mustavalkokuvaa ja voisin vaikka vannoa että Irmelin housut on vaaleat.
On housujen värillä, monet ihmiset ei muista värejä muutamaa tuntia pidempään.. itsellänikin on värimuisti ollut lapsesta asti tosi kehno.
kommentista. minä en tosiaankaan saa mitään selvää siitä kuvasta, mutta uskon pöytäkirjoihin: vaaleanvihreät ja sillä sipuli. Siis ei todellakaan tummat, niinkuin jotkut yrittää väkisin vääntää!
Ovat olleet vaaleat,jotka ovat värjäytyneet ruohikosta vihreäksi,joten merkitty muistiinpanoihin vaaleanvihreiksi...
Hei kuulkaa, eikö tässä olla aika huvittavia itse kukin, myös itseni otan huomioon!
Väännetään 45 vuotta sitten tapahtuneesta murhenäytelmästä kättä. Mutta yksi mikä on varmaa, on että Bodomin rannat säilyttävät salaisuutensa. Liikaa on aikaa kulunut.
Irmelin housut, kikkapihdit sun muut ovat pieniä paloja palapelissä jonka palasista suurin osa on kadonnut aikapäiviä sitten.
Toki jännä on pähkätä noita selkäpiitä karmivia monia mysteerejä jotka Bodom pitää sisällään.
Josta tulikin mieleen että kolmoselta alkaa kohta Hannibal Lecter!
Syyttäjä:
nils sanoo videolla ettei tiedä mitä on puhunut.
nils sanoo ettei muista käyttäneensä kenkiä.
ensin sanoo tietävänsä missä kengät olivat ja sitten myöhemmin ei tiedäkään.
Nils sanoo käyttäneensä irmelin uimapukua joka jäi ulos kuivumaan.
Nils sanoo olevansa 110% varma ettei kukaan poistunut teltasta.
Nils sanoo että kengät oli kaivettu tien alle sisään.
Nils sanoo taas kerran puolustelevasti että jos hän olisi ne kengät vienyt olisi paikalta pitänyt löytyä verijälkiä (vrt. olisi pitänyt löytää puukko jossa sormenjäljet ja ne rojut).
Nils kertoi vasten poliisin kertomusta että juuri poliisi oli kertonut että paikalla oli raahattu jotain.
Nils kertoo poliisin sanoneen että häntä raahattiin kohti vettä ja heitettiin teltan päälle.
nils kertoo poliisin näyttäneen että häntä raahattiin ylös alas.
Nils kertoo itse nähneensä raahausjälkiä.
Nils kertoo että hänet raahattiin ulos teltan suuaukon kautta.
Nilsiltä oli kadonnut sekä KIKKAPIHDIT että PUUKKO.
Kolmella henkilöllä haavoja käsissä.
Boismanin veressä ei alkoholia.
Nils sanoo olevansa muiden kertomusten varassa (taas) kolmen kuolleen vammojen suhteen.
Nilsille oli kerrottu (vanhemmat) mm. että irmelin rinnat oli viilletty halki ja että tällä oli 13 puukoniskua päässä. vrt. nilsin omat 11 puukoniskua päässä! Muiden vammoista nils sanoo kuulleensa vasta 2004 kuulusteluissa.
Nilsin humalatilaa EI tutkittu.
Pulssi ja verenpaine nilsillä normaalit jopa alhaiset.
reagoi puheeseen vastaa muminalla.
Jo parin viikon päästä nils kotiutuu hyvin toipuneena mutta TOTAALISEN muistamattomana (vrt. yksityiskohtainen kerronta 60-luv. ja 2004)
Aivovammaa EI löytynyt. kyynärpäätäkään ei hoidettu. 2004 ei löytynyt kallovammoja.
Nilsin vanhemmat liioittelivat nilsin vammoja valtavasti ja nils toisti heidän kertomaansa totena.
Nils oli kertonut leukavammojen syntyneen aamulla hänen herättyään ja rystynvammojen (joita eitodettu) puolustautumisesta.
Nils sanoo ettei pystynyt kävelemään ja sairaala että pystyi.
Nilsin vanhemmat kertoivat korvan vuotavan verta koko ajan.
nils sanoo kävelleensä varmaan unissaan rikospaikalla.
Kysyttäessä liikuntakyvystä nils taas kerran puolustautuu kysymällä miksei sitten pystynyt kävelemään sairaalassa?
Nils EI muista mitään viiteen päivään!!! Nils ei usko alkoholilla olevan osuutta asiaan.
Nils sanoi taksissa (yhä "tajuton" ja muistamaton) että hänellä on kitalaki irti ja leuka murskana ja että joku hyppäsi teltan päälle jalat niin ettei teltasta päässyt pois (neljä henkeä) ja sitten alkoi puukkoa tulla pirusti.
Nils kertonut alibille että yksi puukon iski silmäkulmasta sisään; raahattu veteen, heitetty teltan päälle; piti opetella kävelemään; päässyt ulos teltasta ym.
Nils kertonut 1995 että ylä ja ala leukaluu pokii ja että toistakymmentä puukon iskua päähän ja silmään sekä sepolta kurkku viillettyauki, mäellä 13 reikää niskasta ja mäen rinnat halkaistu.
Hypnoosissa Nils muistaakin yhtäkkiä tyttöjen huudot, hyökkääjän sekä kaksi asetta (vrt. filmi poikki).
Hyökkääjä ulkona ei sisällä ja nils näki kaiken teltan REIÄSTÄ.
Nilsin muistin menetys ei uskottava jos hypnoosikertomus totta ja päinvastoin.
Todistajat kertovat nilsin olevan aggressiivinen ja riitaa haastava luonne.
Nils otti kuulemma usein nyrkkeilijäasennon ja oli löynytkin yhtä todistajaa yllättäen nyrkillä.
Nils myöntää äkkipikaisen luonteensa ja aiemmat tappelut.
Irmeliä oli verijälkien perusteella liikutettu ja muut paikoillaan.
Eniten verta ja jälkiä teltan vasemmalla puolella jossa nils oli ja jäi henkiin. (tultu sisään/menty ulos/hyökätty?)
Nils ollut ensin selällään ja sitten irmelin päällä.
Ensimmäisten tulijoiden olisi tutkinnan mukaan pitänyt havaita alaston irmeli ja koska eivät niin riisuttu 06.00.-10.00 ja myös nils liikkunut päälle/viereen silloin.
Nils selitti irmelin päällä olonsa raahamisella ja heittämisellä.
Paikalta oli kadonnut KIVI, uimapuvut (jossa myös Nils ui), onget, lompakot jne.
Nilsin kengissä EI ollut verta sisällä ja niissä oli kosketusverta hänen ystävistään sekä roiskeita.
Nils sanoo ettei voinut liikutella kenkiä koska oli liikuntakyvytön.
Nilsin todetaan muistavan välillä aivan tarkasti ja välillä ei mitään.
Nilsin todetaan muuttavan kertomustaan ja puhuvan ristiriitaisesti.
ULKOPUOLISEN DNA:TA EI LÖYTYNYT telttakankaasta tai kengistä vaikka paikalla oli selkeästi tapeltu ja todella pahasti (vrt. hiustupot, hampaat pitkin telttaa ja puukon lukemattomat iskut, torjuntavammat, riisuttu irmeli, nilsin vammat, jne)
Nils kertoo sekä 60-luvulla että 2004 ETTEI ULKOPUOLISIA näkynyt vaikka muuttaa kertomustaan myöhemmin 2004 kertoen sepon puhuneen kalapoikien kanssa toisella niemellä joita ei ikinä löydetty.
Nils sanoo ettei siinä kunnossa olisi pystynyt piilottamaan tavaroita.
jos sinua tuo jotenkin helpottaa. Yhtään todistetta NG:n syyllisyydestä ei noista kuulusteluista löydy, joten se siitä. Nyt katsotaan Lecter!!!!!katso sinäkin jospa ajatusmaailmasi hiukan laajenisi ja pystyisit ihan itse käsittelemään näitä asioita!
Simplex, onnittelut seikkaperäisestä protokolla-analyysistä: "muistaminen" voi olla suoraa valehtelua tai unohtamista (ja jälkikäteistä tahatonta täydentämistä). Valehtelun ja muistojen uudelleenrakentumisen - kuten myös muistinmenetyksen ja muistamisen kieltämisen -välillä on kuitenkin selviä informaatioeroja. Osaltaan koosteesi sisältämät esimerkit perustelevat sitä vahvaa kantaa, että kyseessä olevassa tapauksessa on kyse edellisestä tapauksesta: VALEHTELUSTA (ja muistamisen kieltämisestä).
kun ei riittäisi vaikka tapahtumista olisi filmillä todiste. Nisse pysyy näillä palstoilla syyttömänä, vaikka hän nyt myöntäisi teon ja näyttäisi puukon piilopaikan yms epäselviä yksityiskohtia. Nämä Jorma Palon opetuslapset ovat niin vakuuttuneita asiastaan, että mikään ei heidän kantaansa muuta. Ei ole olemassa sellaista asiaa, joka saisi Palon opetuslapset näkemään asiat toisin. JOs jotain esitetään, niin se on aina saaliittoteorian tuotetta oleva perusteeton näyttö tai jostain löytyy aina joku tutkintahaara, jota ei ole jonkun latvakakkosen mielestä selvitetty ja sen päästä löytyy varmaan Nisseä todennäköisempi tekijä.
Kun asioita katsoo tuolla Jorma Palon mielikuvituksella, niin se tekijähän on voinut tulla vaikka ulkoavaruudesta - skaalalla ei ole mitään rajaa. Onhan se jännää kuvitella mitä ihmeellisimpiä salaliittoteorioita, mutta elämä ei vaan oikeasti ole ihan niin jännää.
Olihan tuossa paljon asiallistakin pohdittavaa. Mutta muutama ylilyönti näkyy tulleen, kun täytyi kerätä faktojen lisäksi huonosti perusteltujakin väitteitä ristiriitojen tueksi. Vaikkapa:
"...ULKOPUOLISEN DNA:TA EI LÖYTYNYT telttakankaasta tai kengistä vaikka paikalla oli selkeästi tapeltu ja todella pahasti (vrt. hiustupot, hampaat pitkin telttaa ja puukon lukemattomat iskut, torjuntavammat..."
- Ei näistä välttämättä jää sellaisia jälkiä ulkopuolisesta, joista saisi DNA-näytteen.
* Hiustupot: jos joku repii toista tukasta (ehkäpä vielä hanskat kädessä), ja hiuksia irtoaa, tuskinpa hiuksista tai muualtakaan löytyy repijän DNA:ta, ainakaan 40 vuoden kuluttua! Hiusten repiminen saattaisi muuten liittyä tyypillisesti enemmänkin tyttöjen välienselvittelyihin...
* Hampaat: jos putkipihdeillä tms. lyödään nukkuvaa päähän niin että poski tai leuat murtuvat ja hampaita irtoaa (hyi olkoon...) ei mihinkään jää lyöjän DNA:ta. Paitsi ehkä pihtien kädensijoihin, mutta välineitähän ei ole löydetty.
* Puukon iskut: puukottajan DNA:ta olisi ehkä puukon kahvassa, mutta puukkoakaan ei ole löydetty.
* Torjuntavammat: jos joku hakkaa toista putkipihdeillä ja puukolla, ja lyöty yrittää torjua käsillään näiden esineiden iskuja, jää lyömäaseisiin todennäköisesti vain torjujan DNA:ta. Paitsi kahvaan tai varteen, ks. edelliset kohdat. Eikä siinä hyökkääjälle mitään haavoja välttämättä tule, jos hänellä on yllätysmomentti puolellaan ja uhrit nukkuvat aamuyöllä sikeästi.
Kaikesta tästä huolimatta voi todeta, että syytetty saattaa silti olla syyllinen. Joko tietoisesti salailee ja muuttelee kertomustaan, tai on todella ollut tekojen aikana ja niiden jälkeen niin sekavassa tilassa että ei oikeasti muista tehneensä surmia. Epäilee, ehkä jopa pelkääkin tehneensä tehdä teot, mutta melko ymmärrettävistä syistä kieltää.
Mistä johtuu jos jollain on selvä mielipide siitä, että todisteet eivät tule riittämään Nissen tuomitsemiseen, niin heti on joku Palon opetuslapsi. Voi voi tuuteli sentään! Minulla on ainakin ihan omat mielipiteet, mitkä olen vuosien kuluessa saanut oikeuslaitokselta, vastaavista tapauksista. Tuollaisella näytöllä ei ole lähdetty syyttämään yleensä edes nakkivarasta.
Palon kirjaa en ole edes nähnyt, eivätkä muutkaan salaliitoteoriat minua kiinnosta. Poliisin toiminta on kyllä viimepäivinä alkanut hiukan haiskahtamaan. Poliisi jättää selvästi Nilsiä puoltavia seikkoja tutkimatta, sekä toistaa sanomaa minkä on ymmärtänyt hyvin, mutta haluaisi, että sanomalla olisi ollut toinen merkitys.
Todennäköisesti ulkopuolisten DNA:ta on löytynt teltan lähistöltä ja kengistä.
Lukekaa se esitutkinnan johdanto huolellisesti ja muu virallinen aineisto niin kuin joku tuolla jo ehdotti.
Tuo mahdollinen ulkopuolisen DNA on löytynyt vielä kengän sisäpohjalta kantapään kohdalta.
Ja esitutkinta joutaa mielipide-kirjallisuudeksi.
poliisi?. minä en ainakaan ole millään tavalla sitoutunut Palon väittämiin, enkä ole lukenut hänen kirjojaan. Odotan vain sitä näyttöä jota pitää kai sanoa TEILTÄ ei ole tullut. Nisseä ei tulla noilla "näytöillä" tuomitsemaan, kun ei niitä edes näytöiksi voi sanoa, paremminkin sepustuksiksi! En tiedä mistä olette oppinne, sinä ja alemmat nimimerkit, saaneet, mutta vaarallisia olette ajatuksinenne koko yhteiskunnan kannalta! Sinäkin puhut latvakakkosista, siihen ei ole mitään syytä. Syy on nimenomaan poliisin, tai sen antaman niukan tiedon julkisuuteen. On täysin perusteltua epäillä muiden tutkimushaarojen läpikäyntiä, jos poliisi Tuomisen suulla kertoo vain Assmanin alibin?????? Enkä tarkoita, että Assman olisi syyllinen, vaikka mahdollista sekin on. Lopettakaa jo tuo itse keksimänne kaksintaistelu Palo vastaan poliisi, sitä ei käydä kuin teidän päässänne. Tämän huomasi nimenomaan Tuomisen todistajalausunnosta! Huomautan vielä, että ns salaliittoteorioiden esittäjät ovat täällä vähemmistönä, toki heillä oikeus teorioihinsa on niinkuin muillakin. Minusta on huvittavaa, kun sinä puhut Jorma Palon mielikuvituksesta; en tiedä hänen jutuistaan kovinkaan paljoa, mutta vaikea on käsittää, että joku panisi paremmaksi sillä saralla kuin syyttäjä. Koska sinä aiheettomasti haukuit meitä Palon opetuslapsiksi....niin vastaavasti sinä kuulut NG:n lynkkaajiin. Sinulle ei riittäisi minkäänlainen näyttö päinvastaisesta, seurueen ulkopuolisesta henkilöstä??? Ja samat sanat, ei murhaamiseen tässä tapauksessa liity näyttelyä, peittelyä, eikä muutakaan teatteria, elämä ei vaan oikeasti ole niin jännää!!
Lopeta disinformaation levittäminen.
"Tuollaisella näytöllä ei ole lähdetty syyttämään yleensä edes nakkivarasta."
Tuomioita on annettu PALJON heiveröisempienkin todisteiden perusteella. Ilman mitään ongelmia.
En osaa edes kuvitella parempia todisteita, kuin mitä tässä tapauksessa on.
Sinulla on liian tunteenomainen suhtautuminen koko asiaan. Toimit mutu-pohjalta. Et kuuntele mitään perusteluja etkä todisteita. Itsepäisesti pidät päätäsi puskassa, vaikka todisteet suorastaan vyöryvät ylitsesi. Tunnet jotain outoa ja sairasta kiintymystä ja seksuaalista vetoa kriminaaleja kohtaan. Siksi et pysty käsittelemään asiaa analyyttisesti ja objektiivisesti.
Olet niin metsässä kun vain olla ja voi..
Onneksi olet yksin harhoinesi..
"Onneksi olet yksin harhoinesi.."
Ei ole kaveri yksin, päinvastoin. Tuokin oli niintä tuulesta temmattuja väitteitä, vastaava on esimerkiksi että "Nisse oli ympäripäissään ja suljettiin teltan ulkopuolelle".
Jos näitä keskusteluja seuraat niin yhä enemmän väki on Nissen syyttömyyden kannalla. Muista eri vaihtoehdoista käydään jo monessa ketjussa mielenkiintoisia ja kiihkottomia keskusteluja.
Ja lähes poikkeuksetta olen huomannut että sellaiset jotka tuntevat Bodomin faktat ovat Nissen syyttömyyden kannalla.
Kengässä oli tahra (muistaakseni juuri tuo sisäpuolinen) josta ei saatu uhreihin sopivaa tunnistetta. Se oli JOKO ulkopuolisen TAI usean uhrin veren sekoitus. Jättää siis tämäkin kohta edelleen MOLEMMAT mahdollisuudet auki.
ihan itsekö keksit tuon?
...Lisäksi todetaan oikean jalan jalkineen sisäpuolelta, kantapään kohdalta yhdistetyistä viidestä tahranäytteestä saadun määritettyä osittainen DNA-tunniste, joka viittaa joko miespuoliseen henkilöön (SB ja NG voidaan sulkea pois) tai useamman henkilön DNA:n sekoitukseen (Mäkeä, Boismania, Björklundia tai Gustafssonia ei voi sulkea pois)...
Esitutkintapöytäkirja sivu 41.
Kannattaa tutustua Bodomiin ennen kuin ottaa näille keskustelupalstoille osaa.
oikeasti syylliset ei koskaan tule tuomituiksi...
jos rikollinen kävelee kengillä ja kaikki muut ovat kuolleet...niin yksinkertaista se on...