Onko merivesi lämmintä kesäkuun puolivälissä? Oppaiden mukaan 19-20. Kannattaisko valita mielummin Rodos, jossa 23-24? Olin muksujen kanssa mukava pulikoida myös meressä, kun hotelli, johon pyrimme on aivan rannalla.
Platanias
kesäkuussa
3694
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei meriveden lämpötila Kreetalla ja Rodoksella poikkea toisistaan. Lämmintä vettä voi kesäkuussa löytyä matalista paikoista ja pintavesi lämpiää kivasti tyynellä säällä. Kesäkuussa vesi on ehkä tuollaiset 21...23 -asteista.
Itse käyn Kreikan saarilla myös toukokuun puolivälissä, vesi ehkä 18...20C silloin. Esimerkiksi jossain Rodoksen Falirakissa tai Kreetan Plaeohorassa hiekka on jo siihen aikaan iltapäivällä niin tulikuumaa, että avojaloin ei pitkälle kävellä!
Paras aika olisi tehdä visiitti joskus syyskuussa, jolloin meri on todella miellyttävän lämmin, ja ilman lämpötila hieman meikäläisen hellerajan alla.
meressä uida jo kesäkuussakin. ja onhan se tietty ittestä kiinni, mikä tuntuu toisesta ihan lämpimältä toinen varjottelee rannalla pyyhe ympärillä. Toi tieto helpotti, niin en lähde paikkavalintaa vaihtamaan sen takia että etsisin lämpimämpää vettä.
hei.. olin tänävuonna toukokuussa kreetalla läh plataniaa ja hyvin tarkeni uida.. ja nyt elo-syyskuun vaihteessa rodoksella.. oli tosi lämmintä merivesi... ja jos kaipaat lämpimämpiä vesiä tai ilmastoa niin kannattaa mennä turkkiin.. elokuussa ainakin vedet ja ilma läpimiä....