Pääaine sosiaalityö ja sivuaineena suorittanut cumun hallintotieteestä. Pitäsi vihdoinkin alkaa miettimään gradun aihetta. Paljon on vaihtoehtoja ja ulkopuolisia ehdotuksia, mutta miten sen osaa päättää, mistä sen lopulta tekee. Tuntuu, että se on ihan mahdottoman tärkeä, siis oikean aiheen ja aiheen rajauksen valinta. Minua kun kiinnostaa melkein kaikki sosiaalityössä, paitsi ei päihteet. Maahanmuuttajien, lasten ja lapsiperheiden sekä vanhusten osalle kiinnostukseni kohdistuu eniten. Mutta "helppo" ratkaisu olisi tehdä jostain pakolaisten perhetilanteista se, mutta taas tuo sitten kuulostaa liian jotenkin...no ei oikealta.
Gradun aihe
Pää hajoo päättämättömyyteen
1490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No, käytännöllisesti katsottuna voisit kenties valita sellaisen aiheen, joka kiinnostaa oikeasti, josta jo tiedät melko hyvin asioita ja johon on helppo löytää aineistoa. Plussana sitten vielä se, että jos jatko-opinnot kiinnostavat, niin sellainen aihe johon voisit tosissasi kuvitella keskittyvän seuraavat 4-5 vuotta - siinä on kunnollinen koetinkivi. Tiedän itse miltä tuntuu kun kaikki kiinnostaa eikä osaa oikein keskittyä - mutta ilman keskittymistä ja tiukkaa rajausta ei hommasta tule mitään.