tollaiset rahankeruu ilmoitukset kun lapsi tuo kirjekuoren kotiin niin siinä on viisi kohtaa johon (voisi/pitää) kerätä summia joillekin ulkomaalaisille, kun suomessa on paljon autettavia, nyt pisti vihaksi koulua kohtaan T: yksi isä. Niin sitten luokan edessä kehutaan kuka antoi suurimman summan, ja jollekin ulkomaalaiselle mistä ei tiedä mitään, ei varmaan mene edes perille, niin kuin syöpäyhdistys juttu. KIITOS JA HALLELUJAAMENI
pistää
vihaksi
9671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
paljohan sitä tapahtuu, ettei apu mene edes perille. minä en osallistu jos en katso avun menevän oikeaan kohteeseen tai sitten vain pienemmällä summalla :) köyhä antaa vähästään paha ei edes paljostaan.
nykyään on vaikka minkälaisia rahankeräyksiä joista suurin osa huijareita. En ole muutaaan vuoteen antanut enää kellekään. Veromarkoistani saavat jo riittävän osuutensa. Kotimaan tarpeisiin niistä ei enää ole ollut pitkään aikaan.
ja rehtorille voit laittaa huomautuksen asiattomasta käytöksestä. Noi rahankeruu asiat on yksityisasioita ja niitä ei pitäisi koulussa tehdä ollenkaan.
Pakko ei ole osallistua, itse kieltäydyn aina, eikä kukaan ole minua asiasta moittinut.
vastaavissa tilanteissa, että olen jo lahjoittanut valitsemiini hyväntekeväisyyskohteisiin suunnittelemani määrän rahaa, joten en enää osallistu. Ei niistä lahjoituksista tosiaankaan saisi ainakaan luokan edessä puhua, koska suurin osa lahjoittajista ei lahjoita koulun kautta.
Ei tuollaisiin keräyksiin tarvitse osallistua. Meillä asia otettiin esille vanhempainillassa ja koulun rahankeruut eri hyväntekeväisyystarkoituksiin saivat jyrkän tuomion. Sen jälkeen ei kerjuukirjeitä ole tullut.
lienee kyseessä joten varat kyllä menee perille ja ainakin meidän lasten koululla on tavoitteita esim että luokka saisi lapsityöläisen kouluun tms vaihtoehtoja. Tarkoitushan ei ole kerätä vanhemmilta rahaa vaan että sponsori maksaa lapsen kävelemistä kilometreistä. Meillä oli koulusta sovittu kilometrihinta euroksi jokaiselle joka haluaa maksaa joten isoista summista ei liene kyse tosin monella sponsorilla varoja tulee reilummin.. meillä isovanhemmat lähtivät innolla mukaan ja kummit, kummaltakaan ei vaadi suurta panosta ja lapset markkinoivat asiaa itse innokkaana sanomalla esim että 3€ ja saat yhdelle koululaiselle opetusmateriaalin jne.. homma on lapsille todella tärkeä ja voin vain kuvitella kuinka turhalta kävelypäivä koulussa tuntuu siitä oppilaasta joka ei osallistu keruuseen ja varmasti turhempaankin kerätään!! Kyse on lapsille heille vertaisista ihmisistä ties missä päin maailmaa ja ajatus on siksi tärkeä. Vaihtoehtonahan oli laittaa mukaan kuitti maksusta jos sellaisen on muuta kautta tehnyt jo niin se lasketaan koulun/luokan panokseen.
Lapsen kannalta keräys on todella törkeää, siis nimenomaan sellaisen lapsen jolla ei sitä sponsoria ole. Meillä lapsi oli kysynyt isäänsä sponsoriksi, mutta hän ei periaatesyistä suostunut, ja minulla ei juuri sillä hetkellä ollut sentin senttiä mistä laittaa keräykseen. Meilläkin vanhempainillassa sitten kehuttiin kuinka paljon kukakin on laittanut, mutta eniten harmittaa se surkea ilme lapsen kasvoilla.
Koulussamme oli Unicef-kävely ja tapahtuma erittäin onnistunut. Etukäteen luokassa puhuttiin siitä, että perheillä voi olla muita tapoja avustaa tai sellainen tilanne, että kaikki raha tarvitaan omaan ruokaan ja kotiin. Jokainen päättää itse rahoistaan. Korostettiin sitä, että tapahtuman rahallinen puoli on vapaaehtoinen. Jotkut oppilaista sponsoroivat itse itseään 10snt-20snt/km, karkkirahallaan. Summia ei vertailtu luokissa, ainoastaan koko koulun yhteissumma tuli julki. Sen sijaan kaikki lapset saivat ulkoilla yhdessä ja testata omaa kuntoaan sekä kuulla hiukan miten erilaista elämä voi olla toisissa oloissa. Muutama oppilas anoi päivän vapaaksi harrastuksen tai perheen yhteisen ajan vuoksi. Kukaan ei näyttänyt surkealta, päinvastoin.
Jos noin hienosti on asia teillä hoidettu niin ei voi muuta kuin olla kateellinen. Tosin meillä opettaja on juuri sellainen asioiden paisuttelija jollaista en voi sietää, kehut ovat maasta taivaaseen ja entäs ne haukut sitten..
Meillä kävely järjestettiin muuten ihan tavallisena koulupäivänä, ei viikonloppuna.