Kummallista

etten paremmin tuu ja sano ;=)).
Olin jonkun aikaa kirjoittamatta, kun oli aika rajallinen. Syksy on jo aika pitkällä ja sen minkä olin maahan keväällä kylvänyt oli sieltä satona myös korjattava jne. No kummalliseksi tässä asian tekee se, että nyt sitten suurinpiirtein kuorossa toistellaan, miten issulla on porttikielto ja miten issulla oli porttikielto jne. Mistä ihmeestä moisia on päähän saatu, se on kummallista. Kummallista on myöskin kirjoitukset, joissa mainitaan mun saaneen häiriköinnistä varoituksia. En ole niitäkään keneltäkään saanut, joten pikkuisen panee ihmettelemään, että mikä on hommalla tarkoituksena?
272059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Onhan tuo yksi minunki ystävä leimannu minut täällä murhamieheksi ja vaikka miksi mielisairaaksi. Ei välitetä sellasista huutelijoista. Antaa susien ulvoo vaan, ei ne sillon pure kun ne ulvoo.
Minusta tunttuu jotta niillä on ollu vaan ikävä sinuu.
Mitä sinä kasvatit ja tuliko hyvin. Täällä Lieksassa päin on sanonta jotta "Mikkeliksi perunat kuoppaan ja akat tuppaan." Nii jotta et ollu myöhässä. On mullakin pieni kasvimaa. Perunaa, naurista porkkanaa, punajuurta ja sipulia. Pistän ne kuoppaan (maakellari karjalaksi)kun ensin nostan ne. No ei tietysti sipulia.
Eipä Issu56 ole paljon palstolla ollu. Minkä lajin koiraihmisiä olet (suomeksi=kasvattaja vai harrastaja ja rotu).

Äänestä
  • Pitsikaali oli meillä erikoisuutena tänä vuonna ;=)). Niistä olis fransmannin ollu helppo vääntää pöperöö, kun olis ollut lihatkin jo valmiina. Punajuurta ja naurista en laittanut, mutta ihan kokeeksi kyssä- ja lehtikaalia noiden pitsikaalien lisäksi. Ja tietysti ne muut tavanomaiset potut, porkkanat, tillit, persiljat, purjot, sipulit, salaattisipulit, herneet jne.
    Marjojakin tuli niin roimasti, että niiden kanssa meinas tulla kripahäntäsiin täihin. Vaan nyt saa jo noilta osin huokaista.
    Kultainenhan se mun rotuni on ollut jo kauankauan ja vähän kauemmin ja 18 pentuetta olen kasvattanut kennelnimeni alla ;=).
    Juu, antaa ulvoa vaan, eihän se haukkuva koirakaan pure.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    Pitsikaali oli meillä erikoisuutena tänä vuonna ;=)). Niistä olis fransmannin ollu helppo vääntää pöperöö, kun olis ollut lihatkin jo valmiina. Punajuurta ja naurista en laittanut, mutta ihan kokeeksi kyssä- ja lehtikaalia noiden pitsikaalien lisäksi. Ja tietysti ne muut tavanomaiset potut, porkkanat, tillit, persiljat, purjot, sipulit, salaattisipulit, herneet jne.

    Etanatko vai kaalimadot pitsittivät kaalisi.Ei ne kaalit tahdo onnistua ilman myrkkyjä.Älä masennu, koulussa hitsauksen opettaja tuumasi minulle:"ei täällä ennen ole pistiä hitsattukaan."Ei tullut minusta hitsaria,ihme kyllä.
    Toisena vuonna sulla on palkinto kaalit varmasti erit ja silleen.....

    Äänestä

  • kuin sinne .. kirjoitti:

    no ne madothan ne kaalit pitsitti ja kun niitä sitten pois kiskoin ja kurkkasin "sisään", niin jopas oli etana poikineen....YÄK. No nii'in, kun minähän en myrkyttänyt mitenkään. Joku tosin kyllä sanoi että etanat tykkää kaljasta ja sitä olisi niille pitänyt ruveta kuskaamaan, mutta kun en viitsinyt sitä haaskata pihanperälle ;=))...olis ehkä pitänyt....No jospa ensi vuonna myrkyttäis sit oikein olan takaa niin, että saa suurennuslasilla etsiä niitä kaaleja...eh-he-hee. Ei vaisinkaan, leikki leikkinä ja pois p...y tyynyltä sanotaan meilläpäin.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    Pitsikaali oli meillä erikoisuutena tänä vuonna ;=)). Niistä olis fransmannin ollu helppo vääntää pöperöö, kun olis ollut lihatkin jo valmiina. Punajuurta ja naurista en laittanut, mutta ihan kokeeksi kyssä- ja lehtikaalia noiden pitsikaalien lisäksi. Ja tietysti ne muut tavanomaiset potut, porkkanat, tillit, persiljat, purjot, sipulit, salaattisipulit, herneet jne.
    Marjojakin tuli niin roimasti, että niiden kanssa meinas tulla kripahäntäsiin täihin. Vaan nyt saa jo noilta osin huokaista.
    Kultainenhan se mun rotuni on ollut jo kauankauan ja vähän kauemmin ja 18 pentuetta olen kasvattanut kennelnimeni alla ;=).
    Juu, antaa ulvoa vaan, eihän se haukkuva koirakaan pure.

    Ethän vaan Issu jymäytä metsänpeikkoa tuolla pitsikaalilla. Onko sellasta tosiaan olemassa vai onko se joku kansankielinen nimitys. Minä en kyllä ole mikään erityinen puutarhuri. Keväällä mietin kovasti joka mukulan kanssa että mikä puoli tulee ylöspäin. Sitten keksin että tietysti yläpuolihan se ylöspäin laitetaan.
    Oletko sinä ammatilta puutarhuri kun noin monia lajeja kasvatat. Kyssä- ja lehtikaalia en ole ikinä etes nähnyt, kuullut olen.
    Jaa että kultanen noutaja. Se olis ollu varmaan minun valinta jos olisin ostanu koiran, kun se rotu on niin monipuolinen. Tämä Novascoti tuli kun yksi opastettava oli sellasten kasvattaja niin tarjos mulle sellasta sillä eholla että kerron hälle miten se tässä hommassa pelaa ja kaikkii muitakin havaintoja siitä. No kun minä satun olemaan muitten hulluuksien lisäksi koirahullu niin minä suostun tietysti ja nyt on muutama vuosi täällä metissä talssittu yhessä.
    Mulla ei ole varmaan yhtään niin hyvää ystävää ihmisissä kun tämä on. Oonpaha huomannu sen jotta siitä tulee piettyä parempaa huolta kun itestä.
    Niin vielä oletko sinä puutarhuri vai hortoileva noomi eli hortonoomi.
    Täällä palstalla on monta mukavaa tuttavuutta. Olen viihtynyt paljon paremmin kuin siellä metsästyspalstoilla viihdyin.

    Äänestä

  • Erä-Eemeli kirjoitti:

    Olipas lystikäs nimitys. En ole, mutta isäni oli ja ehkäpä sitäkautta on jotain....tiedä häntä ;=).
    Pitsikaali on fiksumpi nimitys madon reijittämälle kaalille, ei se sen kummempaa ole...hee. Vaan kyllä ollaan ystävien kanssa monet lystit pidetty, kun heille pitsikaalejani esittelin...ilmeet olivat näkemisen arvoisia todellakin. No tuo kyssä ei ole kaalin näköinen ensinkään, vaan muistuttaa punakuorista lanttua ja koostumuskin on samanlainen ;=).
    Varmasti scotti nauttii olostaan ja vaelluksista, sillä noutajathan ovat tunnettuja energisyydestään ja kestävyydestään.
    Ihan totta haastelet, sillä todella monta todella mukavaa tuttavuutta on mullakin täälä ja hyvin monesta on tullut myös hyviä ystäviä tämän palstan ulkopuolellakin, eli tässä oikeassa elämässä ;=)).

    Äänestä

Ikävä niitä riivaa,kun väkisin koittavat provoilla sua vastaamaan. Eivät raukkaparat selviä ilman Issua ;))
Oon täällä juu naureskellu,kun ensin vingutaan siitä,että kirjottelet ja sitten kun et,niin ihan väkisin yritetään kaivaa sua esiin ;)) ;))

Äänestä
  • ensin käsketään häipymään ja vähän äkkiä ja kun sitten ei tunnit mulla kaikkeen riitä, niin jo sit huhuillaankin tosi kauniisti pokkuroiden takaisin ;=))). Tartteehan sitä nyt joka paikassa olla kinastelukaveri...eiks je ;=)).

    Äänestä

paletti jatkuu...voi kun te ymmärtäisitte tilanne....eihän koirat ole ihmisiä ne on vain eläimiä niinkuin sisiliskokin tai käärme siinä koko arvo

Äänestä

eli toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ei kannata täällä ottaa kaikkia kirjoituksia niin tosissaan. Jos jättäisi niihin kirjoituksiin vaan visusti vastaamatta (vaikka mieli tekisi) niin jäisi monet purinat purisematta. Kurja se on tietysti että muutamia "riepotellaan", mutta olen varma että siihen pystynee itse omilla kirjoituksilla vaikuttamaan.

Äänestä
  • Ja kun tämä "riepoteltava" tekee vielä oikein aloituksen, saadakseen huomiota.
    Kaiken kukkuraksi tämä hänen kaalijuttunsa kuuluisi puutarha-osioon!

    Äänestä

  • pystyy kirjoitti:

    Ja kun tämä "riepoteltava" tekee vielä oikein aloituksen, saadakseen huomiota.
    Kaiken kukkuraksi tämä hänen kaalijuttunsa kuuluisi puutarha-osioon!

    se siellä taas kuikuilee puskan juurelta? No ei yks kaalijuttu tätä palstaa pyöräytä puoleen ei toiseenkaan. Sitäpaitsi voithan ottaa osaa siihenkin keskusteluun, jos tiedät jotain aiheesta tai vaikkapa kasvihuoneviljelystä ;=)). No....tiedätkö?

    Aika hyvä toi, en ole ikinä kuullutkaan. Mitä se muuten tarkoittaa, voiko sinä näin julkisesti sanoa?

    Äänestä

  • hatamm kirjoitti:

    Aika hyvä toi, en ole ikinä kuullutkaan. Mitä se muuten tarkoittaa, voiko sinä näin julkisesti sanoa?

    mitenkähän tuon nyt sit suomentais :=). Oliskohan lähinnä oikein jos sanoisin olevan turhasta ruikuttaja, nipottaja, valivali-tyyppi ;=)))

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    mitenkähän tuon nyt sit suomentais :=). Oliskohan lähinnä oikein jos sanoisin olevan turhasta ruikuttaja, nipottaja, valivali-tyyppi ;=)))

    wastenmielinen olet kirjoitustyyliltäs, issu56
    kuwitteletko olewas hauska
    jätä etes noi tyhmät hymiöt pois

    ---------------
    ja mix ette woi soitella toisillenne tai lähettää
    sähköpostia nois henk.koht.asioissa ????

    Äänestä

  • miten (?) kirjoitti:

    wastenmielinen olet kirjoitustyyliltäs, issu56
    kuwitteletko olewas hauska
    jätä etes noi tyhmät hymiöt pois

    ---------------
    ja mix ette woi soitella toisillenne tai lähettää
    sähköpostia nois henk.koht.asioissa ????

    lukemaan kirjoituksiani! Teit sen ihan vapaaehtoisesti, joten syytä ihan itseäsi vain ;=))))))

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    lukemaan kirjoituksiani! Teit sen ihan vapaaehtoisesti, joten syytä ihan itseäsi vain ;=))))))

    Entistä riidanhaluisempi issu palasi porttikiellosta. Toivottavasti tämä nyt otetaan kunnolla hoitoon ylläpidossa.
    Issulle jäähyä ainakin jouluun asti.

    Äänestä

  • Ihmeellistä kirjoitti:

    Entistä riidanhaluisempi issu palasi porttikiellosta. Toivottavasti tämä nyt otetaan kunnolla hoitoon ylläpidossa.
    Issulle jäähyä ainakin jouluun asti.

    Mitä ihmettä te ihmiset houritte?

    Äänestä

  • Ihmeellistä kirjoitti:

    Entistä riidanhaluisempi issu palasi porttikiellosta. Toivottavasti tämä nyt otetaan kunnolla hoitoon ylläpidossa.
    Issulle jäähyä ainakin jouluun asti.

    tualt laaja haku
    ja luwe kaikki mitä se täälä on möykänny
    ja kaswattanu wiäl koiria,mukama

    Äänestä

  • otahan kirjoitti:

    tualt laaja haku
    ja luwe kaikki mitä se täälä on möykänny
    ja kaswattanu wiäl koiria,mukama

    kuules kun kasvatan edelleenkin niitä koiria ;=)))
    Tiesitkö, ettei suomenkieleen kuulu kaksoisvee?
    Juu eipä tarvi kuin kirjoittaa vain issu56 siihen ylös, niin sieltähän ne kaikki löytyvät, joten ei kun lueskelemaan vain ;=)) ;=))

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    kuules kun kasvatan edelleenkin niitä koiria ;=)))
    Tiesitkö, ettei suomenkieleen kuulu kaksoisvee?
    Juu eipä tarvi kuin kirjoittaa vain issu56 siihen ylös, niin sieltähän ne kaikki löytyvät, joten ei kun lueskelemaan vain ;=)) ;=))

    TErvehenkistä hupailua, vai miten on?
    Muistakaahan aikuiset asemanne ja vastuunne kun täällä kirjoittelette.

    Äänestä

  • lasten kanssa?!? kirjoitti:

    TErvehenkistä hupailua, vai miten on?
    Muistakaahan aikuiset asemanne ja vastuunne kun täällä kirjoittelette.

    Tosiaan pitäisi näitten vähän ajatella. Tämä porukka pilaa koko palstan. Onko näillä mitään muuta elämää kuin koiransa ja tämä palsta. Antakaa muidenkin kirjoitella, elkääkä käykö joukolla lasten kimppuun.
    Ja lapset, jos täällä kiusataan, niin kertokaa vanhemmillenne, älkää jääkö yksin miettimään.

    Äänestä

sitähän tämä kaikki on!! Etkös huomaa, että kaikista julkkikstakin kirjoitetaan ties mitä p***aa :o)

Huomasitkos muuten, että sun otsikko on mun nimimerkki?! Hetken jo luulin, että tuossa on osoitettu mulle jotain ;)

Äänestä
  • Oot kai jotenkin sairas

    Äänestä

  • liian myöhään! Toivottavasti et pahastunut kovin ankarasti! Anteeksi nyt kovasti kuitenkin, että sait siitä ihan väärän käsityksen!

    Äänestä

  • pois! kirjoitti:

    Oot kai jotenkin sairas

    olen, jos ei jalkavammaani lasketa mukaan! En ole menossa yhtään minnekään, kun ei ole mitään syytä siihen!!

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    liian myöhään! Toivottavasti et pahastunut kovin ankarasti! Anteeksi nyt kovasti kuitenkin, että sait siitä ihan väärän käsityksen!

    siis jos tarkoitit, että olisin pahastunut nikkini käytöstä?? Se nyt on niin tavallinen sana, että pakko hyväksyä, että muutkin sitä käyttää :o))

    Kummallista muuten oikeesti, että joku on ottanut sut hampaisiinsa. Minulle ainakin vastailit todella asiantuntevasti ja asiallisesti, kun kerran lähetin sulle sähköpostia ja kyselin kultsuista :)

    Mutta niinkun sanoin, sinä olet herättänyt huomiota, joku tykkää sinusta. Eikö sitä niin sanota jotta rakkudesta se hevonenkin potkii ;))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

issu56 kirjoitti:

etten paremmin tuu ja sano ;=)).
Olin jonkun aikaa kirjoittamatta, kun oli aika rajallinen. Syksy on jo aika pitkällä ja sen minkä olin maahan keväällä kylvänyt oli sieltä satona myös korjattava jne. No kummalliseksi tässä asian tekee se, että nyt sitten suurinpiirtein kuorossa toistellaan, miten issulla on porttikielto ja miten issulla oli porttikielto jne. Mistä ihmeestä moisia on päähän saatu, se on kummallista. Kummallista on myöskin kirjoitukset, joissa mainitaan mun saaneen häiriköinnistä varoituksia. En ole niitäkään keneltäkään saanut, joten pikkuisen panee ihmettelemään, että mikä on hommalla tarkoituksena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu