Opetusharjoittelussa VI

Pitkät kesälomat pidetty. Jatketaan näin hiukan lyhyemmin.

---

Part VIII

Kevään ylioppilaskirjoitusten alkaessa, myös me opetusharjoittelijat jouduimme osallistumaan kokeiden valvontaan. Nämä ns. ”kusilukkarin” vuorot eivät olleet erityisen suosittuja ja niinpä en ollut erityisen innostunut kun jouduin yhdeksi Ruotsin kirjallisen kokeen valvojista. Valvojana minun tehtäväni oli lähinnä istua pari tuntia liikuntasalissa, jossa kokeen pidettiin, ja tarvittaessa taluttaa pienirakkoisimmat abiturientit vessaan.

Lähtiessäni suorittamaan valvontavuoroani otin mukaan tenttikirjan, jota ajattelin voivani lueskella kokeen aikana. Valvontavuoroni osui kuitenkin keskelle päivää jolloin koeaikaa oli kulunut jo useampi tunti ja vessaliikenne vilkkaimmillaan. Minun lisäkseni salissa oli kaksi muuta valvojaa. Päävalvojana salin edessä istui lehtori Tarvaila tällä kertaa tukka nutturalla, kuin haluten osoittaa auktoriteettiaan. Paikalla oli myös toinen miespuolinen opetusharjoittelija.

Istahdin paikalleni salin sivustalle ja aloin tutkailla salissa olevaa joukkoa. Suurin osa oli kolmannen vuoden abiturientteja, joita en ollut opettanut. Joukossa oli kuitenkin myös joitakin tuttuja naamoja, tokaluokkalaisia, jotka olivat hajauttaneet kirjoituksensa useammalle kerralle ja tulleet yrittämään Ruotsia jo nyt. Pulpetissa vähän matkan päässä minusta huomasin Minden. Hänellä oli yllään keltainen poolopaita, joka myötäili hänen upeaa vartoloaan. Mustat hiukset olivat auki valtoimenaan reunustaen hänen kasvojaan. Minden tummat piirteensä olivat tavallista synkemmät, kun hän kurtisti kulmiaan ja puri lyijykynänsä päätä. Hermostuneesta liikehdinnästä päätellen homma ei tainnut oikein sujua. Huomasin hänen ohimennen vilkaisevan minuun päin ja iskin hänelle silmää.

Aloin selailla kirjaani, mutta samassa näin yhden oppilaista viittaavan lähelläni. Kävin selvittämässä tilanteen ja vein hänelle lisää paperia Ruotsin aineen kirjoitamista varten. Hetkeä myöhemmin käsi nousi taas ja kävin taluttamassa hontelon näköisen kaverin pukuhuoneen vessaan tarpeilleen. Tämän jälkeen tilanne tuntui hetkeksi rauhoittuvan ja aloin lueskella kirjaani. Hetken päästä huomasin kuinka Tarvaila lähti viemää erästä tyttöä häntä lähinnä olevaan WC:hen.

Melkein samassa huomasin Minden viittaavan. Nousin ja menin kysymään mikä hätänä.
”Pitäisi päästä vessaan”, Minde sanoi.
Virallisen ohjeen mukaan vessaan mentiin samaa sukupuolta olevan valvojan kanssa. Olin kuitenkin lukenut ohjeet vähän huonosti ja koska Tarvaila ainoana naispuolisena valvoja oli sillä hetkellä poissa salista, lähdin sen kummempia ajattelematta viemään Mindeä kohti vessaa.

Käytössä oli kolme WC:tä, poikien ja tyttöjen pukuhuoneen vessat ja inva-WC salin etupäässä, johon Tarvaila vei omat valvottavansa sukupuolesta riippumatta. Suunnistin kohti tyttöjen pukuhuonetta Minde edelläni. Ohjeen mukaan minun piti odottaa pukuhuoneessa sillä aikaa kun kirjoituksiin osallistuva teki tarpeensa. Minde marssi vessaan ja minä jäin pukuhuoneeseen odottamaan. Tajusin että kyseessä oli sama pukuhuone, josta Tarvaila oli muutama kuukausi aikaisemmin yllättänyt Neean ja minut ”rysän päältä”.

”Ei tosta perhanan ruottista tuu yhtään mitään”, kuulin Minden puuskahtavan vessasta.
En oikein tiennyt oliko minulla lupa puhua kirjoituksiin osallistuvien kanssa, mutta ajattelin, ettei siitä kai voi haittaakaan olla, ellei keskustelu liity itse kirjoitusten sisältöön.
”No mikä mättää?”, kysyin Mindeltä.
”Rakenteet on vaikeita ja aineeseen en saa mitään tekstiä aikaiseksi. Ei vaan pysty keskittymään”, Minde vastasi.
Aavistin että kyseessä olivat hänen ensimmäiset kirjoituksensa. Paineet olivat varmasti kovat sillä hänen vanhempansa vaativat Mindeltä hyviä arvosanoja.
”Sinunkaan näkemisesi ei erityisemmin auttanut, vaan ajatukset lähtivät harhailemaan ihan vääriin asioihin”, Minde jatkoi.
Saatoin arvata mitä hän tarkoitti. Taannoisten tapahtuminen jälkeen Neean kotona, oli Minden näkeminen saanut minunkin ajatukseni harhailemaan tuohon iltapäivään.
”Ei tässä taida olla paljon mahdollisuuksia asiaa auttaa.”, totesin. ”Koita vaan rauhoittua ja rentoutua hetkeksi.”
”Rentoudu tässä nyt sitten…”, kuiskasi Minde vessasta ja vajosi hiljaisuuteen.
Istuimme hetken hiljaa.

”Mä voisin tietää yhden jutun mikä auttaisi rentoutumaan”, kuului Minden hiljainen ääni WC:n oven takaa.
”Niin?”, kysyin.
”Sä voisit auttaa siinä…”
Ihmettelin mitä Minde tarkoitti, mutta koska tunsin olevani osasyyllinen Minden keskittymisen herpaantumiseen, vastasin:
”No jos mä voin jotenkin auttaa, niin mikäs siinä.”
Oven takaa kuului ääniä kun vessa vedettiin ja hanasta päästettiin vettä.
WC-kopin ovi alkoi hitaasti avautua kun sitä työnnettiin sisältäpäin.
Näin Minden istumassa vessanpytyn kannella. Jotain oli kuitenkin pielessä. Hänen sukkahousunsa ja pikkuhousunta olivat nimittäin myttynä nilkoissa. Katsoin Minden ilmettä. Se oli lähinnä kysyvä. Hän oli vetänyt polvipituisen ruudullisen hameensa peittämään siveästi reitensä.

”Silloin Neealla…”, Minde aloitti. ”..sä nuolit mua, mutta se jäi kesken”. Hän sanoi hiljaa ikään kuin olisi kysynyt kysymyksen.
Hätkähdin kun aloin tajuta mistä oli kysymys. ”Niin?”
Minde näytti miettivän mitä sanoisi seuraavaksi.
”Kun mä mietin mikä vois saada mut rentoutumaan, niin ainut asia minkä keksin oli…”, hän sanoi ja vaikeni. Mindeä selvästi ujostutti, eikä hän ollut yhtä suorapuheinen kuin Neea.
”Ja sä haluaisit, että mä nuolisin sua?”, autoin Mindeä.
”Joo”, kuului vastaus pienen jännittyneen hymyn kera.
Kuulin itseni nielaisevan tyhjää. Kaikki hälytyskellot kilisivät takaraivossani ja jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä tajusin olevani tilanteessa, joka voisi vaarantaa tulevan työurani. Toisen kerran ja vieläpä samassa huoneessa!

Tutkin Minden kysyvää ja hieman jännittynyttä ilmettä. Tilanne oli uskomattoman kiihottava. Tunsin jo tutun kihelmöinnin farkuissani. Katsoessani tummaa kaunotarta edessäni, tajusin jo tehneeni päätöksen. Jotenkin selviäisin tästäkin. Olinhan selvinnyt tähänkin asti. Sen kummempaa rationaalista ajatusta en asialle uhrannut. Olin päättänyt käyttää tuurini viimeiset rippeet.
Kävelin parilla askeleella Minden luo. Siirsin hellästi kämmenelläni hänen kasvojaan varjostavia hiuksia ja suutelin häntä kaulalle ihaillen hänen niskansa upeaa kaarta. Katsoin Mindeä silmiin ja suutelin häntä suulle. Minde vastasi suudelmaan, josta tuli märkä ja kiihkeä.
”Esileikkeihin ei sitten ole aikaa”, sanoin ja asetuin samantien polvilleni Minden eteen. Katsoin kuinka Minde nuolaisi huuliaan.
Nostin hänen hamettaan ja liutin sen ylös hänen reisiään. Minden reidet olivat tiiviisti yhdessä ja saatuani hameen tarpeeksi ylös saatoin nähdä hänen häpykumpunsa mustan karvoituksen ja vaon joka katosi reisien väliin.

Normaalitilanteessa olisin varmasti pysähtynyt ihastelemaan näkymiä ja ehkä kiusoitellut Mindeä hiukan. Nyt siihen ei kuitenkaan ollut aikaa. Liian pitkä poissaoloni salista kiinnittäisi varmasti Tarvailan huomion. Sitä paitsi Mindellä olivat Ruotsin kirjoitukset kesken!
Nostin pääni Minden hameen alta sanoakseni hänelle jotakin, mutta hän taisi tajuta tilanteen ja levitti samassa reitensä auki katsoen minua himokkaasti odottaen syvän tummilla silmillään.
Sukelsin takaisin hameen alle. Saatoin nyt nähdä Minden upean pillun. Tummemmat häpyhuulet, joiden välissä pilkotti vaaleanpunaista ja ihopoimujen kätkössä olevan klitoriksen. Laskin kämmeni Minden häpykummulle ja tunsin hänen värähtävän kosketuksestani. Tajusin myös itse lähes täriseväni tilanteen aiheuttamasta kiihotuksesta ja jännityksestä.

Mutta aikaa ei ollut hukattavana. Levitin sormillani Minden häpyhuulia auki. Vaaleanpunaista ihoa paljastui tummien poimujen välistä ja samalla erotin myös klitoriksen. Siirsin kasvoni lähemmäksi ja haistoin kostean hävyn hurmaavan suolaisen tuoksun. Varoittamatta lipaisin kielelläni Minden klitorista. Kuulin hänen suustaan pääsevän tukahdutetun inahduksen. Aloin nyt olla varma että selviäisin tästä nopeasti. Hieroin peukalollani hellästi klitorista ja tajusin Minden hävyn olevan jo erittäin kostea. Nuolaisin kielelläni pari kertaa Minden pilluvakoa ja se aiheutti kuuluvan huokauksen hänen huuliltaan. Levitin häpyhuulet auki ja laitoin etusormen pään emättimen aukolle. Se upposi helposti sisään kosteaan samettiin. Ilmeisesti Mindekin oli Neean tapaan treenannut sauvalla tai hankkiutunut jotenkin muuten eroon immenkalvostaan. Liutin sormea syvemmälle ja nuolaisin samalla klitorista. Koska häpy tuntui liukkaalta ja kostealta otin käyttöön myös keskisormen ja liutin kaksi sormea Minden pillun syvyyksiin.

Halusin nähdä Minden ilmeen, joten nostin pääni hämeen alta liu’uttaen kuitenkin edelleen kahta sormea hänen pillussaan. Minden silmät olivat vain puoliksi auki ja toisella kädellään hän hieroi rintaansa keltaisen puseron läpi. Kuinka olisinkaan halunnut nähdä nuo lähes täydelliset greipin puolikkaat paljaina!
”Tuntuuko hyvältä?”, kysyin.
”Joo, älä vaan lopeta.”, kuului vastaus kun Minde avasi silmänsä. Olisin voinut hukkua tuohon tummien silmien autuaaseen katseeseen, mutta minulla oli yhä velvollisuus suorittamatta. Olinhan osaltani aiheuttanut Minden keskittymisen herpaantumisen.
Palasin takaisin hameen alle. Aluksi jatkoin kahden sormen työntelyä Minden hävyssä hieroen samalla toisen käden kämmenellä hänen häpykumpuaan. Kun tunsin hänen hengityksensä syvenevän, otin käyttöön myös kieleni.

Asetin suuni niin että saatoin suudella sekä klitorista että koko häpykumpua ja laskin kielini häpykielelle. Vaikutus oli mielenkiintoinen. Minden huulilta purkautui sanoja, joita en ymmärtänyt. Myös hänen lantionsa alkoi liikkua voimakkaasti niin, että pelkäsin syvällä hänen sisässään olevien sormieni satuttavan häntä. Nähtävästi näin ei kuitenkaan käynyt, sillä hänen hengityksensä kiihtyi entisestään. Keskitin huomionin klitorikseen ja nuolin sitä voimakkaammin siinä määrin kun siihen osuin hänen liikehtimisensä yhä lisääntyessä. Aina välillä kuulin hänen huokaavan muutaman sanan kielellä, jota arvelin punjabiksi. Tunsin myös oman täydessä erektiossa olevan penikseni valuvan touhutippoja housuissani.

Mutta aika oli käymässä vähiin. Kiihdytin sormieni tahtia ja otin avuksi vielä nimettömänkin. Yritin lisätä kieleni liikettä Minden herkällä häpykielellä, mutta se oli vaikeaa hänen lantionsa kouristellessa. Välillä pelkäsin hänen putoavan vessanpytyn kannelta.
”Multa tulee ihan kohta”, kuulin Minden kuiskaavan tällä kertaa suomeksi.
Painoin kieleni Minden klitoriksen päälle ja koukistin syvällä pillussa olevat sormeni hieromaan emättimen yläpintaa.
Minden nopea hengitys seisahtui hetkeksi. Tunsin kielelläni sykkivän klitoriksen ja emättimen supistelevan sormieni ympärillä. Hänen orgasminsa oli raju. Lantio nousi ylös istuimelta ja koko hänen alaruumiinsa tärisi. Hieman yllättyneenä näin voimakkaasta reaktiosta nostin pääni hämeen alta ja näin Minden varsin hurjan ilmeen. Suu oli avautunut ja silmät katsoivat jonnekin kaukaisuuteen.

Kaikki oli kuitenkin nopeasti ohi. Tuin Mindeä kun hän valahti velttona istumaan pytyn kannelle. Suutelen hänen otsaansa jolla hikipisarat kiilsivät.
”Oho, olipas se voimakas”, Minde sanoi autuas ilme kasvoillaan.

”Toivottavasti rentoutti, mutta nyt taitaa olla paras pitää kiirettä”, naurahdin ja vilkaisin hermostuneena kelloani. Olimme olleen poissa salista ainakin vartin. Odotin että millä hetkellä hyvänsä joku astuisi pukuhuoneen ovesta sisään.

Tulin ulos WC-kopista ja laitoin oven kiinni takanani Minden vielä oikoessa vaatteitaan. Näin minua ei ainakaan yllätettäisi samasta WC:stä yo-kokelaan kanssa. Minde tuli kuitenkin pian ulos juuri kun käytävältä alkoi kuulua askelia. Ehdimme ulos pukuhuoneesta, kun Tarvaila käveli meitä vastaan naispuolisen abiturientin kanssa. Hän mulkaisi minuun päin ja tiuskaisi mennessään: ”Minä vien tytöt!”. Tiesin saavani kuulla huonosta valvontaohjeiden luvusta jälkeenpäin, mutta sillä hetkellä minua huolestutti vain se huomaisiko Tarvaila pullottavan erektion housuissani. Kiihottavaan tilanteeseen yhdistynyt jännitys oli vaikuttanut minuun tehokkaammin kuin mikään Viagra.

Päästyämme takaisin saliin, Minde istahti paikoilleen pulpettiin ja rauhoittui pian kokeen ääreen. Rentoutusterapiani näytti auttaneen. Samaa ei voinut sanoa tilanteesta housuissani. Minulle valvontavuoroni lopusta tuli pisin ja epämiellyttävin koevalvonta jonka muistan.

---

Ideoita ja kommentteja jatkon suhteen odotellaan edelleen mielenkiinnolla.


B.

8

10596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieno!

      Hieno tarina.

    • Äijä

      Päähenkilö ei ole vielä päässyt panemaan Mindeä, joten voisit kirjoittaa jutun jossa tämä tapahtuu. Neea luonnollisesti yllättää heidät kesken aktin ja "kostoksi" rankaisee miestä pienellä s/m-sessiolla. Lopuksi hyperkiihottunut Neea raiskaa miehen. Tai sitten lehtori Tarvaila on se, joka yllättää ja vaatii oman osansa...

      Joka tapauksessa, tarinasi ovat hyviä ja uutta osaa odotellaan innolla!

      • fagfa

        Niin kai Minde nyt tekee vastapalveluksen opettajalle ja antaa open naida vihdoin Mindeä. Ja toi oli erittäin hyvä ehdotus toi, että Neea yllättää parin ja kostaa.

        Jatkoa odotellessa.


      • fagfa
        fagfa kirjoitti:

        Niin kai Minde nyt tekee vastapalveluksen opettajalle ja antaa open naida vihdoin Mindeä. Ja toi oli erittäin hyvä ehdotus toi, että Neea yllättää parin ja kostaa.

        Jatkoa odotellessa.

        ja ei Tarvailaa tähän seuraavaan osaan ainakaan mukaan.


      • toivoja
        fagfa kirjoitti:

        ja ei Tarvailaa tähän seuraavaan osaan ainakaan mukaan.

        Kansa vaatii vaihtelua! Teinit ovat ihan ok, mutta niin samanlaisia... Tarvaila toi vähän erilaista ulottuvuutta kuvioon.

        Kirjoitat todella hyvin, siitä kiitos :)


      • fafgag
        toivoja kirjoitti:

        Kansa vaatii vaihtelua! Teinit ovat ihan ok, mutta niin samanlaisia... Tarvaila toi vähän erilaista ulottuvuutta kuvioon.

        Kirjoitat todella hyvin, siitä kiitos :)

        Pitäähän päähenkilön päästä Mindeä hoitelemaan ei muuten oo mitää mielenkiintoa.


      • tyttönen

        ei mitään tälläistä! älä viitsi pilata hyvää tarinaa jollain noin ällöllä...


      • tyttönen
        toivoja kirjoitti:

        Kansa vaatii vaihtelua! Teinit ovat ihan ok, mutta niin samanlaisia... Tarvaila toi vähän erilaista ulottuvuutta kuvioon.

        Kirjoitat todella hyvin, siitä kiitos :)

        ketä kiinnostaa jos päähenkilö nai jotain iän ikuista akkaa.. mua ei ainakaan...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4874
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3207
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1355
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1176
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      858
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      63
      855
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      837
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      708
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      478
      690
    Aihe