Nilsin 3 isointa valetta

Isointa valetta siis sellaista mistä hän on jäänyt kiinni jo nyt - oli sitten syytön "sillä sipuli" tai ei.

1. Itsestäänselvää on vammat
11 puukoniskua jne.. Yhtään puukoniskua ei ole kyetty todistamaan. Ainoastaan matala-energisia pahoinpitelyvammoja. Aivan toisentyyppiset vammat kuin muilla uhreilla. Nilsin vammat ovat luokkaa "vittuilin väärälle miehelle nakkijonossa" ja muiden taas sekopäisen puukkomurhaajan aiheuttamia. Huomionarvoista on myös se, että kaikki Nilsin vammat ovat kasvojen vasemmalla puolella. Pari nyrkiniskua oikeakätiseltä tai yksi potku riittää tekemään Nilsin vammat.

2. Telttaanmeno ja siellä oleminen
Nils on kuulusteluissa ja oikeudessa antanut niin monta eri versiota, että kukaan ei enää pysy perässä. Seuraavat esimerkit suoraan Nilsin lausunnoista kuulusteluista ja käräjiltä:
a) Ensin menivät tytöt telttaan, pojat tuli perässä - kukaan ei poistunut
b) Ensin menimme Irmelin kanssa telttaan ja Seppo/Tuulikki tulivat myöhemmin - kukaan ei poistunut
c)Ensin menimme Irmelin kanssa telttaan ja Seppo / Tuulikki tulivat myöhemmin - kukaan ei poistunut
d)Ensin menimme Irmelin kanssa telttaan ja Seppo / Tuulikki tulivat myöhemmin, nousimme yöllä Sepon kanssa kalaan

Tuossa jo neljä eri versiota! Muisti voi tehdä tepposet, mutta on se erikoista jos se tekee noin tärkeässä asiassa tepposet, kun pieniä yksityiskohtia muistetaan pilkulleen. Ja jos ei muista, niin silloin ei muista. Samaa asiaa ei kuitenkaan voi muistaa monella eri tavalla, silloin osa on varmuudella valetta.

3. Alkoholin käyttö
Tytöillä ja Sepolla oli nollapromillea veressä. Nilsin mukaan yhdessä juotiin, vaikka juuri mitään ei juotu. Siitä huolimatta Nilsin mukaan Sepon kanssa ostetut viina ja likööri olivat juotuja, lisäksi oli tyhjiä kaljapulloja.

Muistamattomuus illan tapahtumista selittyy tuolla. Nils kiistää loppuun saakka mitään kunnon känniä ottaneensa, koska samalla romuttuisi moni muukin asia hänen versiossaan. Joku kuitenkin alkoholin joi ja se joku ei ole kukaan murhatuista, heillä kun ei alkoholia ollut veressä.
141302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

sillä kenkään veressä ei todistettavasti alkoholia.Vainajilta mitattu,NG:ltä ei,sillä tuotaessa sairaalaan ei ominaista "vanhan viinan" hajua,joten koe jätetty ottamatta.Perusteluna mittauksen puutteeseen todella se ,että ei ole löytynyt alkoholin tuoksua,ja tällöinhän ei verikoetta oteta.Jos on krapulaviinan haju,se kyllä EROTTUU sairaalan steriilissä ilmassa.

Äänestä

Puutun vain pariin kohtaan:

"3. Alkoholin käyttö
Tytöillä ja Sepolla oli nollapromillea veressä. Nilsin mukaan yhdessä juotiin, vaikka juuri mitään ei juotu. Siitä huolimatta Nilsin mukaan Sepon kanssa ostetut viina ja likööri olivat juotuja, lisäksi oli tyhjiä kaljapulloja."

kukaan ei ole todistanut, että kaikki viinat olisi juotu. Viinaa ollut mukana vain KAKSI pullo - ½ litraa viinaa ja n. 0,37 litraa väkevää liköriä. Jos tuosta määrästä on otettu vikkkapa kahteen pekkaan puolet, niin eipähän enää seuraavana päivänä ole paljon "jäämiä". Itsekin olen illalla ottanut lähes pullollisen viiniä ja aamulla puhalluksessa tulos oli tasan 0.
Kaljoista on tutrha puhua mitään, koska siihen aikaan oli ainoastaan pilsneriä, jossa ei juurikaan alkoholia ollut.

Ei suraavakaan paljon osoita virkeää ajatuksen juoksua sinulta:
"b) Ensin menimme Irmelin kanssa telttaan ja Seppo/Tuulikki tulivat myöhemmin - kukaan ei poistunut
c)Ensin menimme Irmelin kanssa telttaan ja Seppo / Tuulikki tulivat myöhemmin - kukaan ei poistunut"

Eihän eroa ole kuin kaksi välilyöntiä!

Äänestä

Syyllisillä on tapana kehitellä peitetarina jota sitten toistavat systemaattisesti kerta toisensa jälkeen. Tässäkään ei ollut ketään silminnäkijää surmille, joka olisi voinut havainnoillaan kyseenalaistaan tuollaisen keksityn tarinan luotettavuuden. Gustafsson kuitenkin yrittää joka kerran palata mielessään tuon 1960 helluntai-illan ja yön tapahtumiin ja hakea vastaukset kysymyksiin sieltä. Mielestäni tämäkin seikka todistaa syyttömyyden puolesta. On nähty kuinka todistajatkin sekoilevat muistumissaan, vaikka heidän ajanjakso rajoittuu varsin lyhyeen hetkeen kun kulkivat leiripaikan ohi tai senkaltaista. Kolit ajoittivat oikeudessa omat havaintonsa kaksi tuntia myöhemmäksi ja sepittivät ambulanssimiehien saapumiset. Kuulusteluissa he olivat kertoneet käyneensä leirillä aamu-yhdeksän aikoihin jolloin ambulanssia ei vielä oltu hälyytetty. Salonen kertoo nähneensä kengät telta päällä makaavan jalassa, mutta ei muistanut sitä mainita tuoreeltaan 1960. Kivilahti ei enää ollut varma mistä päin pellolla kävellyt mies oli tullut. Eli jos todistajatkin poikkeavat rajustikin omista kertomuksistaan niin miksi Gustafssonilta vaaditaan jokaisen illan ja yön hetken rikkeetöntä muistamista! Tuominenkin muisti väärin parin vuoden takaisesta Gustafssonin vangitsemisesta, että kuulustelu olisi järjestetty vielä vangitsemispäivänä, kun nyt asiakirjoista on voitu tarkistaa, että ensimmäinen kuulustelu tehtiin vasta viisi päivää vangitsemisesta.

Äänestä
  • muistaa tapahtumia? Jotenkin tuntuu sille, että kun huomaa lipsahduksen, niin sitten sanoo, että ne kaikki kyllä lötyy sieltä vanhoista jutuista, esim. viinapulloista kun ensin kielsi toisen olemassa olon, niin sitten alkaa puhumaan että Kyllä ne on löydetty ja näkee miten paljon juotu. Muistaako yhtäkkiä että ei ole aiemmin kertonut kahdesta pullosta, ja kukaan ei ole löytymisestä voinnut mainita jos niitä ei ole löydetty koskaan (sitä toista), yrittääkö esittää ettei tiedä toisen häviämistä?. Luulisi että jos ei oikeasti muista, niin pysyisi hiljaa, tai sitten esittäisi näkemyksiään teorian muodossa. Miksi sitä juttua pitää kokoajan muutella jos ei oikeasti muista mitään?

    Pikkujuttuja, mutta herää kuitenkin kysymys, miksi pitää niin kovasti selitellä jos on syytön?

    Äänestä

  • tosissaan... kirjoitti:

    muistaa tapahtumia? Jotenkin tuntuu sille, että kun huomaa lipsahduksen, niin sitten sanoo, että ne kaikki kyllä lötyy sieltä vanhoista jutuista, esim. viinapulloista kun ensin kielsi toisen olemassa olon, niin sitten alkaa puhumaan että Kyllä ne on löydetty ja näkee miten paljon juotu. Muistaako yhtäkkiä että ei ole aiemmin kertonut kahdesta pullosta, ja kukaan ei ole löytymisestä voinnut mainita jos niitä ei ole löydetty koskaan (sitä toista), yrittääkö esittää ettei tiedä toisen häviämistä?. Luulisi että jos ei oikeasti muista, niin pysyisi hiljaa, tai sitten esittäisi näkemyksiään teorian muodossa. Miksi sitä juttua pitää kokoajan muutella jos ei oikeasti muista mitään?

    Pikkujuttuja, mutta herää kuitenkin kysymys, miksi pitää niin kovasti selitellä jos on syytön?

    Viittaukset "vanhoihin juttuihin" vain kertovat, että pysyy niissä eikä ole mitään muutettavaa. Kenties ei muista onko häneltä aiemmin kysytty viinaksista ja olettaa, että on, kun kysytään. On varmasti vaikeaa muistaa mitä yli 40 vuotta sitten on kertonut tai on kysytty. Syyttömällä ei kuitenkaan ole mitään syytä huoleen, niinpä Gustafssonkin yrittää vielä tänään palauttaa mieleen nuo illan tapahtumat voidakseen täsmentää aiemmin kertomaansa. Se ei paljon auta jos sanoo kaikkiin kysymyksiin, ettei muista mitään kun kuulustelija heti etsii kuulustelupöytäkirjan ja sanoo, että sillon ja silloin olet kertonut sitä sun tätä. Kai siihen sitten on vielä yritettävä vastata kun ei riitä pelkkä "ei muistu mitään"-vastaus. Tässä ei nyt ole ongelmana Gustafssonin muutamien muistumien ristiriitaisuus aiemmin kertomaansa vaan ylipäänsä tämä pitkä ajanjakso itse tapahtumista. Muiden todistajien samansuuntaiset poikkeamat aiemmin kerrotusta viittaavat juuri mainitsemaani poikkeukselliseen juttuun. Mitä merkitystä on sillä, ettei tarkalleen muista viinapullojen määrää yli neljänkymmenen vuoden jälkeen? Tuo seikka on enemmänkin inhimillistä laatua. Jää vain pelkkä pelleilyn maku.

    Äänestä

  • Repe kirjoitti:

    *Mitä merkitystä on sillä, ettei tarkalleen muista viinapullojen määrää yli neljänkymmenen vuoden jälkeen? Tuo seikka on enemmänkin inhimillistä laatua. Jää vain pelkkä pelleilyn maku.*

    Tässä viinapullo jutussa on vain toisinpäin, ei olisikaan ihmeellistä jos nyt ei muistaisi mitä viinaa ja mieten paljon ollut mukana. Silloin surmien jälkeen ei muistanut näitä viinapulloja, mutta nyt yli 40 vuoden päästä muistaa hyvin, ja jopa blandaamisen. Se minkä nyt muistaa on varmasti totuus, koska citrusliiköripullo löydettiin, ja sitä salmisaaripulloa vissiin ei, ja aiemmassa kertoi salmisaaresta, mutta Citrusta ei ollut mukana. Eikö tämä enemmin kerro äärettömän hyvä muistisesta ihmisestä, kuin ihmisestä jolla huono muisti?

    Äänestä

Näiden valheiden lisäksi mua on mietitänyt noi kadoksissa olevat tavarat.Eihän kukaan oikeasti tiedä mitä sieltä on kadonnut, Nissehän on vain kertonut mitä niillä muilla oli mukana ja mitä nyt puuttuu. Aika helppohan se on yhtäkkiä sanoa että joku tavara puuttuu kun kaveri on kuollu eikä pysty sanomaan vastaan.
Kuten ne Nissen erinomaiset kikkapihdit,kuka voi todistaa että Nissellä on edes ollu sellaiset mukana?

Äänestä
  • Voinut tehdä listasta vaikka kuinka suuren!

    Äänestä

Plpaaplaplaplaaalaplaalaaalaalp..........

Äänestä
  • mitäköhän kieltä mahtoi olla? kerro toki lisää..

    Äänestä

ehtotus II:ssahan lista jatkuu sata määrin.
Kuka uskaltaa valehdella ja puhua ristiin ollessaan syytettynä KOLMOISMURHISTA?

Äänestä

oli videolla kun Nils kertoo MUKIN kiertäneen mikä tarkoittaisi että kaikki tai ainakin osa joi, ei ehkä sopisi sanoa sepon kanssa juomista mukin kiertämiseksi, minkä hän puolestaan oli välillä kieltänyt ja välillä sanonut että tytöt eivät juoneet tai että juominen ei maistunut kenellekään tai että viinat juotiinkin pois nopeasti. Se juomisista tai juomattomuudesta, mutta Nils repeää huutoon, että NYT TULI PROBLEEMA kun häneltä kysyttiin että mistäs se MUKI saatiin joka kiersi?

Äänestä

1. Vammat olivat kovia vanhempien mukaan, ja saattoivat olla kovia, "Olihan ne Assmannillakin" ja sinä tuskin mikään lääkäri olet?
2. Ei se ollut,silloin tärkeätä, ja tuskin itsekään muistat 40 vuoden takaisia asioita ja, useinkun yrittää liikaa mene vielä sekaisemmaksi!
3. NG:n veressä EI OLLUT juuri lainkaan alkoholia!

Äänestä
  • "1. Vammat olivat kovia vanhempien mukaan, ja saattoivat olla kovia"

    Siis TÄH? Ööö..siis..

    Mitä vanhemmilla on asian kanssa tekemistä?

    "2. Ei se ollut,silloin tärkeätä, ja tuskin itsekään muistat 40 vuoden takaisia asioita ja, useinkun yrittää liikaa mene vielä sekaisemmaksi!"

    Ööö..siis niinku mitä???????????????
    Sinä ainakin olet erinomiasen sekava.

    "3. NG:n veressä EI OLLUT juuri lainkaan alkoholia!"

    Mistä tiedät? Olitko paikalla? Mittasitko?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Totuus tulee ilmi kirjoitti:

Isointa valetta siis sellaista mistä hän on jäänyt kiinni jo nyt - oli sitten syytön "sillä sipuli" tai ei.

1. Itsestäänselvää on vammat
11 puukoniskua jne.. Yhtään puukoniskua ei ole kyetty todistamaan. Ainoastaan matala-energisia pahoinpitelyvammoja. Aivan toisentyyppiset vammat kuin muilla uhreilla. Nilsin vammat ovat luokkaa "vittuilin väärälle miehelle nakkijonossa" ja muiden taas sekopäisen puukkomurhaajan aiheuttamia. Huomionarvoista on myös se, että kaikki Nilsin vammat ovat kasvojen vasemmalla puolella. Pari nyrkiniskua oikeakätiseltä tai yksi potku riittää tekemään Nilsin vammat.

2. Telttaanmeno ja siellä oleminen
Nils on kuulusteluissa ja oikeudessa antanut niin monta eri versiota, että kukaan ei enää pysy perässä. Seuraavat esimerkit suoraan Nilsin lausunnoista kuulusteluista ja käräjiltä:
a) Ensin menivät tytöt telttaan, pojat tuli perässä - kukaan ei poistunut
b) Ensin menimme Irmelin kanssa telttaan ja Seppo/Tuulikki tulivat myöhemmin - kukaan ei poistunut
c)Ensin menimme Irmelin kanssa telttaan ja Seppo / Tuulikki tulivat myöhemmin - kukaan ei poistunut
d)Ensin menimme Irmelin kanssa telttaan ja Seppo / Tuulikki tulivat myöhemmin, nousimme yöllä Sepon kanssa kalaan

Tuossa jo neljä eri versiota! Muisti voi tehdä tepposet, mutta on se erikoista jos se tekee noin tärkeässä asiassa tepposet, kun pieniä yksityiskohtia muistetaan pilkulleen. Ja jos ei muista, niin silloin ei muista. Samaa asiaa ei kuitenkaan voi muistaa monella eri tavalla, silloin osa on varmuudella valetta.

3. Alkoholin käyttö
Tytöillä ja Sepolla oli nollapromillea veressä. Nilsin mukaan yhdessä juotiin, vaikka juuri mitään ei juotu. Siitä huolimatta Nilsin mukaan Sepon kanssa ostetut viina ja likööri olivat juotuja, lisäksi oli tyhjiä kaljapulloja.

Muistamattomuus illan tapahtumista selittyy tuolla. Nils kiistää loppuun saakka mitään kunnon känniä ottaneensa, koska samalla romuttuisi moni muukin asia hänen versiossaan. Joku kuitenkin alkoholin joi ja se joku ei ole kukaan murhatuista, heillä kun ei alkoholia ollut veressä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu